”Olen niin väsynyt. En ole nukkunut yksiäkään ehjiä ja täysimittaisia yöunia yli vuoteen.

Olen nyt jo niin väsynyt, etten pysty nukahtamaan. Makaan sängyssä ja mietin ahdistuneena, että jokainen valvottu sekunti on pois unen määrästä.

”Nuku silloin, kun lapsi nukkuu! Uni on niin tärkeää ihmisen terveydelle.” Entä jos ei yksinkertaisesti kykene nukahtamaan, vaikka on epätoivoisen uupunut? Entä jos päivän ainoa rauhallinen hetki ihan yksin ilman keskeytyksiä on illalla lapsen mentyä nukkumaan eikä kestä mennä vuoteeseen yhdeksältä, koska nyt on vihdoinkin mahdollisuus lukea kirjaa, koota palapeliä, katsoa elokuvaa?

Rakastan lastani yli kaiken ja ikävöin häntä viiden minuutin eron jälkeen, mutta elämä yksivuotiaan kanssa on pitkälti suorittamista: Milloin on seuraava ateria, uni tai ulkoilu? Monelta pitää ruveta pukemaan, jos pitää yhdeltä olla ovesta ulkona? Missä välissä kannattaa siivota tai laittaa ruokaa, jotta lapsi hermostuu mahdollisimman vähän? Miten kykenen ottamaan vastaan orastavan uhman ja raivokohtaukset, kun tekisi väsyneenä itsekin mieli lähinnä raivota ja huutaa? Kuinka monta Teletappia lapsen voi antaa katsoa, että saa juoda kupin kahvia ja vaan olla hiljaa – ilman että on huono äiti?


Kuva Shutterstock, ylin kuva Trym Nilsen.

Välillä tulee ratkeamispiste ja huudan lapselle. Karjun, itken, pyydän anteeksi. Kosken liian kovakouraisesti, kadun, pyydän anteeksi.

Olisinpa parempi äiti, kärsivällisempi ja ymmärtäväisempi.

Mutta olen väsynyt ja kireä ja menen usein siitä, missä aita on matalin. Ostan lapselle purkkiruokaa enkä jaksa pilkkoa vihanneksia tarjolle ja maanitella lasta maistamaan niitä ennen kuin ne heitetään lattialle.

Tuntuu, että olen yksin. Muut äidit tekevät kaiken paremmin ja jaksavat enemmän. Haluaisin itsekin jaksaa, mutta olen niin väsynyt.”

Nimimerkki Rosmariini

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Sister Peruuta vastaus

15 vastausta artikkeliin “Yksivuotiaan äiti: olen niin väsynyt, että olen ratkeamispisteessä”

  • Mother of boys sanoo:

    Haluan vain sanoa ettet ole yksin tuntemustesi kanssa. Pikkulapsi arki voi olla uuvuttavaa. Ja varsinkin jos ei saa nukuttua kunnolla. Saisitko apuajostain. Esim. Lapsiperheiden kotipalvelu?
    Itse olin kanssa jossain äärirajoilla toisen lapsen tultua. Väsymys ja jatkuva kitinä ja valitus 🤯 nyt on siitä aikaa kulunut hetki ja asiat helpottaneet osakseen. Itsekin opiskelen uutta ammattia ja ruutu-aikaa on lapsillani kyllä paljon ja syövät puolieneksiä usein. Mutta en kannalta tästä huonoa omatuntoa, koska kaiken ei tarvitse olla täydellisesti. 😀

  • Kätilö sanoo:

    Voi rakas kanssaäiti! Ottasin sinun vauvan heti hoitoon vaikka kaheksi päiväksi että saisit nukkua. Minun poika oli helppo nuin pienenä ja sain nukkua. Mutta olen mieki silti oman osani väsymyksestä kärsiny… Tsemppiä!

  • Toinen 1-vuotiaan äiti sanoo:

    Tää kirjoitus on aivan kun mun elämästä!
    Lähetin tän linkin mun exälle, joka on todella hyvä ystävä ja tuntee mut läpikotaisin. Hän sano että kuulostaa ihan multa, kysyi oonko kirjottanu tän.
    Tsemppiä kaikille meille väsyneille ❤️

  • Uupeloinen sanoo:

