”Täytyykö lasten takia todella jättää koko oma elämä elämättä?”
”Erosimme viime syksynä, jolloin ex muutti pitkällisen taistelun jälkeen yhteisestä kodista pois. Halusin eron hänen päihteidenkäyttönsä vuoksi, lisäksi hän oli paljon poissa perheen arjesta, eikä juurikaan osallistunut mihinkään yhteiseen tekemiseen.
Eron hän kosti jättämättä tapaamatta lapsia silloin kun niin oli sovittu. Muuton jälkeen löytyi monenlaista tekosyytä jättää lapset tapaamatta. Sovimme lasten olevan hänen kanssaan joka toinen viikonloppu ja se toteutui tasan kerran.
Exän päihteiden käyttö ja rikollinen elämäntapa on saanut hänen kaikki asiansa sekaisin. Jouduttuani vaihtamaan päivätyöstä kolmivuorotyöhön, ex on joutunut pakosti hoitamaan lapsia minun töissä ollessani, varsinkin nyt korona-aikana. Hän tulee hoitamaan lapsia minun kotiini, johon hän on jäänyt pesimään, koska hänen oma kotinsa on asuinkelvottomassa kunnossa, enkä muutenkaan uskaltaisi lapsia hänen luokseen päästää exän tuttavapiirin vuoksi.
Kuva Kelly Sikkema.
En halua exää kotiini ja tunnen suurta ahdistusta hänen läsnäolostaan. Ex puolestaan kuvittelee yhteenpaluuta, vaikka olen selvästi sanonut, etten halua olla hänen kanssaan enää koskaan. Kun ex ei tavannut lapsia lainkaan, minun oli helpompi olla ja pyörittää lasten arki yksin. Nyt olen pyytänyt omaa aikaa, koska en jaksa jatkuvasti olla joko töissä tai lasten kanssa, vaan kaipaan arkeeni myös jotain muuta ja täysin lapsetonta aikuisten aikaa. Exän mielestä minä saan omaa aikaa käydessäni töissä!
Omat sosiaaliset kontaktit on vähissä. Suhteen aikana kaverini ovat kadonneet, koska eivät ole sietäneet ylimielistä puolisoani. Haluaisin jatkaa elämässäni eteenpäin, tavata uusia ihmisiä (miehiä!), ja saada edes toisinaan jopa seksiä. Tilanne on aivan sietämätön ja olen pohjattoman väsynyt. Mietin jo jättäväni kotini ja lapseni ja muuttavani yksin kokonaan pois.
Lapsia en haluaisi isälleen jättää, koska hän on isänä täysin kyvytön. Hän ei ole ollut läsnä lasten arjessa ja joka kerta kääntäessäni selkäni edes työpäivän ajaksi kaaos on valmis: ruoka tekemättä/syömättä, koulutehtävät tekemättä, koko päivän tiskit kaaoksessa pitkin pöytiä, lasten hampaat harjaamatta, likapyykit lattioilla jne. Lisäksi 11 v. lapsen ja isän välit ovat huonot, koska isä ei ole ollut vanhempi lapselle silloin kuin olisi pitänyt. Nyt lapsi uhmaa, eikä tottele ollenkaan isäänsä silloin, kun en ole kotona.
Kuva Ben White.
En jaksa ikuisesti olla kaikkien sotkujen siivoaja, kokki, pyykkäri, ainoa vanhempi, työntekijä töissä. Olen jättänyt omat tarpeeni täyttämättä, koska lapset ovat aina menneet etusijalle. Milloin mulla on aikaa, tilaa ja lupa olla minä?
Toivoin eron yhteydessä, että joka toinen viikonloppu -systeemi olisi toiminut ja lapsivapaata olisi löytynyt. Nyt olen kuitenkin umpikujassa. Exän kanssa on mahdotonta keskustella, koska hän suuttuu samantien ja alkaa esittää marttyyria, koska hänet on potkittu kodistaan ulos (siksi ettei hän olisi selviytynyt asuntolainasta.) Loppuko tämä vasta sitten kun lapset muuttavat pois kotoa vai miten tästä tuskasta pääsee ulos? Onko mun oma elämä katkolla vielä seuraavat 10 vuotta (nuorimmainen on 6v?) Täytyykö lasten takia todella jättää koko oma elämä elämättä?”
