“Sinä vastarakastunut nopeasti etenevä nainen. Tiedän että tuo tunne on ihana ja sinua kohdellaan paremmin kuin olisit uskaltanut toivoa. Kaikkea on. Läheisyyttä, ymmärrystä, apua, materiaa, rahaa, ja tietysti rakkautta. Toivon että uskallat avata silmäsi ennenkuin on liian myöhäistä.

Exät ovat exiä syystäkin mutta oletko varma että olet kuullut tarinasta totuuden? Kaikkea ei kannata uskoa ihan sellaisenaan. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Olet matkalla sinne mistä minä tulin. Takaisin en menisi. Olet matkalla henkiseen helvettiin. Jos avaat ne silmät niin näet jo nyt merkkejä siitä mitä olet saamassa moninkertaisesti edessäpäin, eikä se kaikki todellakaan ole hyvää ja kaunista.

Sinun hallintasi tulee vain voimistumaan ja kohdistuu muihinkin kuin suoraan itseesi. Sitten kun tulee tilanne ettet halua alistua toisen tahtoon niin tästä tulee ase. Koska rakkaasi on niin auttanut sinua ja läheisiäsi niin sinun täytyy osata olla kiitollinen ja alistua hänen tahtonsa. Kaikki muutkin heikkoutesi tullaan kääntämään vastaasi. Sinusta tulee syypää ja vastuunkantaja kaikkiin riitoihin. Hänestä tulee se joka tietää kaiken ja on aina oikeassa.

Kuva Andrew Neel. Ylin kuva Marvin Esteve.

Nyt kun vielä elät ihanaa huumaa niin googlaa ruma muotisana narsisti. Sieltä näet melko selkeän kaavan. Elät nyt sitä ihanaa uskomatonta alkua ja tämä on sitä aikaa jolloin sinut sidotaan tuohon toiseen, sitten alkavat muut vaiheet. Kysy ja kyseenalaista. Kysy kysymyksiä joita rakkaasi ei osaa odottaa ja katso kuinka hankala on vastata kysymykseen johon ei ole valmiiksi mietittyä vastausta. Tarvitset tulevaan paljon voimia. Älä suostu jättämään ystäväsi tai lähipiiriäsi vaikka sellaista sinulle vielä ehdotetaan. Se mitä elät nyt on epätodellisen ihanaa. Itsesi ja perheesi vuoksi kannattaa avata ne silmät ja katsoa rauhassa missä olet ja minne menet.”

Nimim. Se ex

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle OlisinpaKuunnellut Peruuta vastaus

19 vastausta artikkeliin “Varoitus eksältä nyksälle”

  • Sen viilaaja. sanoo:

    Hyvä artikkeli, vaikka vaikealukuinen. Kaikki välimerkit puuttui. Pilkkua saa käyttää.

  • Koivu sanoo:

    Ihan kuin minun kynästäni 20 vuotta sitten. Ei auttanut.

  • Syvässä päässä allasta sanoo:

    Kunpa niitä varoituksia olis kuunnellu, mutta sitä sulki silmät ja korvat kaikelta muulta ja näki vain tän yhden ihmisen ja mahdollisuuden saada sen mitä oli kaivannu. Ehkä jonain päivänä olen riittävän vahva ja lähden. Tänään ei ollu se päivä.

  • Nyxäsi exä sanoo:

    Samaa viestiä haluaisin viedä. Kysy itseltäsi kysymyksiä. Onko suhteessani iloa ja hyvää oloa? Tunnenko itseni aidosti rakastetuksi? Tuleeko joskus mietittyä, että onpa kumppanillani erikoinen ajatusmaailma? Onko keskustelut samaan suuntaan katsomista vai jatkuvaa vastakkainasettelua? Iloitseeko hän ilostani? Onko hän lohtu, tuki ja turva? Saatko empatiaa? Hymyjä?

