Kaiken järjen mukaan yhdenkään poikalapsen ei pitäisi selvitä hengissä aikuisiän kynnykselle. Jokainen aikuiseksi kasvanut poika on pieni ihme. Niin hulluja ja riskialttiita leikkejä nuoret miehenalut keksivät.

”Lääketieteen lisensiaatti Marjo Lantto on valmistellut Oulun yliopistoon väitöskirjaa lapsikuolleisuudesta Suomessa. Lapsikuolleisuus on Suomessa pienentynyt huimasti viime vuosina ja on maailman pienimpiä. Yleisin kuolinsyy lapsilla on tapaturmat.

Muistan omasta lapsuudestani, miten pojat suorastaan kerjäsivät verta nenästään. Mitä lähemmäs teini-ikää tultiin sitä hurjemmaksi kävi leikit. Milloin kiivettiin korkeilla kaiteilla ja jyrkänteillä, milloin hypittiin talojen katoilla. Juostiin junaratojen yli ja hypittiin kallioilta tuntemattomiin vesiin. Talven tullen juostiin jäälauttojen päällä ja hypittiin lautalta toiselle.

Hieman vanhemmat, jo mopo-ikään ehtineet pojat keksivät uuden harrastuksen. He hyppäsivät illan pimeydessä mopon selkään ja lähtivät ajamaan täysillä kohti risteystä. He ajoivat kolmion takaa täysillä risteyksen yli katsomatta sivuilleen tuleeko autoja. Kokeiltiin kenen kantti kesti. Aika monen kantti kesti. Pari kertaa autot joutuivat jarruttamaan ankarasti, jotta eivät olisi ajaneet mopon yli, mutta kertaakaan kukaan ei loukannut.

En ihmettele yhtään, että lasten suurin kuolinsyy on tapaturmat. En tiedä tilastoista, miten suuri osa tapaturmista on lasten itse itselleen aiheuttamia ja miten moni on ulkopuolisen tekijän aiheuttama. Omasta kokemuksestani voisin päätellä, että aika monet tapaturmat ovat poikalasten itse aiheuttamia. Tilastoissa ei myöskään ole otettu kantaa siihen, moniko poikalapsi on loukkaantunut yrittäessään hengenvaarallisia temppujaan.

Pojilla on suuri tarve esitellä rohkeuttaan ja saada adrenaliini virtaamaan suonissa. Kun tekee jonkun hurjan tempun, niin tuntee olevansa elossa. Tuntee olevansa kaikkivoipainen Teräsmies, joka pystyy mihin vaan. Toiset tekee temppuja kovalla itseluottamuksella, toiset taas peittääkseen heikon itseluottamuksen ja -tunnon.

Monesti selitetään, että kyse on ikiaikaisesta tarpeesta tehdä vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen. Mutta usein siitä ei ole kysymys, vaan kaikki typerimmät ideat syntyvät ja ne toteutetaan poikien kesken. Etsitään hyväksyntää ja arvostusta kavereiden silmissä.  Tietysti niistä sitten myöhemmin rehvastellaan myös tytöille.

Yrittäkää pitää poikalapsenne hengissä. Tai yrittäkää ainakin varoittaa heitä tekemästä tyhmyyksiä, jotta osaavat pitää itse itsensä hengissä.”

Isä

Onko poika auttamaton luuseri? Täällä.

Pojat ovat poikia, täällä.

Ja kun haluat pikku tauolle pojista ja tytöistä, kissoista ja koirista – naisten virkistysristeilyn alekoodit ja tilausohjeet täällä!! Ota kaverti mukaan ja tule nauttimaan omasta ajasta Siljalle!!

 

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle -Pulkannaru- Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Yrittäkää pitää pojat hengissä”

  • Anni sanoo:

    Kauhulla odotan, kun nuorin menee kouluun syksyllä. Tähän mennessä on (vasta) murtanut solisluunsa hyppäämällä pää edellä kiipeilytelineestä, halkaissut huulensa(ja saanut hampaan irti) juoksemalla päin seinää, saanut kulmaansa kunnon vekin liukastellessaan, räjäyttänyt telkkarin(selvisi hengissä) ym. pientä 😀
    Kaksi vanhempaa on huomattavasti rauhallisempaa sorttia, vaikka hekin osaavat teloa itsensä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. 😀

  • -Pulkannaru- sanoo:

    Kolmen poikalapsen äitinä, olen onnellinen jos kaikki kolme on hengissä ja suhteellisen ehjänä kun pääsevät 18v ikään, enkä itse ole saanut sydänkohtausta.

    Yhden ohjasin jo ystävällisesti lumilautailun ja rullalautojen sekaan jännitystä etsimään, sen jälkeen kun yritti ystävineen räjäyttää silmät päästään löytöräjähteillä..