Nykyään on vallalla sellainen ajatus, että huonosti käyttäytyvä lapsi on hyvä juttu. Metelöivällä, riehuvalla ja yliaktiivisella lapsella on ENERGIAA ja ASENNETTA.

Nykyisin ajatellaan, että lasten pitää saada olla lapsia. Niin pitääkin! Mutta miksi ajatellaan myös, että se tarkoittaa sitä, että lasten pitää saada tehdä ihan mitä he lystäävät?

Lasten ei tarvitse jaksaa olla nätisti ruokapöydässä edes ravintolassa, vaan he voivat ensin terrorisoida muiden ateriointia ja juosta sitten nopeasti leikkimään leikkinurkkaan. Lasten ei tarvitse enää osata käyttäytyä julkisilla paikoilla eikä liikennevälineissä.

Kotona lapset saavat elää kuin pellossa kun se kasvattaminen on niin raskasta että en mä nyt jaksa!! Koulu se vasta surkea laitos onkin, kun siellä ei tajuta että eihän ne lapset jaksa paikallaan istua ja opetella jotain tylsää!


Ylin kuva Jason Roswell.

Mutta sitten on näitä lapsia, jotka voi viedä minne tahansa ja he osaavat olla siellä nätisti. Ihmiset ihmettelevät, että onpas hyvin käyttäytyviä lapsia! Eikö sen pitäisi olla ihan normi että lapset käyttäytyvät vaikka ravintolassa tai sukujuhlissa hyvin? Vaan eipä ole!

Jos kotioloista tai koulusta kertoo, niin ihmettely on taas sama. Kun meillä eivät lapset riko kaikkea ja hypi seinille ja nenille, sanotaan että kyllä tuo lapsi on ihan liian kiltti.

Hyvin käyttäytyvien lasten pitäisi kuulemma opetella kapinoimaan. Kun he eivät uskalla ilmaista itseään tai sanoa vastaan. Kyllä lapsen kuuluu häiriköidä ja kiukutella ihan joka asiasta!

Nätisti käyttäytyvän lapsen vanhempia epäillään. Kasvatuksen on pakko olla aivan liian ankaraa ja sellaista että lapsi kärsii! Eihän se muuten ole mahdollista!

Mitäpä jos lapsi on ihan tyytyväinen, eloisa ja aktiivinen, mutta ei ilmaise sitä rääkymällä, riehumalla tai muulla huonolla käytöksellä? Eikö sen ennemmin pitäisi olla normi kuin sen, että vasta kauhukakaran tavoin käyttäytyvä lapsi on tarpeeksi reipas ja vahvatahtoinen?

Nimim. Käytöstapoja kiitos!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

6 vastausta artikkeliin “Voiko lapsi olla liian kiltti?”

  • Mielen haasteita sanoo:

    Minä olin kiltti lapsi ja rauhallinen… ei se ollut aina hyvästä. Toki olen perusluonteeltani rauhallinen, mutta opin jo pienenä miellyttämään muita ja tekemään kuten muut toivoivat. Nyt aikuisena on ollut todella vaikea opetella sietämään konflikteja ja ilmaisemaan negatiivisia tunteita.

  • Kuuppa sanoo:

    Sehän on usein huomionhakua sellainen riekkuminen. Saattaa auttaa jos lasta kuunnellaan ja sen kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Aadeehoodeet sitten asia erikseen.

  • Äiti kolmelle sanoo:

    Minä ja sisarukseni olimme lapsena hyväkäytöksistä ja sitä joskus kyläpaikoissa ihmeteltiin aikuisten toimesta. Kotikasvatuksemme oli ihan tavallista, oli rajat ja vanhempia kunnioitettiin. Tietysti murrosiässä kapinoitiin, mutta ylilyöntejä ei tullut.

    Nyt omat lapset ovat taapero-koululaisiässä ja käyttäytyvät myös kauniisti. On kyllä harjoiteltu, miten esim. ravintolassa ollaan. Lasten elämässä ja touhuissa täytyy olla mukana ja esimerkkinä opastamassa ja käydä vuoropuhelua eri tilanteissa. Tietysti tunteitakin saa näyttää mutta lapset osaavat jo arvioida missä tilanteessa purkavat pahaa mieltään.

  • Nimetön sanoo:

    Minä olin se kiltti lapsi, koska minun isälläni oli mielenterveyden ongelmia ja en koskaan tiennyt etukäteen, että millä tuulella hän oli. Minun piti pitää isääni pinnalla silloin, kun hän oli masentunut. Minun piti lohduttaa häntä ja hän monesti sanoi, että minä olen ainoa syy, miksi hän jaksaa jatkaa. Kasvoin siis siihen, että koko ajan tulkitsen toisten ihmisten tunteita ja olen koko ajan hyvä.

    Nyt minulla on se kiltti lapsi. Tyttö on jo lähes aikuinen, mutta aina ollut erittäin ”kiltti” ja kaikin puolin helppo. Toki olen yrittänyt katkaista kaikki isältäni tulleet toimintatavat. En ole koskaan antanut lapseni ymmärtää, että hän olisi vastuussa minun hyvinvoinnistani. Olen ollut läsnä, olen auttanut aina, olen halannut ja kertonut, miten tärkeä lapsi minulle on. En ole juuri kieltänyt (tosin siihen ei ole oikein ollut tarvettakaan), vaan aina jutellut lapsen kanssa yhdessä siitä, että mikä on ok ja mikä ei. Siitä huolimatta oman kokemukseni perusteella koko ajan tuntuu siltä, että olenko kuitenkin kasvattanut lapseni syyllistämällä ja pelolla (minun hyvinvoinnistani). Mietin tätä jatkuvasti. Emme ole koskaan riidelleet lapseni kanssa. En ole koskaan huutanut hänelle. Aluksi ajattelin, että tämä on hyvä asia. Nykyään mietin, että olenko kasvattanut lapseni niin, että hän ei myöskään aikuisena kestä mitään riitelyä? Vaikka kuinka yrittää tehdä parhaansa lapsen kanssa, niin silti tuntuu siltä, että jotain on kuitenkin mennyt pieleen…

  • Nimetön sanoo:

    Lapsen rauhallisuus ja kiltteys ei perusti kovaan kuriin, vaan siihen, että lapsen elämässä kaikki on tasapainossa ja turvallista. Olo on hyvä ja se näkyy käytöksessä.

    Kovalla kurilla kasvatetaan teeskentelijöitä ja valehtelijoita.

    Turvattomuus ja aidon kohtaamisen puute taas synnyttää häiriökäytöstä.

  • Viiden äiti sanoo:

    No arvostelijoita riittää aina, oli lapsi millainen hyvänsä. Tässä arvostelussa pahimpia on ne joilla itellä on jo isot lähes aikuiset lapset ja on unohtunut millaisia lapset ovat. Lisäksi monilta puuttuu ymmärrys siitä että lapsia on moneen junaan niinku meitä aikuisiakin.