Moniko teistä on seurannut ah-niin-riemastuttavaa, Johanna Vuoksenmaan käsikirjoittamaa Ex-onnelliset-tv-sarjaa? Suositellaan ehdottomasti katsomaan.

Voisiko tosielämässä eroasunto-tyyppinen konsepti toimia? Eli kuvitellaanpa, että vasta eronneet perheet muuttaisivat tällaiseen kerrostaloon, joka on rakennettu juurikin eronneita lapsiperheitä ajatellen.

Talossa olisi siis kaksi rappua – A ja B. Toinen vanhemmista kulkisi kotiinsa A-rapun kautta, toinen B-rapun kautta. Vanhemmat asuisivat periaatteessa samassa asunnossa, mutta käytännössä eivät kuitenkaan. Ex-puolisolla ei olisi pääsyä toisen asuntoon, ja molemmilla olisi myös omat sisäänkäynnit.

Molemmissa päissä asuntoa olisi omat keittiöt, kylpytilat sekä makuuhuoneet vanhemmille. Keskellä asuntoa olisivat lasten huoneet sekä isompi oleskelutila. Vuoroviikoin sähköseinä avautuisi ja sulkeutuisi niin, että isompi osa asunnosta olisi käytössä sillä, jonka luona lapset kulloinkin ovat.

Ei siis edestakaisin kulkevia lasten reppuja, vaatteita ja harrastusvermeitä. Kätevää, eikös?

Onko se kuitenkaan pelkästään kätevää? Mitkä asiat voisivat mennä pieleen, kun lapset saavat olla lähellä vanhempiaan aina, mutta vanhemmat saavat myös omaa rauhaa? Millaista arki eroasunnossa olisi?

Kuva Tristan Gassert. Ylin kuva Robert Anasch.

Kuvitellaanpa muutama malliperhe.

A) Pertti ja Tiina, kolme lasta. Eronneet riitaisasti 20 vuoden avioliitosta. Mies on ollut jatkuvasti töissä ja rakentanut uraansa. Pertti on voimakastahtoinen urakiituri, Tiina hiljainen kontrollifriikki.

B ) Mikko ja Johanna, yksi lapsi. Eronneet salamana 12 vuoden liitosta Johannan rakastuessa työkaveriin. Johannan tunteet Mikkoa kohtaan ovat väljähtyneet jo vuosia aikaisemmin, Mikko taas on edelleen rakastunut ex-puolisoonsa.

C ) Hanna ja Niko, kaksi lasta. Eronneet pitkän harkinnan jälkeen ja terapian kautta 18 vuoden liitosta, yhteisellä päätöksellä. Ei erityisiä riidanaiheita.

Miten näiden perheiden arki sujuisi eroasunnossa?

Perhe A. Pertti on lähtökohtaisesti vieraantunut lapsistaan, tottunut siihen että puoliso hoitaa kaiken. Eroasunnossa ex-puoliso on seinän takana, eikä osaa ottaa vastuuta edelleenkään – lapset ilmestyvät isäviikoillakin äidin pöperöiden ääriin, ja tuovat samalla pyykkikassinsa. Isän luona sääntöjä ei ole, ja Tiina viettää illat salakuunnellen, milloin lapset menevät nukkumaan. Kasvatustavat eivät ole yhtenevät ja aiheuttavat isoja riitoja.

Ei toimisi.

Kuva Dmitry Ratushny.

Perhe B. Mikon ja Johannan parisuhde ei ole päättynyt yhteiseen päätökseen vaan Johannan uuteen suhteeseen, josta Mikko on katkeroitunut. Eroasunnossa Mikko joutuu piha-alueella törmäämään ex-puolisoonsa sekä tämän uuteen kumppaniin päivittäin, katkeroituu ja v*ttuuntuu entisestään. Alkaa käyttämään lasta pelinappulana. Johannan uusi kumppani on mustasukkainen seinän takana asuvasta ex-puolisosta, joka aiheuttaa jatkuvia riitoja.

Ei toimisi.

Perhe C. Parisuhde on päättynyt vuoden harkinnan ja terapian jälkeen, yhteisellä päätöksellä. Pitkään kämppiksinä eläneellä pariskunnalla ei ole enää tunteita toisiaan kohtaan, joten kuvioihin ilmestyvät uudet kumppanit eivät aiheuta tunteenpurkauksia. Vanhemmat ovat suhteellisen samoilla linjoilla lastensa kasvatuksesta, ja satunnaiset poikkeamat aikatauluissa eivät ärsytä suuremmin. Toisinaan pientä kinaa arkisista asioista ja aikataulujen yhteensovittamisesta.

Saattaisi toimia.

Koti on koti

Kuva Anastasiia Chepinska.

