Joko teillä on aloitettu keskustelu siitä, kenen luona joulu vietetään?

Monet viettävät joulun anoppilassa, halusivat tai eivät. Osa toki haluaakin, ja heillä voi olla jos ei mukavaa, niin ainakin ihan siedettävää. Sitten on niitä perheitä, jotka joutuvat vastoin tahtoaan lähtemään appivanhemmille joulun viettoon, koska muuten seuraa draamaa ja kiukuttelua.

Uuden tutkimuksen mukaan se ei välttämättä ole hyvä idea.

Jos appivanhempien luona on kireä tunnelma, se riittää yksinäänkin laskemaan mielialaa. Mutta tutkijoille selvisi, että joulun vietto anoppilassa voi myös aiheuttaa muutoksia suolistobakteereissa – ja nämä muutokset voivat altistaa masennukselle!

Ruokavalion muutokset, alkoholi ja stressi voivat saada aikaan muutoksia suolistobakteereissa. Tutkimuksen mukaan joulunviettopaikka vaikutti suolistobakteereiden määrään, oletettavasti stressin takia.

Tutkimukseen osallistui 24 vapaaehtoista. Heistä 16 lähti joulunviettoon appivanhempien luo, ja kahdeksan omien vanhempiensa luo. Heiltä otettiin ulostenäytteet 23. ja 27. joulukuuta.

Näytteistä kävi ilmi, että appivanhempien luona joulua viettäneiden ruminococcaceae-bakteerien määrä oli vähentynyt huomattavasti. Se viittaa siihen, että koehenkilöt olivat kokeneet psyykkistä stressiä.

Masentuneilla ihmisillä on todettu olevan vähemmän ruminococcaceae-bakteereita. Hiirillä taas on huomattu, että stressi vähentää samaisten bakteerien määrää.

Sekä perheidensä luona joulua viettäneet että appivanhempien luona juhlineet olivat syöneet samantapaista ruokaa ja käyttäneet saman verran alkoholia. Tutkijat olettavat, että ruokavalion vaikutus ei selittäisi bakteerikannan muutoksia.


Kuva Nik Shuliahin, ylin kuva Jose Gabriel Ortega Castro.

Suolistomikrobit lähettävät aivoille viestejä, ja voivat siten vaikuttaa mielialaan, ruokahaluun ja ahdistuneisuuden määrään. Näin ollen anoppilavierailun aiheuttama stressi voi muuttaa suoliston bakteerikantaa ja muuttunut bakteerikanta vaikuttaa mielialaan.

Tutkijat eivät kyselleet, miten joulunvietto oli sujunut, joten on siis pelkästään oletus, että anoppilassa kyläily oli bakteerikannan muutoksen aiheuttanut syy.

Mutta kyllähän tämä näyttö riittää jokaiselle, joka haluaa olla joulun mieluummin kotona, omilla vanhemmillaan tai vaikkapa matkalla! Kenties tämän pohjalta rohkaistuu sanomaan, että me vietetään tämä joulu kotona!

Jos se ei ole mahdollista, kenties omaa jaksamista jouluvierailun aikana kannattaa tukea syömällä sellaisia ruokia, jotka tukevat suoliston hyvinvointia, sekä pyrkimällä vähentämään stressiä.

Syö näin:

– Syö monipuolista ruokaa. Monipuolinen ruoka takaa sen, että suolistossa on monenlaisia bakteereja.

– Kuidut tukevat suoliston hyvää bakteerikantaa.

– Sokeri, alkoholi ja keinomakeutusaineet saattavat heikentää suoliston bakteerikantaa. (Ai että ilman viiniä ja suklaata pitäisi selvitä?!)

– Probiootit ja prebiootit voivat olla hyödyksi. Näitä saa sekä valmisteina että suoraan ruoasta. Probiootteja on varsinkin hapatetuissa ruoissa, ja prebiootteja esimerkiksi sipuleissa, pavuissa ja kylmissä perunoissa.

Jouluna ja muulloinkin kannattaa siis lastata pöytään hapankaalia ja perunasalaattia.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ei jouluihminen Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Tämähän on tiedetty: joulu anoppilassa MASENTAA!”

  • Turha stressata sanoo:

    No, ainakaan tänä jouluna ei tarvitse murehtia vierailuja. Ja sitäpaitsi appivanhemmat ja isovanhemmat voivat kerrankin viettää leppoisan joulun kuten haluavat. Ei ole pakko muinakaan jouluina reissata ympäri Suomea.

  • Ei jouluihminen sanoo:

    No tuota, olisivat iloisia, kenellä on appivanhemmat (ja omat vanhemmat) jäljellä :). Se tarkoittaa että he ovat elossa ja sinä olet vielä naimisissa. Muutenhan joulu on mitä parhain aika lähteä vaikka parin viikon etelänlomalle, mahdollisimman kauas :).

  • anonyymi sanoo:

    16 lähti joulunviettoon appivanhempien luo, mutta näiden kuudentoista puolisot viettivät samassa paikassa – omien vanhempiensa luona. Tutkittiinkohan heidän suolistonsa bakteerikantaa? 8 lähti omien vanhempiensa luo, mutta heidän puolisonsa appivanhempien luo.