Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Haaveiletko vapaista viikonlopuista ilman lapsiasi? Oletko kateellinen ystävällesi, joka niitä säännöllisesti joka toinen viikonloppu saa, niin pääsisit bilettämään tai mitä vain mielesi tekee? Itse vaihtaisin ne mielelläni perheeseen, joka olisi kokonainen, jossa lapsilla olisi kotona sekä äiti, että isä.

Minua suututtaa ihmiset, jotka tämän kehtaavat minulle ääneen edes sanoa, miten kateellisia he ovat siitä, että saan vapaata kokonaisen viikonlopun joka toinen viikko. Onko heillä tullut mieleen se, millaista sitten on arki yksin lasten kanssa? Millaista on, kun joudut yksin vastaamaan siitä, että viet lapsesi päiväkotiin, kiirehdit töihin ja aina, jos lapsesi sairastuu, olet se, kenen on pakko jäädä hoitamaan lastasi kotiin, koska toinen vanhempi ei halua auttaa, koska ei asu kanssanne. Olet aina se, joka joutuu soittamaan työnantajalle pahoitellen, että lapsi on taas sairaana ja sinä joudut olemaan poissa työstä.

Sinä olet aina se, kenen pitää huolehtia lapsesi lääkärikäynnit. Jaksatko, kun lapsi on erityislapsi, jolloin niitä käyntejä tulee useita? Joudut nekin hoitamaan yksin, koska toinen vanhempi ei halua auttaa, sitten selität työnantajallesi, ettei sinulla ole vaihtoehtoja ja joudut käymään lapsesi kanssa lääkärissä. Koska ne ovat palkattomia, tulee sinun tehdä kaikki tunnit sisään, eli tehdä pidempiä päiviä töissä, koska muuten rahasi eivät riitä. Lapsesi ihmettelevät, miksi teet niin paljon töitä? On pakko. Olet vastuussa yksin kaikista laskuista, asunnon maksusta jne.

Työpäivän jälkeen teet ruokaa, siivoat, hoidat lapsia, kukaan ei auta. Illalla kaadut sänkyyn, kun olet ensin taistellut lapsesi kanssa siitä, miksi hänen pitää mennä nukkumaan.. Teet kaiken käytännössä yksin, ennen kuin lapsesi ovat sen verran isoja, että voit ehkä jo vaatia heitä osallistumaan joihinkin kotitöihin.

Kuva Shutterstock.

Entä sitten kun itse sairastut, oksennat ja teet silti kaiken edellä mainitun, koska on pakko. Tai mitä, jos joudut äkillisesti sairaalaan? Soitat lapsesi isälle, voiko hän ottaa lapsen luokseen. Isä kieltäytyy, aina. Koska hänellä ei ole kuulemma velvollisuutta auttaa. Soitat läpi kaikki sukulaiset, onneksi on tukiverkosto ja joku löytyy apuun. Entäs jos ei olisi? Sosiaaliviranomaiset ottaisivat lapsesi kiireelliseen sijaishuoltoon.

Lapsesi menee kouluun, koulusta on pitkät lomat. Minne laitat 7-vuotiaan erityislapsesi, joka ei pärjää yksin koko päivää? Jos voit, tee etätyötä, koska lapsesi isä ei halua auttaa. Yritä keskittyä työhön ja kuunnella, kun lapsesi valittaa, ettei ole tekemistä. Joo joo, 8 h odota, niin sitten voidaan tehdä jotain. Lapsesi pelaa pelikoneella, ja koulusta, perheneuvolassa ym. valitetaan myöhemmin: ’miksi lapsellasi ei ole rajattua ruutuaikaa?’ Mitä sitten sanot?

En voi tehdä töitä ja hoitaa lasta samaan aikaan, voiko siihen saada lastenhoitoapua? Perheneuvolassa sanotaan, ettei sellaista palvelua ole. No palkkaisinko lastenhoitajan? Ei se ole mahdollista, rahat eivät riitä. Maksat asunnostasi saman verran kuin kaksi aikuista ja lapset samankokoisesta, mutta yksin.

