”Miten kaikki muut oikein muistavat kaiken ja jaksavat kaiken? En tiedä minne katosi se nuori ja energinen ihminen, ja miksi olen nykyään näin väsynyt ja flegmaattinen. Tuntuu kuin kahlaisin siirapissa.

En halua että elämä menee pelkästään sohvalla makaamiseksi. Mutta kun tuntuu, että mitään muuta ei jaksa. Muistettavaa ja velvollisuuksia on niin paljon.

Töissä on omat kiireensä. Aina on uusi viikkopalaveri, vastahan edellinen meni. En ehtinyt tarttua paljon mihinkään! Ja mihin meni aika tässä välissä, miten se voi kulkea näin nopeasti? Viikot sujahtavat ohi ilman, että ehdin huomata. Sähköpostit jäävät vastaamatta, joka viesti alkaa ”anteeksi kun kesti vastata” -kommentilla. Syyllinen ja alisuoriutuva olo on jatkuvaa, yöllä herää paniikissa hikisenä ja muistaa kaikkea mikä olisi pitänyt hoitaa jo toissaviikolla.

Lasten koulun kanssa täytyy myös koko ajan muistaa jotain. On metsäretki, on museokäynti, on vaihtuva aikataulu, on hammastarkastus. En koskaan muista missä pitää olla ja milloin ja mitä mukana. Kirjoitan kalenteriin, laitan muistutuksia, teen kuvakaappauksia ja väärin menee. Ai kato se on vanhempainilta nyt tänään totta kai sinne! Aha joulumyyjäiset tulossa, minä en kyllä leivo, anteeksi mutta minä en jaksa!!

Lasten harrastuksissa pitää tietysti olla mukana. Kuljettaa melkein joka ilta ees ja taas. Osallistua talkoisiin. Mennä istumaan taas yhteen vanhempainiltaan. Ja taas pitäisi leipoa. Ja ommella strasseja. Ja myydä arpoja. Ja herra ties mitä, en minä muista enää!

Sitten pitää siivota edes ne pakolliset. Tiskit, että on astioita joilta syödä, ne pahimmat pölypallot pois että saa henkeä. Meillä ei ole yhtään puhtaita vaatteita, mankuvat lapset. Eikä edes oikean kokoisia tarpeeksi lämpimiä. Missä vaiheessa lapset kasvoivat noin?? Missä vaiheessa minä ehdin kauppaan ostamaan uudet?

Itsestä pitäisi pitää huolta, hahaha. Ehkä saan varastettua lenkkiajan tai käyn salilla, mutta se on jostain muusta pois. Kun palaa kotiin, siellä on entistä pahempi kaaos. Vaatteet on mitä sattuu, kampaajalla käyty viimeksi 2014, ihan sama meikkaako vai ei, näitä silmäpusseja ei peitä edes tv:n kokoiset aurinkolasit.

Kavereita ei ehdi nähdä, mutta eivät hekään ehtisi tai jaksaisi. Chatissa puhutaan siitä, kuinka iltaisin ei jaksa kuin itkeä sängyssä väsymystään.

Itkeä, ja työntää puolisoa kauemmas. Mähän sanoin että olen väsynyt. Olen ihan OIKEASTI väsynyt, anna mun olla!!

En tiedä onko äiti-burnout oikea ilmiö, mutta loppuunpalanut tunnen olevani. Vähitellen asioita jättää tekemättä, luovuttaa, antaa olla. En mene vanhempainiltaan. En mene talkoisiin. En siivoa. En vastaa puhelimeen. En käy katsomassa vanhaa sukulaista. En silitä.

En tiedä onko tämä hyvä vai huono ratkaisu, oikein väärin, mutta kun minä olen niin väsynyt että en vaan mitenkään jaksa – edes välittää.”

Nimim. Loppuunpalanut äiti

Ylin kuva Volkan Olmez.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 116 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

116 vastausta artikkeliin “Sain perhe-elämästä burnoutin”

  • Nyt jo mummi sanoo:

