Se on ehkä Suomen kielen ällöttävin sana. Pihdata. Pihtaaminen. Hyi olkoon.

Pihtaamisellahan tarkoitetaan sitä, että suhteessa joku ei halua seksiä, ja joku haluaa. Haluton osapuoli ei kiusallaankaan anna, eli siis pihtaa.

Pihtaamiseen sisältyy inhottava oletus siitä, että haluton osapuoli ei oikeasti ole haluton, vaan hän on itsekäs kusipää ja sadisti, joka haluaa kiusata partneriaan. Ehkä näitäkin tapauksia on, mutta heidän täytyy olla todella pieni vähemmistö. Yleensä haluton osapuoli suree syvästi sitä, ettei halua, ja kärsii siitä jopa enemmän kuin halukas osapuoli.

Haluttomien kumppanit eivät ymmärrä haluttomuutta, ja tulkitsevat sen ilkeilyksi ja pahantahtoisuudeksi. Jo siinä tilanne alkaa mennä entistä pahemmin solmuun. Pihtariksi kutsuminen ja muu syyttely aiheuttaa vain vahinkoa.

Toisin kuin pihdata-termi antaa ymmärtää, haluttomuus ei ole vapaaehtoista. Siksi se ei mitenkään voi olla toisen ihmisen tarkoituksellista kiusaamista. Eikä asia, josta itse kärsii ja haluaisi eroon, ole vallankäyttöä toista kohtaan.

Haluttomuuteen on vaikka mitä syitä. Biologia, rakkauden loppuminen, hormonit, persoonallisuustekijät, se että tarjolla oleva seksi on huonoa, masennus, stressi, toisen muuttunut ulkonäkö, se että tulee suhteessa kaltoinkohdelluksi, se että ei tunne omaa seksuaalisuuttaan, se että ei ole kiinnostunut seksistä… Moni haluaisi haluta, mutta kaikki eivät. Eikä seksin haluaminen ei ole mikään pakko.

Ja suhteita voi olla vaikka minkälaisia. Ei kaikissa rakkaussuhteissa, parisuhteissa tai avioliitoissa harrasteta seksiä, ja se voi olla ihan yhteinen valinta johon ollaan tyytyväisiä. Seksin harrastaminenkaan ei ole mikään pakko.

Ihmisessä ei ole vikaa, jos hän ei halua seksiä. Ei se tee hänestä inhottavaa pihtaria. Jos seksin määrä hiertää jotakuta suhteessa, asia kannattaa tietysti pyrkiä ratkaisemaan jollakin tavoin. Mutta pihtariksi kutsuminen ja ylipäätään koko termin olemassaolo ei auta ketään, ennemmin päinvastoin.

Nimim. Annika

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 18 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

18 vastausta artikkeliin “Voidaanko lopettaa pihtaamisesta jauhaminen?!”

  • Haluton(ko) sanoo:

    Kohta 16 vuotta yhdessä. Seksi loppui pari vuotta sitten. Otin ja tein elämänmuutoksen, kiloja katosi 20, mies jatkoi vanhalla tyylillä ja ihmetteli kun maha vaan kasvaa.. (mutta kun isälläkin oli iso maha, niin miksi edes yrittää muuta)..
    Meidän seksi on aina ollut samalla kaavalla tehty, lauantaina saunan jälkeen, samat asennot, sama aika. Ja vaikka miten olen asiasta yrittänyt keskustella, ei se muuttunut miksikään.. se on tylsää. Ennalta arvattavaa. Lähetyssaarnaaja-asennossa sen mahan alla.
    Olin vuosia se halukkaampi, kärsin tilanteesta.. ja sitten tuli vain totaalinen stoppi. En jaksanut enää yrittää. Oli paljon helpompi olla ilman kuin saada harvoin huonoa seksiä…
    En minä voi mennä toiselle sanomaan että kuule kun sä oot liian lihava, en halua litistyä sun alle. En halua loukata toisen tunteita. Kun itse tiedän millaista on olla lihava.

    Vaikka loukkaan siktikin, olemalla haluton. Mutta kun ei vaan sytytä! Eroa olen miettinyt ja puhuttukin… mutta se ei ole kuulemma vaihtoehto..