  • Äiti 74 sanoo:

    Narsisti on narsisti ja siinä mielessä puhut totta, mutta normaalien ihmisten eroissa voi olla onnellinen nyxän kanssa, vaikka exän kanssa kaikki meni persiilleen. Joskus 2 ihmistä eivät vain sovi toisilleen, mutta jonkun toisen kanssa on oikein hyvä puoliso

  • Nimetön sanoo:

    Se menee just noin. Toki itse vasta tajusin EX on syystä jonkun toisen EX, oisinpa tajunnut aiemmin. Mutta joo narssissista kyse niin eipä se helppoa ole selvittää tai tule edes mieleen. Eli kuvio toistuu ja 2 jätettyä EX: ää ottavat nyt mittaa toisistaan 🤣

  • Nyksä ja exä yhdesä sanoo:

    Kaikki ei aina ole ihan niin yksiselitteistä. Kyllä suhteessa on aina kaksi. Ja molemmissa on vikansa. Ei kaikki exät ole huonoja. Peiliin voi katsoa niin exät, nyksät ja kaikki siltä väliltä.

  • Etsijä sanoo:

    Olisinpa itse saanut varoituksen aikanaan exästäni.Tiedä sitten sitä ,olisinko uskonut.Oli narsisti,rasisti,biseksuaali,ilkeä,pettäjä.

    • Nimetön sanoo:

      Niinpä olisipa silloinen
      ex: ä vaikka varoitellut. Ehkä oisin uskonut koska mies eurustelun aikana jatkuvasti kyseli onko hänestä puhuttu mulle paskaa. No ei oltu puhuttu yhtään mitään exän taholta. Ehkä kaverinsa antoivat vinkkiä mutta en niitä huomioinut.

  • Kokenut sanoo:

    Nämä ihmiset osaavat kyllä valehdella ihan kaikesta. Sanoisin näin että mikäli onnen huumassa huomioit seuraavia seikkoja, niin ala tarkistaa taustoja. Kumppani haukkuu kaikki exät hulluiksi, he ovat pettäneet ja kohdelleet hyvin vaikka hän toki on ollut täyden kympin mies. Kumppanisi tutut ja ystävät eivät ole lapsuusajoilta, tai ainakaan et heitä tapaa. Viittaa siihen, että hän on lähtenyt pois eikä pidä heihin yhteyksiä, siihen on aina joku syy! Kumppanisi raha-asiat ovat vähän hämäriä, et ikinä oikeastaan tiedä mikä on totuus. Samoin hän näyttää jäävän kiinni pikku valheista koko ajan. Myöskään ei ikinä ole valmis keskustelemaan entisistä suhteista, koko ajan hokee että mitä sitä nyt vanhoja, ne ajat meni jo. Koska mitä vähemmän niistä puhuu, niin sen vähemmän sekoaa valheissaan. Hän ei myöskään tuo luoksesi valokuvia, paperit ovat kuulemma jossain muualla jne. Et oikeastaan näe mitään konkreettista hänen sellaisesta historiasta, johon sinulla ei ole yhteyksiä. Ja muista että kiire yhteenmuutosta, asunnosta, lapsista, häistä ja oikeastaan ihankaikesta kertoo paniikista. Että saa sinut onnen huumassa olevan uhrin nalkkiin. Myös se että puhuu suvusta ja ystävistä muttet ikinä näe, voi olla merkki jostain salattavasta. Itse olisin säästynyt paljolta jos minulle olisi joku kertonut.

  • OlisinpaKuunnellut sanoo:

    Minun nykyinen eksä kertoi jossain vaiheessa, ehkä vuotena numero 3 tai 4, että hänen entinen tyttöystävänsä oli ollut hädissään, että eksä oli tulossa hulluksi. Eksä oli käynyt intensiivisellä terapialeirillä ja kertoi leirikokemuksesta, että vasta tuolla leirillä hän oli ”alkanut näkemään värejä”. Eksä kertoi tämän siten, kuin tuo entinen tyttöystävä olisi ollut täysin ymmärtämätön sen suhteen, miten terapia voi ”avata lukkoja”.

