Kesäjuhlien pukukoodissa saattaa nykyisin olla toive siitä, että juhlija saapuisi paikalle ilman hajuvettä tai muita hajusteita asunsa osana. Että kyllä on mahdottomaksi mennyt tämä nykyajan meno! Ihmisiä halutaan rajoittaa joidenkin hankalien yksilöiden takia! Kyllä normaali täysjärkinen ihminen tuoksuja sietää! Sitäpaitsi juhlapukeutuminen jää aivan puolitiehen ilman asun täydentävää parfyymia!

Tai sitten toiveeseen on ihan kohtuullinen syy. Jos ei itse kärsi tuoksuyliherkkyydestä, sitä voi olla vaikea ymmärtää. Tuoksuyliherkkä kertoo, miltä se tuntuu:

”Lukemani ja keskustelujeni perusteella minulla on todella lievä tuoksuyliherkkyys. Muut saavat paljon pahempia oireita, ja vähemmästä.

Aloin saamaan oireita tuoksuista esimmäisen raskauteni aikana, joten laitoin kaiken herkistyneen hajuaistin piikkiin. Mutta oireet jatkuivat lasten synnyttyä. Herkistyin muun muassa hajuvesille. Kerran olimme menossa mieheni kanssa viettämään iltaa, joten olin pukeutunut nätisti ja laittanut hajuvettä. Mutta ilta loppui lyhyeen kun jo matkalla minusta tuli äärimmäisen väsynyt. Silmiä kirveli ja tuntui kuin olisi keskiyö, kroppa pisti ihan kokonaan liinat kiinni. Jouduimme lähtemään takaisin kotiin.

Kesti kauan ennen kuin yhdistin oireet hajuveteen, sillä en käytä tuoksuja joka päivä. Jossain vaiheessa ihmettelin, että miksi aina uuvuin täysin kun oli jotain menoa tiedossa, tai vaikka käytyäni laivalla haistelemassa hajuvesiä. Sitten hoksasin yhteyden.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en voisi käyttää hajuvettä lainkaan. Osa tuoksuista saa aikaan reaktion, osa ei. Mutta mitään tuoksua en voi suihkia kaulalleni, jossa se on nenäni alla koko ajan.


Ylin kuva Daria Nepriakhina.

Väsymys oli reaktio, johon kiinnitin huomiota ensimmäisenä. Sen jälkeen aloin tajuta muutakin: tuoksut aiheuttavat pistävää tunnetta ja kirvelyä nenässä ja poskionteloissa. Silmät tuntuvat ikäänkuin kuivilta. Jos tuoksu on oikein ärsyttävä ja voimakas, se aiheuttaa myös pahoinvoinnin tunnetta ja päänsärkyä. Hajuvesien lisäksi oireita tulee deodoranteista, hiuslakoista ja partavesistä sekä siivousaineista, ilmanraikastimista ja huuhteluaineista.

Oireet eivät ole hengenvaarallisia, tai edes vaarallisia, pelkästään epämukavia. Mutta jokainen voinee kuvitella omalle kohdalleen sen, millaista olisi kokea näitä oireita joka aamu bussissa, työpaikalla ja harrastuksissa, sekä varsinkin kaikissa kivoissa menoissa kuten vaikka teatterissa, ravintolassa ja juhlissa. Siihen pisteeseen asti, että joutuu lähtemään kesken illan kotiin…

Tuoksuyliherkkyys häiritsee elämää, eikä se ole oma valinta. En ymmärrä uhmakkuutta tuoksujen käytössä. Eihän kukaan sano ruoka-allergisellekaan, että senkun syöt vaan, olet kuvitellut oireesi.

Ymmärrän kyllä, että monille hajuvedet ja tuoksuvat tuotteet tuottavat paljon iloa. Itsekin pidän hajuvesistä, eikä minusta ole ollenkaan kivaa se, että en voi ostaa kivaa tuoksua jos se aiheuttaa oireita. Toivoisinkin ymmärrystä tämän suhteen. En halua rajoittaa kenenkään elämää, mutta nyt tilanne on se, että muiden tuoksujen käyttö rajoittaa minun elämääni. Siinä on kuitenkin eroa, onko rajoittaminen sitä, että ei voi käyttää runsaasti hajustettua kosmetiikkaa ihmisten ilmoilla, vai sitä että ei voi poistua kotoaan.”