    Pitäisi varmaan nyt pysähtyä miettimään, mikä arjen pyörittämisessä on niin vaikeaa. Itse jäin neljän alle kouluikäisen yksinhuoltajaksi ja lisäksi oli vaativa työ, jonka tekemiseen ei 40 viikkotyötuntia mitenkään riittänyt. Lisäksi en tule toimeen vähällä unella, joten yleensä menin nukkumaan yhtä aikaa lasten kanssa. Omaa aikaa ei siis käytännössä ollut, mutta siten jaksoin huolehtia ne välttämättömät asiat. En ole koskaan ollut täydellisyyden tavoittelija, eli kestin sen, että kotona oli sotkuista. Kerran viikossa siivottiin yhdessä, ja jokaisella lapsella oli ihan pienestä asti omat velvollisuutensa, esim. roskien vienti, astianpesukoneen tyhjennys ym. Puhtaat pyykit lajiteltiin ja viikattiin yhdessä ja jokainen juoksutti oman pinonsa komeroon, se oli jopa hauska leikki (olivat olevinaan lentokoneita ym.) Vaikka oli rankkaa aikaa, niin myös ihanaa pienten ja kasvavien lasten kanssa. Toivon, että vielä löydät ilonkin. Koettakaa jakaa työt perheessä, äiti ei ole perheen eikä edes lasten palvelija. Ja epätäydellisyydestä ei kannata ottaa stressiä. Olisiko perheneuvolasta apua?

  • EnJaksaEnMuista sanoo:

    Oliko tää mun kirjoittama! 😳 ehkä en vaan muista että oon kirjoittanu… tosin missä vaiheessa olisin jaksanut…

  • Ei aina tarvi tehdä kaikkea- yksin sanoo:

    Miksi pitää tehdä kaikki asiat itse? Puolisolle voi arjen asioita delegoida niin että itse ei tarvitse kaikkea tehdä.Koulun viestit tulevat myös lasten isälle ja hänellä varmaan myös voisi olla siinä osiossa rooli.Lsten harrastus on myös yhteinen ja sen mukaan jaatte myös talkoohommia.Siivousta saa ostopalveluna, kauppaostokset netin kautta valmiiksi kotiin jne.Nyt vain pitää ottaa asia puheeksi puolison kanssa ja antaa toisellekin roolia perhearjesta.

    • Pettynyt! sanoo:

      Juu helppoa ei ole mikäli mieheltä kuuluu vaan valitusta ja apua ei saa vaikka heiluttaisi seinän kokoista kylttiä naaman edessä. Sitten kun menetät hermot jatkuvaan pyytämiseen ja nostat ääntä niin mies vähättelee sekä syyllistää kun ei mukamas voi lukea ajatuksia. Mikä helvetin velvollisuus aikuisella naisella on ohjata aikuista miestä kädestä pitäen hommiin joissa tarvitaan apua ja samalla vingutaan ettei seksiä ole tarpeeksi (ei paljon huvita..) sekä halutaan kolmas lapsi.. ei tule tapahtumaan.. ehkä ero sitten on ainoa vaihtoehto mutta tiedän että sekin kaadetaan mun niskaan ja selitellään sitten sitä kuinka olen ollut hankala jne! Perhe elämään en enää ala, lapseni kasvatan niin kuin olen tähänkin mennessä kasvattanut mutta kaikki muut saa suoraan sanottuna painua helv…

  • Äitipuoli sanoo:

    Sain UUSperhe-elämästä burnoutin.
    En ikinä olisi pahimmissa kuvitelmissakaan olisi voinut kuvitella mitä se on.

    • Bonusäitix2 sanoo:

      Kuulostaa tutulta… Bio kun on todella hankala ja syyllistää vielä miestä.. Mikään ei kelpaa ikinä.

  • Entinen uupunut sanoo:

    Hei, itsellä oli samanlaista, ja sitten sain adhd-diagnoosin ja lääkityksen. Pölypalloja on edelleen välillä nurkissa, mutta lapsilla on puhtaat vaatteet ja työt hoituvat, ja mikä parasta että itse ei ole koko ajan väsynyt ja uupunut

  • Väsyh89 sanoo:

    Nyt on pakko sanoo että SAMAISTUIN TÄYSIN. Kaikki alkoi jo viime syksynä ennen avioeroa kun minulla ja exälläni oli asiat jo silloin huonosti. Siinä sivussa se kaikki vaikutti tyttäreemme. Helmikuussa kun otin sitten eron, huomasin että alkuun tuntui että olisin ollut maailman energisin ja onnellisin, helpottunein äiti. Kunnes sitten kolmen kuukauden jälkeen huomasin etten jaksanut tehdä enää mitään. Vähitellen kaikki jäi. Aiemmin niin iloinen ihminen muuttui väsyneeksi, apaattiseksi ja itkuiseksi. Hermostuin todella helposti ja totta puhuakseni edelleen on sama tilanne. Päivät menee sohvalla maatessa. Opiskelen etänä, joten ei tule senkään takia lähdettyä mihinkään. Joten tuttua on.

