Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen tässä yli 10 vuotta kestäneen uusperheily-elämäni varrella miettinyt uusperheen kipukohtia. Suurimmaksi dilemmaksi on noussut vastakkainasettelu biologisen äidin ja uusperheen äidin välillä. Tuskin mikään tai kukaan on uusperheessä niin herjattu kuin eksän uusi puoliso, bonusäiti.

Siinä missä äitiä kannustetaan ja tsempataan saa bonusmamma yleensä ihan erilaisia kommentteja. ”Otit koko paketin” ” Olisit miettinyt ennenkuin lähdit” tai ”olet itsekäs”.

Jos bonusäiti toimii eri tavalla kuin äiti, toimii hän automaattisesti väärin ja huonosti. Kompromissien löytäminen on välillä mahdotonta.

Eräs ystäväni sanoi, että hän kyllä kestäisi eron miehestä, muttei ikinä sitä, että miehen uusi puoliso tulisi tärkeäksi lapselle. Kiitin häntä rehellisyydestä. Näin moni varmasti ajattelee, mutta ei pysty ääneen sanomaan.

Äiti ei kestä, että joku ihminen tulee tärkeäksi omalle lapselle? Vähentääkö se äidin arvoa jotenkin? Onko ystävyyttä/rakkautta/ kiintymystä olemassa rajallinen määrä?

Äiti pysyy tyytyväisenä, kun bonusäiti on etäinen ja sellainen, josta ei tarvitse edes pitää.

Toinen tuttava tuskaili eksän uutta puolisoa. Samaan aikaan teini oli somessa isän ja bonusäidin kainalossa kanssa hyvinkin tyytyväisenä. Yksi erehtyi sanomaan bonusäitiä ”varaäidiksi”. Suurin loukkaantuja oli kummassakin äiti.

Myöskään mikään bonusäidin ostama ei saanut päätyä äidin luokse.
Paitsi toki raha. Se jopa huvitti, jos ei olisi surettanut.

Tiedän, että kirjoitukseni herättää suuria tunteita. Olisi kuitenkin aika riuhtaista bonusäiti pois pahan äitipuolen roolista. ”Itse on roolinsa bonusäiti luonut” tai ” En ihmettele miksi hänestä ei pidetä”- lauseet ovat varmasti jo matkalla. Mutta mieti vielä hetki. Mieti millaista tunnerehellisyyttä ja tulevaisuutta haluat lapsille ja nuorille opettaa. Olisihan se huikeaa, jos teineille voisi todeta, että äiti kokee nyt tällaisia tunteita, mutta kyllä tästä selviää.

Jos äidit ja bonusäidit voisivat arvostaa ja kunnioittaa toisia olisi kaikilla varmasti parempi olla. Pystytkö siihen?”

Nimim. Otin koko paketin, mutta en ilkeilyä

Artikkelikuva Kuva Francois Gha.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 40 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Se oikea äiti Peruuta vastaus

40 vastausta artikkeliin “”Tuskin mikään tai kukaan on uusperheessä niin herjattu kuin bonusäiti””

  • Äiti sanoo:

    Tuli mieleen, että miksi ihmeessä tämä lähti lähtökohdasta, että bonusäideistä tehdään paholaisia? Tietysti kärjistämällä saa haettua keskustelua puolesta ja vastaan. Jokainen varmaan ymmärtää, että tilanteet ovat eri ja ihmiset eri – ei se siitä roolista ole riippuvainen. Tälläkin palstalla jo moneen otteeseen kaluttu asia. Soisi jo pääsevän eteenpäin näistä lähtökuopista, jos halutaan todella saada asiaan muutosta.

    • Bonusmamma sanoo:

      Mielenkiintoinen näkökulma. Et ehkä itse elä uusperheessä. Silloin nimittäin yleensä tekee mieli kääntää kaikki kivet, että voiko tämmöinen elämä oikeasti olla mahdollista tai voiko ihmiset oikeasti ihmiset käyttäytyä niin hullusti.
      Kyllä tällekin palstalle aiheita sopii. Ei muuta kuin hyppää yli jos itseä ei kiinnosta.

  • Ole rohkeasti itsesi sanoo:

    Minulle osui tekstistä eniten se, että äitipuolella, bonusäidillä, isän puolisolla, ihan millä kutsutaankaan, on oikeus olla sellainen kuin on. Usein lasten kanssa pitäisi äidin mielestä toimia vain sillä hänen tavallaan, ja jos isä toimiikin eri tavalla kuin edellisessä suhteessa, se on äitipuolen määräilyä.