    Kyllä niin tuttua kauraa. Täällä nukuttu pätkä öitä 2,5 vuotta. Päiväunia sai nukuttua vielä silloin, kun oli vain yksi pieni, mutta nyt kun on kaksi (2 v ja 7 kk) niin ei puhettakaan.. aivan kuin olisivat keskenään sopineet päiville vuorot, että kun toinen nukahtaa niin toinen herää. Näiden lisäksi meillä on 4 kouluikäistä (molemmilla 2 edellisistä liitoista), 3 näistä on ad/hd piirteisiä, levottomuutta, vilkkautta, käytös haasteita, ohjeiden kuuntelun ja – noudattamisen vaikeutta jne. Puolison muksut ovat 50 % meillä, minun ovat koko ajan jos pois luetaan harvat viikonloput jolloin ovat useimmiten äitini luona (pienimmät siis toistaiseksi eivät yökyläile mummolassa). Ajoittain on tosiaan sellaisia päiviä, ettei huvittaisi yhtään eväänsäkään liikauttaa (ja väsymyksen kylkeen jos lisätään tautinen päänsärky, niin hohhoijaa), mutta ei siinä auta itku markkinoilla, kun on saatava lasten perustarpeet hoidettua. Pidän itseäni välillä huonona äitinä, mutta en todellakaan usko jotta kukaan on täydellinen ja aina skarppina, jaksavan, täysissä ruumiin ja sielun voimissaan. Tottahan sitä itsekin näyttää julkisilla paikoilla ulkopuolisille sen pirteän, hymyilevän, jaksavan puolen. Mutta harvat ja valitut näkevät ”julkisuuden kuvan” verhon taa. Olipahan kotiäiti tai -isä, niin on lupa olla väsynyt ja siitä on lupa sanoa myös ääneen (kovaankin ääneen, jos tuntuu ettei muuten kukaan kuule). Oma puoliso on kauniisti sanonut minulle sellaisena hetkenä, kun olen ollut todella uupunut, niin uupunut jotta itku on päässyt; jotta olen tämän perheen moottori ja hukassa oltaisiin, jos moottori menisi rikki. Tarkoittaen sitä jotta arjen sujumisen kannalta on tärkeää, että jaksan joten lepäämään siitä ja vähän äkkiä. Ja ei kotona olo lasten kanssa ole mitään lomailua, verrattavissa perhepäivähoitajana toimimiseen, sillä erotuksella jottei palkkaa saa (kelan tuet aivan naurettavia) ja varhaiskasvatuksen pykälät eivät sanele sitä mitä tulee tehdä. Mutta lyhykäisyydessään meinaan siis, että emme ole yksin tämän asian kanssa, vaikka usein siltä tuntuukin.

  • Sister sanoo:

    Et ole yksin. Meitä on muitakin.

    Ei sen väliä jos annat purkkiruokaa, syötävää sekin on. Sitten kun jaksaa voi tehdä itse. Varsinkin tuossa vaiheessa kun elämässä ei ole muuta kuin ruokasulkeiset, purkkiruoka on ihan fine.

    Sinä tunnet lapsesi parhaiten, tiedät mitä hän tarvitsee luota itseesi. Tiedät sen, koska rakastat lastasi. Ota myös löysin rantein kaikki ei ole minuutin päälle.

    Kuten alussa kirjoitin on meitä muitakin, et vaan näe meitä, kun olemme kotona yhtä väsyneinä kuin sinäkin. Ne äidit ovat eri rotuisia, joita näkee lehdissä tai ostareilla. Tai mistä sitä tietää ovatko vain lavastaneet tilanteensa niin helpoksi. Mitään asiaa ei voi verrata muihin, koska jokaisella perheellä, lapsella on oma rytminsä ja tapansa. Kun jossain lapsi nukkuu, toisessa perheessä syödään.

    Lapseni oli 4kk kun sanoin neuvolassa, etten jaksa ja sain sieltä apua. Ota yhteyttä neuvolaan, he osaavat auttaa varsinkin tuossa uniasiassasi. Seurakunnillakin on kaikenlaisia palveluja / toimintaa, vaikka itse en niihin osanut hakeutua. Pyydä ystävää käymään, vaikka vain kahville. Sekin piristää mieltä ja jaksaa taas muutaman päivän. Myönnän, kyllä sitä kaipaa hetken omaa-aikaa ja yöstähän se revitään. Mutta lupaa itsellesi, että opettelet taas nukkumaan.

  • Satu sanoo:

    Muilla äideillä on myös rankkaa! Ne hetket kun heitä näkee, osataan tsempata ja hymyillä, puhua lapsille ihanasti ja halailla. Sitten kotona välillä romahtaa kun lapsi monista kielloista huolimatta taas heittää hedelmiä lattialle, kaataa koiran vedet matolle tai vinkuu syliin kun pitäisi tehdä jotain muuta. Nyt voin oikeasti sanoa, että tiedän tunteen! Nuo hetket kun korottaa ääntä lapselle ja etenkin se kun ottaa liian napakasti kiinni tai äkkipikaisen mielijohteen vuoksi läppäisee toruakseen (tänään juuri tuosta hedelmien heittelystä joka vain yltyi kiellettäessä)… Ne kun voisi ottaa takaisin. Sitten pyydellään anteeksi ja selitetään että äitikin tekee välillä sellaista mitä ei saisi, ja jälkikäteen miettii miten pienestä sitä tuli taas suututtua, ihan vaan siksi kun väsyttää olla koko ajan kieltämässä, vahtimassa, siivoamassa, kokkaamassa, palvelemassa, olla saatavilla.. Mutta niin rakas se oma lapsi on, että joka päivä yrittää ja haluaa olla parempi äiti! Vielä koittaa se päivä, tai yö, kun huomaat, että saitkin nukuttua paremmin.