  • Päivi Katja sanoo:

    Mieheni huijasi ystäväni kanssa, hän muutti toisen naisen kanssa. Mieheni, joka ei nyt pystynyt toimeen ilman minua, ei halua nähdä minua. Olen niin onnellinen, että sain rakkaan aviomieheni takaisin sen jälkeen, kun väärennetty loitsunharjoittaja huijasi minua kahdesti, mutta kiitän Jumalaa siitä, että tohtori Lomi auttoi tuomaan mieheni takaisin viipymättä ilman minkäänlaista huijaustoimintaa. yhteyttä tähän Jumala lähetti oikoluvun sähköpostiinsa; LOMIULTIMATETEMPLE@GMAIL.COM, lupaan, että hä

  • Minni sanoo:

    Juu tuttua on. Olen kuuden lapsen äiti, neljän niistä yh joilla ei ole isä kuvioissa. Kaksi niistä erityislasta. Pitäisi näitä kahta lastani jotka ei asu mulla, jaksaa tavata edes joskus ja ottaa yöksi, mutta voimat ei riitä. Joo tiedän. Oma vika että ajauduin tähän jamaan. Liika myöhäistä enää aborttia miettiä, tai että valitsi vääränlaisia miehiä.

  • sijaisäiti sanoo:

    Tuossa taas käännettiin äidin itsensä syyksi että väsyy, ettei ole tarpeeksi topakka vaatimaan.
    Puolisohan voi olla reissutyössä.

    Meillä on erityislapsia. Ruuhkavuosiin meillä kuuluu erityisperheen ja sijaisperheen velvollisuudet. Arjen pyörittämiseen kuuluu monta sukulaistapaamista ja niihin kuljettamiset, joskus myös tapaamisten valvonta, tietysti terapiat, kelan kanssa tappelu, sossupalavereja ja -kotikäyntejä, biovanhempien kanssa palaveria tai yhteydenpitoa ja lasten kuulumisten päivittämistä, perhetyöntekijän, perheohjaajan, terapeuttien, koulun ja vaikka ja minkä kanssa pelaamista. Kalenterini olisi lähes tyhjä jos emme olisi sijaisperhe. Voimaannuttavaa kuulla että lasten kanssa on rankkaa vaikka olisi ”tavallinen” perhe.

    Ajoittain tuntee syyllisyyttä väsymisestä, koska mehän valitsimme näin.

  • Hulta sanoo:

    Nyt se puoliso sieltä sohvan pohjalta hommiin! Jos huolehdit itse koko ajan kaikesta, lopulta mikään ei tule enää tehtyä kunnolla koska ei vaan jaksa. Miksei se puoliso voi mennä sinne vanhempainiltaan, lastenvaateostoksille, tiskaamaan tai pyykkiä pesemään? Miksi et vaadi häneltä 50% työpanoksesta vaan yrität selvitä itse kaikesta? Jos puoliso ei tee mitään niin olen sitä mieltä että pihalle vaan, se on vain yksi ylimääräinen lapsi huollettavaksi.

  • Bebe sanoo:

    Pitkään jatkunut stressi syö kehon omat endokannabinoidit lopuun ja keho ei pysty tuottamaan niitä tarpeeksi, koska tarve on niin suuri.
    Itse sain apua omaan jaksamiseen fytokannabinodiöljystä. Arki ei ole juurikaan muuttunut. Mutta stressitasoni laskeneet huomattavasti mikä taas vaikuttaa arkeen ja stressin säätelykykyyni. Olen niin onnellinen kun löysin fytokannabinoidit.

  • Äiti vaan sanoo:

    Ihan kuin mun elämä… Ihanaa kuulla, että en ole ihan kummajainen vaan muillakin vastaavia kokemuksia ja tuntemuksia. Voimaannuttavaa lukea.

  • V’mon sanoo:

    Ompa harvinaisen ärsyttävää lukea ihmisten ”vinkkejä” siitä miten tästä nyt selviydyt. Ja lapsettomien vinkit vielä parempia …

    Ymmärrän tekstin kirjoittajaa kuitenkin oikein hyvin. Kaiken tekisi ihan mielellään, haluaisi osallistua ja tehdä mutta ei jaksa.
    Joulu ja kevät on pahimpia, on ylimääräisiä harjoituksia, turnauksia,pelejä, luokkaretkiä, pitää päivittää talvivaatteet välikauteen ja toisinpäin, etsiä villasukalle paria ja säilyttää ja jemmata ne pieneksi jääneet vaatteet jonnekin, odottamaan seuraavaa käyttäjää.. ja niiiin edelleen..

