Synnyttäjien keski-ikä on ollut nousussa jo jonkin aikaa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 Suomessa kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 31,2 vuotta, ja synnyttäneistä yli 35-vuotiaita oli lähes 24 prosenttia. Nousun huomaa, kun vertaa tilannetta viisikymmentä vuotta sitten tilastoituun: vuonna 1972 synnyttäjien keski ikä meillä oli hieman alle 27. Lapsia saadaan siis yhä vanhempina, ja tuoreen tutkimuksen mukaan sillä on myös etunsa: pidempi elämä.

Menopause-lehdessä julkaistun tutkimus havaitsi, että naisilla, jotka ovat synnyttäneet viimeisen lapsensa vanhemmalla iällä, oli todennäköisesti pidemmät telomeerit. Telomeerit ovat DNA-proteeinijaksoja kromosomien päissä, ja niiden tehtävä muodostavat kromosomin päähän silmukoita, jotka estävät kromosomien päitä liittymästä toisiinsa. Wikipedian mukaan Telomeerien lyhentymisellä uskotaan olevan yhteys useiden sairauksien syntyyn ja vanhenemiseen, kertoo toinen tutkimus.

Kuva Juan Encalada. Ylin kuva Jonathan Borba.

Elämäntavoilla, kuten liikunnalla ja ruokavaliolla, uskotaan olevan vaikutusta telomeerien lyhentymiseen, mutta on vielä epäselvää onko myöhäisemmän iän raskaus yksi vaikuttavista tekijöistä. “Sen selvittämiseksi, aiheuttaako vanhempien äitien ikä viimeisessä syntymässä telomeerien pitenemistä vai toimiiko telomeerien pituus yleisen terveyden valtakirjana ja heijastuu siten naisen kykynä saada lapsi myöhemmässä iässä, tarvitaan lisää tutkimusta ”, kertoo Stephanie Faubio, lääketieteen tohtori ja North American Menopause Societyn lääketieteellinen johtaja.

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta kun myöhäisemmän iän raskaus linkitetään pidempään elämään. Menopause-lehdessä vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että äideillä, jotka synnyttivät viimeisen lapsensa 33 ikävuoden jälkeen, oli kaksinkertainen mahdollisuus elää 95-vuotiaaksi tai sitä vanhemmiksi verrattuna niihin, joilla viimeinen lapsi syntyi ennen 29:ää ikävuotta. Toinen tutkimus osoitti, että yli 40-vuotiaina synnyttäneet naiset elivät neljä kertaa todennäköisemmin 100-vuotiaiksi.

Voi olla, että vanhemmat äidit elävät pidempään, mutta tietyt vuodet lapsen kasvaessa tuntuvat suorastaan loputtomilta varmaan meistä kaikista.

Lähteet 1, 2, 3, 4

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nannukka Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Vanhempana synnyttäneet elävät pidempään? – Mahdollisesti, kertoo tutkimus”

  • Ikäloppu äiti sanoo:

    Ainokaisen synnyttänyt 41 v. Vieläkin minua luullaan kymmenen vuotta nuoremmaksi kuin olen. En kyllä halua elää satavuotiaaksi 🤔

  • Nannukka sanoo:

    Itse sain esikoiseni just 24 v täyttäneenä ja kuopuksen 39 v. Täytyy sanoa, että voi kun saisi sen 24 vuotiaan kropan, joka palautui melko nopeasti ja 39 vuotiaan pään, kun osasi nauttia vauvasta ihan eri tavalla kiireettömästi.

  • Ilman äitiä sanoo:

    Oma äitini sai mut 41 vuotiaana ja kuoli 43 vuotiaana 😔

  • Mama sanoo:

    No ihan kiva lukea tällaisesta tutkimuksesta. Olisin halunut äidiksi jo kaksikymppisenä. Sain lapset 35, 40 ja 43 vuoden iässä. Kaikkea ei voi suunnitella, ihan hyvä näin.

    • Ilman äitiä sanoo:

      Sama tilanne, en millään raskautunut parikymppisenä, luulin jo, etten saa lasta ollenkaan.

      Kun eka vihdoin tuli, alkoi kroppa toimimaan ja seuraava tulikin jo ”itsestään”.