Nimim. Milloin on mun vuoro?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 58 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Et ehkä huomaa, miten paljon se syö voimiasi, että joudut katselemaan exää nurkissasi, päästämään hänet omalle reviirillesi. Lopeta se heti. Ei hän ole maailman ainoa vaihtoehto lastenhoitajaksi! Saat apua neuvolan tai kouluterveydenhoitajan kautta, tai ottamalla itse yhteyttä sosiaalitoimeen. Järjestät päivätyön itsellesi. Teet pesäeron exään, et ole yhteydessä etkä päästä kotiisi. Jos hän haluaa lapsia tavata, sen voi varmasti järjestää valvotusti lastenvalvojan kautta. Sinä olet vastuussa lapsistasi, jotka kärsivät nykyisessä tilanteessa. Saat tukiperheen, ja sen kautta omaa aikaa. Hankit lastenhoitajan tarvittaessa, voit hyödyntää kotitalousvähennykset. Oma aika on tärkeää, ja lastesi turva on hyvinvoiva äiti. Mutta et voi millään jaksaa tuossa kuviossa, jossa exäsi myrkyttää sinun ja lastesi elämää.
Paljon tuttua. Exäni ei ole alkoholisti tms. mutta tapaa lapsiaan pääasiassa minun ja lasten kodissa. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Joskus harvoin ottaa pojan mukaansa jonnekin muutamaksi tunniksi, ehkä kerran kk:ssa. Tukiverkostoja minulla ei juurikaan ole, sillä omat vanhempani asuvat toisella puolella Suomea. Ex-anoppini harvoin näkee lapsia ja jos näkee niin vain muutamia tunteja. Lapset ovat kanssani aina vapaa-aikana eli toisin sanoen minulla ei ole omaa aikaa koskaan. Sentään työpäivät olen ”lapsivapaalla” mutta silloin täytyy keskittyä töihin. Olisihan se kiva joskus päästä vaikka harrastamaan yksin jotakin (kuntosalille esim.), käydä ystävien kanssa syömässä tai leffassa tai edes olla joskus ihan vaan yksin kotona. Tukiperhettä olen harkinnut mutta sekin tuntuu olevan niin vaikeaa nykyään. Lasten isä usein lupailee ottaa lapset yökylään kun on vapaata, mutta eipä ole kertaakaan ottanut tässä reilun parin vuoden aikana mitä olemme erillään asuneet. Vetoaa siihen ettei ole aikaa kun on vuorotyössä. Ei tunnu isää lapset paljon kiinnostavan. Haluaa kyllä määrätä lasten asioista mutta mitään vastuuta heistä ei ota. No pärjään minä yksinkin lasten kanssa mutta lapsille tekisi hyvää viettää aikaa välillä isänsäkin kanssa eikä minullekaan se oma aika pahitteeksi olisi. En usko että tämä tästä tulee koskaan muuksi muuttumaan joten odotan vain että lapset kasvavat ja pääsen joskus ilman heitä jonnekin.
Kaikkein helpoiten tukiperheen saavat perheet, joissa ei ole varsinaisia ongelmia. Siis juurikin yh, joka sinäkin oikeasti olet. Jolla lapset on hyvin hoidettuja, mutta halutaan tukea äidin jaksamista. Sellaiset lapset ovat vain ilo tukiperheessä, eikä heistä tarvitse olla huolissaan, kun he palaavat kotiinsa. Erityislapset tai traumatisoituneet lapset (kuten aloittajan lapset tod.näk. ovat) haastavat tukiperhettäkin eri tavalla. Erityislasten kanssa toimimiseen tarvitsee kokemusta/koulutusta ja tietoa, traumatisoituneista, juoppoisän kanssa iltoja ja litä viettävistä on kamala huoli. Tavallisille lapsille löytyy kyllä tukiperheitä, joten ehdottomasti ja lämpimästi suosittelen, että haet vaan.
Miksi olet ylipäätään ottanut exän tuohon kuvioon mukaan? Eron jälkeen hänellä ei pitäisi olla mitään asiaa asuntoosi ja kun vielä kerrot että on huono isä.
Miksi roikut tuollaisessa ihmisessä mistä ei ole mitään hyötyä sinulle?
Heitä se mies nyt ihan ensin mäkeen. Kokonaan.
Kai lapsilla on koulua ja tarhaa? Hanki päivätyö.
Mitä ne lapset ovat tehneet ansaitakseen tuollaista?
