”Poikani on pienestä asti ollut tulinen sielu. Tunteet, niin hyvät kuin huonotkin, on aina näytetty voimakkaasti. Vitsailinkin jo hänen ollessaan pieni, että kauhulla odotan teini-ikää… Nyt ollaan sitten keskellä teini-iän tunnemyrskyjä ja kaikkea muutakin draamaa.

Meillä on aina ollut läheiset ja hyvät välit. Ongelmana kuitenkin on, että vaikka koen olevani kohtuullisen pitkäpinnainen, samaistun liikaa läheisten tunnetiloihin. Ja pojan tunnetilojen heittelyt alkavat ottaa omillekin voimille.

Siihen ei vaadita paljoa, kun poika on itse aurinko. Kaikki käy, lähetellään sydämiä, tehdään asioita yhdessä, nauretaan. Ja siihen ei todellakaan tarvita paljoa, että päiviä vietetään vain huoneessa, ja kun sieltä astutaan ulos, on kuin kaikki elämän ilo olisi imetty pojasta. Pahinta itselleni on, että niinä päivinä en saa poikaan mitään kontaktia.

En yleensä tiedä, mistä huono olo johtuu, eikä hän todellakaan suostu sitä kertomaan. Pahimpina päivinä saattaa olla syömättäkin mitään, vaikka koetan kaikkea syötävää tarjota. Yritän piristää hänen mielialaansa asioilla, joista tiedän hänen pitävän, mutta mikään ei kerta kaikkiaan toimi. Ja nämä huonot jaksot saattavat kestää viikkoja. Olen kysellyt pojalta, haluaisiko hän joskus jutella terveydenhoitajan ja lääkärin kanssa, jos ei minun kanssani halua jutella, mutta ei suostu niihinkään tarjouksiin.

Kavereiden kanssa välit tuntuu vaihtelevan myös. Onko tämä ihan normaalia teineille? Olo on aika neuvoton, tässä olisi teini-ikää kuitenkin vielä muutaman vuoden verran edessä… Pitääkö jotain tehdä vaikka väkisin, vai yrittää vain hillitä oma mielensä, purra hammasta ja odotella seesteisempiä aikoja?”

Nimim. koskatääloppuu

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle , Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Teinin äärimmäiset tunnetilat – onko tämä normaalia?”

  • Verensokerinlaskukilariperheestä terve! sanoo:

    Ensimmäisenä neuvoisin pitämään huolta itsestäsi ja omasta jaksamisestasi. Olet nuorelle parhaana tukena kun jaksat, eikä hänen tarvitse tuntea syyllisyyttä sinun kuormittamisesta teinivuosinaan. Tämä on toki turhaa syyllisyyttä, mutta ihmiset sellaista joskus kokevat. Anna hänelle malli ihmisestä, joka välittää muista, mutta huolehtii myös itsestään.
    Toiseksi neuvon huolehtimaan nuoren rutiineista; ruoka, lepo, liikunta, siinä määrin kuin pystyt näihin vaikuttamaan. Nuoren rytmi tuppaa kääntymään myöhäiseksi, eikä sille mitään voi, mutta esimerkiksi verensokerin heittely voi osaltaan vaikuttaa mielialoihin rajustikin.
    Nuoren aivot käyvät läpi myllerrystä, jolle ei mahda sinänsä mitään, mutta suuret tunteet voisivat viitata myös ADHD:n suuntaan. Tämä ja muut neuropsykiatriset jutut kannattaa tutkia, vaikka levottomuutta tai ylivilkkautta ei olisi näkynyt. Tämä auttaa nuorta ymmärtämään itseään, mikä saattaa auttaa.
    Ehkä hyvänä päivänä voisitte jutella myös siitä, miten hän toivoisi sinun toimivan huonona päivänä, mikä voisi auttaa. Ehkä voisitte sopia ainakin siitä, että hän yrittää huononakin päivänä syödä aamupuuron tai jogurtin ja lounaan.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Kasvatuksen paikka. Vanhemman ei tule hyväksyä välttelyä ja puhumattomuutta. Ne ovat huonoja tapoja ja itsetuhoista käytöstä, josta lapsen pitää opetella pois, jos vahingossa lapselle on muodostunut kuvitelma, että sellainen käytös on sallittua. Ikävistäkin asioista on syytä opetella puhumaan, vaikka kuinka tekisi mieli pakoilla niistä puhumista. Omaa kuoppaansa sillä puhumattomuudella kaivaa, ja vanhempien tehtävä on opettaa, ettei puhumattomuudesta seuraa mitään hyvää.

    Tunteita saa olla ihan minkälaisia vain, mutta niistä pitää opetella puhumaan.

    • Heikkopeikko sanoo:

      Eivät kaikki välttämättä osaa sanoittaa niitä tunteitaan, eivätkä myöskään opi käskystä. Hakisin ulkopuolista apua lapselle, kun kerran kaudet kestävät putkeen viikkojakin, kuulostaa maanisdepressiivisyydeltä ja lääkäri olisi tarpeen.

  • Voi ei sanoo:

    Kun ei mikään enää auta eikä mihinkään suostuta, niin menisin itse ammattilaiselta kysymään mitä minun pitäisi tehdä. Kuulostaa pahalta..

  • , sanoo:

    Kannattaa kysellä ammattilaiselta, ei täältä.
    Jos et saa häntä mukaan, käy itse juttelemassa. Ammattilainen osaa antaa sinulle neuvoja ja osaa arvioida, pitäisikö poika saada väkisin jonnekin juttelemaan. Jos on jotenkin maanisdepressiivinen, apu pitää saada ajoissa.