    Potkin itseäni sen suhteen, miksi ostin eksän version tuosta tarinasta. Olisi pitänyt hälytyskellojen soida, että ehkä entinen tyttöystävä oli oikeassa, että miehessä oli jotain epävakaata. Pidin häntä vain taiteellisena tai vähän dramaattisena persoonana. Myöhemmin kävi ilmi, että terapeutti oli edellyttänyt, että eksä ei saa tavata isäänsä moneen viikkoon, koska oli riski, että eksä tappaisi isänsä. Senkin seikan jotenkin sivuutin, koska yhteistä elämää oli jo rakennettu tiiviisti. Ajattelin, että se on ollutta ja mennyttä.

    No, eipä ollut, vaan nyt kun ollaan erottu, niin nämä erikoiset aistimukset, kuten kyky tuntea toisen päänsisäiset negatiiviset ajatukset, kun toinen itse ei niitä tunne kokevansa jne. niin tällaiset erikoisuudet ovat nyt nousemassa ongelmaksi. Eksä käyttäytyy lasta kohtaan siten, että joka toisella tapaamisella lasta sattuu *vahingossa* tai leikin varjolla fyysisesti, ja aina tulee jotain, mikä lasta tunnemielessä loukkaa. Isän teot eivät minusta eikä ystävistäni kuulosta normaaleilta, vaan niissä on jotain häiritseviä, häiriintyneitä piirteitä.

    Nyt on käynyt ilmi, että eksä on jättänyt kertomatta, että heillä on skitsofreniaa lähisukulaisilla. Sitä mietin, selittääkö se osan näistä outouksista, mutta se ei mielestäni selitä ihan kaikkea, vaan seassa on mielestäni ihan normi-kiusantekoa, minua kohtaan, ja välillä lapsen kautta, eli eksä kiusaa lasta, koska se satuttaa minua. Kiusantekoa ovat lukuisat ja aiheettomat lastensuojeluilmoitukset ja soitot hätäkeskukseen. Yksi hätäkeskussoitto tässä koronapandemia-aikana, jolloin poliisit olivat työllistettyjä rajojen sulkemisen kanssa, eksä oli valittanut hätäkeskukseen, että minä panttaan hänen kevättakkiaan.. Takkia, jota hän ei ovet paukkuen lähtiessään viitsinyt itse ottaa mukaan, ja jota hän ei voinut minulta suoraan pyytää, vaan piti poliisin kautta välittää tuo tarve minulle tiettäväksi.

    Olen siis melkoisessa liemessä eksän kanssa, mutta tähän Varoitus eksältä nyksälle -ketjuun haluan sanoa, että kuunnelkaa nyksät kumppanienne tarinoita eksistä hyvin herkällä korvalla, koska tarinoissa voi olla hitunen totuutta, mutta eri tavalla, kuin mitä uusi kumppanisi haluaa sinun ajattelevan. Käyttäkää mielikuvitusta, mitä tarina voi tosiasiassa tarkoittaa. Sellainen huolellinen kuunteleminen voi säästää sinut tällaiselta painajaismaiselta tilanteelta, jossa itse nyt olen.

  • Mervi sanoo:

    Ne asiat, varoituksen sanat, mitä olen exieni exien suusta kuullut, on ollut enemmän tai vähemmän totta, mutta jokatapauksessa jollainlailla aina totta. Varoituksen sanat eivät välttämättä johdu mustasukkaisuudesta ja katkeruudesta, vaan voidaan sanoa ihan sydämestä ja omien kokemuksen takia, että varaudu… Ole varovainen. Itse nämä huonot puolet alkaa huomaamaan vasta kun on myöhäistä, pikkuhiljaa. Silloin on useasti tullut mieleen, että olisi pitänyt uskoa, nyt se tekee mulle samaa mitä exälleen. Joistain luonteenpiirteistään kun ihminen vain ei pääse eroon.