    Mutta tsemppiä meille kaikille äideille (ja iseille).

  • Miee sanoo:

    Miten tuttua… Aivan kuin mun kirjottama. T. Työssäkäyvä 4 lapsen äiti

  • Uupunut sumussa sanoo:

    Niin tuttua, surullisen tuttua. Meillä lisäkuormaa tuo erityislapsi, joka on todella kuormittava ja ei meinata saada hänen lääkitystä balanssiin millään. Pian aloitetaan taas uusi lääkekokeilu. Kaiken luetellun rumban lisäksi lääkäri terapia sossu pedagoginen arviointi hojks lausunto kela -helvetti. Yksistään yhden lääkkeen vaihto vaati 12 (!!!!) yhteydenottoa ennen kuin lääke oli vaihdettu. Viimeiset viestit ja puhelut olivat kohtuullisen kireitä. Entä kun uuvun niin etten jaksa pommittaa? Sossulle huusin ja itkin puhelimessa että mitä täällä pitää tapahtua ennen kuin jotain apua saa. Tulivat seuraavalla viikolla ja nyt pyörii tukipalvelut. Pakko on ollut opetella pyytämään apua mutta nätisti pyytäminen ei ole riittänyt vaan leijonanemon riehuntaa on tarvittu ja paljon on saanut niellä ylpeyttä. Viimeiset voimat menee siihen taistoon. Toki harrastusrumbat ja muut päälle, kokopäiväinen asiantuntijatyö jossa esitän jaksavaa enkä puhu kotiasioista, firma pyörii sivutuloja varten, totaalisen uupunut puoliso jolle en jaksa edes puhua kun talo vihdoin illalla hiljenee. En ole maksanut yhtään laskua ainakaan vuoteen, en yksinkertaisesti jaksa. Toivottavasti mies on maksanut. Aika iso osa on kai suoraveloituksessa. En ole muuten muistanut edes itse laskuttaa firman asiakkaita aikoihin. Selviydyn vaan jotenkin sumussa pakollisista.

  • Ei mulla muuta. sanoo:

    Raudanpuute. Äidit erityisen alttiita, raskaudet, synnytykset, keskenmenot, kuukautiset, imetys…

    • Marika sanoo:

      Mikään raudanpuute ole, jos on 136hb. Jos asioita on miljoonia hoidettavana, niin fakta on vaan että kaikkea ei ehdi.

      • Väsynytilotoneloton sanoo:

        Hb ei ole rautamittari. Ferritiini on. Hb voi olla 150 ja silti voi kärsiä raudanpuutteesta. Tällöin vain on raudanpuute ilman anemiaa. Ota ensin faktat haltuun ja tule sitten neuvomaan.

        • Ferritiini 3 sanoo:

          Kyllä voi olla rautavarastot vähissä vaikka hän näyttäisi mitä. Itse samaistuin tekstiin täysin, ja syy löytyi juurikin ferritinistä. Onneks pelastuin loppuunpalamiselta, sillä että oli korona vuosi ja syntyi vauva… Nyt arki on helpompaa vaikka hommia on ja ei lopu koskaan kesken… Nyt kun olen saanut rautatankkauksen suoneeen ni olo on paljon rauhallisempi ja pienet sekasotkutkaan ei pistä vihaksi. Myös olen ottanut omaa aikaa, vaikka koti onkin sen jälkeen räjähtänyt… Siivoaa seuraavana päivänä 😊

      • Vihdoinkin virkeä sanoo:

        Kyllä se voi olla raudanpuute vaikka HB olisi kuinka hyvä 🤷‍♀️ Minulla oli 20 vuotta HB 160 ja silti aina järjettömän väsynyt, alakuloinen ja apaattinen, kun mitään en jaksanut. Lopulta lääkäri mittasi ferritiinit ja ne oli 8!! Hb oli siksi ollut niin ylhäällä, koska keho yritti saada lisää punasoluja, mutta ne olivat pieniä ja niitä oli paljon, mutta ne eivät hapettaneet verta ja siksi hb oli virheellisesti niin ylhäällä. Että ei se hb ole se mittari.

