Olemmeko me ainoita, joilla ei ole mitään yhteistä?

Yhteinen matka ei innosta. Seksielämää ei ole. Jos lapset ovat poissa kotoa, vanhemmat jumittavat omissa oloissaan. Edes telkkarista ei löydy yhteistä katsottavaa.

Onko tämä kriisi vai mikä? Paranisiko vaihtamalla?

Näitä kysymyksiä miettii tämän jutun kirjoittanut vaimo:

”Parisuhdeongelmaa pukkaa, yllätys. Tuntuu että jahnaan vuodesta toiseen näitä samoja juttuja. Siksi ehkä kirjoitan tänne koska en kehtaa enää avautua yhdellekään ystävälle.

Noh, täytän pyöreitä tänä vuonna ja maksoin perheellemme ulkomaanmatkan. Älkää ymmärtäkö väärin, mies on varannut pari edellistä. Mutta minä rakastan lähteä pois kotoa, nähdä muuta maailmaa ja vaan olla. Kotona ei osaa vain olla, aina jotain puuhaa.

Nyt mies ilmoitti että kylläpä onkin matka huonoon aikaan, miehen töiden kannalta. Aivan, tämähän tuli puskista. Alunperin hän oli ollut ehkä hieman nihkeä lähtemään mutta ajattelin taas kerran että lasten takia/kanssa olisi kiva lähteä. Enkä minä muita mukaani saakaan. Kuka haluaa lähteä minun ja kahden ala-aste ikäisen pojan kanssa reissuun?? Varsin houkuttelevaa varmasti.


Kuva Chuttersnap.

Ongelmat eivät jää tähän, vaan meillä harrastetaan intiimiä kanssakäymistä hyyyyvin harvoin. Tänä vuonna ehkä kaksi kertaa. Syy on minussa, oikeasti. Ei vaan kiinnosta. Tästähän mies suivaantui, eikä syyttä. Mutta kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

Kiinnostuksen puutteeseen vaikuttaa varmasti myös henkinen jaksaminen. Jos lapset ovat yökylässä, niin meillä on niin jännää että minä katson tv:tä ja todennäköisesti mussutan herkkuja naamaan. Mies on tietokoneella ja hemmottelee itseään yhdellä, kahdella, ehkä jopa useammalla kaljalla. Usein jompikumpi nukkuu jopa sohvalla.

Olen alkanut miettimään, että jos nyt jo ollaan näin eri maailmasta, niin mitä se on myöhemmin kun lapset muuttavat maailmalle?

Onko tilanne kaikilla näin? Ei ehkä kaikilla mutta monella? Että huomaa, ettei meillä ole mitään yhteistä, ei samoja iloja, ei samoja haluja. Me emme viihdy edes teeveen ääressä samojen ohjelmien parissa!

Onko tämä jonkun sortin kriisi joka nostaa päätään? Vai tylsä elämä? Olisiko ruoho vihreämpää kuitenkaan toisella puolella? Onpa elämä hankalaa ja haastavaa!?!”

Nimim. Nalkuttava mamma

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

20 vastausta artikkeliin “Tätäkö se ”kasvoimme erillemme” tarkoittaa?”

  • Olisinpaleski sanoo:

    Niin tutun kuuloisia tarinoita elävästä elämästä, ihan kuin minun elämästäni. Kolme lasta, yli 20v yhdessä eloa. Tuntuu ettei ole mitään yhteistä. Mies harrastaa omia juttujaan, jotka menevät aina kaiken muun edelle. Mies ei puhu, minkäänlaista keskustelua ei saa aikaiseksi, joten ei tilanteesta siis olla juteltu ollenkaan. Touhuaa kyllä lasten kanssa mutta meidän yhteiset jutut ovat jääneet. Minulla on tunne että olen hänelle ilmaa, ei halua edes olla lähelläni.
    Muutamaan kertaan olen järjestänyt lasten hoidon ja kahdenkeskistä aikaa. Silloin mies onkin keksinyt jotakin itselle tärkeää ja kaikki on mennyt pieneen. Yhdessä istutaan hiljaa sohvalla, minä luovutan ja mies ei varmasti tule nukkumaan ennenkuin minä olen jo uinunut pitkän tovin. Seksistä ei tietoakaan, ei Eden parin yön yhteisellä, kahdenkeskisellä reissulla. Silloin joi itsensä niin humalaan että sammui heti Sänkyyn päästyään. Itku tulee jo ajatuksesta, mieli tekisi erota, mutta yhteinen laina ja koti, Minulla pienemmät tulot ja elämä olisi pienillä tuloilla yksin toivotonta kolmen lapsen kanssa. Sinnittelen, touhua lasten kanssa ja teen omia reissuja mökille ja muualle ilman miestä. Sinnittelen vaikkei ehkä kannattaisi. Oma itsetunto nollassa, Erohan tästä varmasti tulee, kunhan lapset ovat isoja. Aina sitä vaan tyhmä ihminen toivoo että jokin muuttuisi 😭

