Kaupallinen yhteistyö PowerPark.

Minä olen käynyt Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevassa Huvivaltio PowerParkissa kerran. Olen enemmän henkisesti pää pilvissä -tyyppiä kuin ihan fyysisesti jalat taivaalla viipottavaa. Suoraan sanoen se ensimmäinen kertani aiheutti hirveää huutoa melkein jokaisessa laitteessa, MUTTA sellaista hyvällä tavalla kamalaa huutoa, jos ymmärrätte? Ensimmäinen visiittini osui viime kesälle, joten on hyvin mahdollista että auton nokka suuntaa Härmään vielä uudestaankin. Lasten PowerPark-vierailut on jo suunniteltu tälle kesälle, yksi menee kaveriensa kanssa ja loput sukulaisten kera, liput on kuulemma jo ostettu. Mutta ehkäpä mennään vielä toisenkin kerran, bonuksena, niin äitikin pääsee vähän huutamaan.

Muut taloutemme asukkaat ovatkin vierailleet PowerParkin Huvivaltiossa huomattavasti useammin: kumppani kourallisen verran (eikös näinkin voi sanoa?), pari teiniä noin joka toinen vuosi ja pari muuta joka kesä sukulaisten kanssa. Tämän vuoksi päätinkin antaa muun perheen kertoa PowerParkista vähän enemmän:

Ensimmäisenä vuorossa puoliso, joka sattui makaamaan sohvalla samalla hetkellä kun ajatus päähäni pyörähti. Suora lainaus: ”Siellä on Suomen paras huvipuistolaite, puuvuoristorata.”  Ja jos nyt oikein muistin perukoilta kaivellaan, niin muistan kyllä itsekin nauttineeni kyseisestä radasta, Thunderbird nimeltään.

Kuva PowerPark.

Yhteistyössä vuoristoratojen rakentamiseen erikoistuneen amerikkalaisen Great Coasters Internationalin kanssa rakennettu Thunderbird ampaisi heti ensimmäisenä vuotenaan Suomen suosituimpien ja kehutuimpien laitteiden kärkikastiin. Ei paha!

Tietenkin nelikymppinen perheenisä keskittyy myös käytännön seikkoihin, ja plussiin kiinnitetään huomiota: ”Parkkipaikat ovat hyvät ja niitä on tarpeeksi”, ”Ruoka oli oikein hyvää”, ja ”Sopii hyvin isommillekin lapsille. Ja keski-ikäisille miehille”. Myös sijainti keräsi kehuja. PowerParkhan sijaitsee Kauhavalla, entisen Alahärmän kunnan alueella, siellä peltomaiseman keskellä ja korkeuksiin kohoavasta Boosterista näkee koko ”Pohojanmaan”.

Kuva PowerPark.

Tai no, Boosterissa voi pelottaa pitää silmiä auki. Toinen vaihtoehto upeisiin näköaloihin on vielä korkeammalle, 75 metriin, kohoava massiivinen Dragon Tower. Tosin heikkohermoisempia (lue: minua) voi hirvittää jo nousuvaiheessa, kun laite vain kohoaa ja kohoaa ja kohoaa… ja sitten tulee se pahin kohta, kun pudotaan (ja huudetaan niin että koko Härmä kaikuu). Pakko tunnustaa että Dragon Towerin jälkeen piti käydä kokoamassa itseään maailmanpyörässä, se ei onneksi mennyt liian lujaa ja keskustelu tapahtui jo ihan normaalilla äänenvoimakkuudella.

Kuva PowerPark.

Seuraavaksi kysyttiin nuorison mielipiteitä.  Tunnollisesti arvion lähettänyt oli tietysti se nuorin lapsi. Ei tarvitse kauaa miettiä kuka on suosikki (vitsi vitsi).

Kuva PowerPark.

Nuorimman kanssa PowerParkia on odotettu monena kesänä, ja joinain aikaisemmista vuosista odotus jatkui läpi talven, sillä huimimpiin laitteisiin vaadittavat sentit olivat juuri tulossa!! Turvaraja ”parhaimpiin” laitteisiin on 140 cm, ja voi sitä ilon määrää kun kasvupyrähdys saapui! (Minun mielestäni paras jonotus oli jäätelökioskille, johon ei tarvitse olla tietyn pituinen.)

