Virheeni kasvattajana

Tietenkin olen tehnyt enemmän kuin yhden virheen, lähemmäs varmasti kahta tuhatta. Mutta tämä yksi on mielessä nyt:

Karkin syönnistä nipottaminen.

Esikoisen kanssa harjoitin karkkihysteriaa ja kaikenlaista siihen liittyvää niuhotusta. En antanut hänen syödä karkkia eikä hänelle saanut tuoda karkkia kuin ehkä noin 3-vuotiaana. Muistan jopa niin häpeällisen tapahtuman, että olen sättinyt nyt jo edesmennyttä äitiäni siitä, että hän antoi lapselleni karkkiaskin. Vieläkin tunnen häpeän aallon pyyhkäisevän ylitseni. Tapella nyt jostain Muumi-askista, miten hukkaan heitettyä yhteistä aikaa se olikaan.

Lapseni siis kasvoi siihen, että hänen äitinsä piti hirvittävää mekkalaa siitä, ettei karkkia ole sopivaa syödä. Ja kuinkas sitten kävikään. Mukaan tuli muu todellisuus päiväkodissa, kavereilla, kylässä ja koulussa, jonne äidin säännöt eivät enää yltäneet. Lapsi pääsi kiinni kiellettyyn hedelmään ja ihastui pahanpäiväisesti. Karkista tuli tavoiteltua ihanuutta, joka maistui mielettömän hyvältä. Maistuu yhä, ihme, ettei ole reikiä.

Kuopuksen kanssa en jaksanut vääntää karkista tippaakaan. Hän sai alusta lähtien syödä karkkia jos sitä oli näköpiirissä, eikä hän ole joutunut koskaan kuuntelemaan mitään hammaspeikko/epäterveellisyyslitaniaa. Hän ei juurikaan ole tähän päivään mennessä kiinnittänyt karkkiin sen suurempaa huomiota, sen sijaan esikoinen pitää siitä erityisen paljon.

En minä ketään halua neuvoa, mutta se sanon, että älkää tehkö samaa virhettä. Helpommalla kuulkaa pääsee kun antaa kaikkea kohtuudella, ilman, että siitä tulee elämää suurempi asia. Tosin viinassa tulee sitten raja vastaan, mutta siitä sitten kirjoitellaan vissiin tuonnempana kun tuo vanhempi on vasta 10….

 

 

 

— Huono Äiti

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.