Palautetta tulee tasaisin väliajoin. Kun Huono Äiti puolusti homojen oikeutta avioitua kirkossa, palautetta on tullut erittäin runsaasti. Joissakin niissä uhataan jopa elämänkirjasta pyyhkimisellä:

”Ilokseni totean, että olet lukenut Raamattua, mutta luethan lisää. Mitä synnitön suu sanokaan lasten pahentamisesta. Eikö Hän puhu silloin myllynkivestä ja mitä varten?   Kun lisäsit em. Vapahtajamme sanoihin HETERO.   Tulitko silloin muistaneeksi mitä Raamattu sanoo niille, jotka lisäävät tai vähentävät siitä jotain.  Eikö siellä ole edelleenkin, että heidän nimensä pyyhitään pois elämänkirjasta.                                                                                                                                       
Oletan kuitenkin, että Raamatu kertomukset Sodoman ja Gomoran kohtaloista olisivat tiedossasi. Myös tutkijoiden tutkimuksissa em. kaupungien kohtaloista on tullut esille samoja syitä eli syntejä mistä Raamattu niin monessa kohdassa varoittaa.                                                  
Meidänkin ajallamme historian tutkijoiden mukaan Hiroshima tunnettiin ennen toista maailman sotaa ns. homojen kaupunkina. Tietänet kaupungin kohtalon.  Muistanet myös monille suomalaisillekin tutun  alueen pienellä pallollamme, jonka sunami hävitti runsas 10-vuotta sitten.
Oletko miettinyt miksi?
Aikaasi seuraavana toimittajana huomioithan myös ne ajan merkit, jotka uhkaavat meidän pienen kiansamme ja kansakuntamme koko tulevaisuutta.
Maaliskuun 13 päivä tuli kuluneeksi 73-vuotta talvisodan päättymisestä. On suuri ja vakava huoli siitä, ettemme taasen uudelleen vetäisi Jumalan rangaistusta koko kansa.”

— Huono Äiti

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Krista Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Viikon palaute”

  • Krista sanoo:

    Helppo on nauraa toisen argumenttia tyhmäksi kuitenkaan osaamatta sanoa mitään fiksua takaisin? Kaikkihan tuohon pystyvät, ei se osoita kumminkaan että olisit oikeassa 🙂

    Lukekaapa aikanne kuluksi tuolta :

    http://raapustus.net/?id=118

  • Tinna sanoo:

    Muahhahhaa Mistä kivenkoloista näitä oikein löytyy?!

  • Krista sanoo:

    On kyllä totta että Jumala rakastaa kaikkia sellaisina kuin he ovat ja jokainen voi tulla Jumalan luo koska kaikki on syntiensä kanssa samalla viivalla. Mutta sellaista Jumala ei voi siunata mikä Jumalan silmissä on syntiä. Siksi kristityt vastustavat homojen vihkimistä koska haluavat kunnioittaa Jumalan säädöksiä. Ei meillä ole oikeutta alkaa muuttaa oman mielemme mukaan raamatun sanaa, joka on Jumalan Hengen vaikutuksesta kirjoitettu. Laki on tullut osoittamaan kaikki syntisiksi jottei kukaan voisi ylpeillä, jotta kaikki olisi yksin armosta. Jumalan sanoma on rakkaussanoma. Kuitenkin : Meidän kristittyjen tulisi pitää Jumalan sanaa ainoana totuutena ja kunnioittaa sitä sellaisenaan. Nämä ns. kirkkouskovat sen sijaan muodostavat käsityksensä huom. muuttuvan ja erehtyväisen oman/yhteiskunnassa vallitsevan moraalin mukaan, jolloin väkisinkin tulee yhteentörmäyksiä raamatun sanan kanssa. Yleensä tapakrisityiden hataralla pohjalla oleva usko nopeasti romahtaakin kun se nojaa vain omaan viisauteensa. Room. 12:2

    ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida , mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”

    Vielä mielestäni pari huvittavaa lainausta 14.3 ilmestyneestä Annasta Sari Helenin kirjoituksesta :
    ”Häät olivat romanttisen rennot ja paljon paremmat kuin yhdetkään heterohäät pitkään aikaan. Näissä oli ainakin oikeaa rakkautta ja oikeita onnen kyyneleitä.”

    ”50% varmuudella eroavat heterot kyllä kelpaavat,homot eivät.”

    ”Millaisia ne ovat, ne pyhät perinteiset avioliitot? Ne ovat niitä, joissa etsitään seksiseuraa siihen tarkoitukseen varatuilla nettisivuilla. Niitä, joissa mennään naimisiin vain rahan takia, tai joissa pysytään vain lasten takia. Ja niitä joissa ei välitetä lapsista pennin vertaa. Sellaisia ovat ne pyhät avioliitot, joihin homoliittojen vastustajat vetoavat. Ne miehen ja naisen väliset rakkausliitot.”

    Tunsin myötähäpeää lukiessani tätä. Väität siis tosissaan, että homojen parisuhteet ovat täysin ongelmattomia, niissä on vain oikeaa, vilpitöntä rakkautta ja että homot jopa eroaisivat harvemmin. Ja kuvailusi perinteisistä avioliitoista, joihin väistämättä kirjoituksesi mukaan kuuluu pettäminen, rahanahneus ja kylmyys lapsia kohtaan on naurettava. Heterot eivät siis voi tuntea aitoa rakkautta toisiaan kohtaan? Väität siis homojen välisiä suhteita paremmiksi. Mihin oikein perustat väitteesi? Vai oletko kenties elänyt jokaisen homoparin arjessa mukana? Tämähän ei liity oikeastaan aiheeseen mitenkään koska totuus on että oli ihmissuhde mikä tahansa niin sellaista ei täydellistä ja ongelmatonta ole. Eli se, että homojen väliset liitot olisivat parempia on huono peruste liittojen toteuttamiselle.

  • Mindriann sanoo:

    Ja toisenkin tärkeän opetuksen he ovat unohtaneet.. Jumala rakastaa kaikkia sellaisena kuin he ovat 🙂

  • Jouni sanoo:

    Muhahhahhaa. Onpa kaverilla jutut! No, näitä koohojahan nyt piisaa joka lähtöön. Parasta muuten näissä hihhuleissa on se, että he eivät muista sitä ihan keskeisintä sisältöä raamatussaan: Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi.