Tämän kesän hittituote ei ehkä ole sää, sen sijaan punkkirokote on tämän kesän kuuminta hottia. Kun ystäväni meni hakemaan rokotetta, se oli monelta pääkaupungin terveysasemalta loppu, slut, kaput. Vaan ei hätää, konstit on monet sanoi punkki hangessa:

Punkit nimittäin vihaavat valkosipulia!

Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan valkosipulikapseleiden nauttiminen vähensi merkittävästi punkkien tarttumista ihmiseen*. Kaksoissokkotutkimus tehtiin Ruotsin puolustusvoimien varusmiehillä. Punkkien uskotaan karttavan valkosipulista kehittyviä haihtuvia rikkiyhdisteitä, joita erittyy ihmisen iholle. Ihmisen nenä ei erota kylmäkypsytetystä valkosipuliuutteesta muodostuvia yhdisteitä. Punkkien hajuaisti on kuitenkin tuhansia kertoja ihmistä herkempi. Hajuaisti on yksi tärkeimmistä keinoista, joilla monet verta imevät hyönteiset löytävät sopivan uhrin.

Olen kerran poistanut poikani ohimosta punkin. Punkki tuli kaislikosta Itä-Suomessa sellaiselta alueelta, joka ei ole varsinaista punkkialuetta. Borrelioosia tai puutiasiaivokuumetta ei onneksi tullut matkassa.

Olen hankkinut omille lapsilleni rokotteen. Iitselläni se on ottamatta ihan silkasti siitä syystä, etten ole ehtinyt juosta terkkarille sitä rokotesarjaa pistättämään. Itse viimeisenä vai miten se asia meni…Rokotehan tehoaa vasta kun rokotesarjasta on haettu toinen rokote eli sarja kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, ei sillee juhannuksen tienoilla jos on saaristoreissua tiedossa ens viikolla.

Onneksi on muitakin konsteja kuten siis valkosipuli joko kapselimuodossa tai kynsinä!  Ja jos nyt joku muukin madame siellä linjoilla olisi punkkisuojan tarpeissa ja jättänyt rokotuksen itseltään ottamatta, ei hätää. Kommentoi tähän blogiin vaikka punkki, pönkki tai pynkki ja olet mukana Valioravinnon näppärän valkosipulituotteen arvonnassa.

Täytäthän kuitenkin yhteystietokenttään oikean sähköpostiosoitteesi, vai millä telepatialla luulet muuten voittajien yhteystietojen järjestyvän, kiitos…..

Voitot lähettää Valioravinto, Huonon Äidin hyvä yhteistyökumppani terveydessä ja hyvinvoinnissa. Lisää Valioravinnon tuotteista täältä!

— Huono Äiti

Artikkelissa on 85 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle HMmm Peruuta vastaus

85 vastausta artikkeliin “Voi punkki!”