Hanki apua. Lastensuojelusta saa tukiperheen.
Ja jos koet tarpeelliseksi, mene terapiaan? Koska roikut tuollaisessa miehessä ja jätät lapsesi kelvottomalle isälle sekä puhut lapsista kuin olisivat jokin riippakivi.
Ja jotta päästää samaan jämään, ei välttämättä edes päihdekäyttöä tarvita.
Mielipuolisia perfektionisteja ha egoisteja on paljon muutenkin. Äitien yksinäistä suorittamista on täälläkin… yhtään yötä ilman lapsia ei ole vietetty viimeisen 8 vuoden aikana. ..
No huomaa ettei ketään kiinnosta lapset, ei sinuakaan kerran jätät ne kuitenkin säännöllisesti ihmiselle joka on kelvoton isäksi. Ja olet pohtinut lasten jättämistä.
Ehkäpä teet nyt lastensuojeluilmoitukset itsestäsi ja isästä niin pääsette lapsista eroon ja pääsette elämään sitä omaa elämää.
Ihan ensimmäiseksi heivaat sen äijän sieltä asunnosta omaansa. Sinun pitää saada se oma elämä tuuletettua eksän hajusta, jotta teille tohtii kukaan muu tulla. Korosta lapsille hyvää käytöstä ja tee kaikkesi, että oppivat hyvät tavat. Sillä tavalla kouluikäiset lapset pääsevät aika helposti iltapäivisin kaverien kotiinkin pariksi tunniksi vierailulle. Muista myös itse kannustaa lapsiasi tuomaan kavereitaan teille. Ruoki vieraat lapset hyvyyttäsi. Vastavuoroisuus usein toimii. Unohda kolmivuorotyö. Et voi tehdä sitä järjissässäsi. Hanki päivätyö ja mieluiten osa-aikainen. Hoidat omaa jaksamista päivisin. Joskus koululaiset voivat mennä ehkä yökylään kavereille, jos hyvät tavat. Ota myös itse kavereita yökylään. Sinun paras tukiverkko ei ole sossu, vaan naapurusto ja lasten kaverien vanhemmat. Mitään et voi kuitenkaan vaatia ja olettaa heiltä, vaan se riippuu täysin siitä löytyykö perheitä, joiden kanssa klikkaa luonnostaan. Sossujen tukiperheet hoitavat, vaikka lasu haisisi pitkälle. Ikävistä täydellisistä perheistä teille irtoaa pelkkiä lasuilmoituksia, kun eivät kehtaa sanoa suoraan, etteivät itse jaksa teitä ja teidän ongelmia, jos lapset oireilevat jotenkin, juoppo isä ei ole kovin hyvä meriitti. Yrittäkää jotenkin nostaa omaa tasoa heittämällä se äijä tosiaan ulos. Näkee lapsia tai on näkemättä. Uusia kavereita voi löytää esim. somesta paikallisista kirppistely- ym. mammaryhmistä.
Mitenhän sillä osa-aikaisuudella maksetaan kaikki menot 🤔
Luultavasti tuohon kolmivuorotyöhön on raha syynä. Tuskin eksä maksaa yhtään mitään
Tukiperhe lapsille vaikka 1-2 krt kk niin saat omaa aikaa
En ymmärrä miten voit puhua lapsista noin. Mieheesi en ota kantaa. Minulle lapset ovat olleet se voima, jolla olen jaksanut eteenpäin. Se voima, jonka takia olen käynyt työssä. Tylsää päivää ei ole ollut ja varsinkaan kurjia päiviä ei ole ollut. Koskaan ei ole tullut sellainen olo, että olen siivooja tai kokki heille.
Olemme käyneet yhdessä lasten kanssa vaikka missä, ja oma aikani on ollut juuri sitä mitä halusinkin. Meillä oli yhteisiä harrastuksia.
Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja minulla on lapsenlapsia neljä, joita rakastan ihan yhtä paljon.
Olin myös yksinhuoltaja ja isä ei osallistunut lasten hoitoon, mutta katsoin että se oli jopa parempi niin. Kaikki isät eivät ole sellaisia, että ansaitsevat lapsensa. Mutta kaikki äiditkään eivät ole..
Elämä jatkuu. Sinullakin. Joudut vain tekemään töitä että saat arjen sujumaan sinulle ja lapsillesi sopivalla tavalla.
