Uudessa tutkimuksessa on käynyt ilmi, että uudet isät muodostavat paremmin suhteen vauvaansa, mikäli he kokevat univajetta.

Mitä häh?!

No, kyse ei ole siitä, että iskää pitäisi ehdoin tahdoin valvottaa. Kyse on siitä, että jos isä nukkuu paljon, hän saattaa olla masentunut. Masennuksen tunteiden lisäksi isä saattaa kokea eristäytyneisyyttä perheestään. Tämän päälle seuraa vielä se, että JONKUN on pakko valvoa vauvan kanssa, mikäli vauva on valvottavaa tyyppiä. Jos isä nukkuu, homma jää äidille, mikä johtaa sitten uupumukseen ja kenties katkeruuteenkin sun muuhun ikävään.

Pennsylvania State Universityssa tehdyssä tutkimuksessa löytyi myös muita mielenkiintoisia juttuja kuin se, että uuden isän ei kannata jäädä sänkyyn pötköttelemään, vaan ottaa aktiivinen rooli.

Tutkimuksessa analysoitiin 140 isää ja 143 äitiä kymmenen kuukautta vauvan syntymän jälkeen. Tutkittavilta kysyttiin unesta, liikunnasta, työstä ja kotitöistä kahdeksan päivän ajalta. Heidän tuli kertoa myös se, miten he olivat henkisesti tuona aikana voineet. Myös suhdetta lapseen ja puolisoon kartoitettiin.

Tutkimuksessa huomattiin, että nukkumisella ja liikkumisella oli erilainen merkitys riippuen siitä, oliko kyseessä äiti vai isä.

Paljon nukkuva isä oli todennäköisemmin masentunut. Masentuneilla äideillä taas ei ollut useinkaan mahdollisuutta jäädä sänkyyn nukkumaan…


Kuva Kaka Sandhu, ylin kuva Tina Bo.

Liikunnan harrastamisen suhteen tehtiin erikoinen huomio: niinä päivinä, jolloin isä harrasti liikuntaa, perhe-elo oli rattoisaa ja rauhallista. MUTTA niinä päivinä kun äiti harrasti liikuntaa, seurasi todennäköisimmin riitoja! Uutinen ei kerro, mistä riidat syntyivät, toivottavasti ei ainakaan siitä, että isä ei olisi halunnut päästää äitiä viettämään omaa aikaa…

…se olisi nimittäin typerä teko. Ei pelkästään siksi, että äitikin kaipaa omaa aikaa tai siksi, että liikkuminen on terveydelle tärkeää. Vaan siksi, että niinä päivinä kun äiti pääsi treenaamaan, oli todennäköisemmin myös seksiä tiedossa. Selitystä tälle ei anneta, mutta niitä on helppo arvata: äiti on rentoutunut, äidillä on mukavampi olla omassa kropassaan, treenaaminen on vaikuttanut äidin hormonitasoihin, äiti on paremmalla päällä…

Mitä tästä opimme?

No emme mitään uutta, vaan ihan samat jutut jotka jo tiedettiinkin: äiti kaipaa lepoa ja omaa aikaa, sekä tukea vanhemmuuteen. Käsi ylös kuka yllättyi?!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Localoba Peruuta vastaus

15 vastausta artikkeliin “Uusi isä: jos haluat seksiä, valvo vauvan kanssa ja käske vaimo salille!”

  • Kyllä salia ja seksiä sanoo:

    Lasten ollessa vauvoja halusin nukkua heidän kanssaan ja hoitaa imetykset, ja mies nukkui toisessa huoneessa, kun kävi päivät töissä. Olen aina kärsinyt unettomuudesta, mutta imetys väsytti minua niin, että nukuin paremmin, kuin ennen. Aamuisin mies oli ennen töitä pari tuntia vauvan ja taaperon kanssa, kun nukuin. Kun mies tuli töistä, lähdin salille tai lenkille lähes joka päivä ja jo viikon kuluttua synnytyksestä. Seksiä halusin raskauden viimeisenä kuukautena joka päivä ja heti synnytyksen jälkeen kolmantena päivänä. Kuntosalin jälkeen tekee aina mieli seksiä ja mies on aivan tyytyväinen, kun käyn salilla. Hän on hoitanut lasten aamut ja illat jo 12 vuotta, kun itse nukun aamuisin ja illat olen salilla. Joustavat töajat tekevät aamulla nukkumisen mahdolliseksi. Meillä asiat ovat toimineet tällä tavalla, mutta kaikki meistä ovat erilaisia. En olisi itse arvannut ennen lapsia, että omat uniongelmat olivatkin vauvojen kanssa etu, kun hereillä olo yöllä ei ollutkaan vaikeaa.