  • T sanoo:

    Läpikäyty sama vuosi sitten ja päädyttiin eroon. Nyt kun ex-miehen juttuja kuunnellut huomannut vielä enemmän miten erilaisia ja eri planeetoilta ollaan. Uudessa parisuhteessa ollut paljon parempaa kaikki. Meillä viikkoviikkovuorosysteemi lapsen osalta huoltajuudessa ja erittäin hyvin toiminut. Lapsi kuitenkin isänsäkin kanssa tahtoi olla yhtäpaljon kuin äidin, joten tuo ollut meille erittäin hyvä ratkaisu.

  • Nalle poh sanoo:

    Meillä yllätteän muuttunut vähän samanlaiseksi. Meillä on tosin vauva joka valvottaa minua niin että ajatus seksistä kuulostaa vastenmieliseltä. Väsymystä, väsymystä. Ehkä muuttuu, ehkä ei muutu, kuka tietää?

  • Yhteinen koti sanoo:

    Joo. On samaa. Mä luotan kuitenkin siihen, että kyllä tää tästä taas korjaantuu.
    Ainakaan mä en tästä talosta lähde.

  • Sama sanoo:

    Sama meilläkin ja lisäksi en pärjäisi taloudellisesti lasten kanssa ilman että pitäisi muuttaa kauas. Koen muuton huonoksi lapsille ja siksi yritän jaksaa. Olen ihan varma että mies eroaa viimeistään kun lapset omillaan, mutta toivon että siihen asti jaksaisimme/ pystyisimme hoitamaan lapset yhdessä.

  • Epätoivoinen sanoo:

    Tuttua. Ahdistaa kuitenkin lukea ja kuulla aina ihmisten kommentteja; ’ei kannata tuhota perhettä’, ’asiat saa järjestykseen jos on tahtoa’. Itse tiedän erota täytyisi mutta en uskalla, jään ihan yksin kun ei ole sukulaisia tai kavereita. Hän on hyvä isä onneksi. Ero ajatuksia miettien pelkään että jos lapsemme saakin jonkun mielipuoli äitipuolen tai mitä jos sairastunkin vakavasti – kuksa on pitämässä kädestä kiinni sairaalassa. Eli miten ihmeessä näistä yksinäiset ihmiset selviää!?

  • H sanoo:

    Minkälaisen parisuhdemallin lapsille antaa se että vanhemmat eivät tee yhdessä mitään? Jaetaan ehkä lastenhoitovuorot, läpsystä vaihto, jaetaan yhteinen asuntolaina. Kyllähän väljähtynyt suhde on mahdollista herättää eloon mutta se vaatii molemmilta tahtoa. Ei riitä jos vain toinen tekee ja tahtoo.

  • Minttu sanoo:

    Ei ero ole maailmanloppu. Jos toisen kanssa ei enää huvita tehdä mitään, armollisempi voi olla erota jolloin kummallakin voi olla mahdollisuus uuteen onneen. Mahdollisuus, ei mitään takuita siitä. Yksinkin olen onnellisempi kuin huonossa suhteessa jossa mulla ei ole arvoa.

