”Miten kaikki muut oikein muistavat kaiken ja jaksavat kaiken? En tiedä minne katosi se nuori ja energinen ihminen, ja miksi olen nykyään näin väsynyt ja flegmaattinen. Tuntuu kuin kahlaisin siirapissa.

En halua että elämä menee pelkästään sohvalla makaamiseksi. Mutta kun tuntuu, että mitään muuta ei jaksa. Muistettavaa ja velvollisuuksia on niin paljon.

Töissä on omat kiireensä. Aina on uusi viikkopalaveri, vastahan edellinen meni. En ehtinyt tarttua paljon mihinkään! Ja mihin meni aika tässä välissä, miten se voi kulkea näin nopeasti? Viikot sujahtavat ohi ilman, että ehdin huomata. Sähköpostit jäävät vastaamatta, joka viesti alkaa ”anteeksi kun kesti vastata” -kommentilla. Syyllinen ja alisuoriutuva olo on jatkuvaa, yöllä herää paniikissa hikisenä ja muistaa kaikkea mikä olisi pitänyt hoitaa jo toissaviikolla.

Lasten koulun kanssa täytyy myös koko ajan muistaa jotain. On metsäretki, on museokäynti, on vaihtuva aikataulu, on hammastarkastus. En koskaan muista missä pitää olla ja milloin ja mitä mukana. Kirjoitan kalenteriin, laitan muistutuksia, teen kuvakaappauksia ja väärin menee. Ai kato se on vanhempainilta nyt tänään totta kai sinne! Aha joulumyyjäiset tulossa, minä en kyllä leivo, anteeksi mutta minä en jaksa!!

Lasten harrastuksissa pitää tietysti olla mukana. Kuljettaa melkein joka ilta ees ja taas. Osallistua talkoisiin. Mennä istumaan taas yhteen vanhempainiltaan. Ja taas pitäisi leipoa. Ja ommella strasseja. Ja myydä arpoja. Ja herra ties mitä, en minä muista enää!

Sitten pitää siivota edes ne pakolliset. Tiskit, että on astioita joilta syödä, ne pahimmat pölypallot pois että saa henkeä. Meillä ei ole yhtään puhtaita vaatteita, mankuvat lapset. Eikä edes oikean kokoisia tarpeeksi lämpimiä. Missä vaiheessa lapset kasvoivat noin?? Missä vaiheessa minä ehdin kauppaan ostamaan uudet?

Itsestä pitäisi pitää huolta, hahaha. Ehkä saan varastettua lenkkiajan tai käyn salilla, mutta se on jostain muusta pois. Kun palaa kotiin, siellä on entistä pahempi kaaos. Vaatteet on mitä sattuu, kampaajalla käyty viimeksi 2014, ihan sama meikkaako vai ei, näitä silmäpusseja ei peitä edes tv:n kokoiset aurinkolasit.

Kavereita ei ehdi nähdä, mutta eivät hekään ehtisi tai jaksaisi. Chatissa puhutaan siitä, kuinka iltaisin ei jaksa kuin itkeä sängyssä väsymystään.

Itkeä, ja työntää puolisoa kauemmas. Mähän sanoin että olen väsynyt. Olen ihan OIKEASTI väsynyt, anna mun olla!!

En tiedä onko äiti-burnout oikea ilmiö, mutta loppuunpalanut tunnen olevani. Vähitellen asioita jättää tekemättä, luovuttaa, antaa olla. En mene vanhempainiltaan. En mene talkoisiin. En siivoa. En vastaa puhelimeen. En käy katsomassa vanhaa sukulaista. En silitä.

En tiedä onko tämä hyvä vai huono ratkaisu, oikein väärin, mutta kun minä olen niin väsynyt että en vaan mitenkään jaksa – edes välittää.”

Nimim. Loppuunpalanut äiti

Ylin kuva Volkan Olmez.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 116 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kun Ei Vaan Jaksa! Peruuta vastaus

116 vastausta artikkeliin “Sain perhe-elämästä burnoutin”

  • Körsbär sanoo:

    Teetä myös labrat, voi olla esim alhainen ferritiini tms.

    Hommaa siivooja? Perhe mukaan kotitöihin.

    Jos miehesi ei auta, hän on riippa.

  • Samassa jamassa🥺 sanoo:

    Minä niin ymmärrän!!