    Yksi elämän tärkeistä asioista opettaa lapsille omasta mielestäni on se, että on avoimesti annettava toisille ihmisille mahdollisuus. Se on yksi syrjinnän ehkäisyn avainasia. Mitä opettaa lapselle se, että kieltäytyy tutustumasta ja keskustelemasta, mutta silti sanoo selän takana mielipiteitään?

    Lisäksi itse opetan lapsilleni, että on lupa ilmaista oma mielipide ja jos sitä ei tee, ei oikein voi valittaa, jos asiat tehdään eri tavalla. Ihmiset kun eivät lue ajatuksia. Usein nimittäin on vaikea tietää, onko mielipide oikeasti lapsen, joka tiukasti kiistää sanoneensa niin, vai äidin, joka haluaa päästä sanomaan jostain. Lapsilla pitää olla oikeus mielestäni nimittäin purnata ja marmattaa ilman, että antavat sillä aseita ex-puolisoille.

    Minulla onneksi lapset jo niin isoja, että voin vaatia asiallista käyttäytymistä meillä ja heidän tulee ymmärtää se, etten ole mikään raha- ja lahjakone, jolla on vain velvollisuuksia, mutta minua voi kohdella huonosti. Saatan olla erilainen kuin he, ja se on täysin ok. Kieltäytyä saa yhteisistä jutuista, jos niistä ei pidä, mutta suhde ei myöskään kehity, jos ei koskaan itsekään ehdota mitään. Tämähän on jo ihan perus kaveritaitojen opettelua. En voi pitää huolta kuin itsestäni ja omista lapsistani tässä tilanteessa, ja olla oma itseni.

  • Kiitos kirjoituksesta sanoo:

    Hieno kirjoitus ja kuvastaa omia ajatuksiani. Lisäisin sen, että lapsen pitää saada sanoa vanhemmilleen, jos joku ärsyttää ilman, että sitä käytetään aseena toisia vastaan. Teinit erityisesti purnaavat milloin mistäkin. En tiedä kuinka monta kertaa olen teinini kannustanut isälleen, eikä tulisi mieleenikään pahoittaa isänsä mieltä asialla. Läheinen suhde on lapsen etu. Joka tapauksessa ihmiset ovat ja saavat olla erilaisia. Äitipuolellakin on oikeus tulla tutuksi sellaisena kuin hän on. Se on myös lapselle opetus, että tutustutaan avoimesti ja jos ei niin viihdytä yhdessä, ollaan kuitenkin kohteliaasti. Arvostusta toiselta toiselle.

    Samalla ihmettelen ihmisiä, jotka ovat tarkoituksella etäännyttäneet lapsia toisesta perheestä ja hehkuttavat somessa, kuinka onnellisia ovat itse saadessaan seurata lapsen kasvua. Sitähän he varmaan hakevat, satuttamista. Ikävä kyllä eivät näe, mitä tekevät omalle lapselleen.

  • Erolapsijo sanoo:

    Bonusäiti/isä, varaäiti/isä ja ennenkaikkea äiti-ja isäpuoli on kyllä leimaavia termejä. Itse kutsun omiani vaan äidin ja isän puolisoiksi. Monesti miehen uusipuoliso on toki se parjattu, mutta olen saanut myös kuunnella sitä tarinaa kuinka sen miehen exä on rahan ahne ja vaikeuttaa elämää. Pointti on se että syypää on aina nainen ja mies osapuoli on vain ressukka kahden tulen välissä. Jos itselleni joskus tulee ero miehestäni niin ainut toive on että mahdollinen mieheni uusi kumppani olisi asiallinen lapsiani ja minua kohtaan. Ja se että älyäisin itsekkin sitä olla enkä alentuisi katkeraksi ja typeräksi.

    • Aivottomiksi muuttuneet miehet sanoo:

      Olen kokenut samaa. Olen pyrkinyt nimenomaan olemaan sekaantumatta mieheni lapsen asioihin, mutta silti minä olen palautteen mukaan syyllinen miehen mielipiteisiin, kuten siihen, että mies halusi lastenvalvojalla sopia tapaamisista tai jos viikonloppujen vaihto ei ole sopinutkaan.