  • Localoba sanoo:

    Päivinä joina äiti pääsi/ ehti/ jaksoi harrastaa liikuntaa, hän väärin oletti, että se toinen aikuinen kotona osaa/ haluaa/ kykenee hoitamaan muutakin kuin sen, että vauva/taapero pysyy hengissä. Eli kun otat tunnin ”vapaata” teet kaksi tuntia siivous/ruoanlaitto ym. työtä, jonka olisit hoitanut vauvan hoidon ohessa, jos olisit ollut kotona. Isä osallistettiin vauvan hengenkin uhalla, koska meillä oli valtavat allergiarumbat, mutta silti esim. ruoka-ajan säännöllisyys ei suju vielä 12v jälkeekään. (klo 8, 11, 14, 17, 19), ruoka-aika voi siirtyä tunnin muttei kahta, koska iltapalaa ei voi syödä kello 21 koska siitä seuraa ettei aamulla ole nälkä ja silloin seuraavan päivän ruokailut eivät suju ollekaan ja lapsi voi huonosti ja sitten kaikki voivat huonosti, (Ensimmäiset kaksi vuotta lapsi söi myös yöllä, kun päivän aikana ei saanut riittävästi energiaa, jotta olisi nukkunut yön yli, äiti hoiti kaikki yösyötöt, koska isä kävi päivätöissä, lääkäriltä myös hoito-ohjeena erikseen antaa sokeria). Kun kellon ajoista ruokailuissa pidetään kiinni, niin kaikilla olisi helpompaa, mutta ei, ihan huono ajatus. Mitä tein väärin?

  • Nimetön sanoo:

    Ei tämä nyt toimi, jos äiti on se, joka seksiä haluaa.

  • Rakkaus voittaa kaiken? sanoo:

    Toivottavasti tästä aiheesta puhutaan nykyään jo neuvolassa. Omat lapset jo aikuisia ja aikoinaan olin vuosia ” jumissa” kotona heidän kanssaan. Mies halusi lapsia yhtä paljon mutta ei halunnut luopua omista menoistaan. Avioero olisi varmaan tullut jos olisin jaksanut siihen ryhtyä.

    Nyt, vuosia myöhemmin, lapsilla on melko etäinen suhde isäänsä, vaikka hän alkoikin viettää aikaa etenkin poikansa kanssa tämän kasvettua. Itse ymmärrän tämän johtuvan mieheni lapsuudesta ja kasvusta alkoholisti perheessä. Onneksi terapiassa käynti on tuonut apua perhe-elämään.

  • Lumi sanoo:

    Varoituksen sana tuoreille isille. Antakaa naisen olla rauhassa,kunnes synnytyksen jäljet on parantuneet.
    Ja,äidille tärkein on vauvan hyvinvointi.
    Seksi löytyy kyllä sitten,aikanaan taas,miksi siitä pitää vouhkata?
    Toki äiti tarvitsee välillä ne hetkensä omaa aikaa,ja jokainen äiti myös pyrkii sen oman palautumisen etsimään itse,jos häneltä ei kukaan ole vaatimassa koko ajan mahdottomia.
    Tupla tai triplalapset on haastava,tilanne,siinä isän konkreettinen apu on tarpeen.

  • Katse peiliin sanoo:

    Käsi ylös ne naiset jotka antavat aidosti miehen olla isä omalla tavallaan eikä heidän tavallaan. Käsi ylös ne naiset jotka eivät motkota että etkai nyt NOITA vaatteita sille laita, kun ne kuosit ei täsmää. Käsi ylös ne naiset jotka ei tule sanomaan miten sitä vauvaa piti leikittää. Käsi ylös ne naiset jotka ei tule ja ota sitä vauvaa kun he nyt kuitenkin tietävät ja hoitavat paremmin. Käsi ylös ne naiset jotka eivät muka hauskasti kerro muille kuinka isä teki sen ja sen näin ja muut nauraa asialle ”hyväntahtoisesti”, kun jos mies näin tekisi tulisi kotona vuosisadan riita. Käsi ylös ne naiset jotka ei motkota kun isä menikin antamaan nyt perunasosetta ruoaksi vaikka oli aivan selvästi kukkakaali-bataattisoseen vuoro.