Alkoholistista eronneena suosittelisin että et päästä exää asuntoosi minkään tekosyyn varjolla. Hänellä ei ole tarvetta järjestää asioitaan ja omaa elämässään niin kauan kun hän voi pesiä sinun nurkissasi. Hän käyttää tilannetta hyväksi etkä koskaan saa järjestettyä omaa elämääsi itsellesi tyydyttäväksi.
Ota yhteys lastenvalvojaan. Lasten ja isän tapaamiset voi järjestää turvakodilla juurikin syistä jotka itse mainitsit.
Viranomaiset voivat yhteistyössä sinun kanssasi järjestää lasten päivähoidon ja myös esim tukiperheen jossa lapset voivat käydä säännöllisesti ja sinä saat omaa aikaa.
Hyvä kommentti. Tätä meinasin itsekin tulla kommentoimaan.
Lapset ovat pieniä hetken ja koko ajan yhä enemmän HE kaipaavat omaa aikaa vanhemmistaan eli mitä isommaksi tulevat, sitä enemmän omaa aikaa sinullekin tulee. Toki tässä vielä muutama vuosi on sitä tiukkaa aikaa. Ja koska on tiukka aika ja kaipaat tuletusta (tässä varmasti muutakin taustalla kuin vain väsymys lapsiin, joko tiedostaen tai tiedostomatta). Hae yksinhuoltajuutta, hae vuorohoitopaikka 3-vuorotyön takia, viranomaisten kanssa yhteistyössä tukiperhe, jossa lapset voivat olla 1vkonloppu/kk tai joka 2. kk, jotta saat sitä hengähdystaukoa. Pyydä apua viranomaisilta – ei se ole tuomio, he ovat hyvien puolella.
Herranen aika! Ukko pihalle. Jos ei pysty hoitamaan lastensa tapaamisia, niin sitten on hoitamatta. Jokainen vanhempi on itse velvollinen huolehtimaan puitteet kuntoon lapsia varten. Oikeusaputoimistosta voi kysellä neuvoja näiden tapaamisasioiden kanssa, jos keskenään ei pääse yhteistyöhön.
Hae lapsille vuoropäivähoito ja jos joskus on mahdollista pitää ”oma vapaapäivä” heidän ollessa hoidossa, pidä. Hae lastenhoitoapua ja tukiperhettä. Ja lakkaa haikailemasta muiden miesten tapailua just nyt. Keskity ja tutustu ensin itseesi ja rakenna oma itseluottamuksesi ilman ulkopuolisia ihmisiä. Elämästä kuuluu voida nauttiakin 😊
Miksi ihmeessä teit lapsen tuollaisen kanssa? Järki?
Tunnistan tilanteesi, vaikka itsellä ollut vähän toisenlainen. Kuitenkin samankaltainen. Läksin opiskelemaan ja otin 4 v mukaani kun mies (ex) reissuhommissa. Yksin vastuussa pääsääntöisesti viikot ja viikonloput ”yhteisessä” kodissa rumbaa pyörittäen. Mietin milloin tämä loppuu. Onneks i mummot toisella paikkakunnalla ottavat joskus hoitoon, mutta harrastamaan en pysty esim iltaisin. Muusta puhumattakaan. Olisiko joku lastenhoitorinki avuksu tai tuttava tms. Exä kannattaa heivata pihalle, hän kun on yksi lapsi lisää tuossa tilantessa. Tsemppiä.
Hei, tilanteesi kuulostaa tutulta. Selviät kyllä. Hienoa, että tunnistat omat tarpeesi. Olin itse vastaavassa tilanteessa, jossa piti tasapainoilla omien ja lasten tarpeiden välillä. Oli tärkeää, että nuo vaikeatkin ajatukset sai sanoa ääneen. Jätä lukematta negatiiviset kommentit, ne eivät vie sinua eteenpäin.