Sitten tulee se viikonloppu, kun lapsesi menevät kahdeksi yöksi isällensä. Mitä teet? Juhlimaan tietysti.. No ei! Oikeasti ei jaksa tehdä yhtään mitään, kaatua vaan sohvan nurkkaan tuijottamaan typerää tv sarjaa tai elokuvaa. Nukkua älyttömät määrät sen viikonlopun aikana ja sitten lapsesi tulevatkin kotiin kiukkuisina ja selvästi sinua ikävöineenä. Ehkä jaksat taas paremmin seuraavat kaksi viikkoa olla lapsillesi sekä äiti että isä.

Sitten on ne viikonloput, kun lapsesi ovat kotona. Ja niitä voi tulla useitakin peräkkäin, jos lapsesi eivät sairastumisen vuoksi voikaan mennä isälleen. Eikä isä halua ottaa heitä, jos ei ole hänen vuoroviikonloppu, vaan ottaa vasta sitten, kun on hänen ”oikea” vuoronsa. Koska hän ei halua.

Mutta tosiaan, ne viikonloput, kun lapsesi ovat kotona, mieluiten otat lapsien kaveritkin kylään, jotta lapsillasi olisi mukavaa tekemistä, toki voitte myös sopia vaihdosta. Kunhan sinulla vain on jokin tälläinen perhe, kenelle se on hyvä, että lapsesi voivat olla välillä siellä ja välillä teidän luonanne…

Mutta siltikin, jos minä saisin valita, luopuisin niistä vapaista, kun minulla vain olisi rakastava auttava mies ja lapsilla hyvä isä. Mutta en saa, hän jätti meidät toisen naisen vuoksi vuosia sitten.. Se oli hänelle tärkeämpää kuin oma perhe.

Pidäthän mielessä tämän, kun kehtaat avata suusi yksinhuoltaja ystävällesi, miten kateellinen olet hänelle. Ehdota hänelle, että voisitte vaihtaa hetkeksi roolejanne. Ehkä sinäkin sitten ymmärtäisit, miten hyvä sinulla oikeasti on.”

Nimim. Yksinhuoltaja

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 25 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle 788 Peruuta vastaus

25 vastausta artikkeliin “Yksinhuoltaja avautuu: arki yksin lasten kanssa ei ole mitään herkkua!”

  • Kelvoton mies sanoo:

    Mitä valitat, Oisko toisin kannattanut toimia?
    Ukollesi valititko, moititko. Et kehuja jakanut. Mitätöit kaiken, kaikki kotityön kunniat otat itsellesi, ukko tekee kaikki kotityöt väärin. Lopulta taakka oli liian kannettava harteilleni. Vanhat piiat parhaat kaverit. Keräät armeijan ympärille ja puolueen, jos joku kyseen alaistaa, et palautetta pysty käsittelee. Et ole avoin, rehellinen, rakastavainen. Olet vain välittäväinen omasta mielestäsi. Kyllä siinä on hankala olla mies, jonka toiminta ei kelpaa. Menee muuten huonoon kuntoon ukko, onneksi sieltäkin voi nousta.

  • Kaikki ei ole niin mustavalkoista. sanoo:

    Ymmärrän turhautumisen ja sen, että on vaikeaa. On myös perheitä, joissa äiti hoitaa kaikki edellämainitut asiat yksin, vaikka isäkin on kotona. Siinä vaiheessa on kateellinen yksinhuoltajalle, jonka ei tarvitse hoitaa lasten lisäksi vielä aikuista vauvaakin. Ehkä ero pelottaa, jos mies on uhkailevaa sorttia ja viihtyy siivellä eläjän roolissa hyvin.

