Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Bertil´s health (ent. Valioravinto). 

Tiesitkö että limakalvojen terveydellä on suuri merkitys sille, iskeekö pöpö elimistöön? Limakalvoja on meidän kehomme pinta-alasta n. 200 m2. Siis anteeksi mitä?! Sehän on noin kaksi kertaa enemmän neliöitä kuin perinteisessä idyllisessä kaupunkineliössä. Missä se neliömäärä limakalvoja oikein sitten sijaitsee, ja mitä niillä limakalvoilla tehdään?

Limakalvoksi kutsutaan ohutta solukerrosta, jonka päällä on sitkeää limaa suojaamassa sellaisia osia meissä, jotka ovat kehon sisällä, mutta silti joutuvat kosketuksiin ulkomaailman kanssa. Eli limakalvo on mm. hengitysteitä, sukuelimiä, virtsateitä ja ruoansulatuskanavaa suojaavaa solukerrosta. Siis puhumme nenästä, suusta, vaginasta ja ohutsuolesta, vaikka näin esimerkkeinä. Ja silmistä, ei saa unohtaa silmiä. Tälläkin hetkellä moni kärsii vuotavista silmistä, joka pikaisen selvityksen perusteella voi johtua sekin kuivista limakalvoista. 😲

Toinen erittäin hankalaksi koettu limakalvojen kuivuus sijaitsee alempana kehossa, ja on tuttu ongelma monille naisille, varsinkin näin vuosien vieriessä. Mutta siitä ei tässä enempää, siitä on puhuttu esimerkiksi täällä ja täällä.

Tässä keskitytään nyt niihin limakalvoihin, jotka toimivat vastustuskyvyn ytiminä! Ensimmäinen puolustuslinja pöpöiltä sijaitsee nenässä. Nenän limakalvoilla on pieniä karvoja, värekarvoja, jotka estävät haitallisten mikrobien pääsyn elimistöön. Tämän lisäksi terveet limakalvot toimivat kärpäspaperina nenässä, ja kosteina pintoina pyydystävät pölyt, liat ja bakteerit, kun ne hengitysilman mukana yrittävät kehoon salamatkustaa.

Kuva Michael Schiffer.

Limakalvot toimivat näin myös suussa, nielussa ja ylemmissä hengitysteissä, joista bakteerit yrittävät hyökätä. Esimerkiksi kyyneleet ja sylki, limakalvojen muodostamat eritteet, hajottavat monien bakteerien entsyymeitä.

Toinen ja vähintään yhtä tärkeä, jos ei tärkeämpikin, puolustuslinja sijaitsee suolistossa, jonka pinta on limakalvoa.  Suoliston toiminta on vastustuskyvyn kulmakivi. Terve suolisto ja ehjät limakalvot estävät taudinaiheuttajien pääsyä elimistöön ruoansulatuksen kautta. Ikään kuin kahvinkeittimen filtteri, joka päästää pannuun vain sen taivaallisen mustan nektarin ja pitää purut kurissa.

Lyhyesti sanottuna limakalvot toimivat siis luontaisen immuniteetin puolustuksena, eli immuniteetin, joka ei tule rokotteista tai tautia sairastamalla. Ja tätä immuniteettia me haluamme boostata tietysti mahdollisimman korkeaksi, joten pitää saada limakalvot kuntoon!

Miten niitä limakalvoja sitten hoidetaan? Oikealla ravinnolla tietenkin, ja juomalla tarpeeksi vettä. Oikea ravinto tässä tapauksessa sisältää monipuolisesti hyviä rasvahappoja ja vitamiineja. Jotta ei menisi liian vaikeaksi, kerrottakoon että esimerkiksi Omega 7 tyrniöljykapseli on juuri limakalvojen hyvinvointiin suunniteltu tuote ja erinomainen ravintolisä niiden vahvistamiseen.

Bertil’s healthin Omega7-tyrniöljykapselit sisältävät ainutlaatuista kaksoistyrniöljyä koko tyrnimarjasta.  Torniossa valmistettu SBA24-tyrniöljy on englanninkielisessä tieteellisessä kirjallisuudessa eniten kliinisesti tutkittu tyrniöljy. Suomessa tehdyt tuotekohtaiset tutkimukset ovat kohdistuneet erityisesti limakalvojen ja ihon hyvinvointiin.

Tyrnimarjoja

Kuva Markus Spiske.

Tyrniöljyn käyttöä suositellaan juuri limakalvojen hyvinvointiin ja tuotteen käytöllä ei ole todettu sivuvaikutuksia. Mitä se sitten tekee? Sisäisesti nautitun tyrniöljyn on todettu helpottavan ihon ja limakalvojen kuivuuteen liittyvää oireilua! Eli jos silmiä kutittaa, suuta kuivaa tai intiimialuilla huomaa kosteusongelmaa, tyrniöljyn nauttiminen auttaa uudistamaan ja vahvistamaan limakalvoja, eli kosteuttaa! Tyrniöljy auttaa pitämään ne nenän limakalvot normaaleilla tasoilla, jotta bakteerit eivät pääse sisälle asti.

Omega7:n beetakaroteenista (se oranssien marjojen ja vihannesten ihmeaine) muodostuva A-vitamiini myös hoitaa, ravitsee ja uudistaa ihoa, ja saa sen tuntumaan ja myös näyttämään nuorekkaalta.

Lähteet 1, 2, 3, 4.

❤️HALUATKO OSALLISTUA OMEGA 7 -TUOTEPAKETIN ARVONTAAN? ❤️Hyvä! Kommentoi juttuun tai Huonon Äidin somekanaviin, että haluat kokeilla Omega7:ää. Arvonta tapahtuu 3.4. Huomaa, että Huono Äiti ei koskaan kysele sinulta luottokorttinumeroita tai muuta henkilökohtaista. Voittajalta pyydetään yhteystiedot palkinnon lähettämistä varten.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 177 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle psilocybE Peruuta vastaus

177 vastausta artikkeliin “Vastustuskykysi on elintärkeä – hoida sitä”