Harvemmin sitä enää kuulee, mutta joskus kylläkin: sylissä pitäminen ja silittely lellii vauvan pilalle. Tuoreena äitinä hätääntyy helposti kaikesta, mutta tästä väitteestä ei tosiaankaan tarvitse.

Vauvaa ei voi mitenkään lelliä piloille. Itse asiassa kosketus on vauvalle todella tärkeää ja hyödyllistä. Kosketus on tärkeää varsinkin aivojen kehitykselle.

Kaikki vauvat tarvitsevat syliä, mutta erityisen paljon siitä hyötyvät keskoset, selvisi Ohiossa tehdyssä tutkimuksessa. Keskoset eivät reagoineet kosketukseen yhtä voimakkaasti täysaikaiset vauvat, eivätkä varsinkaan ne keskoset, joille oli jouduttu tekemään paljon kivuliaita lääketieteellisiä toimenpiteitä.

Mutta ne keskosvauvat, joita hellittiin tavallista enemmän, reagoivat kosketukseen jopa paremmin kuin täysiaikaiset vauvat. Tutkimuksen mukaan tämä kertoo siitä, miten tärkeää hellä kosketus on vauvan aivojen kehitykselle.

Eli sylittelyä vaan sydämen kyllyydestä vauvoille, ja toki isommillekin lapsille!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mamma muu Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Voiko vauvoja sylitellä liikaa?”

  • Äiti tietää itse parhaiten sanoo:

    En muista kaikkia sanottuja tyhmiä kommentteja, koska olen silti pitänyt oman linjani.

  • Mamma muu sanoo:

    Juu, esikoisen kohdalla mun olisi (anopin ohje) pitänyt jättää hereillä oleva vauva yksin makuuhuoneeseen köllimään sängyn päälle. No eihän vauva siellä todellakaan yksin viihtynyt ja miksi olisi edes pitänyt, varsinkin kun oltiin anoppilassa valmiiden ruokien äärellä ja itse halusin pitää vauvaa mahd. paljon sylissä. Seuraavien lasten kohdalla ei enää ehdotellut samaa 😊