  • Totuus on raskasta katsottavaa sanoo:

    Yksinhuoltajuus on ihan oma valinta. Se, että haluaako myöntää sitä, se vaatii henkistä kasvua ja valinnan lastensa rakastamisesta.

  • Rinuli sanoo:

    Kyllä minä olin 10 vuoden ajan kateellinen muille yksinhuolta äideille joka toisesta vapaasta viikonlopusta.

    Minulla ei ollut vapaita viikonloppuja koskaan, koska lapseni eivät suostuneet menemään isänsä luokse lainkaan.

    Isällä oli uusi vaimo joka piti huolen että entisen liiton lapset eivät olleet taloon tervetulleita.

  • Nimetön sanoo:

    Miksi ketjun aloittaja on YH?

  • Me ei mainita Brunooo sanoo:

    Kuulostaa hyvin tutulta. Itsekkin yh, joka toinen vkloppu vapaita yritetään uudestaan nyt syksyn tauon jälkeen, kun lasten isällä ei ole ollut voimavaroja lapsia ottaa. Itselleni raskainta ei ole vapaa-ajan puute, vaan juurikin koko palapelin kokoaminen yksin. Lapset erityislapsia ja lääkärikäyntejä ja terapioita tuntuu olevan joka viikolle ja erityisesti viime syksynä tuntui, että olimme vuorotellen kipeänä jatkuvasti. Olen opintojeni loppupuolella ja stressaan jo nyt sitä, kuka minut palkkaa kun joudun jatkuvasti olemaan poissa töistä lasten terapioiden, lääkäri käyntien ja sairasteluiden takia? Lasten isä ei suostu ottamaan vastuuta vaikka kuinka asiasta toistuvasti olen maininnut ja perheneuvolassa ollaan käyty juttelemassa. Kotipalvelusta ei juurikaan iloa ole, koska työntekijä tulisi kotiin tunniksi pariksi, jotta pääsisin kauppaan tai lenkille, kun itseäni kuormittaa kaiken lapsiin liittyvän juoksevan hoitaminen yksin. Jos joku muu hoitaisi kaiken sen ja voisin huoletta hoitaa kouluni loppuun ja aloittaa työt, niin nou hätä. Varmasti tähän liittyy niin omat kuin yhteiskunnan vaatimukset siitä, että pitäisi pystyä työelämään, mutta haastavaa se on.

    Joku kommentoi että pitäisi jättää katkeruus, mutta aika kohtuuton vaatimus jos lasten isään joutuu olemaan jatkuvasti yhteyksissä lasten takia. Ainakin itseäni v*tuttaa kun joutuu jatkuvasti kokemaan pettymyksen pyytäessä apua ja todetessa, ettei lasten isälle lapset ole nro1 niinkuin jokainen äiti varmasti toivoisi. Ihanaa hänestä varmasti on, että lapset ovat olemassa, kiva nähdä heitä sillon tällöin. Kunhan joku toinen vaan hoitaa heidät ja kantaa vastuun. Se tuntuu äärettömän pahalta lapsia ajatellen, ja vaikka katumus ei mitään auta niin itse sätin itseäni jatkuvasti siitä, kuinka en ole voinut parempaa isää lapsilleni tarjota. Rakastavaa, vastuullista ja hyvää esimerkkiä antavaa isää. Nyt yritän olla hyvän ja vastuullisen aikuisen malli lapsille molempien vanhempien puolesta. Toivon, että löytäisin elämääni vastuullisen ja luotettavan miehen, jolla olisi halukkuutta olla miehen mallina lasteni elämässä, muuten pyöritän mieluummin sirkukseni yksin. Uutta perässä vedettävää en enää jaksa, sen verran itsekunnioitusta olen oppinut.

