Teinit. Se on se lapsiryhmä, jonka erityisominaisuuksia ei pysty millään tavalla aavistamaan, ennen kuin on uponnut myrskyn silmään kainaloitaan myöden. Koska teinien kyky vastaanottaa opastusta vanhemmiltaan on nolla tai miinusmerkkinen, työväenopistot ja kansalaisopistot järjestävät kursseja teiniksi aikoville, jotta teini osaa olla teini ihan maksimitehoilla:

1. Sohvalla makaamisen peruskurssi. Kurssilla pyritään maksimoimaan sohvalla makaamisen kesto. Pohditaan myös eväiden (sipsit, karkit, limut), kännykän täyden akun, kaukosäätimen ja palvelusväen merkitystä suhteessa löhöämisen kestoon.

2. Sohvalla makaamisen jatkokurssi. Kurssilla keskitytään etsimään sellaisia makaamisasentoja, että ne veisivät mahdollisimman paljon tilaa muilta ja ärsyttäisivät sisaruksia.

3. Pidä itsesi huonossa ryhdissä -kurssi. Kurssin tavoitteena on saada hartiat lysyyn, pää etukenoon ja jalat laahaamaan maata pitkin. Lisäopetusmahdollisuus niille teineille, jotka vielä pitävät repua selässä kahdella olkaimella. Tarkoituksena saada toinen olkapää hieman alemmas kuin toinen.

4. Valittamiskurssi. Kurssilla harjoitellaan uusia valittamisen aiheita sekä äänensävyjä esittää ne. Viimeisellä kerralla keskitytään sanattomaan viestintään: silmien pyörittämiseen, huokailuun ja suun mutristeluun.

5. Miten käytän kirosanoja oikein? -kurssi. Kurssilla listataan kaikki kirosanat sekä suomeksi että ruotsiksi ja harjoitellaan niiden käyttöä erilaisissa arjen tilanteissa. Jos jää aikaa, käydään läpi myös englanninkieliset vastineet.
6. Reenikamat kuivuvat laukussa(kin) -kurssi. Varusteina kassi sekä hikiset ja haisevat reenivehkeet. Kurssin alussa suljettu kassi sisältöineen laitetaan lattialämmityksen päälle. Kurssi loppuu silloin kun kassin sisältö on homeessa.
7. Mitä sä siinä taas oikein rageet? -kurssi. Kurssilla keskustellaan vanhempien ylireagoimisesta jokaiseen asiaan sekä heidän kyvyttömyydestään ymmärtää teinien elämää millään tasolla koskaan mitenkään. Vertaistuen rooli on suuri tällä kurssilla. Kurssilla käydään soveltavin osin läpi myös kurssien 1-6 sisältöjä.

Terveisin Tiina-Liisa

PS: Oletko lukenut tämän miehen näkemyksen siitä, miten lapsi muuttaa naista?

Ja mitä se olikaan se äidin oma aika?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle PikkuMyy Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Teiniyden alkeet -kurssilla on tilaa”

  • PikkuMyy sanoo:

    ”Kuinka irroittaa käteen liimattu puhelin” – kurssi. Opetellaan olemaan ilman luuria, aloitetaan 15 sekunnista, pidentäen pikkuhiljaa aikaa jopa puoleen tuntiin ( tämä vaatii mahd. jatkokurssin ). Kurssin tavoitteena voisi olla myös puhelimeen normaali vastaaminen / juttelu lyhyen ynähtelyn sijaan ( esim. mo —> moikka tai thx —> kiitos ) sekä tekstiviestiin vastaaminen jopa sanalla ( lause vaatii jälleen sen jatkokurssin ) J –> joo / kyllä.

  • Noitalikka sanoo:

    Opi kellon- ja vuorokaudenajat (lisämaksusta kurssilla voidaan jakaa materiaalia vuodenajoista ja niihin liittyvästä pukeutumisesta)

    Kurssin päätavoite on hallita sekä digitaalisen että analogisen kellon/kalenterin näyttämät ajat sekä niiden suhde mm. ruokailuaikoihin, heräämiseen ja nukkumaanmenemiseen.

  • Mari sanoo:

    Venyy-venyy-kestää-kestää!: Kurssilla opiskellaan ajan taivuttamisen saloja, huomioiden mahdollinen viimeinen deadline, jolloin äiti tulee huoneen (joko oma tai yhteinen, esim. kylppäri) ovesta läpi. Mikäli aikaa jää, opiskelemme myös argumentoinnit ajan venyttämisen loppupäähän: ”Sun on pakko viedä mut, mä myöhästyn ja ope ragee!”

  • Rage-äiti sanoo:

    Miten rahaa saadaan -kurssi.

    Kurssin päätavoite on hallita kinumisen taito. Jos vanhemmat väittävät, ettei rahaa ole tai ettei muka ole varaa, kurssilla opitaan vastaväitteitä, kuten: ”Tilitä hei saa aina rahaa!” tai ”No emmä hei pyydä ku satasta!”. Kurssilla opitaan myös, että imartelulla saa tuloksia: ”Äiti, toi sun uus kampaus on tosi makee, vippaaks pari kymppii?”

    Terv. 17-vuotiaan teinipojan rage-äiti. 😛

  • Enne Haapala sanoo:

    ”Oikean ruokavalion ja kropan suhde”.

    Kurssilla vältellään kaikkea kouluterkkarin ja vanhempien opastamaan ruokaa. Lopetetaan koulussa syöminen. Annetaan kokonaisvaltainen luento eri ruoka-aineiden kaloripitoisuuksista ja julkkisten ihmedieeteistä.