Lomakauteen mielletään usein ilo, rentoutuminen ja perheen ja läheisten kanssa vietetty aika. Mutta loma voi olla myös stressaavaa ja negatiivisten tunteiden täyttämää aikaa, ja joillekin aviopareille joiden suhde on murroksessa voi lomakausi olla se hetki, joka tuo varmuuden eropäätökselle. Parit voivat olla ristiriidassa talouden, lasten kasvattamisen tai uskottomuuden kanssa, eivätkä lomakauden ylimääräiset kulut ainakaan paranna tilannetta. Kumppanien välisten ongelmien lisäksi jännitystä lisäävät ulkoiset tekijät, kuten perheenjäsenet ja erimielisyydet appivanhempien kanssa.

Loma on hyvää aikaa perhekiistalle. Perheet kokoontuvat, on erilaisia perinteitä, toiveita ja ennakko-odotuksia ja mahdollisesti vielä töiden aiheuttamaa stressiä. Jos kumppanin perheenjäsenten kanssa on jo entuudestaan ongelmia, ne voivat helposti räjähtää lomien aikana ja osoittautua joillekin pariskunnille viimeiseksi pisaraksi.

Taloudelliset ongelmat voivat myös vaikuttaa lomien jälkeiseen avioero boomiin. Varsinkin avioliitoissa, joissa pariskunta ei ole samoilla linjoilla rahan suhteen. Usein jompikumpi puolisoista saattaa venyttää perheen budjettia liikaa antaakseen lapsilleen tai muille perheenjäsenilleen enemmän. Tämä taas ärsyttää suunnattomasti toista osapuolta, joka mielummin ostaisi vaikka jouluna muutaman lahjan vähemmän, kuin eläisi ylivarojen tai sovitun budjetin.

Miten välttyä erolta?

Jotkut pariskunnat eivät ehkä edes tiedosta, että suhteessa on ongelmia tai että heidän avioliittonsa saattaa olla murroksessa. Heille ensimmäinen merkki ongelmasta voi hyvinkin olla se, kun he saavat lomakauden jälkeen tekstarin: ”Haluan erota”. Näissä tapauksissa on kuitenkin tärkeää olla rauhallinen ja tiedostaa mahdollisesti oma huono käytös tai kieltäminen. Vaikka olisit järkyttynyt, merkit vaikeuksista on todennäköisesti olleet jo pitkään ilmassa.

Yleisimmin parit, jotka ovat matkalla kohti avioeroa eivät keskustele, eivät osoita läheisyyttä, eivät harrasta seksiä ja tappelevat koko ajan. Useasti ihmiset tulevat sokeaksi tilanteelle ja tyytyvät huonoon suhteeseen niin kauan, kunnes jokin riita tai tapahtuma ylittää riman ja sitten ollaankin jo jättämässä avioerohakemusta käräjäoikeudelle.

Johtuivat ongelmat mistä hyvänsä on ainoa keino välttyä avioerolta yhteinen halu selvitä ja keskustella ongelmista. Jos suhteessa on draamaa ja toinen osapuoli tuntee itsensä hylätyksi, petetyksi tai loukatuksi, on aika kohdata nämä tunteet yhdessä, löytää yhteys uudestaan ja asettaa selkeät rajat ja säännöt tulevaisuutta varten. Jos suhteessa vallitsee hiljaisuus stressin ja erimielisyyksien vuoksi, on aika avata viestintäkanavat ja aloittaa yhdessä suhteen parantaminen. Ammattiapua on myös saatavilla ja parisuhdeterapiasta voi löytää ratkaisuja, joita ei ominpäin löytäisi.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Viimeinen kotityö Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Tästä syystä me eroamme lomien jälkeen”

  • Nimetön sanoo:

    Suhtaudun vähän epäilevästi ajatukseen, että keskustelut olisivat tie suhteen parantamiseen.
    Harva mies haluaa keskustella, mutta naiset vatkaavat kaikkea, kuten minä tässä.
    Jos mitään yhteistä kivaa ei enää ole ja kaikki menee riitelyksi, suhde on syytä lopettaa. Tekohengitys ei toimi pidemmän päälle.

  • Eronnut, veloissa mutta vapaa ja onnellinen sanoo:

    Mies uhkailee erolla ja kehuu muita naisia. Oma vaimo on itsestäänselvyys. Sitä saa mitä tilaa.

  • Anna sanoo:

    Enpä olis uskonut ellei itselle olis käyny juuri noin. Elokuussa loman jälkeen erottiin, sitä ennen oli lomat olleet 6 v yhtä helvettiä. Olisin halunnut suunnitella lomia vähän etukäteen, miehen mielestä kaiken pitää mennä suunnittelematta spontaanisti. Mitään kivaa ei voi tehdä, koska hän ei hslua tehdä mitään. Jos haluaisin suunnitella jotain, kaikki päättyy raivariin. RAIVARIIN, 46- v mies.

  • Viimeinen kotityö sanoo:

    Naisten enemmyys jätetyistä avioerohakemuksista selittyy yksinkertaisesti sillä, että vaikka ero saattaa olla yhteisesti sovittu tai jopa miehen ehdottama, nainen joutuu tässäkin tapauksessa hoitamaan ns. likaisen työn.

    • Pelkureita? sanoo:

      Se on muuten juuri näin! Mies uhkailee erolla, mököttää ja käyttäytyy muuten epäasiallisesti. Menot kavereiden kanssa kiinnostaa eniten. Vahinko ettei samaa panostusta voisi laittaa pariterapiaan, kun keskustelut päättyy yksipuolisiin syytöksiin, niin ulkopuolisesta avusta olisi kyllä hyötyä. Lisätään kierroksia ja ajetaan nurkkaan, nainen hoitaa lopulta likaisen työn.