  • Suvi83 sanoo:

    Mä en tajua miten vanhemmat jaksaa viedä lapsiaan kaiken lisäksi harrastuksiin.. tai jopa niin että joka muksulla eri harrastus. Eikö ne kerkee sitten harrastaa kun keksii ite millä välineellä sinne ittensä kuljettaa? Eniten ihmetyttää että tämmönen risti otetaan jonkun kolmivuorotyön päälle.. ei meillä pystyis miettiikään mitään ylimääräistä kuskaamista.. terapiat ja tämmöiset ihan riittävää kalenterin täytettä..

    • V’moon sanoo:

      Kyllä mun ajatusmaailma ainakin sanoo että jos lapsi haluaa harrastaa jotain ja siihen on taloudelliset edellytykset niin harrastamattomuuteen ei riitä syyksi se ettei vanhemmat jaksa kuskata. Kaikki eivät asu julkisten liikennepalveluiden varrella tai niin lähellä harrastuspaikkaa että sinne pääsisi polkemaan. Meidän lapset myös tykkää siitä että jompi kumpi on katsomassa sitä rakasta harrastusta. Vaikka ovatkin isoja koululaisia ja hoitavat itsensä välillä itse harkkoihinsa.

  • Lasikettu sanoo:

    Tuttu tunne. Asiantuntijatyö, jatkuva tekemättömien asioiden lista, opiskella täytyy kokoajan lisää jos aikoo pärjätä työmarkkinoilla ja olla uskottava. Ystävät ja työkaverit kaikki burn outissa. Jotkut niin pahassa, etteivät enää ehkä siitä selviydy. Hyvä jos kykenevät viemään roskat. Odottelen vain omaa vuoroa kun jatkuvasti joku jää sairaslomalle. Ihan hullua meininkiä. Aivot ei ole tehty kestämään tätä. Rahaa ei ole luovuttaa ja ottaa ”rauhallisemmin”. Yritetään kyllä mutta lasten menot, vaatimukset ja taloudellinen tilanne ei anna periksi. Miten yhteiskunta selviää jatkossa kun meidän 30-40-vuotiaiden pitäisi jaksaa paiskia töitä yli 70-vuoteen asti?

  • Isoäiti sanoo:

    Lapsiperheen arki on aika-ajoin uuvuttavaa ilman nyky-yhteiskunnassa vanhemmille syötettävää vaatimuslistaakin. Siksi vanhempien kannattaakin ihan oikeasti istua alas ja miettiä oman perheensä kohdalta, mitkä asiat ovat meille tärkeitä. Siis ei sitä, mitä asiantuntijat, koulu, päivähoito ja vino pino besserwissereitä sanoo.

    Mitkä ovat ne perusasiat, joista vanhempien pitää huolehtia? Sen, että lapsilla on ruokaa, puhtaita vaatteita, he menevät nukkumaan illalla ja heräävät aamulla, lähtevät kouluun ja tulevat sieltä kotiin. Sen, että lapset oppivat ne tiedot ja taidot, joiden avulla he pystyvät aikanaan aloittamaan aikuisen elämän. Kävelemään, juoksemaan, tiskaamaan, siivoamaan, käymään pesulla, pesemään vaatteet, omaavat käytöstavat, laittavat ruokaa, tunnistamaan tunteensa, ilmaisemaan itseään, näkemään mitä katsovat ja kuulemaan mitä kuuntelevat jne. Siis ihan ne elämän perusasiat.

    Jos vanhemmilla riittää aikaa, rahaa ja energiaan, niin sitten tulevat harrastukset, koulujen myyjäiskakut – jopa jokaiseen vanhempainiltaan osallistuminen ym. ulkopuolelta tulevat vaateet.

    Nykyvanhempien tulisi lakata kuuntelemasta niitä kohtuuttomia odotuksia ja super-vanhempi-sankaritarinoita. Olet ihan hyvä äiti ja isä, vaikka koti on välillä kaaoksessa, harrastuksissa ei istuta joka ilta, koulun myyjäisiin ei taiota koko leivonnaisrepertuaaria ja välillä toteat – ei tänään, ei nyt.

    Vanhempien tehtävä ei ole miellyttää toisia vanhempia, toisia lapsia, eikä toisia aikuisia. Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä omasta jälkikasvustaan niin hyvin kuin he kykenevät ja kasvattaa heidät aikuisiksi. Se on riittävästi.