      Läsnäoloani lapsen paikalla ollessa on pyritty rajoittamaan, mutta äiti kuitenkin syytti minua, kun en ollut hoitanut lapseen liittyviä ”tyttöjen” juhlavalmisteluja, vaan isä oli sopinut tästä lapsen kaverin äidin kanssa kysymättä äidiltä. En ollut uskaltanut lupautua, koska en ollut vielä varma työvuoroistani. Toki muuten olisin hoitanut.

      En ymmärrä, miksi minusta niin varhaisessa vaiheessa piti tehdä niin suuri numero. Näin lasta ensimmäisen puolen vuoden aikana muutaman kerran. Olisin halunnut itse päättää, milloin minusta lapselle kerrotaan ja edetä rauhallisesti. Äiti käyttäytyi kuin olisin ollut hänelle jotain velkaa ja keksimällä keksi asioita, joista antaa palautetta. Kun mies kyllästyi selittämään, minä olin se mustasukkainen, joka kielsi yhteydenpidon.

      Ottakaa siis bonukset oma aikanne ja edetkää ihan itsellenne sopivaan tahtiin. Äidit muistakaa, ettei uusi kumppani ole teille tai lapsille sen enempää velkaa kuin miehen ystävät. Koittakaa rinnastaa lasta ja uutta kumppania siihen.

  • Ahdistava ja pelottava exä sanoo:

    On myös niitä uusia puolisoja jotka näkee exän suurena uhkana tai jotenkin hurjan ahdistavana hahmona… Ehdotin tapaamista kun lapseni isä ja hänen nykyinen olivat muuttamassa yhteen jotta tultaisiin tutuksi. Aikoohan lapseni asua siellä puolet ajasta kuitenkin, mielestäni aiheellista että tunnettaisiin, mutta ei. Tämä nykyinen ahdistui ajatuksesta ja paras ”tarjous” oli nopea moikkaaminen kaupan ulkopuolella saatesanoilla ”se on paikka joka ei kutsu pitempään hengailuun”… Musta on tuon jälkeen aika vaikea ajatellakaan että tulisi ikinä olemaan hyvä suhde siihen suuntaan. Tyyppi on myös blokannut minut, (tuntematta minua) somesta yms.
    Tyttäreni juuri sanoi että ”on se ihan kiva, mutta kukaan ei ole parempi kun sinä”. Itse en ikinä puhuisi tyttärelleni pahaa enkä näyttäisi tunteitani koskien tätä uutta naista, mutta ärsyttää ja harmittaa että noin lapsellisesti suhtautuu minuun.

    • Ahdistava ja pelottava exä sanoo:

      Lisäyksenä vielä, kieltäydyin tapaamasta nopeasti kaupan ulkopuolella… se tässä vielä puuttuu! Seuraava ehdotus oli 15 minuuttia kahvilassa. Ja juurikin tuolleen, selkeästi ilmoitettu että 15 minuuttia. 😀 Ei tollasten ihmisten kanssa voi kyllä edes keskustella…
      Päätin siis, että kunhan tyttärelläni on asiat hyvin, niin mua ei kiinnosta koko homma. Olis ollut kiva voida olla mahdollisten arjen hankaluuksien tukena jos hoitopäiviä pitäisi vaihtaa tai muuta… mutta eipä tarvii!

      • Hohhoi sanoo:

        Hmm. Tämän kirjoituksen perusteella et itse kyllä vaikuta kauhean helpostilähestyttävältä ja avoimelta ainakaan tätä uutta puolisoa kohtaan. Sinulla on selkeästi myös ennakkoluulosi häntä kohtaan, vaikket häntä tunne laisinkaan. Entäpä jos hänellä on jokin syy, ettei pidä tällaisista sosiaalisista tilanteista? Jos on introvertti, tai hurjan ujo, kuormittuu helposti yms.?

        Muutenkin ihan absurdia tää uusperhemeno, että heti kättelyssä pitäisi alkaa jonkun puolison exän kanssa hengaamaan. Jos ei olisi niitä lapsia, kuinka monelle tulisi mieleen, että: ”Hei nyt kun ollaan seurusteltu vähän aikaa, niin voisit alkaa hengailemaan mun exän kanssa! Teistä tulee varmasti kaverit!”. Kaikissa muissa tilanteissa ihan absurdia, mutta ei vaan uusperheessä. Mietinpä vaan, että mitä vittua nyt taas.