    Saathan omaa aikaa, ihan vaan olla itsekseen, vaikka olla vaan kotona joskus? Tai käydä itsekseen lenkillä, kahvilla, pitsalla tai mitä vaan? Keksi myös itsellesi kivaa tekemistä, mihin voit ottaa vauvan mukaan. Esim. joulumarkkinoilla kiertely tai vauvaleffassa käynti piristää.

    Kyllä se arki vielä paranee. Jokainen äiti on joskus huono äiti, väsyy ja kiukuttelee lapsille. Lapsi ei siitä mene rikki. Se on elämää. Tsemppiä! <3

  • Auttaja, joka on itsekin apua saanut sanoo:

    Olipa hyvä, että kirjoitit ja se julkaistiin. Jaksa vielä sen verran, että haet apua teille. Avun hakeminen ei tee sinusta huonoa äitiä, vaan se että et sitä hae. Väsymyskään ei tee sinusta huonoa äitiä, tarvitset vain apua, jotta tilanne ei mene vielä pahemmaksi.

    Se, että karjut, olet kovakourainen ja välillä pyydät anteeksi, on ymmärrettävää. Se kuitenkin vaurioittaa lasta, koska hän ei pysty ennakoimaan käytöstäsi. Hän joutuu olemaan koko ajan varuillaan, kun ei tiedä miten käyttäydyt. Sen täytyy loppua ja siihen tarvitset nyt apua.
    Kirjoituksestasi näkyy, että rakastat lastasi ja haluat hänelle vain hyvää ja et pysty siihen väsymyksesi takia yksin. Usko pois, et todellakaan ole ainoa. Rakastat lastasi niin paljon, että uskallat myöntää sen. On aika pyytää apua. Puhelin käteen ja soitto neuvolaan, jos se on helpointa. Voit ottaa yhteyttä myös suoraan lastensuojeluun. Ei tarvitse pelätä, heillä on parhaimmat mahdollisuudet auttaa. Tärkeintä on, että saat apua. Jonkun joka ottaa lapsen hetkeksi hoitoon, juttelee kanssasi ja sinä saat nukkua. Kun väsymys häviää, ilo lapsesta löytyy uudella tavalla. On helpompaa hengittää.

    Toimitus voi antaa säpo osoitteeni sinulle, jos haluat kirjoittaa.

    Usko pois, elämä helpottaa! Tsemppiä!

  • Kokemuksella.. sanoo:

    Tämä!! Kokemuksella sanon, että jos et mitään muuta jaksa niin selvitä ferritiinisi.

    Runsaat kuukautiset, verenluovutukset, raskaus ja imetys ovat hyvin todennäköisiä syitä alhaiselle ferritiinille ja rauratakuuri voi olla helppo ratkaisu ongemiisi. Sitä ei kuitenkaan pidä aloittaa ennen labroja.

    Myös lapsen ferritiini kannattaa tsekata, jos sulla on ollut raskausaikana alhainen hb. Lapsen huono nukkuminen voi helpottaa kun korjataan hänen rauta-arvot.

    Huom! Korkea hb ei tarkoita sitä, että ferritiini olisi kunnossa joten sen varaan ei pidä laskea.

  • Myös väsynyt äiti sanoo:

    Toi onku itte olis kirjottanu tekstin..tosin mulla nuorin 3v3kk mutta eipä ole yhtäkään kokonaista yötä saanu nukuttua kun lapsi ollut huono nukkuja jo syntymästään asti..En myöskään kadu lastani ja rakastan häntä yli kaiken.Lapseni on kaiken lisäksi hirveän äiti riippuvainen eikä ole ollut hoidossa kenelläkään kuin yhden iltapäivän koko elämänsä aikana.Minulla ei ole ketään suvussani kuka tuota tosi lujatahtoista lasta vahtisi/hoitaisi että sais miehen/lapsen isän kanssa edes joskus laatuaikaa vietettyä.Elämässäni on nuorimmaisen lisäksi 3 vanhempaa lasta edellisestä suhteesta jotka käy vuoden aikana 3 kertaa isänsä luona pitkän välimatkan takia.Tiedän tasan miltä kirjoittajasta tuntuu ja hän ei ole yksin,meitä on monia varmasti samanlailla tuntevia äitejä.

