Mikä on kestävän ja onnellisen suhteen salaisuus? Sitä miettii aika moni.

Teorioitakin on runsaasti. Yleisimmin käsketään puhua kaikesta ja anteeksiantamisella ja turhan nipottamisen välttämiselläkin on iso merkitys. Huumori ja seksi nostetaan nekin tärkeiksi tekijöiksi.

Mutta nyt on kuulkaa uusi ehdotus. Nimittäin väitetään, että kestävän suhteen salaisuus on piikittelyssä.

Kyllä vain! Piikittelyssä.

Tiedäthän ne ärsyttävät jutut, joita puolisosi tekee? Maiskuttaminen ehkä? Tai syökö hän suu auki?

Kenties hän jättää vessanpöntön kannen ylös? Tai kuppaa vessassa niin että olette myöhässä kaikkialta? Huudattaako hän televisio-ohjelmia täysillä? Torkuttaa joka aamu niin, että sinä et saa nukutuksi? Jättää alusvaattensa pitkin lattioita? Ei osaa laittaa tiskejä tiskikoneeseen?

Kaikilla meistä on tapoja jotka ärsyttävät muita. Varsinkin tiiviissä yhteiselossa voi toisen käytös alkaa pänniä aika helpostikin. Fiksu aikuinen sanoo ärsyttävistä asioista kauniisti ja rauhallisesti. Raivon vallassa tulee huudettua SÄ ET IKINÄ/ SÄ AINA -tyyppisiä juttuja.

Toimivampi tapa näistä sanomiseen saattaisikin olla pieni piikittely ja tölviminen. Humoristisesti piikitellen asian saa sanotuksi, mutta toiselle ei tule inhottavasti käskytetty olo. Kenties ne tavatkin paranevat… Kenties sanot toiselle, että eiköhän tuo vessassa kykkiminen jo riitä, tässä ajassahan olisi ehtinyt vaikka pipon kutoa! Tai kenties huomautat, että mahdolliset kidnappaajat pääsevät liian hyvin toisen kintereille, kun hän jättää peräänsä vanan likaisia sukkia ja alusvaatteita…

Kyse ei siis ole varsinaisesta ilkeilystä, sellainen ei tietenkään suhdetta paranna. Ja tuskin toisen tapojakaan!

Kyse on asiasta sanomisesta niin, että sen käärii huumoriin ja pieneen näpäytykseen. Psykologian professori Dacher Keltner kertoo, että onnelliset parit kiusoittelevat toisiaan silloinkin kun kyse on konfliktista. Asian kätkeminen huumoriin saa sen tuntumaan helpommalta vastaanottaa ja painottaa enemmän yhteistyötä ylhäältä päin käskemisen sijaan.

Tämä metodi vaatii tietenkin sen, että suhde on muuten kunnossa. Kummankin täytyy tietää, että toinen arvostaa, rakastaa ja kunnioittaa. Jos näitä asioita joutuu epäilemään, on ihan sama millaiseen huumoriin piikittelynsä kietoo. Silloin siitä tulee joka tapauksessa ilkeää piikittelyä, ainakin toisen mielessä.


Kuva Freestocks.org, ylin kuva Rawpixel.

Sen sijaan kunnioittavassa ja rakastavassa suhteessa pieni piikittely voi kummasti auttaa, väitetään. Näistä syistä se toimii:

Leikkisyys

Leikkisyys keskustelussa ennustaa sitä, että suhde on onnellinen vielä myöhemminkin, kertoo Keltner. Ja jokainen tietysti haluaa tietää, jos ärsyttää puolisoaan jollain tavalla, ja tällöin leikkisä piikittely tekee viestistä paljon helpomman vastaanottaa.

Itselleen nauraminen

Kyky nauraa itselleen on hyvä ominaisuus. Itsensä virheettömäksi kokeva ihminen on raskas kumppani parisuhteessa.

Hyväksynnän osoittaminen

Lempeä piikittely kertoo, että välität toisesta ja rakastat häntä siitä huolimatta, että hänellä on raivostuttavia tapoja.

Huumori

Onnelliset parit nauravat yhdessä. Huumori yhdistää ja sen loppuminen ennustaa vaikeuksia.

Kenties jatkossa kokeiletkin sanoa asioista hauskasti piikitellen, sen sijaan että vedät raivarit tai huomautat viileän asiallisesti? Ehkäpä se toimii!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Been there Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Uskoisitko, että hyvän suhteen salaisuus onkin piikittely?!”