  • Katariina sanoo:

    Juuri näin. Sain 2 ladta reilun vuoden sisään ja de muutti ennen hyvin aktiivisen seksielämän. Minulta yksinkertsesti loppui halu. Järkyttävä väsy, alapää tuntu oudolta, miehen painostus, oma syyllisyys… Kai hormonit ja molempien muuttunut ulkonäkökin teki oman vaikutuksen.

    Mieheni kanssa puhuimme… Paljon..
    Hän yritti nätisti, yritti kovasti, oli painostamatta ja haki vaikka kuun taivaalta.

    Kaksi vuotta se kesti. Olin jo neuvolan kanssa puhunut ja saanut lähetteen seksuaaliterapeutille. Ennenkuin pääsin terapeutille alkoi korona enkä koskaan terapeuttia ole tavannut.

    Sitten totesimme yhdessä, että minun pitäisi etsiä ensin oma seksuaalisuuteni, hyväksyä oma muuttunut kehoni jota häpesin ja sen jälkeen katsotaan tapahtuuko muutosta..

    Seksilelut kehiin, muu terveys kuntoon (matala rauta ja matala tyreotropiini aiheutti ylenpalttista väsymystä) ja pornosivuille. Omaa ja miehenkin ulkonäköä hieman siistittiin.

    Pikkuhiljaa tilanne parani, joskaan en usko sen tulevan koskan samalle tasolle kuin ennen. Se vain on hyväksyttävä. Kuten kaikki vempaimet ja omat haasteet saada orgasmi..

    … Silti en koskaan unohda sitä järkyttävää syyllisyyttä ja itseinhoa mitä se aiheutti..

  • Hyvä naiset! sanoo:

    Ja sitten pakotetaan se oma keho seksiin pelosta, että muuten toinen hakee seksiä muualta. Pelkohan se on oikein hyvä syy harrastaa seksiä. Ja seuraavaksi ihmetellään, kun on orgasmiongelmia

  • Pimpin pihtaaja sanoo:

    Minä olin edellisessä parisuhteessa pihtari. Syynä oli se, että seksi oli huonoa eikä asiasta puhuminen auttanut. Siitä puhuttiin sängyssä, sängyn ulkopuolella, vaikka missä tilanteessa ja moneen moneen moneen kertaan. Eikä se sen paremmaksi muuttunut.

    Mies oli seksiä harrastaessa kovakourainen. Yritti raapia klitorista irti, jynssäsi niin että koko alapää oli aivan riekaleina, ja kipuja monta päivää. Eikä auttanut vaikka sanoin että ei noin kovasti. Tai auttoi, kahdeksi sekunniksi, ja sitten taas hirveä raapiminen että klitoris lähtisi tällä kertaa irti ja hinkkaaminen, että emättimestä kuluu limakalvot irti. Ja sitten ihmetteli, kun minua ei haluttanut joka päivä. No ei kai haluta, jos alapään pitää antaa viikko parantua joka seksikerran jälkeen!!

    Lisäksi mies piti seksiä pornosuorituksena. Oli muka niin upea mahtisonni, ja minä hänen pumpattava barbaransa jota pyöritteli ja pani joka suunnasta. Esileikki usein sitä, että kourii alapäätäni kovakouraisesti (jälleen kerran) housujen läpi, niin kuin pesisi nyrkkipyykkiä. Ja minun pitäisi voihkia onnesta kun mies on niin ihana? Runkkasi suuhuni niin että meinasin tukehtua, ja kun en pitänyt siitäkään,niin sitten halusi panna ihan tavallisesti lähetyssaarnaaja-asennossa. Mukavaa olla mällipatja. Jostain kumman syystä halut kyllä menivät jo. Ja sitten takaapäin, ja joka kerta yritti ihan vain vahingossa laittaa munaansa persereikääni. Ihan täysin vahingossa, kuivana, ja löysänä. Ja suorittamista oli myös se, että minun oli pakko saada orgasmi joka kerta. Hän runkkasi, nussi ja hinkkasi niin kauan, että saan. No, sainko joka kerta? Ehei. Ja sitten hän mökötti kun minä en saa orgasmia. No ole JUMALAUTA hellempi!! Koetapa raapia omaa silmämunaasi yhtä kovakouraisesti kuin raavit klitoristani. Kauanko jaksat sitä? Et sekuntiakaan.