        • Ei hyvä sanoo:

          Tuli vähän sama mieleen. Miksi sinulle ei kelvannut aluksi nopea tapaaminen? Miksi sinun piti päästä määräämään, miten tapaatte? Kannattaisi vähän katsella omaakin käytöstäsi, jolla selvästi aliarvostat tuntematonta ihmistä.

  • Puoliso sanoo:

    18 vuotta sitten tutustuin kaksi vuotta aikaisemmin eronneeseen mieheen. Siitä alkaen miehen exä katsoi asiakseen kiusata minua ja meitä ja sai heidän yhteisen, silloin teini-ikäisen tyttären mukaan tähän. Exällä on ollut päämääränä silkka kiusaaminen, tytär on kertonut vuosien päästä, että koska olin vääränlainen ihminen hänellä, hänellä oli oikeus esim. kertoa myös kavereilleen, että minua voi ”dissata”.

    Itse olin eronnut vuotta aikaisemmin. Muistutin lapsilleni, että isän uusia naisystäviä kohtaan pitää käyttäytyä kauniisti. Toki sen tiesin, että he näin tekevät, mutta kun itse jouduin ottamaan vastaan ”kummallista” käytöstä miesystäväni tyttäreltä, niin pakko oli vielä lapsiani muistuttaa asiasta.

    Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta olemme miehen kanssa edelleen yhdessä. Viisaampi olisi luovuttanut jo aikoja sitten.

    Kunpa ihmiset antaisivat toisten olla rauhassa. Jos ei tykkää niin ei kuitenkaan tarvi kiusata ja tehdä toisten elämää vaikeaksi.

    • Hienosti toimittu sanoo:

      Tsemppiä sinulle. Minulla ihan sama kokemus. Teinityttö menee aika poikkeuksetta äidin metkuihin mukaan. Ei voi kuin pitää oma tonttinsa kunnossa.

  • Se pahempaakin pahin varaäiti. sanoo:

    No tämäpä juuri.Itse olin hirveä äitipuoli, vaikka lapset vielä isänsä kuoleman jälkeen halusivat asua minun kanssa.Olinhan minä manipuloinut nämä teinit äitiään vastaan.Kaiken surun keskellä sain lasten biologisesta äidiltä viestejä, joiden perusteella minua kehotettiin nostamaan syyte kunnianloukkauksesta.Annoin olla.
    Aikaa on kulunut vuosia, ja olen edelleen näiden lasten kanssa yhteydessä.

  • Nimetön sanoo:

    En ymmärrä, että jos erotaan on pakko muuttaa yhteen jonkun kanssa. Lapset kärsii. Se ei useinkaan ole lapsista kivaa, vaan vain pariskunnalle. Ja sama toistuu parin vuoden välein. Siinä bonuksia kerrakseen

    • Mie vaan sanoo:

      Mahtaa olla että sinun tapauksessa on kärsinyt joku muu kuin lapset. Ja aika rajua yleistämistä että bonukset vaihtuu vuoden välein. Kaikillahan ei mene niin ku sulla, jollaki ne bonukset on siinä loppuelämän ajan.

  • Nimetön sanoo:

    Voi hyvänen aika. Jos toinen vanhemmista leikkii perhettä, niin yleensä se vanha lapsi kokee itsensä ulkopuoliseksi kummassakin. Ei uusi puoliso ole bonusäiti tai -isä, vaan vanhemman puoliso. Lukekaa tutkimuksia.

    • Mie vaan sanoo:

      Meinaatko että kun erotaan niin vanhempien elämä loppuu ja sit ollaan yksin siihen asti että lapsi muuttaa pois kotoa, sitten voi haaveilla uudesta puolisosta ja ehkä perheenlisäyksestä. Voi jessus!
      Ettei vaan nyt ero lapsi kokisi itseään ulkopuoliseksi. Kyllä meillä kaikki on samalla viivalla ja ei eritellä kuka on kenenki lapsi.

      Lapselle voi olla myös helpotus että vanhemmat eroaa ja onki ihanaa ku on kaksi toimivaa onnellista kotia!
      Kannattaisi hieman avartaa näkemyksiiään niin voisi omaaki elämää helpottaa.