  • Vaikea ja vittumainen eksä sanoo:

    No tämmöiseksi se oli mennyt meidänkin elämä. Kaksi lasta, koululainen ja vielä päiväkoti-ikäinen. Minä vuorotöissä, pidin kodin ja lasten asiat kunnossa, parisuhdeaika jäi tosi vähiin. Mies alkoi keskittyä itseensä, urheiluun, ei halunnut tehdä perheensä kanssa mitään. Perjantai-illat kuitenkin joi parit kaljat ja valitsi tv:n tai pitkän puhelun kaverille. Ja sitten hän pamautti ilmoituksen, että tää oli nyt tässä ja hyppäsi tuosta vaan uuteen suhteeseen. Toki eksä löysi heti uuden naisen. Siinä meni yhdessä parissa päivässä koko yhdessä rakennettu elämä, ydinperhe rikki, arjen pyöritykseen osallistunut isä katosi, tilalle tuli itsekkäästi omaa onneaan haluava mies, jäin käytännössä yksin pyörittämään vanhaa elämää, kotia, jäin selittämään lapsille miksi isi muutti pois kotoa, jäin ykdin miettimään että miten hitossa pärjään vuorotyön ja lastenhoidon kanssa. Sitten tuli vastaan raha, ihana koti piti myydä, en pystynyt siihen jäämään. Kyllä lapset eksän ja uuden rakkauden luona ovat ja mä kipuilen edelleen perheen rikkoontumista. Mä olisin laittanut vielä suht pienten lasten elämän oman onneni edelle. Mä en olisi rikkonut niiden perhettä. Kyllä tähän on sopeuduttu, mutta on ollut kivinen tie ja toipuminen vuoden jälkeen on vieläkin kesken. Eksästä en tiedä, hän kun ei halua edes nähdä mua enää, en tiedä sen ajatuksista mitään. Ehkä hän on vain nykyään onnellinen ja huoleton ja hänelle riittää vain sen hetken vastuu lapsistaan, kun niitä tapaa. Ja minä, kyllä, yritän kasvaa henkisesti, mutta mietin edelleen miten katkeruus vältetään…

    Tää oli se toinen puoli, mitä etopäätöksestä voi seurata. On helppo elää mielikuvissa, että mitä uusi onnellinen elämä on, mutta jokaisen lapsiperheessä tehty eropäätös, ei vaikuta vain kahden aikuisen elämään ja siinä on ne lapsetkin.

  • Mietin vaan sanoo:

    Jep, niin tuttua. Ihan kun itse olisin kirjoittanut. Meillä kyllä eropuheet jo pitkällä mutta konkretia vieläkin puuttuu. Miksi se sit kuitenkin on niin vaikea lähteä vaikka huomaan et yksin on helpompi hengittää? Ehkä juuri tuo, että kokee huonoa omaatuntoa siitä kun ei ole ”oikeaa” syyt (väkivalta,alkoholismi tms), mutta onhan sekin oikea syy että itse voi huonosti eikä sitä yhteistä vaan löydy vaikka tässä on kuukausia asiasta jo keskusteltu. 😐

  • Harkitse ihmeessä sanoo:

    Hmm. Miettisin kyllä vielä. Jos ei ole väkivaltaa ja vakavia riippuvuuksia, voi ehkä vielä olla toivoa. Pelkkä seksin puute tuntuu lapsiperheelle aika kevyeltä syyltä rikkoa perhe. Myöskin se, että ”minulle olis ottajia” ei ole hyvä lähestymistapa… kun lapsia on, ja naisista erossa tulee lähes aina yksinhuoltajia sekä työmäärän että rahan puolesta, ei siihen ole jonoksi asti miehiä tulossa. Paitsi tietysti hetkeksi kerrallaan, silloin joskus kun lapset on saatu siivottua jonnekin hoitoon (minne, jos ei isä ota?).

  • Elämäni kunnossa sanoo:

    Mies ei puhu mitään. Ei keskustele mistään. Ei kerro mitään oma-aloitteisesti. On iloinen vain kun on menossa kavereiden kanssa jonnekin. Kotona juo kaljaa telkkarin ääressä. Ei halua tehdä perheen kanssa mitään. Suunnittelen eroa. Kun saan asiani järjestykseen, lähden. Siihen asti pysyn järjissä pitämällä itsestäni hyvää huolta. Aloitin uudestaan juoksemisen ja olen laihtunut 5 kg. Ikäisekseni olen hyvän näköinen. Kyllä mulle ottajia löytyy.