    Itse yritän jaksaa ajatuksella, että kohta lapset ovat koulussa ja ovat koko ajan itsenäisempiä. Vaikka huoli vain muuttaa muotoaan lasten kasvaessa, ehkä arki silti ei olisi jossain vaiheessa niin kaoottista. Paljon tsemppiä aloittajalle, et ole yksin! <3

    JA jos jollakulla on kertoa kokemuksesta vinkkejä miten pyörität yh äitinä erityislapsiperhearkea niin kerro! Miten työnantajasi on suhtautunut jatkuviin poissaoloihin terapioiden, lääkärikäyntien ja sairasteluiden takia?

  • Kyllästynyt suurperheen yksinhuoltaja sanoo:

    Kuin omasta näppäimistöstäni tämän aloittajan kirjoitus. Lisäksi minua itseäni suorastaan raivostuttaa nämä ”reissuhomma”-yyhoot. Joo, ovat lasten kanssa arjessa yksin, mutta taloudellinen tuki on olemassa siltikin JA se iskäkin joskus tulee kotiin.
    Älkää ihan oikeasti käyttäkö itsestänne yyhoo nimitystä, kun ette sellaisia ole. YH on YksinHuoltaja. Ei parisuhteessa oleva ihminen, jonka puoliso on reissuhommissa.

  • Melkein kuin yh sanoo:

    Ihan samaa settiä olen vetänyt 10 vuotta. Se vaan että on ollut mieskin, mutta reissuhommissa ja joka toinen viikonloppu KOKO viikonlopun kotona. Omaa-aikaa ei koskaan ole ollut. Periaatteessa olen ollut yh-äiti vuosikaudet. Siinä samalla hoitanut omakotitalon. Muistan kuinka joskus illalla itkien tein 11 aikaa lumitöitä että aamulla pääsisin 6 aikaa lähtemään töihin. Kaikki vastuu lapsista on vieläkin minulla. Eihän isä osaa olla lastensa kanssa kun ei juuri koskaan ole ollut. Kotona isä kyllä tekee joitain kotitöitä ja ollaan käyty lomareissuilla. Valitusta on tullut siitä kuinka en viikonloppuisin jaksa tehdä mitään hänen kanssaan kun HÄN on kotona. Kerran räjähdin ja kerroin mitä täälä teen ja millaista tämä on, että onko koskaan ajatellut miksi olen viikonloppuisin monesti aivan loppu ja haluan vaan olla, enkä hypätä joka paikassa. Ja koko ajan mennä jonnekkin. Osaan niin asettua yh-äidin saappaisiin

  • Yksikin turvallinen vanhempi riittää sanoo:

    Minulle tämä on elämäntapa. Lapsiani hoidan rakkaudesta ja on ilo silmille nähdä miten lapset kokevat turvallisuutta, yhteneväisyyttä ja saavat tasapainoiset eväät elämään. Olen 100% yksin lasten kanssa. Lasten isä ei halua nähdä eikä pitää yhteyttä lapsiinsa, mutta on sanonut että kun lapset on isoja, niin aikoo kuulemma kertoa heille totuuden.

    • Lapset kärsivät sanoo:

      Kysy asiantuntijalta, kuinka paljon vääristät todellisuutta. Tai lue edes tutkimuksia, mitä ongelmia isättömille lapsille tulee. Surullista lasten kannalta 🙁

  • Et ole yksin sanoo:

    En lähde kyseenalaistamaan kirjoittajan kokemuksia, mutta lämmöllä haluan kehoittaa tekemään tuolle katkeruudelle jotain. Kun pääset siitä eroon, kaikkeen muuhunkin alkaa löytyä ratkaisuja. Lapsiperheiden kotipalvelu on ainakin yksi taho, josta apua voi kysyä. Myös tukiperhettä voi hakea etenkin, jos lapsesi on erityislapsi.