  • Simbaliini sanoo:

    Niin tuttua… ja se lohduttava ”ystävältä” (joka on suoraa vittuilua) kuuluu’joo ja kato tää paska kestää vielä seuraavat kymmenen vuotta’ ;(
    Tuttujen ja sukulaisten heitot ’nauti nyt kun lapset on pieniä’ tuntuu myös vittuilulta. Mistä tuossa yllämainitussa tekstissä voi nauttia?
    Fak juu superäidit, kaikki ei vaan jaksa ja kiva kun sen saa nykyään sanoa.

    • Jepjep sanoo:

      Siis mä en voi sietää tota sanontaa ”nauti ku lapset vielä pieniä”. Siis joo onhan ne ihania sillonkin mut kyllä mä voin rehellisesti sanoo että mun mieleen enempi nämä kouluikäset. Nyt nuorin taaperoa iässä ja ei helv…tää peräs juoksentelu,kiipee joka paikkaan, ”EI vaihe” ja uhma…ei kauheesti oo mis käydä kylässä kun hajottaa jotain kun toheloi,kauppareissut yhtä helvettiä ja,yleensä pyrin hommaan hoitajan siks aikaa mut ei aina natsaa. En todellakaan nauti nöist paskoist päivistä,stressi toisinaan ihan hirvee…luojan kiitos hyvä tukiverkosto mut silti…semmoset 2-3v sais,mun puolest nopsaa ohi että helpottus 😀 pari pvä sit mulle sanottiin että tää vaihde on helpon lasten iässä että tuun kaipaan vielä.

  • Pärjään ihan itte sanoo:

    Voimia arkeen! Huokaus kerrallaan eteenpäin.

    Vuosikausia yh:na oltuani, päätin rohkeana kokeilla parisuhdetta. Lopputulos oli parisuhdeburnout, josta toivun edelleen. Koin saman lasten ollessa pieniä ja silloin kesti yli kymmenen vuotta, että olin valmis uuteen koitokseen.

    Se vetelä keski-ikäinen teini, joka heittäytyy kellumaan naisen passattavaksi, se on se viimeinen niitti. Äiti-ihminen tietää, että lapset ovat se tärkein juttu, ja kun mies alkaa jonossa etuilemaan ja vinkumaan huomiota kuin uhmaikäinen kakara, on burnoutin ainekset kasassa.

    Perheeksi kutsutun rahtilaivan alkaessa upota, on luovuttava ylimääräisestä lastista.
    Marie Kondolla on aika hyviä vinkkejä ylimääräisen karsimiseen ja kokeilin lopuksi samaa myös mieheen. Todettuani, ettei tämä ollut hyödyksi, eikä enää tuottanut minkäänlaista mielihyvää, heivasin hänetkin menemään.

  • Leena sanoo:

    Tsemppiä! Meillä vaan yksi 4v lapsi, mutta tunnistan varsinkin tuon meta työn kuormittavuuden.

    Mietin vaan, että kun itse olin koululainen, niin lapset hoitivat itse koulunsa ja metsäretkien muistamiset. Harrastuksiin mentiin bussilla yksin. Hyvä vai paha 80-luku?

    • 80-lukulainen sanoo:

      Sanoisin, että hyvä 80-luku. Opettaa lapsillekin vastuunottoa, kun äiti tai isä ei ole ihan heti hyysäämässä.
      Nyt joistain lapsista kasvaa vastuuttomia matoja ja vanhemmat palaa loppuun.

  • Väsynytäiti sanoo:

    Kuulostaa omalta elämältä. Vuosia sitten taistelin kaikesta, en ole koskaan ollut luovuttaja luonteeltani. Enkä aikonut olla sitä silloinkaan. Jatkuvaa työstressiä vapaallakin, perheen pyörittämistä, huonoa omaatuntoa, päänsärkyä aamusta iltaan viikosta toiseen. Tuli talvilomalle jäännin kunniaksi irtisanomislappu käteen. Tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Paska puhetta. Todellinen syy löytyi työkavereista,tai eihän ne enää kavereita olleet. Paskaa jauhoivat selän takana minkä kerkesivät. Sieltä löytyi se oikea syy. Jäin sairaslomalle, samoihin aikoihin vanhempi koirista jouduttiin lopettamaan. Elämäni rakkaus,tuki ja turva. Kaikki vastoinkäymiset yhdessä koettu. Äkkiä hän oli poissa ja elämältä tippui pohja. Parisuhde alkoi olla karilla.. Tässä vaiheessa oli pakko luovuttaa ja myöntää itselleen ettei enää jaksa. Ei mitään eikä ketään. Itku silmässä lääkärille, täysi avautuminen diagnoosi keskivaikea masennus. Lääkkeet ja terapia auttoi pahimman yli. Nykyään osaan tunnistaa milloin pysähtyä. Milloin karsia tehtäviä listalta. Yleensä kun ne ei sieltä mihinkään karkaa. Siisti koti ei kerro sen onnellisuudesta. Täydelliset kuvat sosiaalisessa mediassa voivat olla pelkkää valhetta. Hymyilevä ja onnellinen ihminen voi olla myös masentunut, henkisesti rikki ja täysin lopussa. Muistathan kysyä siltä läheiseltä miten hän oikeasti voi? Se voi pelastaa. Jopa hengen.

  • Kesäinentarina sanoo:

    Kovin valitettavaa että perhearki on mennyt suorittamiseksi. Itse toimin aikanaan niin että Lapin vain priorisoida juttuja. Tiskejä voi hetken kertyä,pyykkejä samoin. Aika kauan kaapista löytyy päälle jotain. Ruokailuissa voi mennä eineksillä. Työssä keskustelu kannattaa käydä esimiehen kanssa,et liika on liikaa. Kukaan ei sinua tunne paremmin kun itse. Kannattaa tehdä stoppi ennenkö kroppa tekee. Kaikkea hyvää toivoen.

  • Nobody is perfect sanoo:

    Kotiäidin (tai työssäkäyvän äiti-ihmisen) burnout on yllättävän yleistä. Itse huomaan nykyään ajattelevani oletusarvoisesti, että jokainen lasten äiti on enemmän tai vähän väsähtänyt, koska elämä on juuri niin raastavaa kuin jutussa kerrottiin. Sitä taputtaa itseään selkään sellainen viikon jälkeen kun edes pakollisudet on tullut hoidettua… Sitten tulee muksut kysymään saako kaverit tulla yökylään ja viimeisetkin voiman rippeet katoaa taivaan tuuliin…

  • Burnout2016 sanoo:

    Samassa veneessä ollaan oltu ja ius burn out kolkuttaa kulman takana. Mulla autto vaan perhetyö, masennuslääkkeet, 3 vuoden terapia ja avioero. Useamman erityisen kanssa se jaksaminen vaan on haasteellista. Varsinkin, jos toinen ei osallistu mitenkään. Nykyään on puoliso, joka on täysillä mukana kaikessa. Olen niin kiitollinen!

  • Arkirumba on elämä sanoo:

    Entäpä lasten osallistuminen kotitöihin? Puolison osallistuminen lasten asioihin? Entäpä siivouspalvelu ja kauppakassi?

  • Lartsu sanoo:

    Tuttua! Todella tuttua! Ei mulla muuta lisättävää. Edelleen taistelen täällä mielenterveyteni kanssa

  • Mimmu sanoo:

    Olen kokenut saman. Ensimmäisellä kerralla masennuslääkkeet auttoi pahimman yli eli jaksamaan arkea paremmin. Toisella kertaa löytyi ihan fyysinen sairaus uupumisen taustalta. Vaikka en ole sitä mieltä että masennuslääkkeitä kannattaa popsia liian heppoisin perustein, joskus voi olla hyvä saada myös jotain kemiallista apua raskaaseen elämäntilanteeseen. Itse aikanaan sinnittelin ihan liian kauan ennen avun hakemista.

  • Yksin parempi sanoo:

    Tunnistan.
    Mä sain arkiburniksen kun jäin kahden imeväisen kanssa täysin yksin. Lasten isä oli käytännössä kolmas lapsi.
    Oli aivan helvettiä. Diagnoosiksi tarjottiin joka tuutissa masennusta. En ollut vähääkään masentunut, vaan ihan helvetin loppu. Täysin loppu.
    Kun sain kerättyä voimia ja resursseja, erosin. Paras päätös ikinä.

