Olet varmaan kuullut painopeitoista, sillä niitä tuntuu hankkivan nykyään joka toinen.

Painopeitto on siis tavallista peittoa painavampi peitto, jonka sanotaan auttavan esimerkiksi uniongelmiin, ahdistuneisuuteen ja lihaskipuihin. Alunperin painopeittoja on käytetty erityislapsilla, mutta nykyisin niitä suosivat myös stressaavasta elämästä kärsivät aikuiset. Painopeiton hankkimiseksi ei siis tarvitse mitään diagnoosia, vaikka siitä voi olla apua neurologisten ongelmien, unettomuuden, masennuksen tai ahdistuksen hoidossa.

Monilla on kokemus siitä, että mökillä nukkuu makoisasti painavien täkkien alla. Vauvat rauhoittuvat kapalossa, ja moni lapsi tykkää siitä, että nukkumaan mennessä heidät pakataan peiton alle tiiviseen pakettiin. Painopeitossa on kyse tästä samasta ilmiöstä: sen tuoma paino rauhoittaa kroppaa ja mieltä aloilleen.

Painopeiton painoksi suositellaan 10% kehon painosta. 70 kiloa painava hankkisi siis 7 kiloisen peiton. Eli painoa on selvästi enemmän kuin tavallisissa painavissa täkeissä.

Aiemmin painopeittoja myytiin terapiavälineinä, ja ne olivat kalliita. Nykyisin painopeittoja myydään laajemmin, ja hinta on laskenut. Netistä löytyy myös paljon ohjeita, joiden avulla painopeiton voi tehdä itse.

Painopeittoa voi käyttää pelkästään rauhoittumiseen iltaisin tai tarvittaessa, tai nukkua sen alla. Huomaa kuitenkin, että peitto tosiaan painaa, ja jos esimerkiksi jaloissa on verenkiertohäiriöitä, painopeitto voi aiheuttaa ongelmia. Tällaisissa tapauksissa kannattaa keskustella lääkärin kanssa ennen peiton hankkimista. Lisäksi on tietenkin mahdollista, että painopeitto tuntuu henkisesti tai fyysisesti epämiellyttävältä.


Kuva Annie Spratt.

Esimerkiksi ADHD-lapsille ja aistiyliherkille lapsille painopeitosta on usein koettu olevan apua. Tutkimuksissa ei kuitenkaan ole saatu näyttöä muuta kuin siitä, että sekä lapset että vanhemmat pitivät painopeiton käytöstä – unen määrässä ei ollut eroa. Jos lapsella on hoitokontakti esimerkiksi fysioterapeuttiin tai toimintaterapeuttiin, peiton sopivuudesta ja painosta on hyvä keskustella hänen kanssaan.

Painopeiton voi hankkia myös lapselle, jolla ei ole rauhoittumiseen tai nukahtamiseen liittyviä ongelmia. Mikäli lapsi kokee peiton mukavaksi, sitä voi käyttää. Ja toisin päin: jos lapsella on epämukava olo painavan peiton alla, ei sitä kannata käyttää.

Huomaa kuitenkin, että lapselle tarkoitettu painopeitto pitää sovittaa lapsen painon mukaan. Aikuisen peitto on lapselle liian painava. Toinen tärkeä seikka on se, että lapsen ei pidä nukkua painopeiton alla. Kun lapsi on nukahtanut, vanhempi voi käydä vaihtamassa painopeiton tavalliseen peittoon. Peittoa voi toki käyttää myös päiväaikaan ilman nukahtamistarkoitusta.

Lähteet 1, 2, 3.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Outo kirjoitus Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Trendikäs painopeitto – tämä pitää tietää!”

  • Mummu sanoo:

    Adhd-pojalla painopeitto käytössä ja hyväksi yodettu.Itsellä on ollut vuosia enkä vaihda.

  • Justjust sanoo:

    Mitkä lähteet ja mihin perustuu ettei lapsi saa nukkua painopeiton alla. Palaute jatkoon, voisiko kertoa kuka tai millä perusteilla on asiasta kirjoittava?

  • Outo kirjoitus sanoo:

    Tätä ihmettelen myös. Onko kirjoittaja joku ”asiantuntija”.. ei varmasti. Kiinnostaisi tosiaan tietää kirjoittajan tausta ja perustelut tälle asialle. Meillekin lapselle suositeltu ko peiton käyttöönottoa. Ja ihan ammattilaisen suusta tullut tämä suositus.
    Ja jos kirjoittaja tarkoittaa jotain pienempää lasta niin olisi varmaan hyvä mainita niinkuin monta muutakin asiaa väitteidensä tueksi.

  • Luotan asiantuntijoihin sanoo:

    Kyseenalaistan myöskin väitteen, että lapsi ei saisi nukkua koko yötä painopeiton alla. Varsinkin kun ei mitenkään perustella. Koko yöksi meidän erityislapselle asiantuntijat suosittelivat ja hyvin on toiminut!

  • Äiti minäkin sanoo:

    Miksi lapsen ei pitäisi nukkua painopeiton alla? Kirjoituksessa ei perustella tätä väitettä mitenkään.