  • Toivotar sanoo:

    Tilanteita on monenlaisia, turhaa lähteä vertaamaan miten hyvin tai huonosti asiat itsellä on. Missä on se ruuhkavuosia elävä äiti, joka ei olisi väsynyt?
    Parisuhteessa oleva ihminenkin voi olla käytännössä se, joka hoitaa ja joustaa, sovittaa oman elämänsä jotta toinen puoliso pystyy tekemään pitkää päivää töissä. Kaiken kertomasi päälle vielä harrastuksiin viemiset, aivan kaikki kommunikointi kaikkeen mahdolliseen suuntaan.

    En arvosta ketään, jolla on tarve päästä lapsistaan eroon, jotta itse pääsee bailaamaan. Siitä kirjoituksessa ei ollut kyse, tiedän. Mielestäni silloin on arvomaailma pielessä, ja voisi miettiä miksi niitä lapsia on hankittu.
    Itselläni ei ole ikinä ollut halua tai tarvetta olla yhtään yötä, tai edes paria tuntia, erossa lapsistani. Toiset isovanhemmat asuvat kaukana, lähempänä asuvat puolestaan ovat niin omalaatuisia, ettei heidän apujaan ole mielellään kaivattu.

    Jos lapsilla on isä olemassa, niin kai isä maksaa elareita? Lähes joka kunnassa on palveluita arjessa jaksamiseen. Neuvontapalveluita löytyy valtakunnallisesti. Tärkeää on huolehtia omasta jaksamisesta. Myös omia vaatimustasoja voi laskea. Jos ja kun jaksaa, miettiä eri uravaihtoehtoja. Jos lapsi on koulussa, onko jonkinlaista leiri- tai harrastustoimintaa kesän ajaksi? Erityislapsiakin kun on erilaisia.

    Lasten isä on valintansa tehnyt, mitä nopeammin hyväksyt asian, sitä nopeammin pääset itsekin eteenpäin. Ole iloinen ja ylpeä lapsistasi, anna itsellesi ja ponnisteluillesi arvostusta.

  • 788 sanoo:

    Jepulis. Se on rankkaa mutta sanoisin myös että oma valiinta. Tavalla tai toisella olet tehnyt nuo valinnat. Ellet ole leski.

    • Minttu55 sanoo:

      Oma valinta! No huh! Missä utopiassa sinä oikein elät. Oikeesti? Kun puoliso päättää lähteä, niin mikä siinä on jätetyn oma valinta?

  • S sanoo:

    Kyllä, totaaliyksinhuoltajana olin kateellinen viikonlopuista ilman lasta. Olisi tullut tarpeeseen edes joskus olla vain yksin. 😊

  • Ava82 sanoo:

    Kyllä mä olen kade sun vapaista viikonlopuista. Mä olen ollut sinkkuäiti 12 vuotta… ja lapsi on isällään ehkä tuurilla yhden yön vuodessa. Ja kyllä minullakin on erityislapsi.

  • Nojoo sanoo:

    Tuo biletys – oletus on toki typerä, mutta sellaisistakin viikonlopuista kun saisi vaan levätä ja katsella telkkaria, olisi moni aika kiitollinen. Sellaisia vaan ei ole, kun ei ole esim. isovanhempia, jotka ottaisi säännöllisesti lapset yökylään.
    Mulla on kyllä suuri rispekti yksinhuoltajia kohtaan. Äitinikin oli yh. En edes osaa kuvitella miten raskasta olisi pyörittää arkea ihan yksin.
    Omaa aikaa mulla ei kuitenkaa juuri ole, vaikka mies onkin tavallaan jakamassa vastuun. Hän on kiireinen yrittäjä. Yhteistä aikaa mieheni kanssa kahdestaan on tosi vähän. Ei ole oikeen tukiverkostoja. Eli kyllä haaveilen joskus lapsivapaista viikonlopuista. Ihan sama mihin sen ajan käyttäisin, mutta välillä vaan haluaisi olla yksin tai aikuisten kesken. Ja tuo koululaisten lomajuttu lienee ongelma ihan ydinperheissäkin. Ei tavallisella työssäkäyvällä ole lomaa kuin 30 päivää vuodessa ja sehän ei koulun loma-aikoihin riitä alkuunkaan. Yrittäjillä lomaa ei ole ollenkaan. Eli tilanteita on monia ja vertailu kenellä on vaikeaa, kenellä helppoa on turhaa. Uhriutuminen on turhaa.

