Monen lapsen kummitäti lähetti keskustelunavauksen Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Hän haluaisi mielipiteenvaihtoa kummiudesta.

Kuinka monta kummilasta on jo liikaa, vai riittääkö aikaa kuinka suurelle parvelle tahansa? Voiko kummiudesta kieltäytyä? Entä voiko kieltäytyä vedoten siihen, että kummilapsia on jo paljon?

Entäpä yhteydenpito: riittääkö lahjamuistamiset jouluna ja synttäreinä, vai pitäisikö pitää enemmän yhteyttä?

Kirjoittaja kokee huonoa omaatuntoa siitä, että aikaa ei riitä kaikille, mutta yhteensä parilla on kummilapsia huimat kahdeksan:

”Voiko kummiudesta kieltäytyä? Olen kohta 35-vuotias seitsemän lapsen kummi.

Itselläni on kaksi lasta, jotka olen saanut alle 30-vuotiaana. Tuolloin lähimmillä ystävilläni ei ollut vielä lapsia ja osalla ei ole vieläkään. Sain ensimmäisen kummilapseni heti rippikoulun jälkeen, ja tämän jälkeen vielä pari kummilasta suvun piiristä.

Sittemmin opiskeluaikainen ystäväni pyysi minua ja miestäni kahden lapsensa kummiksi. Suostuimme, mutta seuraaville lapsilleen eivät enää kummiksi pyytäneet (aistivat varmaan empimiseni jo toisen lapsen kohdalla). Muutaman vuoden kuluttua saimme kutsun olla kummeja serkkuni lapselle. Näin kummilapsia oli kertynyt jo kuusi. Lisäksi miehelläni on yksi oma kummilapsi.


Kuva Alex Pasarelu, kuvituskuvia.

Sitten tuli aika, kun parhaat ystäväni alkoivat saada lapsia, ja kummikutsu kävi jälleen.

Olen toki hyvin otettu siitä, että kummikutsuja satelee, enkä oikeastaan edes halua kieltäytyä, kun kyseessä on läheinen henkilö, mutta voiko näistä kieltäytyä? Varsinkin jos kyseessä on läheinen ystävä tai sukulainen? Seitsemän kummilasta (tai yhteensä kahdeksan mieheni kanssa) tuntuu jo valtavalta määrältä.

En tiedä sateleeko kummikutsuja vielä jatkossa, mutta minulla on vielä lapsettomia läheisiä ystäviä, jotka saattavat saada perheenlisäystä. Osaan kummilapsista emme ehdi pitää paljoa yhteyttä, koska he asuvat kauempana, ja toki läheisempien sukulaisten ja ystävien kautta tulleet kummilapset ovat suuremmalla huomiolla.

Riittääkö kummilasten muistaminen syntymäpäivinä ja jouluisin vai pitäisikö kaikkien saada huomiota yhtä paljon etäisyydestä huolimatta? Joskus koen huonoa omaatuntoa siitä, ettemme juurikaan ole ehtineet näkemään osaa kummilapsistamme. Toki isoimmat kummilapset alkavat olla jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja näin ollen kummin velvollisuudet on jo virallisesti ohitse 🤔

Mutta eihän kummilapsia ikinä unohda. Onko kummilapsien määrällä ylärajaa?”

Nimim. Haltijakummi

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kummitustäti Peruuta vastaus

23 vastausta artikkeliin “Voiko kummiudesta kieltäytyä?”

  • Eräs kummi sanoo:

    Kyllä pitää pystyä kieltäytymään. Itselläni on useita kummilapsia. Osa tuli jo hyvin nuorena.
    Olen kuitenkin oppinut, että kummin tehtävänä on toimia yhtenä lapsen hengellisenä ohjaajana vanhempien kanssa ja tarvittaessa siirtyä vanhemman rooliin, mikäli tämä kuolee.
    Muutaman kummilapsen olen tavannut elämäni aikana vain pari kertaa ja toisia olen hoitanut pitempiä jaksoja vanhempien pyynnöstä.
    Lahja-automaatiksi en ole pystynyt ihan taloudellisista syistä.

  • Inkeri sanoo:

    Yksi kaverini olisi varmaan tullutkin kummiksi lapselleni, mutta en halunnut pyytää kun hänellä on jo 7? Kummilasta.. ymmärrän hyvin, jos ei halua liikaa kummilapsia. En itsekkään haluaisi. Ja eihän sellanen ihminen varmaan niin täysillä voikkaan panostaa kummiuteen, jolla on jo paljon kummilapsia.