Kurja todellisuus on mitä todennäköisimmin se, että eroasunnot eivät luultavasti toimisi aikuisten itsekkyyden vuoksi. Ideana eroasunnot ovat loistava nykyaikainen ratkaisu, eikä ole kauaskantoista ajatella että joku tällaisen oikeasti rakennuttaisi. Mikäli suhteen päättymiseen ei liity draamaa, vanhemmat ovat samalla linjalla kasvatusasioista ja välit ovat hyvät, eroasunto saattaisi olla täydellinen ratkaisu.

Mitä mieltä olet, voisitko eron tullen muuttaa eroasuntoon?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Vierestä seurannut jätettyjä isiä Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Tosielämän eroasunnot – voisiko se onnistua?”

  • Pan sanoo:

    Erittäin mielelläni asuisin näin 😀 Tai paritalossa, naapureina, edes samassa kaupungissa. Ei haittaisi vaikka lapsi olisi mun puolella koko ajan, vaikka joutuisin hoitamaan muonitukset ja pyykkirumbat. Itselleni olisi tärkeintä että lapsen toinen vanhempi olisi lähellä, auttaisi muksun kanssa edes tyyliin 3h viikossa, olisi vähääkään läsnä.
    Valitettavasti tällaiseen ei ole ollut mahdollisuutta ja tuskin tuleekaan, sillä ex päätti muuttaa 300km päähän ja lapsen tapaamiset harvenee entisestään. Nytkin ollut yli vuosi väliä, pari kk sitten kävi pikaisesti piipahtamassa meillä. Ei pidä lapseen muutenkaan mitään yhteyttä. Ärsyttää ja totaali-yh:n vastuu painaa raskaasti.

  • Vierestä seurannut jätettyjä isiä sanoo:

    Aika raakaa sanoa, että Mikko on katkeroitunut, jos ei halua törmätä hänet toisen takia jättäneeseen exäänsä päivittäin. Mikkonon järkyttynyt, surullinen ehkä.jopa vihainen. Eli kaikkea sitä, mitä normaali ihminen tuollaisessa tilanteessa tuntee. Se että sinut hylätään toisen takia sattuu ihan helvetisti ja vetää maton alta sekä itse tunnolta, että turvallisuuden tunteelta. Mikolle pitäisi antaa rauha käsitellä eroa rauhassa ja keräillä itsensä ehkä terpiassa. Johannan kanssa heitä yhditää lapsi, jonka asiat voidaan tarvittaessa alkuun sopia myös vaikka tekstiviestein. Kun Mikko saa aikansa käsitellä asian, hän ymmärtää, että Johanna oli aika katmea ihminen kun teki hänelle noin, jotennihan turha häntä on surra. Mikko löytää uuden puolison eikä Johannan naama enää ärsytä häntä. Mikko ei kuitenkaan halua edelleenkään olöa Johanna ystävä, eihän Johannakaan hänen ystävänsä ollut jättäessään hänet kuin salama kirkkaalta taivaalta toisen takia. Tai ei ainakaan kovin hyvä ystävä. Mikolle on kuitenkin ok tavata Johanna koulun juhlissa ja jutella lastem asioista. Kaikki on hyvin….

    EI, ei ole nykypäivänä jätetty ex on katkera, eikä osaa ajatella lasten parasta, jos ei heti peukuta exänsä uutta onnea facebookissa ja mene näiden tupareihin pitämään onnittlu puhetta, vaikka avioliitto on vielä harkinta ajalla. Lapsille Mikon tylee toki koko ajan kehua ja ylistää Johannan uutta ja auttaa heitä perheytymään. Eihän Mikko voi olla niin itsekäs, että keskittyisi keräämään itsensä ja olemaan parempi isä lapsilleen kun vaan saa surunsa surtua. Ei, suru on nyky Suomessa sairaus ja jos ei sitä muuten ymmärrä, perheneuvola kyllä kertoo Mikolle, että jos lapsiaan haluaa vielä nähdä, on parempi alkaa tehdä niinkuin Johanna sanoo. Hyvät ero välithän tarkoittaa yhteisiä etelän lomia ja kaikki ollaan yhtä suurta perhettä.

    Tai näin olen ainakin vierestä monta kertaa seirannut.

  • ~S~ sanoo:

    Voisin,
    Mutta meillä on eron jälkeinen elämä sujunut todella kitkattomasti… asutaan tällähetkellä 1km välillä ja yhteinen lähikauppa saa törmäämään yhtä usein eksät ja nyksät, ku tuollanne yhteinen piha aiheuttais… vaan vaatii aikuista suhtautumista, eksän nykyinen tuskin suostuis moiseen järjestelyyn, vaikia on omaa nykyistä miesystävääkään kuvitella asiaan positiivisesti suhtautumaan jos nyt pitäs vaihtaa… mutta jos ois ollu vaihtoehtona eron aikaan, ois varmaan harkittu ja saatu toimimaan exän kaa ja ehkä nää nykyisetkin ois sopeutunu jos se ois ollu tilanne heti alkuun se?