Minusta tulee mummo enkä voi iloita siitä
Huono Äiti sai avautumisen: ”Minusta tulee isovanhempi, isoäiti, mummo. Olisin niin kovasti halunnut olla iloinen tästä uutisesta. Olen huolestunut ja kauhuissani, lapseni ja lapsenlapsen puolesta.
Mä olen oikeasti huono äiti. Tein kauheita asioita lapseni ollessa pieni.
Tulin vahingossa raskaaksi ja lapsen isän kanssa kuvittelimme olevamme valmiita vanhemmiksi. Ei oltu. Erottiinkin.
Lapsestani kasvoi kuitenkin kelpo aikuinen. Koulunkäynti ei kovin kiinnostellut, saati töissä käyminen. Asui kuitenkin omillaan ja sitten poikaystävän kanssa. Poikaystävä jätti tosi rumasti ja häipyi lapseni elämästä. Lapsi oli sen jälkeen huonona.
Jonkun ajan kuluttua lapsi päätti toteuttaa unelmansa ja lähti ulkomaille töihin. Työhön koulutettiin ja lapsi on hyvä työssään.
Tuli sitten käymään kotimaassa kesälomalla. Yhtäkkiä kuulin, että taas on sama (edellä mainittu) poikaystävä kuvioissa. Lapsi palasi ulkomaille loman loputtua ja poikaystävä seurasi perässä. Poikaystävällä ei ole koulutusta, työpaikkaa, rahaa, eikä kielitaitoa. Asuvat lapseni pikkuisessa asunnossa, ja lapseni maksaa kaiken. Poikaystävällä ei ole edes halua mennä töihin. Eikä pääsekään, kun ei ole kielitaitoa yhtään. Pelaa päivät ja yöt, aikuinen mies.
Nyt lapseni ilmoitti olevansa raskaana. Enkä mä pysty olemaan iloinen hänen tai heidän puolestaan. Minkälainen tulevaisuus lapsenlastani odottaa? He ovat nyt ulkomailla. Vaikka palaisivat kotimaahan, en pysty näkemään hyvää tulevaisuutta lapsenlapselleni. Minä en pysty rahoittamaan heidä eloaan. Enkä jaksa hoitaa enää lastakaan.
Miten taon tuleville vanhemmille järkeä päähän?
He eivät tule selviämään. Itken lapseni ja lapsenlapseni takia.
Näinkö karma toimii?”
Nimim. Mummoko
Onko sinulla avaus jaettavaksi? Kirjoita se tänne.
Jos taas haluat KOMMENTOIDA TÄTÄ LUKEMAASI, kommentoimaan pääset alempaa.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Sanoit, että lapsellasi on työ ja ammatti? Riippuen tietysti siitä, missä maassa asuvat, onko hänellä oikeus vanhempainvapaisiin ja -tukiin? Lapsesi ei ole siis yksinkään täysin tyhjän päällä. Mies vaikuttaa täysin olemattomalta, mutta voisiko hänkin ryhdistäytyä sen verran, että kotona ollessaan hoitaa lastaan ja lapsesi voi palata työelämään? Aika näyttää. Mutta on hyvä muistaa, että asioilla on tapana järjestyä, lapsesi ei toista automaattisesti sinun virheitäsi ja elämä kyllä myös kantaa. Vaikuttaa siltä, että lapsesi on kuitenkin tasapainoinen ja vastuullinen aikuinen. Hänestä tulee aivan varmasti hyvä äiti lapselleen. Aika näyttää, pystyykö lapsen isä kasvamaan omaan vastuuseensa aikuisena ihmisenä. Tärkeintä on olla tukena oman lapsesi uudessa isossa elämänmuutoksessa, vaikket rahallisesti ja lasta hoitamalla pystyisikään paljon auttamaan. Tärkeintä on, ettet jätä lastasi yksin etkä arvostele. Äidiksi tuleminen on iso mullistus ja siinä hän tarvitsee sinut olemaan tukena.