  • Vaimoke sanoo:

    10 vuotta liittoa takana ja yksi lapsi.
    Miestä ei kiinnosta seksi.
    Emme tee mitään enää yhdessä.
    En halua olla hänen lähellään, koska vain niin pystyn sietämään seksittömyyttä.
    Käymme töissä, viemme lasta harrastukseen ja kisoihin, matkustelemme.
    Otan voimani lapsista ja työstä ja matkoista. En tiedä miten tässä käy. Erokorttia vilautellaan pari kertaa vuodessa.
    Emme ole teinivanhempia, joten tällä hetkellä mennään kulisseissa. Tämän perheen hajottaminen ei ole ykkösasia. Meillä on vain yksi elämä jne – tiedän. Pistän ehjän perheen oman onneni edelle.

  • Äiti 85 sanoo:

    Ei meille oo käynyt noin vaikka 10v yhdessä 5 lasta.. miehen exää vastaan jouduttu taistella kun teki jatkuvasti keksittyjä lasuja. Sitten erityislapset tuonut niin paljon haasteita elämään mutta niin paljon mahdollisuuksia saada yhteistä aikaa kun mennään yhessä kuuntelen diagnoosit.. läheisten kuolemat on kans lähentänyt meitä. Onkohan meillä sit vaan käynyt niin hyvä mäihä että saadaan yhessä taistella. . Eihän meidän puolella ketään muutakaan oo.. köyhyys kans yksi kiva juttu että kun kummallakaan varaa käydä harrastamassa mitään niin ollaan vaan yhessä. Kaikki tehdään perheen kesken ja ehdoilla..

  • Nimetön sanoo:

    No näinhän se on,varsinkin monien vuosien jälkeen.

  • BiiliJ sanoo:

    Koen mieheni vastenmieliseksi. Meillä ei ole mitään yhteistä paitsi talo ja lapset. Mies ei harrasta liikuntaa, on passiivinen, ei tykkää matkustella, on hyvin vähän sosiaalinen, inhottava kaljamaha ja treenaamaton olemus saavat voimaan pahoin.

    Mitä voi tehdä jos näin on? Voivatko asiat muuttua? Yritin aikani, mutta voin vain muuttaa itseni. Ero tulossa ennemmin kuin myöhemmin 🙁

    • Timdh sanoo:

      Kuulostaa liiankin tutulta… Ei tee mieli olla kotona kun toinen vain makaa sohvalla päivästä toiseen, syö epäterveellisesti, ei liiku, ei harrasta mitään, ei tapaa ketään. Kun olemme lomalla haluamme tehdä eri asioita, mies haluaa istua kaljalla jossain tai loikoilla uima-altaalla, valittaa heti jos täytyy kävellä yhtään minnekään. Seksi on vain mekaanista jyystämistä ja hyvinä kausina olen yrittänyt eikä miestä kiinnosta tai seksi kestää vain muutaman minuutin kokonaisuudessaan. En ymmärrä kuinka on näin vaikea lähteä huonosta parisuhteesta pois? Tuntuu että arvomaailmatkin ovat nykyään aivan erilaiset (Vai onko ne koskaan kohdannutkaan?)

  • Kuollutta sanoo:

    Ihan samanlaista mutta haluja silti itsellä olis. Miehellä vaan ei kiinnosta ku kaljan juonti. Ja yksi poika vaan. Toinen yli ja toinen alle 40. Pitkä liitto takana. Mietin ihan samaa!

  • Desperate housewife sanoo:

    Huh. Kannattaa jo ajatella itseään tuossa tilanteessa. Lähtisin sinun tilanteessa jo eri suuntaan. Itsellä nuorin lapsi 3v. Ei onnistu vielä lähteä. Ei kiinnosta oma mies, tekisi mieli kokeilla onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Surullista mutta totta.

  • Kämppiselämää sanoo:

    On ollut just tuommosta jo vuosia. Kymmenen vuotta yhdessä oltu, lapset nyt pieniä.

    Kunhan kasvavat niin eiköhän me erilleen singota.

    Ei kiinnosta vieraatkaan miehet. Yhden ”vieraan” miehen kanssa hetken sain kokea huumaa, mutta se loppui lyhyeen. Pikkulinnut lauloivat.

    Sitä muistellen, niistä hetkistä voimaa ammentaen.

    Molemmilla lupa omaan elämään, mutta ei vaan innosta minua ainakaan. Tuntuu ettei kukaan täytä kriteerejä enää, enkä koe itsekään enää täyttäväni.

    Otan onneni muista jutuista. Lapsista ja harrastuksista. Jospa tää tästä.