    • Joo sanoo:

      Hyh mene pois katkukatkera haiset tänne asti

    • Lapsi tutustuu kyllä sanoo:

      Niin omasta lapsuudestani kuin nyt aikuisuudesta puolisoni puolelta on kokemus, että lapsi tutustuu uuteen puolisoon avoimesti ja luo uuden suhteen kuin keneen muuhun tahansa, mutta lopettaa lähestymisen, kun oma äiti asettuukin vastaan.

      Itse loin vasta aikuisena läheiset välit äitipuoleeni, koska lapsena minulle syötettiin hänestä rumaa tarinaa, samoin isästäni. Itse en halunnut katkeroitua kuin äitini, joten pidin huolen, etten edes suutuspäissäni lasten kuullen päästänyt mitään asiatonta suustani. Ainahan niitä vaikeita tunteita on eron hetkellä, mutta menevät aikanaan ohi. Siihen ei pidä lapsia sotkea.

  • Se oikea äiti sanoo:

    Minusta pitöisi olla vielä kolmas termi äitipuolen ja bonusäidin lisäksi. Ensimmäinen on minusta lesken uusi vaimo, toinen isän eron jälkeen löytämä puoliso. Se kolmas on syy avioeroon, nainen, jonka kanssa isä petti äitiä.

    Minua häiritsee se, että kaikista bonusäideistä puhutaan kuin samalla viivalla olevista. Avionrikkoja on näyttänyt, että hänen arvonsa ovat kelvottomat, eikä minulla ole mitään tarvetta esittää arvostavani sellaista ihmistä tai olla iloinen hänen läsnäolostaan lasteni elämässä

    • Äiti 74 sanoo:

      Siinä puhuu niin katkera ihminen ettei mitään rajaa. Hei, elämä on. Luuletko olevasi ainoa, jolle on näin käynyt. Vedä pää pois pyllystä, jatka elämääsi, äläkä vedä lapsia katkeruuteesi mukaan. Joskus sitä vaan käy niin, että rakkaus kuolee ja rakastuu johonkin toiseen.

    • Huh huh sanoo:

      Voi järkytys. Älä nyt kuitenkaan kuorruta lapsia tuolla omalla katkeruudellasi.

      Ja sitä paitsi. Äitikin voi pettää ja löytää uuden.

    • Minä vaan sanoo:

      Ei se bonusäiti mikään avioliiton rikkoja ole vaan se joka on naimisissa.

    • Syntisten pöytä sanoo:

      No onpa katkeraa. Niin ja aika typerää syyttää avionrikkojaa. Kyllä siihen suhteeseen se toinenkin osapuoli tarvitaan. Lasten ei todellakaan tarvitse kuulla mitään isä petti äitiä-juttuja. Se on eksälle kostamista lasten kautta ja väärin. Ei ole tietenkään oikein, että sinua on petetty, mutta ellet itse pääse elämässä eteenpäin, mene terapiaan. Katkeruus syö sut elävältä ja kenen etu se muka olisi?

  • Nimetön sanoo:

    Olen itse eronnut ja kesällä on uusi vaimo ja itsellänikin on uusi mies. Kuitenkaan en ole bonusäiti eikä lapsellani ole bonusäitiä. Lapsilla on isä ja äiti ja uusia puolisoita kutsutaan etunimillä. Uudesta puolisosta voi tykätä tai olla tykkäämättä, mutta ydinperhe on ja säilyy. Turhaa tuollaiset kuvitelmat, että uusi puoliso korvaisi oman vanhemman.

    • Sebonusäitiversio sanoo:

      Kuka kuvittelee että korvataan oma vanhempi? Tämä lienee nyt sitten se oikean vanhemman luulo. En usko että yksikään BONUSVANHEMPI yrittää korvata oikeaa vanhempaa. Tämä on vanhempien omaa epävarmuutta.
      Ja jos lapsi itse haluaa puhutella vara äidiksi tai isäksi miksi hän ei saisi? Meillä ainaki lapsi on itse kysynyt että onko ok jos hän puhuu minusta sillä ja sillä nimellä. Olen sanonut että saa kutsua ihan miksi haluaa.
      Onko sisarpuoletkin sit vaan että niitä puhutellaan nimillä? Se on se isän uuden vaimon lapsi?!?

      Ja sillon ku erotaan Ydinperhe hajoaa. Hyvin simppeliä,ei lapsilla ole enää ydinperhettä siinä vaiheessa. On äitin perhe ja isän perhe.