  • Hullu nyksä sanoo:

    Toisaalta voi myös olla että ” se ex” on hieman värittänyt totuutta. Parisuhteeseen ja riitaan tarvitaan aina kaksi. Itse en ainakaan vaihtaisi ”tätä narsisti hullua exää” pois, asiat voivat johtaa moneen riippuen miten reagoidaan ja toimitaan (esim. pyyntö exälle ettei tapaa sisariaan johtui siitä että sitten tultiin kännissä kotiin haastamaan riitaa). Olen huimannut että asioilla on usein kaksi puolta…

    • Hulluexä sanoo:

      Minun exä ei myöskään narsisti.
      Eikä hänen nyxä ole myöskään hullu.
      Mutta, minua säälittää suunnattomasti tämä nykyinen. Exäni on patologinen valehtelija. Valehtelee asioista joista ei edes tarvitsisi. Tein päätöksen kun exän nykyinen suhde alkoi että en millään tavalla kommentoi tai varoita. Mutta kyllä tekisi mieli sanoa se että ÄLÄ LAITA MIHINKÄÄN PAPEREIHIN NIMIÄ, ÄLÄ OTA YHTEISTÄ VELKAA. ÄLÄ TEE MITÄÄN MISTÄ ET SELVIÄ YKSIN VASTAISUUDESSA.
      itse maksoin kalliit oppirahat ja toivon että mieheni exä olisi varoittanut minua, olisi ollut edes mahdollisuus olla järkevä.
      Mutta, mä olen selvinnyt. Mut on leimattu hulluksi exäksi ja valehdeltu ummet ja lammet raha-asioista. (Koska laitoin hänet ulosottoon)
      Exäni nykyinen vihaa minua, koskaa uskoo mitä miehensä puhuu.
      Mutta ei haittaa. Hyvä että joku huolehtii exästä ja minä olen päässyt veloista ja elän hyvässä parisuhteessa. Nykyistä vaimoa en tunne, enkä halua oppiakkaan tuntemaan niin ei tarvitse sitten puida omantunnon kanssa kun en varoita.
      Tarinassa on todellakin aina se kaksi puolta. Sitä ihmettelen kyllä että nyxä ei ymmärrä että ulosottomies ei ole mun puolella, vaan sen mitä papereissa seisoo.
      On se hyvä, keksimään tarinoita, se exä.
      Ps eikä tämä tarkoita että sinun nykyinen valehtelisi. Niitä hulluja ex vaimojakin on.

  • Ainotar sanoo:

    Kuulostaa tutulta.
    Eron jälkeen tapasin ihanan, upean miehen ja alku oli kuin sadusta. Kunnes tilanne muuttui, pikkuhiljaa, huomaamatta. Läheisimmät näkivät miehen läpi, itse en, kuin vasta aikojen päästä.
    Siinä kohtaa olin rikkonut itseni pahasti, mutta läheisten tuen ja ammattiavun avulla selvisin.
    Jälkensä se on silti jättänyt, toistaiseksi en uskalla luottaa.

    Kellojen pitäisi soida, jos useampi epäonnistunut liitto takana ja kaikki exät hulluja..

  • mimmi sanoo:

    Jotenkin tuli katkeruus tästä viestistä mieleen. Hankala tietää kenenkään parisuhteesta, ei edes eksän, koska jokainen ihminen on erillainen ja ihmissuhteetkin on erillaisia. Ja ihmiset muuttuu ja se miten kohtelee toista yleensä heijastuu takaisin. Hyvin harva ihminen on oikeasti narsisti, vaikka useampi juuri eksänsä sellaiseksi mieltää. Kirjoittajan kannattaisi miettiä myös omaa käytöstä ja yrittää oppia jotain menneisyydestä. Erot on aina kriisejä ja niistä voi oppia ja jatkaa viisaampana eteenpäin. Ehkäpä sinäkin arvosta uutta parisuhdetta enemmän ja haluat oikeesti panostaa siihen. Tai sitten voit olla katkera ja syyttää vain eksää kaikesta.

