Lasten syntymäpäiväjuhlien teemat ja ylipäänsä synttärit – ah, mikä aihe! Mitä lahjaksi? Mitä syödään?  Yksinkertaiset pizzat ja limut ovat muuttuneet kahdeksankerroksisiksi kuorrutetuiksi kakuiksi . Vanhemmat yrittävät etsiä uusia keinoja jatkuvasti juhlia tenavien syntymäpäiviä.

Mutta oletko kuullut uudesta syntymäpäiväjuhlatrendistä nimeltä vitosen synttärit? Vieraita kehotetaan jättämään väliin perinteiset lahjat, kuten elektroniikka, pelit, lelut ja kirjat tai pehmot. Tämän sijaan tuodaan 5 euron seteli! Trendi helpottaa vanhempien paineita, stressiä sekä lahjoista syntyviä kuluja. Ideana on, että kaikki vieraat tuovat siis 5 euron setelin, jolla synttärisankari voi ostaa itselleen mieleisen isomman lahjan.

Monilla vanhemmilla ei ole varaa ostaa kallista lahjaa, sekä lahjan valitseminen vie ehdottomasti voimia. 5 euron lahjasynttäreissä toinen hyvä etu on, että se auttaa lapsia keskittymään ystävien kanssa ajan viettoon. Myös säästymme suurelta määrältä lahjojen roskia!  Opetat myös lapsille arvon säästää johonkin, mitä todella haluavat.

Trendi on ollut kovassa suosiossa Australiassa, että Pohjois-Amerikassa. Mitä mieltä olet, tuleeko käytäntöön?

Lähde

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Iisi Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Vitosen synttärit uusi mieletön trendi!”

  • Iisi sanoo:

    Meillä ollut viyosen rahalahja käytössä jo vuosia. Ihmettelin aina lasteni saamia todella tyyriitä lahjoja. Itselläni ei ole varaa laittaa kaverilahjoihin isoja summia. Kukaan muu ei tarttunut tähän vitosen systeemiin. Olin siis lasteni kaveripiirissä lajin pioneeri ja olen sitä yhä.

    • Nimetön sanoo:

      Ideana olisi kyllä hyvä. Pitäisi saada joku julkimo hehkuttamaan tätä, niin voisi onnistuakin.

      Muistan, miten yksi synttärisankari aikoinaan ohjeisti poikaani lahja-asiassa ”Et tuo sitten mitään Tokmanni-kamaa tai muuta halpisroinaa. Ostat BR-leluista tai Prismasta.”
      Vanhempien arvomaailma ratkaisee.