      • Ei se ole sulta pois jos lapsi saa rakkautta ja turvaa. sanoo:

        Se on todellakin näin. Kuka ihme voi luulla että bonusvanhempi on syrjäyttämässä biologista vanhempaa? Sehän on rikkaus lapselle jos sattuu niin hyvä tuuri käymään että on monta rakastavaa ja turvallista aikuista matkassa.

    • Huh sanoo:

      Kuka tässä nyt on korvaamassa vanhempia?! Katkeruutta kuitenkin ilmassa?

    • Termit haltuun sanoo:

      Kun erotaan, niin ydinperhe hajoaa eikä sitä enää ole. On äidin perhe, isän perhe ja mahdollisesti uusperhe. Uusperheen sisällä voi toki olla ydinperhe (bonusvanhemman subjektiivinen kokemus), mutta tuolloin sen muodostaa bonusvanhempi, biologinen vanhempi ja heidän yhteiset lapset.

    • EttäpäNäin sanoo:

      Ydinperheestä puhutaan kun ollaan naimissa. Sen jälkeen sitä ei ole, vaan eronneet ihmiset/perhe. Daa.

  • Ofelia sanoo:

    Kyllä voin ihan suoraan tunnustaa että tekisi ilkeää jos lasteni äitipuoli olisi lapsille kovinkin tärkeä. Tiedän että olen ja tulen olemaan tärkeämpi mutta pahoittaisin mieleni jos puhuisivat varaäidistä. Mutta enpä mä sitä lapsille kerro.
    Ei oo multa pois jos heidän elämässä on muita tärkeitä, mut kirpaisisi silti. Meillä lapset oli jo teinejä kun erottiin ja isompia teinejä kun tuo isän uusi puoliso tuli kuvioihin. He puhuvat hänestä etunimellä ja hänen lapsista samoin. Kuten minäkin.

  • Sebonusäitiversio sanoo:

    Itse olen kans äiti sekä bonus äiti. Olen itsekin monesti miettinyt mitä äiti siinä menettää jos lapsilla on hyvät välit bonus äidin kanssa ja bonus äiti on tärkeä.
    Meillä lasten äiti ei edes lapsille peittele inhoan minua kohtaan, mikä on lasten kannalta sääli. Koska hehän siinä kärsivät kun pitää miettiä että äitille tulee paha mieli jos toisen kanssa on kivaa..
    Uskon että tämä johtuu äidin omasta epävarmuudesta äitinä.

    Jos itsellä ero tulisi, mielestäni olisi ihana jos miehen uusi ottaisi lapseni hyvin vastaan ja se ei olisi minulta pois. Minä olen lapseni äiti ja olen hänelle paras äiti, ei kukaan muu. On rikkaus että lapsella on paljon tärkeitä ihmisiä ympärillä.

  • Kaikkien parhaaksi sanoo:

    Mä oon äiti, eikä tulis mieleenkään parjata lasten bonusäitiä. Tuen häntä lasten kanssa olemisessa aina, kun hän jotain tukea minulta kaipaa ja olen sanonut, että kasvata kuin omasi. Lapset on kuitenkin joka toinen viikko hänen kanssa ja sen parempi kaikille, mitä mukavampaa elo siellä on – myös bonusäidillä. Mä olin tosi tyytyväinen, kun ex löysi itselleen uuden naisystävän. Itselleni en tätä naista olisi valinnut, mutta exälle hän on varmasti tosi sopiva, paljon parempi kuin mä.

  • Bonusäiti ja äiti sanoo:

    Uusperheissä lapset joutuvat valitettavasti pönkittämään aikuisten tarpeita. On käsittämätöntä miten tästä aiheesta ei puhuta enemmän. Jos etävanhempi ei ole lähivanhemman kanssa samaa mieltä niin hänet valjastetaan olemaan lasta vastaan. Lapsen on siis helpompi tuntea negatiivisia tunteita, koska jos isän puolisoa ja tämän lapsia vaikka kehuu pahoittuu äidin mieli. On helpompi pitää oma huono näkymys, kuin ottaa asioista selvää ja yrittää vaikuttaa poditiivisesti.

    Toki tämä riippuu myös ihmisestä.
    Esimerkiksi itsellä on oman eksän puolison kanssa alkakankeuden jälkeen hyvät välit. Avoimuus ja rehellisyys kantoi pitkälle ja on antanut myös hyvää mallia lapsille.