    Monta kertaa myös demostroin miehelle sitä, että miksi pitää olla hellempi. Käsittelin hänen penistään ja kiveksiään kovakouraisesti, ja hän suuttui siitä. Siltikään ei tajunnut, että minulla se käy vielä kipeämpää. Joskus luin jostain, että miehen terskassa on pienen perunan alueella 5000 hermopäätettä, mutta naisella klitoriksessa herneen kokoisella alueella 8000 hermopäätettä. Eli jos mies ei pitänyt siitä että raavin ja jynssäsin hänen terskaansa, niin vielä pahemmalta se minun alapäässäni tuntuu.

    Lisäksi miestä piti kehottaa peseytymään. Virtsalta haiseva, housuissa päivän hautunut muna ei oikesti haise hyvältä, ja maistuu aivan karmealta. Ja ihmetteli, miksi en halua lutkuttaa sitä. Jaa-a. No, jossain vaiheessa oppi sentään menemään pesulle, mutta ei se seksitaitoja juuri parantanut.

    Joo on eksä. Jostain kumman syystä. Vaikka muuten olikin ihana mies ja suhteessa kaikki hyvin, niin en jaksanut sitä jatkuvaa vonkaamista ja syyllistämistä pihtaamisesta kun pimppini ei vain kestä moista raastamista, repimistä ja jynssäämistä.

    Voitte uskoa että seksielämäni parani huomattavasti kun erosimme. Nykyisen kanssa saan kaksi orgasmia joka kerta, ja haluan seksiä lähes päivittäin. Ei enää ole pimppi kipeänä ja nahat irti joka kerta kun mies vähän hiplaa.

    Puhuminen ei aina auta.

  • Jn e sanoo:

    Se on kyllä jännä, miten sitä suuta ei saada auki, sitten onkin jo liian myöhäistä. Pihtaan, kun meillä on huonoa seksiä” -Puhu asiasta. Ihan aikuisten oikeasti, KUKAAN EI OLE AJATUSTEN LUKIJA, eli jos haluat jotain uutta ja erilaista, avaa suusi ja PUHU asiasta. Kerro, että seksi on huonoa, kerro millaista sen pitäisi olla, mitä tehdä toisin, kerro ihan kaikki! Mutta ÄLÄ jumalauta ala frigidiksi pihtariksi, ne ongelmat kun ei sillä ratkea, päinvastoin. Sitten on turha ottaa marttyyrin viittaa harteille ja uhriutua: ”Yhyy, mies petti!” Kuka tahansa pettää, jos kotona ei saa sitä mitä tarvitsee.

    • Nimetön sanoo:

      Niinpä kun ei saa kotona mitä haluaa eli moni nainen ei todellakaan saa kotona sitä mitä haluaa ja siksi seksi oman miehen kanssa ei kiinnosta. Ja syy on se että vaikka miehelle kertoo tuhat kertaa ja näyttää ja vaikka piirtää kuvan niin ei mene perille. Huono mikä huono.

  • Minä sanoo:

    Ymmärrettävää on, jos ei jomman kumman tee satunnaisina jaksoina mieli seksiä esim. väsymyksen, masennuksen, raskauden tms. vuoksi. Tilanteen kuitenkin jatkuessa ”vain siksi ettei tee mieli”, toisella osapuolella on oikeus hoitaa omaa seksuaalisuuttaan muualla ilman syyllisyyttä. Eri asia sitten on kuinka parisuhteen kanssa näkee parhaaksi toimia.

  • Pihtarin ex sanoo:

    Jos halut ei kohtaa niin lusikat jakoon! Kumpikin etsiköön kumppanin joka haluaa yhtä paljon tai vähän seksiä, mutta toista ei saa kiusata tyhjillä lupauksilla muka-seksistä. Ja jos halut on loppu sairauden takia, niin asia rehellisesti esiin ja toiselle vapaus joko lähteä suhteesta tai hankkia rakastaja tai rakastajatar. Itse jaksoin katsoa 2 vuotta pihtaria, kyllä vaan pihtaria joka aukaisi reitensä vain saadessaan jotain vastiketta esim. koruja tai uuden auton. Tällaiselle naiselle on olemassa synonyymikin ja se on huora. Sekin antaa rahasta.

    • Keijo Haapalainen, Olari sanoo:

      Tää on niin totta! Kaikki vaimoni ovat olleet pihtareita. Olen kourinut ja kourinut mutta mikään ei riitä. Olen jopa tyrkännyt vanhan kovan patongin persereikään! Ja kourinut päälle. Naisille ei vaan mikään riitä!