Tänä vuonna odotetaan eniten kuulemma Junkeria ja muita vuoristoratoja. Junker onkin varsin vaikuttava rata, jos tykkää vauhdista. Tämä Pohjois-Euroopan hurjin vuoristorata kiihdyttää huvittelijat nollasta sataan (kirjaimellisesti 100 km/h) vain 1,9 sekunnissa. Formulafanit tietävät, että F1-autokin tarvitsee kiihtyäkseen samaan nopeuteen reilut kaksi sekuntia, eli Junker voittaa formulat.

Kuva PowerPark.

Alkukiihdytyksen jälkeen syöksytään naama edellä ensin 40 metrin korkeuteen, ja sitten siitä alas, muutaman silmukan kautta. Tästä kukaan ei ollut kertonut minulle mitään etukäteen, joten ensivisiitti Junkeriin oli suoraa huutoa, kumppanin nauraessa vieressä. Eikä nauranut huvilaitteen huvitukselle, vaan minulle. Myönsi sen, hävytön. Silti, tämän jälkeenkin, myös minä jonotin Junkeriin useampaan kertaan. Jännä juttu.

”Suosittelen lämpimästi kaikkia laitteita, kaikki ovat aivan mahtavia. Omia lemppareitani ovat Junker, Pitts Special, puuvuoristorata ja Booster.” – nuorisoarvostelija

Kuva PowerPark.

Villien vuoristoratojen (yhteensä 8!!) lisäksi PowerParkista löytyy paljon muutakin, onhan siellä Suomen laajin lastenlaitevalikoima. Eli pienempienkin huvittelijoiden tykkäys on taattu!! Huvivaltion 40 laitetta, 2 kartingrataa, minigolf, lasten rakastama Röllikylä ja 5D-elokuvateatteri pitävät huolen siitä, että meiningistä nauttii koko perhe koko päivän. Toisenkin, jos tahtoo, sillä Huvivaltioon voi jäädä myös yöksi! Majoitusvaihtoehtoja löytyy moneen makuun: on tasokasta hotellia, kompaktia huoneistoa, tunnelmallista vuokramökkiä ja viihtyisä leirintäaluetta – tai sitten voi nukkua länkkärivaunuissa tai vaikka puun latvaan rakennetussa mökissä. Ja sitten taas heti aamusta huvittelemaan!

Itsehän en ole Huvivaltiossa yöpynyt, sillä se on yllättävän lähellä, kauempaakin: Junalla pääsee suoraan PowerParkiin helposti ja nopeasti. mm. Helsingistä ja Oulusta vaan parissa-kolmessa tunnissa. Ja myös omalla autolla saapuminen on vaivatonta, sillä kuten keski-ikäinen mieskin jo mainitsi, hyviä parkkipaikkoja on paljon ja ne ovat lähellä (ja suurin osa ilmaisia).

Kelpaisko teillekin kesäpäivä kotimaan kirkkaimmassa matkailukohteessa, nuorten ja keski-ikäisten miesten suosikkihuvipuistossa? Luultavasti lasten ja muidenkin ikäisten miesten ja naisten, mutta ei päästy kysymään heiltä juuri nyt. Jos kelpaa, niin pistäpä kommenttia alle! Huono Äiti nimittäin arpoo nyt lukijoilleen kaksi kahden rannekkeen pakettia PowerParkin huvihärveleitä testaamaan!! Eli kommentti, tuohon alle, ja olet mukana arvonnassa!! EDIT! Arvonta on arvottu ja voittajiin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille!

Huono Äiti arpoo kaikkien Huonon Äidin kanavilla arvontaan osallistuneiden kesken kaksi (2) kahden rannekkeen pakettia Huvivaltio PowerParkiin. Osallistumisaikaa on 19.6. saakka ja voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 304 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Tuke Peruuta vastaus

304 vastausta artikkeliin “Testasimme PowerParkin ja huusimme riemusta (monena vuonna!)”