Kanadalaiskoulu järjesti nuorille vauvanhoitokurssin. Tai noh, pikemminkin kokeilukurssin siitä, millaista on elää vauvan kanssa.

”Raising Healthy Children” -kurssilaiset saivat viikonlopun ajaksi hoidettavakseen vauvanuket. Mutta kyseessä ei ollut sellainen tavallinen vauvanukke, joka korkeintaan avaa ja sulkee silmät ja ehkä jopa pissaa, vaan melkein kuin oikea vauva.

Nuket tunnistivat lämpötilan ja sen, miten niitä käsiteltiin. Lisäksi niitä piti syöttää, pitää sylissä ja nukuttaa, ja niiden vaipat piti vaihtaa.

Jokainen vanhempi on tietysti ollut hämmennyksissään saadessaan ensimmäisen lapsen. Mitä se haluaa? Onko sillä nälkä? Miksi itku ei lopu? Kysymyksiä riitti!

Siitä huolimatta teinien pärjääminen melkein aitojen vauvojen kanssa huvittaa. Opettaja jakoi julkisuuteen oppilaidensa kysymyksiä vauvanhoitoviikonlopun ajalta.

vanha nukke laatikossa
Kuva Rodion Kutsaev.

Näin sujui vauvanhoito teineiltä:

Teini: Voinko laittaa vauvan reppuuni kun sillä on kylmä?

Opettaja: Et.

Teini: Ai pitääkö mun kantaa sitä ulkona kylmässä?

*

Teini: Odotanko että vauvasta lähtee ääntä ennen kuin kosken siihen? Vai pitääkö sitä pitää koko ajan sylissä?

*

Teini: Olen hyssyttänyt vauvaa 20 minuuttia ja se itkee edelleen!

Opettaja: LOL

Teini: Mitä, onko tämä normaalia?

*

Teini: Tarvitsen todellakin hiljaisuutta! Vauva on pitänyt ääntä jo tunnin. Etkö voisi sammuttaa sitä jo nyt?

Opettaja: En voi. Pyydä joku auttamaan.

*

Teini: Hupsista saatoin ehkä kaatua vauvan kanssa portaissa.

Opettaja: Hupsista, onko vauva hengissä?

Teini: En tiedä vielä.

Teini: Toivottavasti se kohta pitää ääntä.

Teini: Hyviä ja huonoja uutisia. Vauva on hengissä.

*

Teini: Voitko pliis sammuttaa mun vauvan?

Opettaja: En pysty.

*

Näistä saattaa tulla ehkä muistoja omista ensimmäisistä hetkistä oikean vauvan kanssa… Mutta konkariäiti saattaisi sanoa, että joojoo, antakaa niille teineille uhmis katsottavaksi, tai toinen teini! Sitten se vasta rankkaa on!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle mummeli Peruuta vastaus

4 vastausta artikkeliin “Teinit testasivat vanhemmuutta nukeilla – hulvaton lopputulos!”

  • M sanoo:

    Minäkin laittaisin nuken reppuun ihmisten ilmoilla, toivoisin ettei se itke juuri silloin.

  • Liisa sanoo:

    Kuinka paljon vauvat itkee?

  • mummeli sanoo:

    Kun oman ensimmäisen sain olin jo vanhimpana lapsena 9:n lapseenperheesssä tottunut useampiakinvauvoja hoitamaan. Rankinpaikka ensimmäisenkassa tuli kun sairastuins komenpäivän kuumeeseen ja oli lämpöyli 40 c, ei ollut puhelinta joten menin puhelinkoppiin kysymään mitä pitäisi tehdä ja neuvoi riisumaan pojan ja avaamaan ikkunan. Oli tammikuu ja yli 30 astetta pakkasta, muuta neuvoa ei tullut. Selvittiin siitä sitten kuitenkin hengissä.

  • santtu sanoo:

    Kyllä moni aikuinenkin tympääntyy jo varttitunnin huutamisen jälkeen vauvaan ja alkaa soitella ystävilleen toivoen omaa aikaa lisää koska se kuuluu mulle. Nimimerkillä kokemusta on jo kolmea tälläistä vanhempaa kuunnelleena. Itsellä ei vauvoja.