Muistatko vielä, kun omassa lapsuudessa kotona kävi vieraita kylässä?

Arkisinkin saatettiin lähteä kylään vanhempien sukulaisille tai kavereille.

Jotenkin se sitten jäi. Harva enää kyläilee, ainakaan ilman perusteellista ennakkosuunnittelua ja kuukausien sopimista. Miksi kyläily oikein jäi?

Vastaus on selvä.

1990-luvulla Suomeen tuli Ikea, ja suomalaiset alkoivat sisustaa. Sitä ennen sisustaminen oli harvojen harrastus, eikä iso osa taviksista pistänyt kodin ulkonäölle valtavan suurta painoarvoa.

Se oli pääasia, että oli siistiä. Ja siistiähän meillä oli, kun äiti pakotti kaikki kerran viikossa suursiivoamaan. Silti vieraiden tullessa kuului pahoitella, että anteeksi nyt tämä sotku…

Näyttääkö teillä tältä…

Mutta kalusteet, ne saivat olla vuosikausia samat. Puulajien ei tarvinnut sopia yhteen, eikä matonkaan välttämättä matchata verhoihin. Jouluverhot saatettiin vaihtaa, ja niissä hyppi naivistisia tonttuja ilman häpeän häivää.

Kirjahyllyyn lastattiin täysin pokkana 10-osainen tietosanakirjasarja siltä ovelta ovelle myyneeltä kauppiaalta, eriparikehyksissä olevia kuvia ihmisistä, joilla oli permanentti ja valtavat silmälasit, kokonainen pesue posliinikissoja ja tietenkin ne upeimmat matkamuistonuket!

Viherkasvit olivat niitä, jotka olivat onnistuneet kasvamaan varastetuista pistokkaista, ei ollut koristekivillä viimeisteltyjä suojaruukkuja ja trendikkäimpiä Instagram-ystävällisiä kasveja. Remontti oli tehty ehkä 70-luvulla, ja ruskean ja vihreän sävyt näyttivät ihan tarpeeksi freeseiltä vielä 90-luvun alkaessa.

Mutta sitten tuli se sisustusvimma, ja sen myötä ”hyvä maku”.

…tai tältä…

Nykyään, kun asuntoja välittävä yritys mainostaa sosiaalisessa mediassa viimeisen päälle stailattuja ja kalliisti sisustettuja koteja, ovat kommentit tällaisia:

Järkyttävää! Rahalla ei saa tyyliä!

Varjelkoon tuota kitschin määrää!

Kovin on kolkko ja tylsä tämäkin asunto.

Rapistuneen mörskän näkönen. Kolkko ja kuin kauhuleffasta.

HYI! Kodikkuuta ei ole lainkaan, liikaa lasia ja liikaa portaita!

Onnea myyntiin, sitä tarvitaan! On kuin kaatopaikka!

Nyt on sellasen ihmisen sisustus, joka ei osaa sisustaa. Makua joko on tai ei.

Todella kaukana elegantista…ei jatkoon tätä!

Onko tämä joku Keravan kirpputori myynnissä, huh huh!

…kenties tältä…

A-P-U-A!

Kyseessä ovat siis kodit, joita on ihan oikeasti sisustettu ja kuviin on vieläpä tuotu kukka-asetelmia ja hedelmävateja, ja kaikki epämääräinen roju on siivottu pois.

Toisin kuin voisi kuvitella, kuvissa ei ole mitään punaruskeita pyökkisiä ruokaryhmiä sini-vihreänkukertavilla pehmusteilla, vihreitä ja oransseja kaakeleita ja tummanruskeita kaappeja, ei näy valtavia mustaa lastulevyä ja lasia olevia hyllyköitä sun muuta, mitä yleisesti nykyään pidetään ”huonona makuna”.

wc-paperirulla lokerikossa

Kuvissa on mietittyjä ja viimeisteltyjä asuntoja. Joten tästä ei herää kuin yksi ajatus…

…onneksi ette ole meille nähneet!

viltti sohvalla

Kuka tällaisessa tilanteessa enää uskaltaa pyytää ketään kylään!!!

Eikö se nyt ole ihan tarpeeksi paha, että joutuu stressaamaan siitä, että haiseeko tuo meidän matto kun koira oksensi siihen just pari tuntia sitten, ja että ei kai keneltäkään tipu mitään kädestä ja vieri sohvan alle, siellä kun on niin hirveästi pölyä, ja siitä, että miksi miksi miksi en ole saanut pestyä ikkunoita ainakaan 1,5 vuoteen.

Ilmeisesti ei. Sen lisäksi pitää stressata siitä, että onko meillä huono maku ja liikaa portaita ja näyttääkö tämä asunto sisältä pikkukaupungin kirpputorilta?!

Että tavataan vaan jossain kahvilassa tai ravintolassa, jooko. Siellä voi olla pyökkikalusteet ja lasioviset kirjahyllyt ironisen trendikkäästi. Kotona ei ehkä mene läpi väite siitä, että tää on nyt sitä kuuminta hottia hei, näkyy sisustuslehdissä nämä samat kamat kahden vuoden päästä…

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 51 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kotoisa Peruuta vastaus

51 vastausta artikkeliin “”Todella kaukana elegantista”, ”rapistunut mörskä” – tästä syystä emme kehtaa pyytää ketään kylään!”

  • mummuvaan sanoo:

    Miksi täällä mainostetaan Ikean tyylitöntä halpistavaraa?

  • Vanharuskia sanoo:

    Minulla ei ole yhtään Ikean huonekalua ja Ikeassakin olen käynyt vain kerran: Fuengirolassa. Huonekalut suurelta osin ruskeita, viiskytluvun huonekaluja. Useimmat itse entisöityjä. Verhojakaan ei ole joka huoneessa, eikös se ole nykytrendi?