Ota yhteyttä sosiaalitoimeen. Järjestä itsellesi säännöllistä omaa aikaa. Tarvitset rakkautta, lepoa ja huolenpitoa, josta ammentaa sitten lapsillekin. Homma helpottaa hiljalleen, kun lapset kasvavat ja saat omat tunteesi työstettyä. Tämän jälkeen voit huomata, että myös lasten kanssa vietetty aika tuntuu usein siltä ”omalta ajalta”, täysin yksin vietettyn ajan merkitystä unohtamatta. Läheis- ja sukulaisverkoston ollessa suppea, on apua onneksi saatavissa sosiaalitoimistosta. Lapsesikin ansaitsevat äidin, jolla riittää vielä virtaa iloita heistä. Semmoisia asioita ei voi pakottaa tai moralisoimalla käskeä. Huolehdi siis tarpeistasi ❤️
Ota ihmeessä heti yhteyttä kunnan perhesosiaalityöhön ja pyydä apua. Jos lapset pääsisivät esim tukiperheeseen kerran kuukaudessa viikonloppuna?
Kovasti jaksamista sinulle tilanteeseesi ja onneksi olkoon, että olet saanut pyristeltyä pois vahingollisesta suhteesta! Tuli mieleen, että olisikohan mieskaveri-toiminnasta perheellesi apua. En tunne toimintaa tarkasti, enkä tiedä, kuinka aktiivista toiminta missäkin on, mutta perusajatuksena on, että yksinhuoltajaäidin lasten kanssa viettää toisinaan aikaa vapaaehtoistyötä tekevä mies, joka käy lasten kanssa vaikka kalassa tai kävelyllä tai leffassa tms. jotta lapset saisivat elämäänsä turvallisen mieshahmon ja äiti joskus hetken aikaa ihan itselleenkin. Toivottavasti saat tätä tai jotain muuta kautta tukea, että saisit joskus hetken aikaa palautumiseen varmasti aika kuormittavasta arjesta.
https://www.mieskaverit.fi
Niin siis kerrataanpa. Olet kiukkuinen päihdeongelmaiselle, vastuuntunnottomalle henkilölle koska et saa antaa lapsiasi hänelle viikonlopuksi että saisit omaa aikaa? Oikeasti siis jos hän vaan suostuisi, iloisesti antaisit lapset viikonlopuksi ihmiselle joka ei anna heille ruokaa, kämppään joka on asumiskelvottomassa kunnossa?
Mut sitä omaa aikaa haluisit.
Samaa ihmettelen minä, että miksi antaa ongelmaiselle exälle lapsia edes tunniksi. Hienoa, että kirjoittaja on päässyt eroon päihdeongelmaisesta puolisostaan mutta olisiko kuitenkin parempi lapsille ja sinulle, että apua sinulle ja lapsille löytyisi muualta.
Yhä edelleen ihmettelen, että mitä ihmiset kuvittelevat lapsiperheen elämästä? Lapset vaativat pienenä ja myös isona jatkuvaa huolenpitoa ja ei heitä voi laittaa ”kirjshyllyyn” istumaan kun ei voi tai jaksa perhe-elämää. Jos ei kokonaan niin ainakin osittain pitää unohtaa omat tarpeensa. Sekin aika koittaa kun lapset ovat omillaan ja pärjäävät kun ovat saaneet kasvaa turvallisessa ja rakastavassa kodissa ❤
Miten ihmeessä uskallat jättää lapset päihdeongelmaisen exän hoitoon? Ettei vaan satu mitään.
Oletan, että päihdeongelmat ja isyyden välttely alkoivat vasta kuopuksen syntymän jälkeen? Tuskin olisit muuten kolmea hänelle tehnyt.
Säälin lapsiasi, jos he vaistoavat/kuulevat olevansa riesa ja elämäsi pilaajia. Siitä voi jäädä pysyvät arvet.
Ex pihalle nurkista kokonaan!
Itse aikanaan 9v sitten jäin yksin kahden alle kouluikäisen kanssa kun erosin epävakaasta, alkoholiongelmaisesta miehestä. Hän teki omat ratkaisunsa eron myötä ja jätti kokonaan lastensa tapaamiset.
Minä tein aikanaan meistä itse lastensuojeluilmoituksen jotta sain apua tilanteeseen. Äidin jaksamista tukevaa perhetyötä saatiin heti viikoittain ja tukiperhejonoon laittoivat myös. Vuoden päästä jo saatiin aivan ihana pariskunta jonne lapset pääsivät kerran kuussa ja minä sain kaipaamani tauon ja oman tilan. Apua ja tukea sain myös ystäviltäni ja omalta suvultani kun osasin suuni aukaista.
Vuorotyöt jatkuivat kaksivuorotyönä, kiitos joustavan pomon ja työyhteisön ja lapset kävivät vuoropäiväkotia jne.
