”Kuvitteliko kukaan muu perhe-elämää erilaiseksi silloin kun itse lapsena nukkeja hoivasi ja peitteli pieniin sänkyihin?

Toivoiko kukaan sitä onnen täyttymystä omasta äitiydestä, ja odotti vimmalla omia vauvoja, joita hoivata ja rakastaa? Ajatteli kenties korvaavansa omille lapsilleen sen kaiken läheisyyden vajeen ja rakkaudettomuuden? Uskoi halaavansa lapset puhki ja kertovansa päivittäin miten tärkeitä he ovat?

Ja miten toisenlaisia tarinoita välillä kohtaa. Oma polkukaan ei ole se suorin ja kivuttomin, mutta lähipiirissä poreilee pahasti. Kun on itse risassa perheessä kasvanut, niin on surullista huomata, että menneisyyden peikot pomppivat silmille vaikka uskoi asiat jo käsitellyn.

On alkoholiin surunsa hukuttavia vanhempia, jotka vannoivat etteivät kuppiin koskisi, kun omat vanhemmat sen jo mokasivat ja traumat jättivät. Ja kuitenkin sitä on niin avuton vaihtoehtojen edessä, että ihan vähän vaan viinillä turruttaa tunteitaan ja koittaa saada tekohymyä kasvoille sen avulla. Viikoittaisesta tulee päivittäistä ihan huomaamatta.

Omat vanhemmat huusivat ja heittelevät tavaroita kuohuksissaan. Koskaan en noin tee, päätti moni pikkupoika ja pikkutyttö metrin mittaisena. Ja kuinka ollakaan, aivan kuin taika raukeaisi pikkulasten itse kasvettua vanhemmiksi. Omat nappulat lyövät kapulat rattaisiin, kiljuvat vastaan ja sorkkivat suoraan omiin kipeisiin haavoihin. Suu aukeaa, huuto kumpuaa ja vain vaivoin saa estettyä omaa tärisevää nyrkkiä tarraamasta pienten pellavapäiden hiuksiin. Miten hankalaa on antaa lasten osoittaa niitä tunteita, jotka itse lapsena piti piilottaa ja itkeä hiljaisesti tyynyyn.


Ylin kuva Chuttersnap.

Periaatteet kaatuvat toinen toisensa perään rytisten. Meidän perheessä ei ainakaan syödä eineksiä. Meidän lapset eivät ikinä tahdo pelata aamusta iltaan jotain typeriä aivottomia pelejä. Meillä tullaan arvostamaan kaikkia eläviä olentoja ja puhumaan aina kauniisti sekä kunnioittavasti. Ikinä ei meidän lapsista tule kiusaajia tai materialistisia pikkujuppeja. Meidän lapset imevät äidinmaidosta terveet arvonsa. Meidän kotona tulee vallitsemaan lämmin, turvallinen ja rakastava ilmapiiri, jonne on aina ilo tulla myös lasten kavereilla.

Elämä ei kuitenkaan koskaan ole pelkästään tasapainoista ja riemullista kiiltokuvaa. Se säröilee, satuttaa, pettää odotukset, kasvattaa ja aiheuttaa kipuilua. Välillä oma käytös hävettää, ja anteeksipyytäminen tuntuu liki mahdottomalta.

Onneksi jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Jokaisena päivänä voi valita yhden pienenkin asian eri tavalla, luoda niitä ehjempiä ja suloisempia lapsuusmuistoja. Voi valita olla riittävän hyvä vanhempi, koska täydellisyys on harhaa ja jokainen on ”huono” omalla tavallaan.

Vertailu viiltää vain lisäruhjeita, joten parasta on keskittyä oman perheen arjen luomiseen. Pienet hetket ratkaisevat, kokonaisuus muodostuu palasista, kuin mosaiikki. Jokaisen teos on ainutlaatuinen, mukana on kirkkaampia ja tummempia sirpaleita. Kaukaa katsottuna elämä on uniikki ja todella kaunis.”

Nimim. Riittävän hyvä

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.