Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Minulla on ihmissuhde, joka on kestänyt vuosikymmeniä. Välillä on ihanaa, välillä on ihan kamalaa.

Tunnen itseni hirveän yksinäiseksi tässä suhteessa. Jos kerron mieltäni painavia asioita, niitä käytetään myöhemmin lyöntiaseena riidassa. Jos jossakin asiassa on luvattu pitää yhteistä rintamaa, toinen kääntää aina takkinsa ja jättää minut yksin selviämään tilanteesta. Selityksenä on se, että minä haluan aina riidellä kaikkien kanssa ja hän ei. Ja sama juttu, oli kyseessä sitten lainaneuvottelu tai lasten kouluasiat.

Uusin piirre riidoissa on ”ei se satu, jos se ei osu”, eli hän saa laukoa ihan mitä vaan ja minun vastuullani on, loukkaannunko vai en. Eihän se loukkaa, jos ei se ole totta! Samassa yhteydessä on hän oppinut nyt käyttämään heikkouksiani aseena. Milloin miekka on heikko itsetuntoni, milloin pms-oireet, milloin elämän vaikeiksista johtuva alakulo. Kaikkia käytetään minua vastaan.

Taas minua lyötiin sanoin kuin vierasta sikaa, todettiin, että taisi osua ja hän meni rauhallisesti nukkumaan, vaikka tietää, että minä en noiden riitojen jälkeen voi nukkua. Sekin on heikkous, naurettavaa ja typerää. Univaikeuteni ovat asioita, joiden vuoksi voisin mennä ”juttelemaan jollekin, hakea lääkkeitä” – eikä tietenkään mitään, missä hän voisi auttaa. Nukun nykyään todella huonosti ja se tuntuu olevan mukava pieni lisä, mistä kuittailla. Univaikeuksien syystä hänelle on toki turha puhua, koska niitä käytetään myöhemmin.

Tuntuu oikeasti siltä, että hän koittaa tehdä minut hulluksi, jotta näkisi minut mahdollisimman heikkona. Vai kuvittelenko vain, toivottavasti! Onko niin, että puolisoiden ei tule ratkaista toistensa ongelmia, olla tukena? Onko niin, että puolisoiden olisi todellakin parempi elää hieman irrallaan toisistaan? Onko se ihan tavallista, että puolisolle on parempi esittää mahdollisimman vahvaa ja olla kertomatta huolistaan ja koittaa vaan hoitaa arkiset asiat ja sänkypuuhat mahdollisimman hyvin ja jättää huolet itselle tai jollekin ystävälle?

Sanokaa, että ylireagoin ja olen väärillä poluilla tämän asian kanssa ja minun pitää muuttua. Se kun olisi helpompaa, muuttua itse kun toista ei tietenkään voi muuttaa.”

Nimim. Äiti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 29 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Exät on syystä exiä Peruuta vastaus

29 vastausta artikkeliin “Tunnen jääväni parisuhteessa täysin yksin, ilman tukea”

  • Tunnollinen tunteiden piilottaja sanoo:

    Kuulostaa monelta osin niin tutulta; se, että nukkuu huonosti tai on sairastanut masennusta, on mieheni mielestä omasta itsestä kiinni ja tosiaan ”heikkoutta”, josta pääsee kyllä eroon, kun vain päättää niin. Yli 20 vuoden avoliitossa en ole koskaan ennen ollut näin yksinäinen. Mitään tukea ei heru, edes silloin kun olen esim sairaana. Kaiken oletetaan olevan tiptop ja kaikkiin ”äijien” menoihin mennään aina omalla ilmoituksella; koskaan ei kysytä, mitä mieltä niistä mahtaisin olla. Miestäni ovat hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan aina passanneet perheen ja suvun naiset, ja minun oletetaan tekevän samoin. Henkiset voivat ovat siinä määrin vähissä, että olen aika pattitilanteessa, eli muten tästä pääsen ennen kuin olen kokonaan hajalla?

  • m sanoo:

    Aivan kuin omasta kynästä.
    Itse sairastuin uupumukseen ja masennukseen (näitäkin tottakai voi käyttää minua vastaan), eroa olen yrittänyt yli vuoden mutta mies ei sisäistä, hyväksy eikä suostu lähtemään.

    Pakene ja hae apua ennen kuin sullakin mielenterveys menee. Mutta jaan psykiatrini vinkin: suunnittele ensin kaikki valmiiksi. Kaiken varalta.

  • Exät on syystä exiä sanoo:

    Mun ex-miehen yleisvastaus oli huoliin ja murheisiin ” Kukasn ei ole kuollut” eli ennen kuin joku kuolee, on turha murehtia mistään. Koskaan minuun liityyvät asiat eivät olleet niin tärkeitä, että olisivat hänen elämäänsä vaikuttaneet. Kun kotiuduin Meikusta 05 saatuani kasvohalvaksen, hän lähti töihin ja jätti minut yksim selvittelemään asioita ja selviytymään. Lapset sentään vei hoitoon, koska olin ajokiellossa.

  • Ooo sanoo:

    Älä tollasta tunteetonta paskaa ainakaan lasten lähelle päästä.

  • Haahuaja sanoo:

    Ei kovin tasavertaiselta kuulosta tuollainen parisuhde. Parisuhteessa tulisi molemmilla olla hyvä olla. Tietenkään kukaan ei ole täydellinen ja täydellistä parisuhdetta ei olekaan, mutta tuollainen käytös mieheltäsi kuulostaa täysin tunnekylmältä ja parisuhde kuulostaa hyvin yksipuoliselta, että miehesi dominoi teidän elämää. Oletko tuollaisessa suhteessa onnellinen? Pystyykö asiaa muuttaa? Jos miestäsi ei kiinnosta edes puhua asioista, ja hän vain jatkaa kylmää käytöstä, haluatko antaa lapsillesi tällaisen esimerkin parisuhteesta? Minusta se ei ole hyvä liitto jossa toinen on onneton…

  • N.A sanoo:

    Mielestäni kannattaa hakea keskusteluapua ammattilaiselta. Siellä voit puhua rauhassa.