Ihan täysin ymmärrettäää, että tilanne kauhistuttaa sinua. Tuossa aikaisemmin tulikin kommentti, että ehkä sinun on parempi kysellä suunnitelmista kuin yrittää jotenkin ohjeistaa aikuisia ihmisiä. Varmaankin rajojen veto on sinun oman jaksamisen kannalta tärkeää. Kerrot esimerkiksi, että taloudellisti et voi tukea, eli eivät voi pyytää sinulta rahaa, tai sitten sanot, että annat lapsenlapsen hoitoon esim. viisi kymppiä kuussa. Enempään ei sinulla ole varaa. Lisäksi voit kertoa, kuinka usein jaksat auttaa lapsen hoidossa, jos muuttavat takaisin Suomeen. Muutoin saattaa olla, että asiat menevät omalla painollaan. Et ole enää kasvatusvastuussa kenestäkään. Lapsen isä, joko pysyy kuvioissa tai häipyy, jos oman lapsen hoitaminen on hänelle liikaa. Eipä nuo uudelleen lämmitetyt suhteet usein kestä, jos ne asiat, jotka pari aikanaan eroon ajoi on vielä edelleen olemassa. Tsemppiä sinulle ja muista huolehtia omasta jaksamisesta. Sinä saat ajatella myös itseäsi. Koita tehdä jotain itseäsi piristävää. Se ehkä auttaisi siihen, ettei ihan jatkuvasti murehtisi tulevaisuutta. Ehkä se ilo lapsenlapsesta vielä herää. Liian negatiivisesta suhtautumisesta ei ole kenellekään apua. Ehkä tämä on tilaisuus opetella ottamaan vastaan elämältä asioita sellaisina kuin ne tulevat. Tiedän tämän, koska itselläni on ollut paha taipumus murehtia asioita ennakkoon ja pyöritellä kielteisiä ja vaikeita asioita päässäni ihan turhan päiten, vaikka olisi aikansa voinut käyttää rakentavamminkin.
En nyt ihan Ap käsitä logiikkaasi, näin itse ”ei niin kelvollisen äidin” tyttärenä ja teiniäitinä. Oma äitini ei ikinä myönnä tehneensä mitään väärää sinällää ja jos onkin, niin minun on se joka tapauksessa hyväksyttävä koska sellainen hän on tai sellainen tilanne oli sellainen. Tietty tämän ymmärränkin, mutta samalla toivoisin myös, että hän kokisi nyt tarvetta pyrkiä toimimaan toisin, kun osaan nimenomaisesti sanoittaa, mikä minua satuttaa. Ja nyt puhutaan asioista, kun voisitko olla jatkuvasti kritisoimatta minua tai esittää ”rakastavaa” hetkellisesti samalla, kun haukut minua selkäni takana. Isoäitinä hän on ollut lapselleni tiiviisti, mutta samalla kiillottaa sillä kyllä omaa kruunuaan tehokkaasti. Olen päättänyt tukea lastani hänen omissa havainnoissaan isoäitinsä toksisesta käytöksestä, mutta samalla antaa hänen muodostaa oma käsityksensä hänestä ja kunnioittaa sitä. Oma lapseni on nyt virallisesti aikuinen ja tekee juuri sellaisia aikuisuuden opettelemisessa tehtäviä virheitä. Meillä on aina ollut mahdollisimman avoin keskusteluyhteys ja olen sanoittanut hänelle teiniäitinä kohtaamiani haasteita ja ajatuksia ja painottanut sitä että vaikka en häntä kadu, niin en voi sitä tietä kuitenkaan suositella. Koittanut ohjata häntä elämään ja kokemaan, kunnioittamaan muiden tunteita mutta myös omiaan, sekä samalla niitä analysoimaan ja sanoittamaan. Hän on esimerkiksi nyt tuhoon tuomitussa ja kuormittavassa parisuhteessa ja vaikka olen sanoittanut, että