    • Ei voi, kun ihmetellä… sanoo:

      Tämä toisen vanhemman ”pönkitys” on hyvin yleistä. Lapset sopeutuu ja sulautuu neutraaleissa olosuhteissa, kun harrastukset, ystävät ja arki pysyy samana. Valitettavasti toisen vanhemman narsismius ja empatiakyvyttömyys sekoittaa tilannetta ja aiheuttaa hämminkiä asioissa. Lasten olisi oltava asioissa aina oikealla puolen, riippuen kummassa huushollissa sillä hetkellä ovat. Ja se on väärin lapsia kohtaan. Esim. Lasten täytyy varoa kertomasta bion asioista, mutta raportoida taas tarkasti toisen puolen asioista. Lisäksi meistä on leivottu ”uuden elämän” takia hankalia ihmisiä, kun meilläkin olisi välillä tarvetta sille omalle ajalle ( meidän lapsivapaa viikolla ) Eli kaikki meni hyvin siihen asti, kun bio sai vapaasti itse päättää milloin haluaa lapsia itselleen ottaa. Vaikka kyseessä on yhteishuoltajuus viikko/viikko systeemillä. Valitettavasti todettava, että ehkä olisi hyvä vilkaista itse ensin peiliin kuinka toimii ja vasta sen jälkeen alkaa toisen puolen bioa tai bonusta arvostelemaan.
      Ja keskittyä huolehtimaan oman etunsa sijaan lasten tarpeista ja turvasta.

  • Äitipuoli, joka ei näe koskaan lapsipuoliaan sanoo:

    Olen täysin samaa mieltä. Uusperhe ei myöskään hitsaudu yhtenäiseksi hetkessä. Äidin kommentointi ja puuttuminen ei auta asiaa. Pitäisi kunnioittaa toisten perhettä.

    Lopputulos voisi olla jotain muuta, kuin mitä se nyt on eli mies näkee lapsiaan harvoin, eivätkä he suostu tulemaan meidän kotiimme tai tapaamaan, jos olen paikalla. Olenko tosiaan niin paha äitipuoli?

    • Sebonusäitiversio sanoo:

      Voi miten inhottava tilanne! Niin isän ku lasten kannalta.
      Liekköhän tämä lapsista lähtöisin? Jotenkin en usko. Onko minkä ikäisiä lapsia? Pieniä vaiko jo isompia?

    • Nimetön sanoo:

      Olen myös törmännyt tapaukseen, jossa jo lähes aikuiset lapset asettuivat äidin draaman puolelle. He eivät kyenneet ymmärtämään, että suhde oli ollut huono jo vuosia. Vaikka se tuli äidilleen siinä hetkessä yllätyksenä, ei se oikeasti voinut sitä olla. Ehkä äiti oli olettanut etäisen suhteen riittävän molemmille ja isä vain odottanut lasten kasvamista. Puhumattomuus tai se, ettei kykene asettumaan toisen asemaan ovat yleisiä ongelmia, jotka sitten saavat eron hetkellä riidat aikaiseksi, kun niitä siinä vaikeassa hetkessä koitta setviä.

  • Niinpä niin sanoo:

    Se on juurikin näin. Olen itse sekä äiti että bonusäiti. Kun valitan väsymystä omista lapsistani, niin saan hurjasti tsemppejä ja kehoituksia ottaa omaa aikaa. Kaikki tuntuvat ymmärtävän äitiyden aiheuttaman ajoittaisen ahdistuksen ja väsymyksen ja sen kuorman, jota äiti kantaa. Mutta auta armias kun valitat ettet jaksa bonuslapsia. Heti saat ryöpytyksen, että itsehän lähdit tuohon mukaan, että pitää vaan jaksaa ja että lähde jos ei miellytä. Kuka sanoisin noin väsymyksestä kärvisälle äidille? Kuka kehoittaisi äitiä luopumaan lapsistaan ja perheestään, jos ajoittain kokee lapsiperhearjen kuormittavaa?

  • Äippä sanoo:

    Asiaa kirjoitat. Minä olen äiti ja bonusäiti. Bonuslapseni jotka ovat myös minun lapsiani,samalla rivillä omieni kanssa. Olen äippä. Ja oikeesti,minua ei kiinnosta mitä kuka sanoo,meillä on lapsien kanssa hyvä suhde ja olen ansainnut omalla olemisellani äippä nimen. Näillä mennään. Lapset ovat ne tärkeimmät näissä asioissa. Ei aikuiset.