Kun lapset kasvattaa hyvin, heistä tulee kunnon ihmisiä. Eikö niin?

Sitä uskoi tämäkin äiti, mutta toisin kävi. Mitä voin enää tehdä, hän miettii:

”Mitä tehdä, kun pullamössösukupolvi-käsite on understatement? Me kaikki tiedetään ne perheet, joissa lapset saa pelkkiä laudatureja tai keskiarvot on vähintään 10,5? Tämä ei ole niitä perheitä.

Tämä on tarina perheestä, joka haluaa vaihtaa puheenaihetta tai tajuaa hävetä piiloutumalla kotiinsa, kun ensin mainituista lapsista tulee puhe. Monet tutkimukset kertovat koulutuksen periytyvän ja että kun perheessä on asiat hyvin, niin lapsista kasvaa upeita yhteiskunnan jäseniä. Tai että vanhempien tuki koulunkäynnissä on merkittävä.

Mitä sitten, kun kaikki tämä on tehty: on tuettu opettajaa, kerätty rahat retkiin, mahdollistettu harrastukset sekä taloudellisesti että vapaaehtoistyöllä, ja kuri on ollut tiukka eikä rahaa ole saanut vastikkeetta?

Silti kun lapsesta tulee täysi-ikäinen, niin sitä ollaan tilanteessa, että hän ei OSAA laittaa edes alusvaatteitaan pyykkikoriin. Siis näin hän sanoo nimenomaan, että ei osaa. Paitsi että hän kyllä osasi 7-vuotiaana. Kaikki tavarat jäävät siihen, missä viimeksi niitä tarvittiin.


Ylin kuva Matthew Henry.

Vaikka töihin pitää lähteä kello kuuden maissa, niin hän ei ”pysty” mennä nukkumaan ennen puoltayötä. Mikä sitten tarkoittaa, että hän on kaiken aikaa kuin takalistoon ammuttu karhu eikä mistään voi koskaan puhua ”juuri tänään”. Työpaikasta huolimatta velkaa on enempi kuin auton arvo. Hampaidenpesu – ehkä kerran viikossa. Jos sovitaan imuroinnista ja hän ei muista hoitaa, niin hänelle ei saa huutaa tai huomauttaa asiasta vaan kysyä konditionaalilla: ”Voisitko imuroida?” Helpommalla pääsee itse imuroimalla.

Nuuskat, energiajuomat, ei-kasviksia-järjestön perustajajäsenkortti ja maistelua on myös lain väärältäkin puolelta. On yritetty rakastaa ja pitää rajoja, mutta mikään ei ole auttanut.

Ei oikein tunnu voittajafiilikseltä. Pullamössösukupolvi on understatement meidän perheessä.

Olisiko sinulla hyviä neuvoja pitää perhe kasassa? Tässä alkaa olla vanhemmillakin takki tyhjänä.

Pitääkö lapsi pistää vain pihalle oppimaan ottamaan vastuuta? Tai mistä tietää, että jos kotona asuminen onkin juuri se viimeinen oljenkorsi, joka pitää lapsen pään pinnalla?”

Nimim. Epäonnistunut äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 27 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Olet hyvä äiti Peruuta vastaus

27 vastausta artikkeliin “Tein kaikkeni, mutta lapsestani tuli vastuuton ja laiska”

  • Olet hyvä äiti sanoo:

    Minun mielestä sinä et ole epäonnistunut. Sinä oot tehny ison työn ja kasvattanut hyvin. Me vanhemmat luullaan monesti olevamme jotain jumalia jotka voi määrittää lapsen tulevan luonteen ja elämän omilla valinnoillamme mut ei me voida. Parhaamme vaan voidaan tehdä ja katsoa mitä tulee. Kyllä sinunkin lapses vielä aikuiseks kasvaa, tuo on vaan hankala vaihe kun on ikänsä kouluja käynyt ja siirtyykin työelämään eikä oikein vielä tiedä mitä isona tekis ja sen sellasta kasvukipuilua. Kyllä se siitä.

  • Kia sanoo:

    Napanuora vaan pitää katkaista ja pistää itse oppimaan aikuiset lapset on vastuussa itsestään.

  • Körsbär sanoo:

    ADHD/ADD, Asperger, nepsyt poissuljettu? Onko mitään mt-ongelmia? Terveydelliset seikat tutkittu?
    Voi olla mitä vaan, mutta hankala aikuisen elämään puuttua. :/
    Toiv. asiat ovat järjestyneet.

  • Lannistunut sanoo:

    Kyllä tunnen myötätuntoa! Omani halusi pois kotoa heti yhdeksäntoistavuotiaana omaan vuokra-asuntoon. Puolittain ajoin hänet koulutukseen kun ei ollut mihinkään menossa. Noin vuodessa ote irtosi normielämästä, kämppä kaaoksessa, epämääräistä tuttavapiiriä, juhlintaa ja alkoholia. Hankki kyllä harjoittelupaikkaa ja työpajaa mutta ei pystynyt hoitamaan talouttaan. Uusia opiskeluja, taas sama kuvio. Seurustelusuhteita ja lapsetkin. Tukea saa mutta ei itseään mihinkään pysyvästi. Lapsen kanssa selviää vuoroviikoin mutta…itse alan olla jo elkäkevuosissa ja iäkkäämpi ja odottaisin jo aikuismaista tukea sieltäpäin. Lienee adhd ja nepsykin. Ei aikoinaan tutkittu eikä halua mihinkään tutkimuksiin..

  • sisarus sanoo:

    Kuulostaa täsmälleen samalta, kuin yksi sisaruksistani. Saman kasvatuksen saanut, kuin muutkin, mutta murrosiän jälkeen kaikki alkoi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa. Vanhemmat kokeili kaikkea, porkkanaa ja keppiä, eikä mistään ollut apua. Lopulta diagnosoitiin ADD, sai oikeat lääkkeet ja nuori muuttui kuin eri ihmiseksi.