minun on hänen äitinään vaikea sietää huonoa käytöstä häntä kohtaan niin samalla myös varjellut keskusteluyhteyttä, missä hän voi pallotella omia ajatuksiaan, tunteitaan ja kasvuaan kanssani. Kerron hänelle omia kokemuksiani ja havaintojani, mutta kunnioitan hänen päätöksiään. Saatan tiedustella, että mites päädyit tällaiseen ratkaisuun ja taas saan keskustelun avattua. Jos hän nyt teini-iän loppusuoralla tai muutaman vuodenkaan sisällä tulisi vanhemmaksi, niin sydämeni särkyisi sitä en kiellä. Mutta silloin auttaisin siinä missä kykenisin ja ennenkaikkea säilyttäisin sen tärkeämmän ja ilmaisen, eli että lapseni kokee minun olevan tukipilari kaikessa mitä hän elämässään kokee. En voi silotella hänelle tietä, mutta voin kulkea takana koko matkan ja hän tietää, että kompastuksia ja horjahduksia sattuu, mutta koskaan en ole kaukana. Itse en ole äitini kanssa enää tekemisissä, en vaan henkisesti enää jaksa. Olen keskittänyt energiani siihen, että itse kasvan äitinä hänen mukanaan, en toista äitini virheitä mutta en kuitenkaan ylikompensoi. Lapseni on yksilö ja omanlaisensa ihminen ja se on minulle tärkeintä, että juuri hänelle voin olla paras mahdollinen äiti. Miten hän sitten kasvaakin ja mitä hän sitten kokeekin.
Eli mitä jos sinäkin koittaisit hyväksyä tosiasiat ja pohtia, haluatko olla oikeassa vai haluatko olla paras mahdollinen äiti.
Kerrot asiat suoraan ja ilmoitat tyttärellesi että oma ongelma jos menee pieleen, oikeesti tässä hyvä esimerkki yh äidistä, tehdään tietoisesti lapset paskan kanssa ja jälkeen päin valitetaan, se on se oma valinta, tunnekylmät ihmiset toimii näin, ei paskaakaan välitetä tulevasta lapsesta. Lapsi ansaitsee aina tasapainoiset toimeentulevat vanhemmat, muuten niitä ei tehdä
Jaa. Ei hyvältä vaikuta. Miten tulevan lapsen isä suhtautuu lapsen tuloon?
Onko pientäkään mahdollisuutta, että hän alkaisi ottaa vastuuta edes osallistumalla lapsen hoitoon?
Hei. Oma tyttäreni tuli raskaaksi 18-vuotiaana. Olin suorastaan kauhuissani. Sana ”mummo” kuulosti että olen vanha. Olin 40-vuotias. Suhde on ollut välillä myrskyisä mutta elämä kantaa. Yhdessä ovat ja lapsenlapseni on jo 10-vuotias. Toinenkin lapsenlapsi jo on. Ihania lapsia ovat. Et voi muuta kuin sopeutua uuteen elämän vaiheeseen. Rakastut kyllä lapseen.
Lohduttaudu ajatuksella, että syntyvä lapsenlapsesi kuuluu kuitenkin maailmanlaajuisesti ja historiallisesti ajatellen lottovoittajiin.
Aika negatiivinen suhtautuminen, tyttäresi on kuitenkin töissä, eli vastuullinen ihminen, mies ei kuulosta kovin hyvältä, mutta voisi olla huonompikin. Isyys voi myös herättää, tai ajaa erilleen, mutta yhookin pärjää. Sinä tuet! Et kritisoi, eikö?
Asioilla on tapana selvitä.
Lapsestasi kasvaa hyvä äiti vastuun myötä. Tuleva isä voi hoitaa lastaan äidin työaikoina tai luistaa pakoon.
Kaikki selviää aikoinaan.
Mummo voi tukea lapsensa perhettä voimiensa ja taitojensa mukaan halutessaan. Pääasia, ettei tuoretta äitiä hylätä täysin ja haukuta mitenkään.
Haluat lapsellesi ja hänen lapselleen hyvää. Se, ettet voi hallita tilannetta ja ohjata sitä parempaan suuntaan, tuntuu varmasti ahdistavalta.
Vastuullinen ihminen tuskin hankkisi lasta kuvaamassasi tilanteessa. Ehkä tyttäresi ajattelee, että lapsi olisi ihme, joka muuttaisi kaiken hyväksi. Näin valitettavasti harvoin käy. Jos ei ole kypsä vanhemmaksi, lapsi voikin tuntua taakalta.
Varmasti ei voi kuitenkaan tietää. Ehkä tytär hyvinkin kykenee lapsen vuoksi irrottautumaan tuhoisasta suhteesta ja aloittamaan toisenlaisen elämän. Tueksi hän tarvisi ystäviä siellä ulkomailla. Miten talousasiat mahtavat järjestyä äitiysloman jälkeen?
Toivotaan parasta. Etukäteen ei kannata surra.
Poikani jonka kanssa oli haasteita teini-iässä, olin tällöin yh, erosi tyttöystävästään, 2v sitten tuli käymään jouluna kotona ja kertoi minulle että minusta tulee mummo seuraavana vuonna, sanoin silloin pojalle että kävi heidän suhteessaan mitä tahansa ei hylkää lastaan, tällä hetkellä lapsenlapsi on 1,5v ja vanhempien silmäterä.
Pojan kanssa nykyään asialliset välit, kertoilee kuulumisia jos kysyn, olen sanonut että yritän auttaa jos pystyn, mutta en tuppaudu enkä jakele ohjeita vaan kysymällä saavat apua, ovat varmaan enemmänkin tekemisissä toisen mummon kanssa, joka asuu lähempänä.
Kävin samoja ajatuksia silloin kun uutisen kuulin, nyt molemmat työelämässä ja hoitavat asiansa hyvin, toisinaan lapsen saanti herättää ja kasvattaa ottamaan vastuun.
Tuli aivan kyyneleet kun luin tuon. En ollut kummoinen äiti hieman erityiselle pojalleni muutta pysyvän kodin ja perheen hän ympärilleen sai. Kun aikuisena ei oikein asettunut mihinkään, tuin häntä kaikin tavoin. Tieto lapsenlapsista yllätti mutta teki onnelliseksi. Eihän ollut mitään pohjaa, mille rakentaa. Kovin vaikeaa ja ristiriitaiset suhdekuviot mutta autoin, hellin ja hoivasin pikkuisia. Heillä on ollut kovaa mutta mummo on ollut elämässä
kiintopiste ja pyrkii olemaan iästä, heidän olosuhteistaan ja välimatkasta huolimatta.
Sitä suosittelen. Kuten sanottiin, elämä on lahja.
Et voi vaikuttaa aikuisen ihmisen elämään..älä yritä takoa väkisin järkeä elleivät itse sitä erikseen toivo. Lapsista on luonnollisesti huolissaan, mutta tyttäresi on valintansa tehnyt ja sinä et voi vaikuttaa siihen mitenkään. Ja rahoittamalla heidän elämää et auta peliriippuvaista vävyä. Toivotaan että tyttäresi tulee itse järkiinsä ja pistää tuollaisen vetelyksen kävelemään matkoihinsa..
Pettymys on ihan ymmärrettävä tunne. Kaikkihan haluavat lapselleen parasta ja ehkä on ollut toive paremmasta vävyehdokkaasta, kun lapsi pääsi tästä jo aiemmin eroon ja eteenpäin elämässään. Lisäksi ei ole helpoin tie saada lapsi nuorena tällaisen isän kanssa, jolla ei oma elämä tunnu olevan hallussa. Varmaan sen takia on ihan oikeutetusti myös huolta tilanteesta, koska on toivonut helpompaa elämää omalle lapselleen.
Mutta sitten toisaalta, tässä vaiheessa on varmaan parasta tukea omaa lasta, iloita lapsenlapsesta ja antaa elää omannäköistä elämäänsä ja toivoa, että kaikki menee jatkossa hyvin. Ja jos ei mene, niin olla siinä sitten tukena.