    • Pah sanoo:

      Todellakin paistaa katkeruus. Yleensä just nää, jotka syyttää exää narsismista, on niitä katkerimpia ihmisiä. Mä olen nyt kolme vuotta ollut maailman ihanimman miehen kans. Ei minkäänlaisia narsismin piirteitä. Hänen exänsä postaa somen täyteen ”exäni on narsisti” sontaa. Varoittelee minua jatkuvasti ja alkuun lähetteli viestejä, että ”hän ei ole päässyt vielä yli minusta.” Ollaan jätetty tämä nainen ihan omaan arvoonsa. Narsisti sana on menettänyt merkityksensä. Siellähän hilluu narsisminsa kanssa ja ei osaa mennä eteenpäin elämässä. Oli sitten narsistin uhri, tai ei, jos pitää vielä vuosienkin päästä miettiä exää ja sen elämää, niin terapia varmaan auttaisi. Mietin, että pitäisikö vinkata hänen uudelle kihlatulleen, että naisella ei taida olla ihan puhtaat jauhot pussissa. Itkee somessa , ”miksi exä ei enää välitä ja on kylmä.” Kiristää ja uhkailee lapsien tapaamisilla ja kaikin puolin vaikeuttaa exänsä elämää. Muistakaa, narsistin uhrit ei huutele olevansa uhreja. Kun taas narsisti esittää näyttävästi uhria.

  • Viola sanoo:

    Ikävää, kun olet joutunut tuollaista kokemaan, mutta hyvä että pääsit irti.
    Narsistiksi leimaaminen on kuitenkin nykyään vähän liian yleinen käytäntö.
    Kaikki exät eivät ole narsisteja. Epäilin omaa exääni sellaiseksi. Minä olin heikko, minua oli helppo hallita ja annoin kaiken periksi. Kärsin henkisestä väkivallasta, piinaamisesta, taloudellisesta hallinnasta ja fyysisellä väkivallallakin uhkailusta. Jossain vaiheessa riitti ja sain voimia ja vaadin eroa. Vuosia kesti irrottautua. Erosimme riitaisesti, exä piinasi kaikilla asioilla, mutta elämäni helpottui eron myötä ja pystyin taas olemaan oma itseni ja hengittämään. Ex löysi heti uuden. Ajattelin ensin, että voi naisparkaa, pitäisikö kertoa jotain hänelle. Mutta pidin suuni kiinni. Hyvä niin. Koska exäni onkin uudessa suhteessaan aivan erilainen. Exäni on aikalailla ”tossun alla” ja tämä uusi nainen on vastakohtani. Erittäin itsekäs ja osaa vaatia ja saa haluamansa. Ex mieheni yritti alkuun, siis eromme jälkeen, mutta jo uudessa suhteessa, hallita edelleen minua. Mutta muistutin häntä, että hänellä on uusi kumppani ja meidän välillä ei ole enää muuta, kuin yhteinen vanhemmuus. Toki olen katkera siitä, miksi minua kohteli niin, mutta uudelle kumppanilleen on ystävällinen, auttavainen ja lempeä. Mutta katkeruudesta kärsin vain itse. Siksi sitä ei ole hyvä ruokkia. Katkeruutta. Se kannattaa unohtaa.
    Voihan ollakin, että exäsi on narsisti, silloinhan sinun kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana hänestä ja katkaista kaikki yhteydenpito. Myös siihen uuteen kumppaniin. Voimia ja jaksamista.

    • Ei koskaan sanoo:

      Minun ex oli erittäin myrkyllinen ihminen. Tämä mies esitti kaikille hyvää miestä ja hyvää isää. Mutta kulisseissa hallitsi meitä kaikkia henkisellä väkivallalla. Ero otti pari vuotta. Ensin tuli kuvioon kihlattu. En sanonut koskaan mitään exäni ”psykopaatti” käytöksestä. Exä edelleen häiriköi minua. Olin hiljaa. He erosivat ja tämä ex kihlattu otti yhteyttä. Kertoi, että mies oli ollut todella narsistinen.
      Samantien oli kuvioissa uusi nainen, nyt ovat naimisissa, en ole hänellekään puhunut mitään, minut on jätetty rauhaan. Uusi vaimo on laittanut miehen aivan tossun alle ja mies on kuin toinen ihminen. Minä en varoittele ketään. Jokainen elää omaa elämää ja ihmiset voi muuttua. Narsistinen käytös ei tarkoita sitä, että ihminen on narsisti. Minä mahdollistin narsistisen käytöksen exältä, olemalla liian kiltti ja tekemällä kaiken hänen puolestaan. Alistuin. En enää koskaan tee niin.