Miltä tuntuu kun eronneena jätetään ulos kaveriporukoista eikä sukulaisiakaan oikein ole? Tässä yksi tarina:

”Koko loppuvuosi on yhtä piinaa. Muille se on täynnä iloisia juhlia, minulle se on painajaista.

Juhlapyhät ovat sietämättömiä silloin, kun ei ole ketään kenen kanssa ne viettää. Ensin joutuu suremaan isänpäivänä ja pyhäinpäivänä. Isä on kuollut ja lapset isänsä luona isänpäivän, päivän ohjelmassa ei ole mitään muuta kuin spontaania itkuun purskahtelua.

Sitten seuraa itsenäisyyspäivä ja Facebook täynnä kuvia kuinka muut kokoontuvat juhlimaan keskenään. Eronnut ei mahdu muiden porukoihin enää mukaan. Katsoohan niitä linnanjuhlia yksinkin, mutta kivempi se olisi jollekin asuja kommentoida. Mutta ei, kaikki ovat puolisonsa kanssa tai ystäväpariskunnan luona.

Joulua pelkää njo joulukuun alusta lähtien. Monta pitkää päivää ihan yksin. Tai jos lapset ovat luona, niin surua juhla on silloinkin täynnä. Surua hajonneesta perheestä ja siitä, että meillä ei ole enempää sukua. Ehkä lapset pitäisi päästää jouluksi isälleen joka vuosi, että saisivat nähdä serkkujaan ja hulinaa sen sijaan, että olisivat kotona kanssani?

Kaikki sanovat että nauti rauhasta ja juo viiniä ja syö konvehteja. Mutta pakkorauha on suorastaan kivuliasta eikä edes suklaa maistu. Perheellisen on vaikea kuvitella miten yksinäiseksi tuntee itsensä hän, joka joutuu vastoin tahtoaan juhlimaan yksin.

Ylin kuva Louis Blythe.

Uusivuosi on kamala sekin. Kavereita kysyy juhlimaan viikkoja etukäteen, mutta lopulta mikään suunnitelma ei toteudu. Heillä kun ei ole huolta, heillä on perheet ja puolisot joista on aina seuraa. Eivät he ole vaarassa jäädä yksin kotiin istumaan ja seuraamaan sivusta muiden hauskanpitoa. Lopullisista suunnitelmista ei edes kerrota eronneelle ”ystävälle”, viesteihin ei vastata.

Sama koskee vuoden muita juhlia. Pääsiäinen: tyhjät päivät ilman tekemistä ja seuraa. Vappu ja juhannus, kaikilla on menoa paitsi itsellä, eikä porukoihin enää pääse mukaan. Äitienpäivänä on sentään lapset.

Minulla on sentään lapset, vielä pahempaa olisi ilman heitä.”

Nimim. Taaskin yksin

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 54 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle surullista Peruuta vastaus

54 vastausta artikkeliin “Vihaan juhlapyhiä!”

  • surullista sanoo:

    Meitä yksinäisiä on aina vaan enemmän ja enemmän kun kaikki ovat omissa porukoissaan. Jos et tunge mukaan ei sinua myöskään kutsuta ellei sinusta ole muulla tavalla hyötyä. Nykyinen yhteiskunta on niin julma. Jos et itse käytä alkoholia niin oletetaan ette halua juhlia, koska suomalaisille ryyppääminen on ainut juhlimisen tapa. Aikuisille pitäisi olla olemassa kaveripankki, mistä voit pyytää itsellesi kaveriksi seuraa jostain toisesta yksinäisestä.

  • Olkaa ystäviä ja huolehtikaa toisistanne sanoo:

    Eronnut ja sinkku täälläkin, lapsia 4 asuvat isällää ja tapaan heitä jokatoinen viikonloppu, tämä oli mun valinta ja lasten parasta ajatellen. Mutta totta on et kaveripariskunnat eivät kutsu viettämään iltaa oli sitten mikä juhlapyhä tai ns arki. Me sinkut jäädään kyllä ulkopuolelle kaikesta. En itse ole yksinäinen tai en ainakaan koe olevani, mutta kyllä sitä olisi kiva istua iltaa joskus isommassakin porukassa vaikka sitten ainoana sinkkuna, se että ollaan kaveriporukassa ja vietetään aikaa joskus porukalla on se juttu. Kun ollaan ystävien kesken sinkut ja pariskunnat en ole koskaan kokenut itseäni ulkopuoliseksi mitenkään. Yksin vaan on vaikea pelata tai esim jauhaa sitä kuuluisaa paskaa..

  • Tänään taas parempi päivä sanoo:

    Tekstistä kaikuu, että kaikki ei ole hyvin. Niinkuin aiemmin oli kommentoitu, herää huoli kirjoittajan jaksamisesta. Kuulostaa masennukselta ja uupumuksesta. Masennus voi seurata uupumuksesta. Kuka näitä tietää..

    Olen toista kertaa tilanteessa, että pitkä suhde narsistisen kumppanin kanssa on päättynyt. Taas huomaan, että olen itse jättänyt yhteydenpidon kavereihini, eivätkä he ole sitä ylläpitäneet. Yksi ystävä on kuitenkin ollut aina, ja hänen kanssa ei haittaa vaikka näkemisestä vierähtäisi kuukausia aikaa. Aina silloin tällöin toinen muistaa viestittää ”Mitä kuuluu?” ja vaihdetaan nopeat kuulumiset. Kun on sellainen ystävä, tietää, että ei ole yksin, vaikka siltä tuntuisi.