Mielummin kannattaa kysellä tyttäresi suunnitelmia, kuin kertoa omista negatiivisista ajatuksista. Kai voit jotenkin auttaa tytärtäsi kuitenkin? Henkisesti ainakin.
Lapsesi on pesästä lentänyt, pärjää omillaan. Työsi on tehty. Vanhemman huoli on ikuinen, mutta nyt on aika lapsesi koettaa kuinka siivet kantavat ja tehdä omat (mahdollisesti) virheensä. Aika näyttää kuinka vahvat ovat juuret: vastoinkäymisten kohdatessa jälkikasvusi, sinuna toivoisin olleeni niin luotettava ja tukeva vanhempi, että lapsesi kääntyy puoleesi. Jo se, että lapsesi on jakanut kanssasi perheenlisäysuutisen kertoo siitä, että hän haluaa sinun olevan osa elämäntilannettaan. Ole kiitollinen ja anna lapsesi elää omaa elämäänsä.
Sanoilla on suuri voima. Jos puhut kannustavasti ja uskot heihin niin se todennäköisesti auttaa heitä enemmän kuin moralisointi. Lapsi kerran nyt on raskaana, niin ehkä voisi koittaa auttaa keksimään selvitytymiskeinoja ja jos siihen ei ole ideoita, niin ainakin yrittää luottaa heihin.
Mollaavat kommentit ja epäusko saavat heidät varmasti epäilemään kykyjään vanhempana. Sen sijaan jos huomaisi heidän hyviä puoliaan ja kertoisi omia kokemuksia. Huolenaiheiden ilmaiseminen todella hienovaraisesti, koska se voi rikkoa teidän välit pitkäksi aikaa.
Kyllä he vielä löytävät keinot selviytyä. Elämä on aina lahja.
Ymmärrän. Sitä on aina lapsistaan huolissaan oli ne minkä ikäisiä tahansa. Sitä toivoo että osaisivat pitää itsestään huolen ja taloudestaan. Mutta aina löyty näitä hyväksikäyttäjiä. Kokemukseni kohdistuu päinvastaiseen. Eli naispuoliseen hyväksikäyttäjään. Jota toinen osapuoli rakkaudeksi kutsuu. Koska on niin hyväluontoinen, hyväuskoinen. Eikä halua riitaa. Ja sellaisia hyväksi käytetään. Ja viedäään omanarvontunto ja itsemääräämisoikeus. Eikä hän enään kykene päättämään mistään ettei toinen kyseenalaista ensin. Teidänkin tapauksessa tyttö varmasti uskoo muuttavansa pojan ja tulevan vastuulliseksi kun lapsi syntyy. Niin ei tule tapahtumaan. Kukaan ei voi muuttaa ketään. Sitten hänellä on kaksi huollettavaa. Sitä kyllä toivoisi ettei enään ”mummoiässä” tarvitsisi pelätä lastensa joutuvan taloudelliseen ahdinkoon. Vaan että heillä olisi hyvä elämä yksin tai puolison kera.
Minä olen syntynyt aikoinaan teiniäidille, joka päätti muuttaa lapsensa ja miehensä kanssa pois äidin läheisyydestä toiselle puolelle Suomea. Mummila oli 500 km päässä ja sinne matkustimme kaikkina loma-aikoina. Ihan tavallinen ihminen minusta kasvoi.
Nuorten pitää itse tehdä omat virheensä ja oppia niistä. Sinun murehtimisesi ei auta. Voit kertoa rehellisesti ajatuksesi, mutta lapsesi ja hänen poikaystävänsä on kasvettava aikuiseksi ja opittava kantamaan vastuuta. Lapsen saaminen muuttaa koko elämän.
Jospa kannustat ja rohkaiset lastasi, ja kerrot selvästi, miten voit olla tukena ja miten et. Laadit selvät pelisäännöt ja annat nuorten kokeilla itse kantavatko siivet vanhemmuudessa.