Munasolujen pakastaminen on viime vuosina yleistynyt. Se lisää naisen todennäköisyyttä saada lapsi vanhemmalla iällä. Väitetäänkin, että munasolujaan pakastavat uraorientoituneet naiset, jotka haluavat keskittyä töihinsä mutta pelata varman päälle lastenhankinnan suhteen.

Tämä antaa vähän kylmän kuvan. Oikein toimiva äidillinen nainen on sellainen, joka lopettaa urastaan hömpöttämisen ja asettuu nuorena kotiin tekemään lapsia, tällainen asenne on edelleenkin voimissaan.

Uuden tutkimuksen mukaan siitä ei kuitenkaan ole kysymys, että naiset pakastaisivat munasolujaan uransa takia tai jostain oletetusta itsekkyydestä johtuen. 85% munasolujaan pakastaneista naisista on pakastanut ne siksi, että he eivät ole löytäneet sopivaa kumppania jonka kanssa yrittää saada lasta.


Kuva Jelleke Vanooteghem, ylin kuva Aaron Burden.

Tutkimus tehtiin haastattelemalla 150 naista Amerikassa ja Israelissa, joten otanta ei ole kovin suuri, mutta näillä naisilla tärkein syy munasolujen pakastamiseen oli sopivan kumppanin puute. Niitä, jotka pakastivat munasolunsa uraan ja työhön liittyvistä syistä, oli tutkittujen joukossa kaikkein vähiten.

Aiemmin tänä vuonna julkaistussa pienessä brittitutkimuksessa saatiin sama tulos. Siinä haastateltiin 31 naista, ja heidänkin pääasiallinen syynsä pakastaa munasoluja oli sopivan kumppanin puute. Nämä naiset eivät halunneet tehdä paniikkiratkaisua ja yrittää lasta epäsopivan kumppanin kanssa vain siksi että biologinen kello tikitti.

Suomessakin naisia usein syytetään itsekkyydestä ja työhön uppoamisesta jos he ”jättävät lasten hankkimisen liian myöhäiseksi”. Keskustelussa puhutaan paljon vähemmmän siitä, että harvat naiset haluavat yrittää lasta yksinään. Sopivan kumppanin löytäminen on monesti vaikeaa, ja vielä haastavamman asiasta tekee se, että myös kumppanin on haluttava lasta. Asia ei siis ole yksin naisen päätettävissä.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mitä ei äiti tekisi ... Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Tämä on todellinen syy sille, miksi naiset pakastavat munasolujaan”

  • Mitä ei äiti tekisi ... sanoo:

    Itse selvitin mahdollisuutta pakastaa omia munasoluja lapseni käyttöön, koska saimme jo lapsen ollessa vauva tietää, ettei hänellä ole omia munasoluja. Valitettavasti lapsi on vielä niin nuori ja itse alan olla niin vanha, ettei munasoluja saa pitää pakastettuna niin kauaa, että lapseni olisi lisääntymisiässä.

    Tämä ihan vaan siltä varalta, jos lapsi olisi halunnut ”omasta verestä” olevia lapsia ja sisarukset tai serkut eivät ole halukkaita luovuttamaan omiaan.