    • Jeppu sanoo:

      Juuri näin. Kaikki turha pois ja keskittyy perusasioiden hoitamiseen. Lapset tarvitsevat ruokaa, vaatteita ja hoivaa. Lisäisin tähän, että äidin tulisi hakea apua uupumukseensa ja yrittää löytää tiensä takaisin omaksi iloiseksi itsekseen. Eivät lapset kaipaa hienoja harrastuksia, ne kaipaavat rakkautta ja huomiota vanhemmiltaan…

  • Tamska sanoo:

    Terve
    Havaitsen tässä kirjoituksessa hieman negatiivista sävyä suomalaisen nyky-yhteiskunnan ja alaikäisistä lapsista huolehtivan naisen välillä. Äideille (ja kun äidistä on huolehdittu niin isillä) on jopa monta asiaa huolehdittavana, kuten metsäretki, museokäynti, ja hammastarkastus. Siis 3 muistettavaa asiaa. No vanhempainiltahan on se neljäs iso juttu. Ei ole kovin iso juttu laittaa nämä kalenteriin, vai olenko ihan hakoteillä?
    Minä olen ihan rehellisesti sitä mieltä, että tämän blogin kirjoittaja ei ole koskaan – ei edes unelmissaan – käynyt ainoassakaan kehitysmaassa, joissa monesti todellisuus lyö vasten kasvoja ihan jo ensimmäisenä päivänä. Siellä ei KITISTÄ siitä, että lasten saanti olisi hankalaa tai kallista. Jos lapsen saaminen olisi kallista, eivät kehitysmaat tuottaisi ainuttakaan lasta. Todellisuus kun on ihan päin vastoin.
    Onko kyse siitä, että nyky-yhteiskunnassa naisten olettamus omasta asemasta yhteiskunnassa on aivan liian korkea? Miehet kyllä ovat valmiina lisääntymään sopivan paikan tullen, mutta nykyajan naiset eivät tunnu ymmärtävän paikkaansa lasten synnyttäjinä ja imettäjinä.
    Olen itse ehkä tämän maan suurimpia sukupuolten välisen tasa-arvon kannattajia, joten on ihan turha tulla tilittämään jotain vihervasemmistolaista scheibandaalia. Olen tässä samalla mitä suuremmissa määrin sekä realisti että rationalisti.

    Tamska

    • Mummu sanoo:

      Miksi vedit kehitysmaat tähän?Onko sulla lapsia jotka on koulussa/päiväkodissa.
      Sitähän se on,watsapppia,wilmaa,myyjäisiä ihan kuin perheillä jossa on työssäkäyvät vanhemmat ei olisi muuta elämää.Aika vaan ei aina riitä kaikkeen ja siitä saa avautua tällä foorumilla ilman arvosteluita.Sorry.

      • BadMom sanoo:

        Olen samaa mieltä Mummun kanssa. Ei kehitysmaat liity asiaan millään lailla ! Silloin kun äiti (miksei isäkin) väsyy ja on niin uupunut kaikesta metatyöstä jota saa koko ajan ajatella, ei siinä tule mieleen yöllä sängyssä silmiään päästä itkiessä että ”ai nii, mutta meillä on täällä asiat nii hyvin, mitä mä itken”. Kaikki eivät ole supermutseja vaikka haluaisivat, silti lapsiperheen väsynytkin äiti on vahvoin superihminen ikinä. Itse olen jo pitkään kärsinyt ongelmista oman mielenterveyteni kanssa ja tuollaiset kommentit ”ettei saa kitistä turhasta” laittaa mut suiraan sanottuna miettimään entistä enemmän sitä kuinka huono ja laiska äiti mäkin oon kun puhkean paniikkikohtaukseen ja itkuun ja raavin itseni verille ahdistuksesta vaikkapa perus kauppa käynnillä.
        Paljon tsemppiä ja jaksamista alkuperäiselle rohkealle äidille, joka jaksaa taistella vielä sen verran, että hakee ehkä tukea muilta kirjoituksellaan. Toiset jaksaa toiset ei, mutta äiti on aina paras äiti omille lapsilleen. Toivon että saat apua arkeesi ❤

        • Yhggcefesxd sanoo:

          Kehitysmaissa tyypillisesti lapsen kasvattaa kylä/ suku… Ja paremmin toimeentulevilla on paljon apulaisia. Ulkoministeriössä on yleistä, että äiti-diplomaatit pyrkivät saamaan paikan Afrikasta, koska apua löytyy sieltä kun täällä taas itse hoidetaan kaikki.