  • Kirsikka sanoo:

    Jaa taakka puolison kanssa.
    Perhekalenteriin kaikki menot.
    Jos on varaa, palkatkaa siivooja.
    Joskus lapset hoitoon ja omaa aikaa.
    Tilaa netistä uudet vaatteet.

  • Äitikään ei aina jaksa sanoo:

    Aamulla päätin, että tänään on hyvä päivä. Jaksan ja kestän mitä vaan. Nyt on viikonloppu ja aika rentoutua.
    Kello on 11 ja tunnen kuinka minut on imetty energiasta jo aivan kuiviin. En jaksaisi enää päivää loppuun.
    ”Äiti tule tänne”-tulen, ”äiti saadaanko aamupalaa”-tottakai, ”saadaanko katsoa lastenohjelmia”-kyllä, ”saanko äiti leipoa”- leivo vaan, minä autan. Hyvä. Kunnes:
    ”Äiti tää aamupala on pahaa”, ”äiti tää leivonta ei onnistu”, ”äiti tuu auttaan”, ”äiti tuu vatkaan, mä en jaksa”, ”mä en äiti koskaan auta sitten sua enää”, ”tää on ihan idioottitalo”, ”kaikki on ihan idiootteja”, ”ikinä ei saa tehdä mitään”, ”mä en tee läksyjä”, ”ei kiinnosta”, ”mee pois”.
    Usein puhutaan pikkulapsiperheen väsymyksestä. Itse koen, että tämä perheen 2-vuotias ei suinkaan ole se ”väsyttävin” tapaus. 11-vuotias esiteinityttö pitää vahvaa 1. sijaa ja pikkuveli 8v tulee hyvänä kakkosena. Yritän tukea, auttaa, lohduttaa, ymmärtää. Mutta tässä kohtaa tuntuu, että tämä vaihe lasten elämässä on vaikein ja uuvuttavin. Huomenna pääsee onneksi töihin lepäämään

  • Väsynyt siihen, että aina väsyttää sanoo:

    Tuttu tunne. Enää ei ole puolisoa. Iltaisin kaaduin sänkyyn rättiväsyneenä. Puoliso ei jaksanut ymmärtää. En ole pahoillani. Nyt saan kaatua sänkyyn rättiväsyneenä eikä kukaan syyllistä. Yksi vähemmän ketä pitäisi jaksaa huomioida.

  • Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoo:

    Ratkaisuja omasta elämästäni vastaavaan tilanteeseen: (ovat todellakin auttaneet!)

    Raudanpuute (ferritiini, ei hb) ja sen korjaaminen

    Parisuhde taakkana (isä yksi lapsista, ei osallistu kotitöihin/lasten hoitoon vaan tuo riitoja ja omaa pahaa oloa suhteen painolastiksi)-> ero

    Diagnosoimaton Adhd tai vaan sen piirteet->tämän tiedostaminen/hoitaminen

    Huonot, rikkonaiset tai liian lyhyet yöunet-> enemmän unta!

    Riman laskeminen kotitöiden ym.suhteen: riittää, että vaikeassa tilanteessa lapsilla on puhtaat vaatteet, ruokaa ja mahdollisuus leikkiin ja riittävään uneen. Ja että saavat rakkautta ja läsnäoloa vanhemmalta. Imuroida ja siivota ei tarvitse edes joka viikko, ja aina voi ottaa siivoojan vaikka kerran kuussa, jos ei ole rahaa enempään. Ruokaostokset ovelle. Lähipiiri (jos sellaista lähellä on) auttamaan lasten hoitamisessa, jotta saa hetken hengähtää.

    Perhetyön tarjoama apu kunnalta.

    Lyhyempi työaika avuksi tai ammatin vaihto, jossa mahdollisuus tehdä lyhyempää viikkoa/työpäivää.