    • Nimetön sanoo:

      Toisin sanoen avioliitto on yksi prostituution muoto. Tämä ei ole mikään uusi ajatus, eikä siinä ole myöskään mitään väärää.

  • Haluttais kyllä. sanoo:

    Lopetetaan vaan aiheesta puhuminen! Mutta vasta sitten, kun itse olet vonkaava osapuoli. Typerää lakaista ongelmia maton alle, sitten on turha syyttää jos kumppani käy vieraissa. Sillä jos sinä et anna puolusollesi, joku muu kyllä antaa! T. Nainen 39, kolme vuotta ilman munaa.

  • Mies sanoo:

    Kyllä nainen voi pihdata ihan mielenosoitukseksi. Mutta se on ihan eri asia kuin se, että suhteessa ei ole molempien mielestä oikeaa määrää seksiä.
    Harvoin on, koska ihmiset ovat erilaisia. Omassa avioliitossani tämä on ollut ongelma, ja on toki vieläkin. Mutta se on ongelma jonka kanssa oppii elämään ajan kanssa. Tai ainakin me opimme…

    • Se nainen. sanoo:

      Jos nainen ”pihtaa” mielenosoitukseksi, niin oisko siihen joku syy? Jos on tarvetta mielenosoitukselle, niin varmaan ei tee mieli seksiäkään. Jos on päivän hoitanut kodin ja laoset ja ruoat ja mies vaatii seksiä tekemättä mitään kotitöitä, niin ei se ole mielenosoitus naiselta että ei kiinnosta. Se on väsymystä.

    • Minäminäminä sanoo:

      Eiköhän ”mielenosoitus” pihtaaminen johdu kuitenkin ihan vaan siitä ettei tee mieli. Ei tee mieli seksiä yleensä tai ei tee mieli seksiä sinun kanssasi tai ei tee mieli juuri silloin. On sitten taustalla mikä hyvänsä syy joka tilanteessa tai suhteessanne hiertää. Melko itsekeskeistä ajatella, että kyseessä olisi ensisijaisesti hankalan tyypin mielenosoitus **ttuillakseen sinulle, eikä hänen oma tunteensa siitä ettei haluja seksiin tilanteessa ole.

  • Petetty "pihtaaja" sanoo:

    Niimpä! Minäkin exän mielestä pihtasin seksiä julmasti ja ajoin hänet sitten pettämään ja pitämään sitä suhdetta yllä yli puoli vuotta ennen kuin sain selville ketä kävi panemassa! Turha oli selittää ettei halujen määrä aina kohdannut tai että jos joskus mies olisi tehnyt jotain kotitöitä tai olisi yhdessä tehty jotakin romanttista olisi ehkä minunkin haluni olleet korkeammalla. Yksinkertaisesti joskus väsytti työn, lapsenhoidon ja huushollin pitämisen ohella niin paljon ettei jaksanut edes ajatella seksiä. Itse kun kuitenkin haluaa jaksaa osallistuakkin eikä vain maata ”lahnana” alla! Eiväthän ne olleet tarpeeksi hyviä syitä siihen että olisi oikeutta ”pihdata”! Meillä vain oli eri käsitys normaalin seksin määrästä pitkässä parisuhteessa… Itsekin inhosin ja inhoan pihdata sanaa! Exä kertoo sen miten sille miehelle kävi! Kauan aikaa kerjäsi takaisin, kun viimein tajusi että lähden tosissani avioliitostamme, eikä se ruoho sitten todellisuudessa ollut vihreämpää siellä aidan toisella puolen…

    • Nimetön sanoo:

      Jos hänelle ei vain riittänyt se seksin määrä. Mikä oikeus sinulla on määritellä yksipuolisesti, mikä on toiselle riittävä määrä seksiä?

      • Huulet ja halut sanoo:

        Varmaan sama oikeus kuin sillä miehelläkin oli yksipuolisesti määritellä että vaimo hoitaa oman työnsä lisäksi yksin kotityöt ja lapset?

  • Päivi sanoo:

    Hmm.
    Yksikään mied ei olisi voinut tuota kirjoittaa.
    Terveisin pihtarin vaimo, joka on puutteesta vihainen