  • Lastenhoitaja sanoo:

    Tiedän niin tunteen, et ole ainoa <3
    Mutta kun tuntuu että asiasta ei uskalla puhua, kun heti joku kommentoimassa: sinähän olet kotona..
    no mitä se auttaa, että on kotona, jos ei saa nukutuksi?
    Pitäis nekin ihmiset herättää monta kertaa yössä, ja pitää hereillä 10-30min ja sit antaa jatkaa unta, sama uudestaan prin tunnin kuluttua. Katsoa kuinka kauan jaksavat.
    Mies onneksi ymmärtää väsymtkseni, mutta hän on työnsä puolesta paljon poissa joskus jopa muutaman viikon putkeen. Viimeksi oli vajaan kuukauden poissa, jollonka jopa sain unta päivällä kun olin niiiiin loppu.
    Itse miettinyt olisiko raudan puutetta? Mutta kun tjntuu tlivoimaiselta soittaa lääkäriin. Mikä tuntuu aivan tyhmältä, mutta näin se vaan on :/
    Yritä neivolassa puhua, jos saisit apua sitä kautta. Tsemppiä <3

  • Mari sanoo:

    Tsemppiä! Unenpuute on kamalinta mitä tiedän, alkaa itkettämäön kun muistelen omaa kamalaa oloa. 15 herätystä yöllä, välillä valvomista, vauva itki illat ja esikoinen herätti kuudelta. Päiväunista ei tietoakaan kun vauva nukkui vain liikkuvista rattaissa. Pyysin apua neuvolasta ja joku kävi työntämässä vauvaa välillä että sain itse levätä. En saanut välttämättä nukuttua, mutta pelkkä lepo tai lehden lukeminen sängyssä pari tuntia oli lepoa. Menin nukkumaan aina kun lapset nukahtivat, omaa aikaa ei ollut, oli pakko priorisoida lepo, vaikka se ei aina unta ollutkaan. Some pois illalla, että nukahtaminen olisi ollut helpompaa. Ylivireystilassa on tosi vaikea nukahtaa. Pyydä apua! Äläkä vertaa itseäsi muihin, sinä jaksat sen verran kuin jaksatja teet asiat sinun tilanteessa juuri oikealla tavalla.

  • Johanna sanoo:

    Tuttu fiilis. Toiset sietää unenpuutetta paremmin, minä ainakin erityisen huonosti.
    Unikoulu, omaa aikaa vuorokausi vaikka hotellissa. Miehen on myös sitouduttava sinun hyvinvointisi tähden.

  • Äiti sanoo:

    Muostan sen tunteen, kun lapsi kerrankin nukkui, eikä itse uskaltanut nukahtaa, koska heräämimen sattui ihan fyysisesti.

    Älä usko muiden äitien paremmuutta. Huomasin, että monella se on vain suuria puheita. Totuus oli ihan muuta. Mitä suurempi itsekehu, sitä huonommin oikeasti menee.

    Hae äkkiä apua.

  • Tsirp sanoo:

    Hei,
    täällä sama tilanne. Lapsi nyt vähän yli vuoden enkä tosiaan ole nukkunut koko aikana yhtään yötä heräämättä. Mulla nukahtaminen kestää aika pitkään, koska monesti vain ajattelee, että ei kannata vielä nukahtaa, koska lapsi kuitenkin kohta herää. Pahinta on jos lapsi herää aamuyöllä eikä nukahda uudestaan muutamassa minuutissa (kuten onneksi yleensä tekee). Silloin yleensä käy niin, että valvon sitten loppuyön.

    Suoriudun mielestäni ihan hyvin arjen asioista, tosin ei me joka päivä ulkoilla. Tuntuu, että tähän unenpuutteeseen on jo vähän tottunut… Mieliala vaihtelee, mutta huono tuuli kohdistuu yleensä mieheen eikä lapseen. Kaikista pahinta tässä kuitenkin on se, että miehen mielestä tässä ei ole mitään ongelmaa. Koska olen koko päivän vain kotona, niin en jostain syystä tarvitsekaan unta kuten normaalit ihmiset!?

    Tarkoituksena olisi aloittaa lapselle unikoulu, mutta pelkään, että se jää vain minun harteille, että mies ei viitsi yhtä yötä enempää…

    Pystyykö joku oikeasti nukkumaan lapsen päiväuniaikaan? Mulla ei päivällä uni tule ja jos tulisikin, niin lapsi kyllä kerkeää herätä ennen sitä.

  • Anonyymi sanoo:

    Sinun täytyy saada apua ja heti! Ota yhteyttä neuvolaan ja kerro heille tilanteesi. Sieltä pitäisi ohjata eteenpäin saamaan ihan konkreettista apua.

    Se, että syötät purkkiruokaa, ei tee sinusta huonoa äitiä. Kyllä ne lapset kasvavat ihan hyvin niilläkin.

    Voimia sinulle!