  • Eevia sanoo:

    Minun äitini 80-90 luvulla pyöritti arkea, minun sairaan lapsen (leikkauksia ja muita hoitoja) sekä mummoni, paranoidisen skitsofrenikon totaali yh:nä. Olen tavannut isääni yhden käden sormilla laskettavan määrän. Äitini sisarukset hoitivat mummoani toisinaan mutta ei koskaan vkn loppua kauemmin. Ja vasta kun täytin 9v mummoni laitettiin palvelutaloon.
    Talous oli tiukilla ja niin oli äitini jaksaminenkin, mutta hän jaksoi ja kun olin yläasteikäinen isäpuoleni tuli elämäämme ja jäi huolehtimaan meistä äitini rinnalle.
    Äitini on minulle erittäin läheinen nykyään ja minä hänelle. Hitsauduimme yhteen tiimiksi vuosien mittaan. Mikään ei ole elämässäni ollut este kun tiedän että pärjään kun äitinikin pärjäsi. Äitini esimerkki kannustaa minua ja auttaa jaksamaan kun olen väsynyt sillä ihmeitäkin tapahtuu.
    Lapsi kyllä näkee kuka on läsnä, kaikki vaiva jonka nyt näet syöttää lapsellesi eväitä elämään. Sinnikkyyttä, luottoa omaan pärjäämiseen, luovuutta, ongelman ratkaisua ja laskelmoivuutta (hyvällä tavalla)

    Minä valitsin miesvaltaisen, hyvä palkkaisen uran, omistan yksin talon jossa asumme, enkä mene koskaan naimisiin tai jos mitenkään kävisi niin että menen niin tulee avioehto olemaan vesitiivis. En ole riippuvainen mistään tai kenestäkään ja olen parisuhteessa vain koska haluan, en koska tarvitsen. Olen tasaarvoinen, itsenäinen, itsevarma ihminen äitini ansiosta. Hän opetti minulle mitkä asiat elämässä helpottavat ja turvaavat oloani. Sinä teet samoin omille lapsillesi, oppisi jäävät kyllä mieleen.
    Pärjäät hienosti tiukassa tilanteessa.

    Muiden sanoista.. tiedät varmasti että kaikki on suhteellista ja ihmiset näkevät asiat aina omalta kannaltaan. Se ei ehkä ole mitenkään riippuvainen todellisuuden kanssa.
    Murheet tai arjen taistot eivät ole kilpailu. Vaan kukin kokee ne omalla tavallaan.

    Jos joku nyt kuvittelee että bailaat viikonloput, oikaise heitä. Sano että olet väsynyt. Kerro heille missä mennään ja miten voit. He ymmärtävät kyllä kun kerrot että ei joka toinen viikonloppu vapaata ole tosiasiassa lomaa vaan vain hengähdystauko.
    Eivät he pahalla sano asioita väärin vaan he eivät vain näe mitä sinä näet.
    Ehkäpä joku heistä voi huonosti, on väsynyt omasta arjestaan ja todellakin kaipaisi vapaa viikonloppua ja siksi kadehtii sinua siitä. Tuskin hän kadehtii muita asioita mitä yksinhuoltajuus tuo tullessaan.

    Saahan sitä sinäänsä kuvitella tai kadehtia mitä haluaa vaikka se ei olisi totta lainkaan. Voi olla että sekin ihminen tarvitsee sitä johonkin.
    Senkun kohautat olkiasi ja porskutat menemään, u rock 💪💪

  • Yhä mutsi 24/7 sanoo:

    Entäs kun niitä viikonloppuja ei ole edes joka toinen vkl kun saat olla yksin.
    Ei niitä ei ole koska olet tehnyt lapset yksin.
    Ei erityislapsia (luojan kiitos) tai muutenkaan haastavia.
    Ei miestä koska lapset tehty yksin.

