Poikien maine on ajoittain niin huono, että heidän äideilleen on perustettu Facebookiin vertaistukiryhmä, Poikien äidit. Vuoden vanhassa ryhmässä on äitejä yli 14 000. Poikien äidit joutuvat muun muassa kuuntelemaan kommentteja siitä, kuinka heille toivotaan tyttöä ”kaveriksi” jo olemassa olevien poikalasten lisäksi. 

”Raskaana ollessani googlailin huolestuneena, mitkä merkit viittavat tyttöön ja mitkä poikaan. Analysoin linea negrani tummuusastetta ja mittailin militanttisesti vatsani muotoa. Puolet läheisistäni ennusti tyttöä ja toinen puoli poikaa.

Myönnän, toivoin tyttöä enemmän. Naiset ilmeisesti tuppaavat toivomaan. Miehet haaveilevat pojasta. Onhan se tavallaan ihan luonnollista esikoistaan odottavilta toivoa jotakuta, johon voisi samaistua ehkä hiukan helpommin. Odotetaan täysin sokkoina uutta persoonaa perheenjäseneksi. Helpottaahan se, jos tajuaa edes jotain tulokkaan ajatusmaailmasta. Tai sitten ei.

Kaikki toitottavat toivovansa vain tervettä lasta. Kuitenkin vauvakeskustelut pursuavat kysymyksiä poikien ja tyttöjen eroista, jopa tavoista vaikuttaa itse tyttövauvan siittämiseen. Säännöllisin väliajoin uutisoidaan, kuinka kauniit ihmiset saavat tyttöjä, aggressiiviset naiset poikia. Pojat suoriutuvat ja viihtyvät huonommin koulussa, alkavat helpommin häiriköiksi. Pojat tietävät ongelmia.

Pojalle ei voi ostaa ihania vaaleanpunaisia hörhelöitä, ei laittaa pinnejä tukkaan, ei ostaa nukkeja eikä kiiltokuvia. Tai no, nyt sukupuolirajojen rakoillessa voi, mutta usein heitä ei kiinnosta. Pojat kypsyvät hitaammin, riekkuvat ja riehuvat, leikkivät rajusti ja loukkaavat itseään jatkuvasti. He haisevat oudolle murrosikäisinä ja joko villiintyvät vallattomiksi tai vetäytyvät vaitonaisiksi.

Ultrassa kätilo kertoi iloisena, että vauvallani on kivekset. Nielaisin. Iloitsin, että saatoin kertoa puolisolleni pojasta, mutta itse jouduin työstämään asiaa tovin. Olen kuitenkin suhteellisen järkevä ihminen ja palasin pian maanpinnalle. Odotin innoissani terveen oloista vauvaani ja unohdin vaaleanpunaiset potkupuvut. En edes pidä vaaleanpunaisesta. Olin joutunut hormonihyökyni uhriksi.

Olin tilastojen ja ennakkoluulojen vietävissä, niin kuin moni muukin. Voisin viettää aikani huolehtien miljoonasta muustakin tilastollisesta todennäköisyydestä; köyhyys periytyy, en koskaan kohtaa todellista sielunkumppaniani, saan rintasyövän ja muistisairauden enkä todellakaan ikinä tule voittamaan lotossa.

Poikien maine on ajoittain niin huono, että heidän äideilleen on perustettu Facebookiin vertaistukiryhmä, Poikien äidit. Vuoden vanhassa ryhmässä on äitejä yli 14 000. Poikien äidit joutuvat muun muassa kuuntelemaan kommentteja siitä, kuinka heille toivotaan tyttöä ”kaveriksi” jo olemassa olevien poikalasten lisäksi.

Tuomitsemme järkyttyneinä esimerkiksi Kiinan ja Intian lähimenneisyyden ja maaseutujen surkean suhtautumisen tyttölapsiin, heitä on murhattu tuhatmäärin. Silti eriarvoistamme helposti itse poika- ja tyttölapset suuressa kaavassa melko merkityksettömien ominaisuuksien kuten vilkkauden tai keskittymiskyvyn vuoksi.

Poikani on nyt yksivuotias. Hän on villi ja voimakas – keskivertoa ikäistään kaksi senttiä pidempi ja viisi kiloa painavampi. Hän puree ja raapii, joskus harvoin suukottaa ja halii. Hän pärisee ja pulputtaa, matkii lampaita ja lehmiä ja haukkuu kuin koira suuren osan päivästä. Hän köpöttelee menemään taaperokärrynsä kanssa eikä aktiivinen riitä kuvaamaan hänen energiansa määrää, trombi voisi olla lähempänä hänen menoaan. Hän tutkii laatikot tyhjiksi ja hutkii ruuat kiposta lattialle. Hän hurmaa kaikki hoitajansa ja flirttailee neuvolan tädille.

Pieni pyörremyrskyni on aivan tavallinen taapero. Yksilö. Hän voisi olla rauhallisempi tai vielä villimpi. En voi tietää, olisiko hän erilainen tyttönä. En haluaisikaan. Hänen kolme viikkoa vanhempi serkkutyttönsä on paljolti samanlainen, hiukan herkempi itkemään, tipan verran temperamenttisempi ja paljon pienempi.

Kun suukottelen poikani pyöreitä poskia, haluaisin haukata niistä palan. Kun tunnen lämpimän, pullean käden ihollani, häpeän valtavasti raskaudenaikaisia ajatuksiani.

Jos poikien tapa kehittyä ja kasvaa ei sovi koulujen pirtaan, ehkä kehystä olisi syytä laajentaa tai korjata. Jos jokin ongelma jatkuu sukupolvesta toiseen, se ei ehkä ole ongelma, vaan asia, jota täytyy jo lähtökohtaisesti käsitellä eri tavalla. Tietenkin rauhallisempi ja mukautuvampi lapsi menestyy paremmin koulussa, hänhän vaatii vähemmän resursseja.

Ystäväni on raskaana. Yksi hänen suurimmista peloistaan oli, että hän saa pojan. Vakuuttelin, että vauva on oma persoonansa ja hän rakastuu siihen, oli tulokas kumpi tahansa. Hän helpottui selkeästi, kun sai tietää odottavansa tyttöä. Hyvä niin. Ihmettelin silti kovin, että hän ei edes arastellut kertoa peloistaan minulle, pojan äidille. Hänen mieleensä ei juolahtanut, että pelätessään saavansa sen mitä minulla on, hän loukkaisi minua. Niin hyväksyttyä on pienten poikien pelko.

On todella hyvä, että on olemassa Facebook-ryhmä Poikien äidit. Ei meidän poikien äitien vuoksi, vaan heidän, jotka eivät ole poikien äitejä. ”

Taaperon Äiti

 

Apua, onko teillä 5 poikaa!

 

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 31 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Vain tyttöjen äiti Peruuta vastaus

31 vastausta artikkeliin “Voi ei, se on poika!”

  • Petyin kun sain yhden molempia sanoo:

    Olen aina toivonut kaksi samaa sukupuolta olevaa lasta, oli ne sitten tyttöjä tai poikia. Sain yhden molempaa sukupuolta. Harmittaa, kun pitää ostaa nuoremmalle omat vaatteet, kun ei sukupuolen takia voi käyttää isommalta jääneitä.

  • Nimetön sanoo:

    Täällä yksi paha ihminen! Raskausaikanani toivoin tyttöä. Toivoin tosi kovasti, ja tytön satuin saamaankin. Olen kyllä täysin vakuuttunut, että lastani olisin rakastanut ihan sama kumpaa sukupuolta. Mutta se, miksi olen paha ihminen. En lähtökohtaisesti tykkää pojista (paitsi sitten, kun ne kasvavat miehiksi). Minulla on todella lyhyt pinna poikalasten kanssa. Joskin vakuutan kaikille nyt, että en anna sen näkyä lapselle. Onnekseni en ole joutunut poikalasten kanssa läheisiin tekemisiin, eli kukaan ei ole joutunut kärsimään minun tunteistani. Tunnen siis suorastaan inhoa poikalapsia kohtaa, ihan erityisesti, jos poika yhtään riehuu, pitää ääntä, on sottainen tai jotain muuta minun mielestäni vastenmielistä. Söpöt tyttölapset saavat minulta paljon enemmän anteeksi, kuin sottainen poika. Edelleen tiedostan, että se ei ole oikein lapsia kohtaan, joten en siksi järjestä itseäni esim pojalle hoitajaksi, kummiksi tai edes lyhyeksi seuraksi. Olen usein miettinyt, että olisiko asia toisin, jos olisin itse saanut pojan. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tuskin silti pitäisin toisten pojista. En nytkään pidä monesta tyttölapsestakaan, jos tytöt käyttäytyvät (minun mielestäni) huonosti. Kaikkia oman lapseni kavereita olen (välillä jopa hammasta purren) kohdellut hyvin, jos he ovat esimerkiksi olleen meillä. Oma tyttöni on jo teini nyt, enkä edelleenkään ole muuttanut mieltäni. Kerrassaan ihana teinityttö meillä kotona 🙂

  • Petra sanoo:

    Täälläkin löytyy aivan ihana pulputtava 3,5kk vanha poikavauva! Ja olin todella onnellinen kun meille tuli tietoon, että poika tulee ja poikaa toivoinkin. Haluttiin miehen kanssa, että eka poika ja sitten tyttö, mutta aika näyttää kumpi meille toiseksi sitten joskus siunaantuu. Kumpi vain kelpaa. Itselle luontaisempaa olla pojan äiti, en niin tyttöjen jutuista välitä, mutta kyllä sen tyttön äitiydenkin haluan kokea

  • poitsujen äiti sanoo:

    Kyllä se vaan niin on että mitä enemmän poikia niin sitä enemmän sääliä ja kauhisteluja.Kun kolmas poika syntyi niin kommentit oli naapurilta tyly ”taas poika” eikä edes onnitteluja.Toiselta tuntemattomalta puistoäidiltä tuli kommentti ”teitä ei ikinä onnista” Aivan kuin hänen toiveensa olisi ollut minun toiveeni,enkä edes ihmistä tunne.Poikien kasvaessa olen kyllä jo osannut samaistua niihin äiteihin jotka poikia pelkäävät.Onhan se henkisesti erittäin rankkaa,edelleenkin joskus kuulee päivittelyjä ja nyt olen kyllä ihan messissä 😀

  • mariia sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Itsellä kolmas poika tulossa, tyttöä olen jokaisesta toivonut. Kaikilla meillä on omat toiveet, ei niille mitään voi. Vaikka kaikki poikani ovat minulle rakkaita, olisin silti toivonut saavani edes yhden tytön omaksi kaverikseni sitten joskus myöhemmin. Äitini ja siskoni kanssa minulla on läheiset välit, miehelläni taas isänsä kanssa. No näillä mennään, tämä jää ikäni puolesta viimeiseksi…

  • Vain tyttöjen äiti sanoo:

    Kahden 90-luvulla syntyneen tyttären äitinä olen ensimmäiset 5-10 vuotta kuullut siitä, kuinka suuri pettymys molempien lasten syntymä oli heidän famulleen – ja kuinka minä en ikinä voisi toimia edes sinne päin vertaistukena pari vuotta myöhemmin synnyttäneelle ystävättärelleni, joka ’sentään’ teki pojan. Minulle olisivat kyllä aivan yhtä lailla kelvanneet poikalapsetkin – en vain ole itse päässyt heidän sukupuoltaan valitsemaan. Vieläkin sattuu kun muistaa nuo ”vanhat hyvät ajat” ja läheisten tuomion. Mitä pahaa voi oikeasti lapsessa olla pelkän sukupuolen perusteella…?

  • Kati sanoo:

    Viides poika tulossa ja olen ylpeä jokaisesta. Poika tai tyttö mitä sitten. Lapsi se tärkein ja toive terveistä ja onnellisista pienokaisista ❤❤❤❤❤