    Pointti tässäkin on se että valitettavasti todella usein ne naiset kyllä ihan itse ajavat itsensä tähän asemaan. Mies yrittää mutta kun kaiken se tekee väärin, niin täytyy itse tulla tekemään se oikein. Nopeasti se miehen itseluottamus saadaan jyrätyksi ja sitten itketään kun se mies ei hoida. Mutta kun aina näissä puhutaan vaan kuinka mies tekee tämänkin huonosti, naiset nostetaan jalustalle ja medioissa huudetaan vaan että nyt mies tee näin!

    • Neljän lapsen äiti sanoo:

      Nostin käden ylös joka kohdassa, mutta ehkä se onkin selitys sille, että meillä myös mies osallistuu yhtä aktiivisesti lasten ja kodin hoitamiseen kuin minä naisoletettu. Eli olet hyvinkin oikeassa tässä, ei ne miehet osallistu jos niille ei anna edes mahdollisuutta. Toki tiedän että on myös paljon miehiä jotka eivät osallistu vaikka niille kuinka annettaisiin siihen mahdollisuus.

    • Kolmen lapsen äiti sanoo:

      Täällä

    • Localoba sanoo:

      Täällä 12v ajan. Siinä kohtaa kun isä antoi 12v anafylaktikolle pähkinää sisältävän patukan, meni kyllä kamelin selkä poikki…

    • Joopajoo sanoo:

      Käsi nousi kyl joka kohdalla. En tiedä onko liikaa vaadittu että mies edes pysyy hereillä kun on vastuussa pienestä lapsesta. On käynyt mm niin, että olen tullut kotiin ja mies on ollut nukkumassa sohvalla, ja meidän pienellä lapsella kaukosäätimen paristo suussa, että tällaista..mies siihen että lapsihan on kunnossa.

      • Mitta täys... sanoo:

        Jep, sama täällä. Perusjutut, kuten vaatteet ja vaipat menee ihan kohtalaisen sujuvasti. Sitten kun pitäisi tajuta, että pientä vauvaa ei voi viedä kantoliinassa suoraan auringonpaisteeseen, tulee joku katkos. Sitten kun vauva itkee hiestä märkänä, sitä ihmetellään, että taasko tällä on nälkä, otappas äiti tämä. Ja auta armias jos yrität neuvoa vaikka laittamaan kännykän pois ja katsomaan sitä vauvaa… tai JUTTELEMAAN sille, eihän se edes vastaa!
        Ja joo, käsi ylös. Lähden mielelläni jumppaan, kauppaan, kaverin kanssa kahville, pihalle kitkemään tai ihan mitä vaan, jos luottaisin, ettei 10 minuutin päästä tule soittoa, missä kuuluu vaan vauvan huutoa ja perään viestiä: mikä sulla kestää, tää on huutanut koko ajan siitä asti kun lähdit, kiire, lapsella nälkä, tuu antamaan maitoa.

    • En valita sanoo:

      Käsi ylhäällä. Mun mies hoiti lasta, kävi töissä ja opiskeli työn ohessa ja mä hoidin lasta puolikuntoisena. (Esim. Ekat 5kk vain 3sormea toimi kunnolla+hermokivut+nivelet ei pysynyt paikoillaan) Yösyöttöjä jaettiin, nukkumisia jaettiin, menoja jaettiin…edelleen tytöllä täydellinen isä ja mulla täydellinen aviomies❤

    • Äippä2 sanoo:

      En nostanut kättä ylös yhtään kertaa… Tyytyväinen olisin ollut jos olisi haluja ollut ottaa kokonaisvaltaista vastuuta pelkän ajoittaisen ”lapsenvahtina” olon sijaan

    • Nimetön sanoo:

      Nostin käden joka kohdassa. Tosin ei se seksin määrää ole lisännyt, kun olemme molemmat olleet väsyneitä. (Vaikka yritämme antaa toisillemme aikaa myös nukkua, minä nukun aamuisin pidempään ja mies menee iltaisin aiemmin nukkumaan, niin silti tuntuu, että lisäsin tekisi hyvää.)
      Mua risoo eniten se, että puhutaan ”mies auttaa kotitöissä/lastenhoidossa”. Ei mun mies ole vain auttanut vaan ihan hän tekee kotitöitä ja hoitaa lapsia.

    • Nimetön sanoo:

      Naiset ei aja itseään siihen että joutuu olemaan lapsista päävastuussa vaan tollot, avuttomat miehet.
      Meillä mies oli lomautettuna 3kk ja ns hoiti 2v lastamme silloin. Tein itse kolmivuorotyötä. Tuona aikana mies unohti ruokkia lasta ja asia selvisi kun neuvolassa käydessä kasvavan lapsen paino oli laskenut kilon.