Ja hyvin ollaan selviydytty. Paljon paremmin kuin että olisin sitä alkoholistin läheisriippuvaista elämää jatkanut.
Mutta itse se on apua haettava ja pyydettävä.
Siis mitä ihmettä luin? Eiköhän ne lapset kuulu elämään!! Eiköhän ne ole rikastuttamassa elämää, eikä pilaamassa. Vaikuttaa, ettei tässä ole mietitty asioita ihan loppuun asti. Onkohan ollut liian auvoiset mielikuvat vanhemmuudesta? Olisiko tämmöinen keskustelu pitänyt käydä itsesi kanssa ennenkuin niitä lapsia on alettu tähän maailmaan hommata? Olisi kannattanut miettiä millaisia vastuita lapsi elämään tuo vanhemman elämäntilaneesta riippumatta (myös eron sattuessa). Miksi olet hankkinut lapsia tuollaisen päihdeongelmaisen kanssa? Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että ongelmia tulee myöhemmin. Itse olen mies ja eronnut kohta 5v sitten lapseni juuri täytettyä 4 vuotta. Lähivanhempana ollut ja lapsi käynyt tosi vähän äitinsä tykönä. Usein ollut useampi viikko käyntien välissä. Lomat lapseni viettää myös kanssani, koska äiti ei halua ilmeisesti luokseen. Tämä johtuu miehestä jonka tapasi heti eron jälkeen ja jonka kanssa haluaa viettää aikaa ja vain reissailla, viettää sitä kuuluisaa omaa aikaa. Tämä ei minua haittaa ollenkaan. Minä olen sitoutunut hoitamaan lapseni, koska olen halunnutkin lapsen. Toki aluksi saattoi olla rasittaviakin aikoja, mutta koulun alettua, asiat helpottivat huomattavasti ja koskaan ei ole tuntunut, etten jaksa enää. Aloittajankin pitäsi se tietää, että kyllä se helpottaa, koska hällä on jo 11v lapsi. Joo käyn töissä, kokkaan, siivoan, pyykkään, huolehdin kaikki lapsen asiat ja tarpeet. Reissailen, kyläilen ja harrastan lapseni kanssa ja yleensä otetaan myös joku hänen kaverikin reissuille mukaan, niin lapseni saa seuraa. Joo ei ole uutta kumppania minulla. En ole halunnutkaan. Näin tämä on ollut helpompaa. Kohta voisin harkitakkin tavata jonkun, koska kyllä sitä omaakin aikaa on , koska lapsi on jo noin iso. Viihtyy myös kavereillaan naapurustossa. Joo ei ole isovanhemmat elossa ja ei, en myöskään laita yökyläileen minnekkään muuallekkaan, että ei ole sitä tukiverkkoa suuremmin minullakaan. En koe siltikään, että jäisin jostain paitsi ja ettei elämää ei minulla olisi. Aloittajan kannattaisi potkia kokonaan ukko ulos välittömästi nurkista.Tästä se oma elämäsi lähtee rullaamaan lapsesi kanssa. Itse rupeat huolehtimaan kokonaisvaltaisesti lapsestasi. 11v voi nyt vähän aikaa katsoa nuorimmaisen perään, kun haluat hengähtää. Nuorimmainenkin hällä eskarissa ja IP – kerhoon voi varmaan myös mennä. Lisäksi kannattaa ottaa lapsien kanssa käytöön tietyt rutiinit jokaiselle päivälle, Ruokailut, läksyt, nukkuminen jne. Elämänhallintasi muuttuu tällöin radikaalisti parempaan suuntaan. Uuden miehen etsimisien ainakin vakavalla mielellä suosittelisin kyllä jättämään huomattavasti tulevaisuuteen. Netistä löytyy kyllä seuraa intiimimpään kanssakäymiseen, mikäli sellaista haluat välillä laastariksi. Tekstistäsi käy erittäin hyvin selväksi, ettet taida olla päässyt entisestä lopullisesti tunnetasolla eroon ja oma elämänhallintasi on aivan sekaisin. Suosittelisin käymään juttelemassa ammattilaisen kanssa ja avaamassa omia solmujasi. Miksi koet, että EX kostaa eroa lapsen tapaamisella kieltäytymällä? Jos hän ei halua tavata, niin älä ehdota hälle tätä. Ehdottaminen luultavasti vain ruokkii häntä kieltäytymään, koska