    Kirjoittajan arki tuttua entisestä kellokorttimaailmasta jossa elin. Samaistuin.
    Ei ole helppoa ei.
    Mutta en ole hetkeäkään katunut että tein nämä lapset. Yksin.

    Mulla ei ole edes sitä joka toista vkl vapaata.

    Mutta mulla on onnellisuus. Vapaus. Älkää hitto vaan kertoko kenellekään että olen onnellinen tässä tilanteessa.
    Parempi olla kertomatta sitä. Ihmiset on niin kateellisia.
    Voisin tanssia kun hän lapset päikystä mutta hymy pitää kätkeä. Liikaa onnellisuutta ei saa näyttää.

    Toivotan kirjoi5tajalle tsemppiä! Hurjasti.

    Elän unelmaani. Ura,lapset saatu. Miehiäkin olisi mutta en jaksa säätää. Ehkä joku löytyy.
    Never say never.

  • Nimetön sanoo:

    Nimimerkille yksinhuoltaja. Sinä sentään saat nukkua sen viikonlopun välillä. Kaikilla meistä ei ole sitäkään.

    • Ankala sanoo:

      Juuri näin! Olisikin edes joka toinen viikonloppu aikaa olla yksin hiljaisuudessa ja nukkua.

    • Sotired sanoo:

      Just näin. Iteki erityislasten yh, aamulla noustava laittaa lapset kouluun, mikä tarkoittaa että illalla olen töissä ja tulen kotiin kun lapset jo nukkumassa. Yöunet 4-5 tuntia ja harvoin kun lapset isällä niin teen rästi hommia ja nukun, ei jaksa edes lähteä kahville kavereille.

  • Asenne kohdilleen. Väsymykseen saa apua. sanoo:

    Teksti kuulostaa kaikella hyvällä tarkoitettuna väsyneeltä äidiltä ja aavistuksen katkeruuttakin havaittavissa. Asenne kysymys ja yksinhuoltajuudessa on valtavasti hyvää, kun sen vain niin haluaa nähdä. Ja eihän tässä oikeastaan ole kyse edes yksinhuoltajuudesta jos lapsi on myös isällään. Tottakai sitä väsyy ja näkee arjen vain uuvuttavana, jos haaveilee ehjästä perheestä jne sen sijaan, että oppisi nauttimaan uudesta arjesta. Yksin arjesta, kodista, töistä, lapsesta, laskuista ja kaikesta huolehteminen on toki työlästä ja välillä todella vaikeasti selvittävissä siitä kaikesta, totaaliyh:na tiedän, mutta kyllä meidän arki silti herkkua on.

  • Bansku sanoo:

    Tiedän niin tuon tunteen, kun seinät tulevat lähemmäs ja lähemmäs. Koti alkaa tuntua vankilalta kun sieltä ei pääse ikinä yksin ulos. Tuntuu katkeralta kun kaverit suunnittelee reissujaan, ja minä tiedän meneväni vain ruokakauppaan ja töihin.

    Mun tilanne on sikäli hiukan parempi että lapseni ovat jo vähän isompia. Toisaalta erityisnuoren murheet ja teinien metkut ovat myös isompia. Sikäli tilanteeni on huonompi, että lapset eivät mene isälleen edes satunnaiseksi viikonlopuksi, edes sitä lepohetkeä ei ole. Ja oikeuteen pitäisi lähteä jotta isä osallistuisi taloudellisesti millään lailla.

    Mutta: en vaihtaisi rooleja isän kanssa. Hänellä on rahaa ja vapaa-aikaa, mutta mitään muuta hänellä ei ole. Lasten rakkaus on mun suurin aarteeni. Joten koetetaan kestää, molemmat, me kaikki.