  • Väsynyt sanoo:

    Niin tuttua, tätä samaa jatkunut jo kahdeksan vuotta 🙈

  • Totaalisenuupunut sanoo:

    Samaistun tekstiin täysin. Arjen pyöritys työn ja kodin välillä on todella rankkaa. Lapset on vielä pieniä ja vaatii paljon. Vaikka on mies, niin päävastuu on minulla lapsista ja kodista, koska mies painaa töitä kellonympäri, minä ”vain” 8h päivässä. Mut sen lisäksi on vielä lapset ja koti hoidettavana. En jaksa, olen todella väsynyt. Yöt on huonoja kun lapset heräilee jatkuvasti. Töissä kamalaa stressiä kun pitää tehdä tulosta, mutta väsyneenä se on vaikeaa. Eilenkin itkin itseni uneen. Huonon yön jälkeen aamupalan teossakin kyyneleet valui, ja vielä väsyneenä leikkasin veitsellä vahingossa käteen. Tuntuu että kaikki menee pieleen. Arkisin ei ehdi paljoa kotitöitä tehdä, joten ne jää vkonloppuun. Siivoat kodin, teet ruokaa kuin armeijalle, peset tyyliin kymmenen koneellista pyykkiä. Liioiteltua ehkä vähän, mutta siltä se välillä tuntuu. Ei jaksa käydä lenkillä tai tehdä mitään muutakaan itsensä hyväksi. Sitten ärsyttää se oma väsynyt ja laiska peilikuva. Ehkä tää helpottuu kun lapset kasvaa, tai sitten ei.

  • Kun Ei Vaan Jaksa! sanoo:

    Ei hyvänen aika., liian tutulta kuulostaa… Mulla yksi lapsi ja mies ja tuntuu etten enää jaksa. Joka viikko päätän että en siivoa enää ensi viikolla ja kuitenkin siivoan koska mulla on tietyt pakkomielteet. En jaksa lapsen kavereita meillä, en jaksa miestä, en jaksa pyykkiä, töitä, siivousta, lapsen ja miehen välinpitämättömyyttä asioihin, joka päivä olen lähdössä helvettiin täältä. En jaksa enää roikkua Wilmassa katsomassa mitä huomenna on ja miten tänään meni koulu, mitä tapahtuu ja mitä pitää huomioida. En muista enää edes omia sovittuja tapaamisia töissä, ei auta kalenterimerkinnät kun en muista niitä katsoa. Se yksi viikonloppu kuussa kun lapsi on isällään 2 yötä, makaan puolikuolleena sohvalla töiden jälkeen ja raahaudun sänkyyn 19.00 ja töihin aamulla ennen sian pieremää koska en jaksa olla kotonakaan. Juu terapeutti on ja käyn mutta mieli on ihan s******n väsynyt eikä jaksa hoitaa itseään. Ja joo, mieheltä on turha odottaa mitään apua koska ”hän käy töissä” jne jne. Niin minäkin teen jumalauta välillä sen 60h viikossa ja silti hoidan kodin ja kaiken kun hän on niin väsynyt! Lähtee kotoa viimeisenä aamulla ja tulee päivällä ekana kotiin🤔
    Ja joo, viimeksi olin ihan yksin yön yli kotona vuonna 2019 ja mun mieli näköjään tarvitsee yksin olemista HIEMAN ENEMMÄN… vaikka nuita rakastankin mutta jättäisivät mut hetkeksi rauhaan.

    • Vinkki sanoo:

      Aika paljon on aikaa, jos tänne ehtii näin pitkiä posteja kirjoittamaan. Viikon vinkki, laita silloin tällöin älypuhelin/tietokone/ telkkari tauolle ja taikaiskusta tulee lisää aikaa vuorokauteen.

      • Väsynyt sanoo:

        Se ajan määrä ei ole se ongelma vaa jaksaminen. Turha on heitellä tommosia typeriä viisauksia tämmöseen ongelmaan 🙄 Se puhelimen räpläys saattaa olla se ainoa pako siitä jatkuvasta arjen pyörittämisestä ja raskaasta meta-työstä jota todella moni nainen tekee jatkuvasti päässään.

      • Nimetön sanoo:

        Ja taas todistimme että nainen on naiselle susi todellakin. Lisää vaan syyllistystä väsyneille äideille. Hyvä sinä! Taputa itseäsi olkapäälle puolestani.

      • Jepjep sanoo:

        Just tämmöst paskaa… ettei äidillä sais olla edes tuonkaan verran omaa aikaa että postaa kirjotuksen nettiin ,koska se sitten tulkitaan ”ylimääräseks” ajaks. Hohhoijaa… ite ainkin haluun paeta välillä someen.joskus ainoo paikka mis voi ja,kerkee olla muiden aikustenkaa,erityisesti nää illat ku lapset nukkumassa