Nyt kun tilanne on taas mitä on, ja pöpöt senkun leviää (eikä edes puhuta niistä isoista ja pelottavista pöpöistä, vaan niistä ihan tavallisista kausiflunssista, jotka nekin kyllä taloon asettuessaan hidastavat arkea tarpeettomasti), aiheuttavat lasten synttärijuhlat entistä enemmän päänvaivaa. Uskaltaako niitä edes järjestää? Uskaltavatko vieraat tulla paikalle? Pitääkö vierailijoiden vierailut porrastaa, että ei ole liikaa väkeä paikalla samaan aikaan? Yksi vaihtoehto voisi olla järjestää juhlat virtuaalisesti, tässä vähän plussia ja miinuksia:

+ Tarvitaan vain sellainen zoomi tai vastaava, jonka käytön ainakin kouluikäiset opettelivat jo keväällä, niiltä voi kysyä tarvittaessa neuvoja! (Mitä muuten tapahtui Skypelle, tietääkö kukaan?)

+ Myös kauempana asuvat sukulaiset ja ystävät voivat osallistua helposti.

+ Ei tarvitse siivota tai koristella kuin se kameralle näkyvä alue.

+ Juhlapukeutuminen on tarpeen vain vyötäröstä ylöspäin.

+ Voi olla vaikka ihan ilman housuja. Paitsi jos aiot nousta pöydän äärestä kesken juhlien.

+ Ei tarvitse leipoa hiki hatussa (tai kantaa valmiita tarjottavia kaupasta), riittää että leipaisee pikkukakun sankarille (tai ostaa valmiin kaupasta).

Kuva freestocks. Ylin kuva Lidya Nada.

+ Ei jää tähteiksi tarjottavia, joita itse tulee naposteltua pitkin iltaa, yötä, ja seuraavaa viikkoa. 💪

– Ei jää tähteiksi tarjottavia, joita napostella pitkin iltaa, yötä, ja seuraavaa viikkoa. 🥺

– Jonkun pitää asentaa zoomi tai sellainen niille sukulaisille (varaudutaan siihen että juhlat aloitetaan opastamalla kameran suuntausta ja mute-nappulan käyttöä).

– Pitääkö näihinkin keksiä aktiviteetteja?

– Lahjat tulevat sitten kun tulevat, varsinkin jos niitä pitää postittaa, ja tämä voi olla pienemmille sankareille kova pala.

Voiko muuten ristiäisiä toteuttaa etänä? Pitääkö kastepapin olla paikalla ihan livenä? Nimiäisten luulisi ainakin onnistuvan, eikä tarvitsisi miettiä että mahtuuko vauvamaha (joka ei jää kaikilla synnärille) niihin “siisteihin” housuihin.

Tuleeko sinulla mieleen plussia tai miinuksia, jotka meillä unohtui? Kerro kommenteissa alla!

Inspiraatiota kirjoitukseen saatu täältä.

Huono Äiti -ruoka nyt kaupoissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Pöp Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Virtuaalisynttärit – uhka vai mahdollisuus?”

  • Pöp sanoo:

    Virtuaalisynttärit kuulostaa ajatuksena vähän ankeilta. Miksei metsäretki/laavusynttärit mieluummin?

    Ulkona helpompi olla vaikka jollain vähän nenä valuisikin. Säästyy siivoukselta ja isoilta leivontavalmisteluilta, sillä piknikille piisaa vähän vähemmän valmisteltu herkku. Metsässä ohjelmaksi esim pieni aarteenetsintä, hippaleikit, maanrakennus, ja lapset keksivät itse metsässä aina parhaat leikit. Makkaran ja vaahtokarkin paisto on myös mukavaa ohjelmaa.

    Meillä toteutettiin näin tänä vuonna, oli mukavaa ja helppoa.