Minulta poistettiin keväällä toisen kerran aivokasvain. Edellisestä leikkauksesta on vain reilu vuosi. Kasvaimen aiheuttamien asioiden takia olen pysyvästi sairas ja syön useita lääkkeitä päivittäin. Käyn kuitenkin töissä ja elän muuten normaalia lapsiperheen elämää. Teen kotitöitä marttyyrina ja räyhään, kun kukaan ei auta sairasta ihmistä. (lapset vastaa, että ”ei mene läpi”).

Vakava sairastuminen aiheuttaa muissa ihmisissä tarpeen kertoa kaikista kumminkaimannaapureista, joilla on ollut jotain, mikä etäisesti kuulostaa samalta ja aina se joku on kuollut, halvaantunut, sokeutunut tai jotain muuta yhtä kivan kuuloista. Leikkaukseen mennessä ei mitään muuta haluakaan, kuin kuulla potilasvahingoista tms.

Kuva Online Marketing.

Leikkauksen jälkeen minulta on kysytty, että mitä olen oppinut, miten muuttanut elämääni, olenko löytänyt Jeesuksen. Sairastanko väärin, kun en ole oppinut tästä kurjuudesta muuta, kuin että sairastaminen on syvältä? En ole muuttanut elämääni mitenkään, samanlainen pälli kuin ennenkin ja Jeesus on vieläkin hukassa. Suurin hupini on keksiä huonoa huumoria sairastumisestani, koska miksi ei. Ei elämä itkemällä parane.

Nimim. Väärin sairastaja

Artikkelikuva Volha Flaxeco. 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Älä uhriudu Peruuta vastaus

4 vastausta artikkeliin “Voiko ”väärin” sairastaa?”

  • Nimetön sanoo:

    Amen!
    Sama vaiva ja sama tyyli mulla. Sairas läppä lentää. Ei tästä paskasta itkemällä selviä. Mä oon kans ihan kypsä kuulemaan kuinka jonkun mummon kaiman kissan ruukkukasvi yllättäen sokeutu ja siltä löyty aivokasvain. Kuukauden päästä se vaan korisi, kouristeli ja kuolas ja sit kuoli.
    Jep.
    Tsemppiä kirjottajalle❤ vaikka sen tietääkin, on aina kiva kuulla ettei ole yksin näiden asioiden kanssa!

  • Älä uhriudu sanoo:

    Ihmiset on usein aika pöhköjä, kun joku joutuu kovaan paikkaan. Se on taitamattomuutta ja pelkoa. Koita jaksaa!

    Oletko yh? Puolison apua ei mainittu. Luulisi, että saat apua kodinhoitoon jostain. Lapset eivät vastausten perusteella ole kovin pieniä. Hommiin vaan, jos sapuska maistuu.

  • Hannele Korpela sanoo:

    Minä kyllä lakkaisin ainakin tekemästä niitä kotitöitä, ilmoituksella ”en ole piika, jos ei ala apua tulemaan kotitöissä, niin en niitä tee sitten minäkään”. Tuo taas, että jos kertoo jollekkin sairaudestaan ja palaute on astetta kovempi sairaus jollain tutun kummin kaiman serkulla, niin, jättäisin kertomatta. Kaikkia ei tarvitse miellyttää, edes niitä omia lapsia.

    • Helsinkiläinen sanoo:

      Ja lapsetkin valittavat 10 vuoden päästä, että miksi äiti et opettanut näitä asioita kotona, kun uusavuttoman itsenäinen elämä onkin yllättäen vaikeaa. Eli lapset kotitöihin nyt, he kiittävät siitä myöhemmin.