näkee, että tekee sinulle hallaa. Jos hän oikeasti olisi kiinnostunut lapsestaan niin kyllä hän itse haluaisi lastaan tavata. Anna exän olla omissa oloissaan. Älä pyytele apua hältä. Opettele olemaan täysin riippumaton hänestä. Jos ei ole kelvollinen isäksi niin eiköhän se ole aivan sama katkaista välit kokonaan. Muissa kommenteissa oli hyviä neuvoja mistä apua tarvittaessa saa, jos apua kaipaa. Hei, tämmöistä se elämä on lapsen/lapsien kanssa ja ei se pääty niiden tultaessa 18 ikään. Tämä on normaalia arkea. Kyllä niistä pitää huolehtia ihan koko elämän ajan. Ehkä itse olen niin perhekeskeinen ihminen, että nautin olessani lapseni seurassa niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Kokekaa, eläkää ja nauttikkaa perheenä, perheeseen ei tarvitse useampia ihmisiä
Tällaisten ihmisten ei pitäisi päästä internettiin ollenkaan. Vai myytkö Täydellisen Elämän Verkkokaupassasi kristallipalloja joilla voi etukäteen ennustaa onko vuosien päästä mitä tulossa, tuleeko lopputili, sairaus, onnettomuus, tulipalo tai alkoholismi?
Kärjistävä kommenttiWhat…:lta. Mutta oli siinä paljon asiakaakin ja valoa, että sitä pärjää kyllä – jos vain haluaa.
Oikeassahan tuo What… on. Ja jos totta puhutaan, haluaisin omien lasteni isäksi juuri tuollaisen ihmisen. Kun koskaan ei voi tietää, milloin meteoriitti putoaa päähän; kuka tahansa, koska tahansa voi huomata jäävänsä lastensa kanssa yksin. Jopa ihan yksin, koska tukiverkkokin saattaa laota kuin heinä tuulessa, meillä ainakin on käynyt niin. Päihdeongelmaisesta ei ole vanhemmaksi, se nyt vain on niin ja siitä suunnasta on ihan turha mitään hyvää odottaa. Helpottaa sitä asioiden pohtimistakin, kun tajuaa, että se kortti on ns tyhjä. Lapsilla ei oikeasti, siis oikeasti, ole varsinaista isää niin kauan kuin ihminen läträä huumeiden/viinan kanssa. Näillä lapsilla on vain yksi vamhempi, piste. Ja se elämä pitää järjestää silloin sen mukaan, ei toivoa asioita, jotka eivät tule tapahtumaan. Meilläkin joo juoppo isä ”hoiti”, kun äiti teki iltavuoroa tai yövuoroa. Se ”hoito” oli kapakkareissuja leikki-iässä, juopporemmi katsomassa pornoa meidän alakerrassa tai mesoamassa yöllä pihalla. Se, kun faija lähti baariin ja älysi jättää meidät yksin siitä lähtien kun olin ekalla luokalla, oli parasta aikaa sen ukon ”hoitamana”. Semmoinen vanhemmuus on yleensä parhaimmillaan silloin, kun sitä ihmistä näkee mahd. vähän. 11-vuotiaan ei tarvitse eikä hän voikaan totella ihmistä, joka on elämänsä suhteen täysin hukkateillä ja jota vastuullisempi ja myös aikuisempi se 11-v. väistämättä on.
Ole yhteydessä sos.toimeen, perhepalvelun työntekijä voi tehdä perheellesi palvelutarpeen arvion ja sitä kautta lapsesi voisi saada esim tukiperheen, ja sinä sitä kautta omaa aikaa? Yhteishuoltajuudessa molemmilla huoltajilla on oikeus tavata lapsia ja lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin mutta nämäkin asiat voi hoitaa ja sopia yhdessä sos.työntekijän kanssa.
Tukiperhe itsellenikin tuli mieleen. Jos omista verkostoista ei löydy apua ja tukea, niin täytyy yrittää etsiä niitä muualta. Jollain ajalla ja energialla pusertaa sen, että etsii mitkä tahot tarjoaisivat mitäkin. Tukiperheen lisäksi on tarjolla monenlaista mieskaveria pojalle sun muuta toimintaa, joilla pystyisi saamaan itsellekin oikeasti rauhallista ja huoletonta aikaa edes sen kerran parissa viikossa. Tsemppiä!