Allergia.fi kertoo tuoksuyliherkkyys-sivuillaan: Tuoksuherkkyydellä tarkoitetaan erilaisten tuoksujen ja hajujen aiheuttamia elimellisiä oireita kuten nuhaa, päänsärkyä ja pahoinvointia. Aikaisemmin tuoksuherkkyyttä pidettiin lähinnä psyykkisenä oireiluna, mutta nykyään lääketiede on tunnistanut sen elimelliseksi vaivaksi.

Tutkimuksen mukaan väestöstämme noin joka kolmas oireilee ainakin joskus tuoksuista tai hajuista. Heistä vajaa kolmannes määriteltiin vahvasti tuoksuherkäksi. Tuoksuherkkyys vaikuttaa merkittävästi noin puolen miljoonan suomalaisen elämään. Tavallisimpia oireita ovat nuha ja nenän kutina, päänsärky sekä silmäoireet. Muita oireita ovat pahoinvointi, yskä, hengenahdistus, kurkun karheus, iho-oireet ja huimaus.

Herkkyys oireille vaihtelee. Joku voi saada jo muutamassa minuutissa hankalan päänsäryn, kun joku toinen selviää muutamalla aivastuksella. Tuoksuherkkyys ei ole sama asia kuin hajusteallergia, joka tarkoittaa iholla ilmenevää kosketusallergiaa kosmetiikan hajusteille.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 25 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Allerginen allergikoille Peruuta vastaus

25 vastausta artikkeliin “Tältä tuoksuyliherkkyys tuntuu”

  • Hajuton sanoo:

    Todelliseksi ongelmaksi vuosien aikana tullut minulle. Aiemmin tuli vain pää kipeäksi. Nykyään alkaa kurkkua pistellä ja ääni lähtee kokonaan. On kuin tikkuja joku pistelisi kurkkuun. Ääni on poissa jonkun aikaa ja senkin jälkeen kähisen. Ei lainkaan kivaa olla töissä päiväkodissa ja vielä korona-aikaan. Eräänkin kerran saanut paheksuvia katseita vanhemmilta.Meidänkin päiväkoti pitöisi olla tuoksuton mutta aina joku suihkuttelee hajuvettä.

  • SV sanoo:

    Oma suosikkini: ”mä laitoin vaan vähän”.

    Ja ihmiset ei itse huomaa, että kun ovat vuosia lätränneet hajuja niin se on niin pinttynyt heihin ja kämppään ja kaikkeen, että vaikka eivät sinä päivänä laittaisi yhtään mitään, niin tuoksuvat silti. Pahimpia ovat varmaan huuhteluaineet ja erilaiset käsirasvat. Ja muutama tietty hajuvesi.

    Kiva yrittää keskittyä töihin kun päätä särkee ja huimaa.
    Ja tiedän, ei voi rajoittaa muita ja kaikilla on oikeus jne.,
    mutta hajusteteollisuutta voisi verottaa terveydelle haitallisena.

  • Nappe sanoo:

    Olen tapahtumatuottaja koulutukseltani. Yleensä tilaajani on joku yhdistys tai liitto.
    Pyrin tiedotteessa/ mainoksessa aina kertomaan, että tämä on tuoksuvapaa tilaisuus, jotta myös tuoksuyliherkät voivat saapua paikalle. Muutkin allergiat huomioidaan aina.

    Kerron muutaman esimerkin, jotka ovat jääneet mieleeni erityisen hyvin.
    Taustaa ensin.. Olen itse keliaakikko ja vakavasti pähkinä-allerginen, joten ruoka-aine allergiat ovat taatusti sellaisia, joihin kiinnitän erityistä huomiota.

    Olin järjestämässä erästä tapahtumaa, johon osallistui yksi yhdistyksen ulkopuolinen henkilö joka piti erittäin tärkeänä kertoa kaikille hänen ruoka-allergiastaan. Hän useaan kertaan oli yhteydessä minuun ja yhdistyksen puheenjohtajaan, jotta viesti hänen ruokarajoitteestaan menisi varmasti perille. Tein catering palvelun kanssa diilin, että kaikki ruuat paitsi yksi kakku ovat hänen ruokarajoitteensa mukaisia. Eli hänellä oli noin 12 ruokaa jota hän pystyi syömään ilman hankaluuksia.

    Tapahtuma aika koitti ja hän tuli paikalle. Hän seisahtui buffet pöydän ääreen ensin napakasti minua ja puheenjohtajaa tuijottaen.Minä kerroin että kaikki paitsi yksi kakku on hänen ruokarajoitteensa mukaisia, että hän voi nauttia olostaan turvallisesti täysin vapaasti. Hänen kasvonsa heltyi ja hän oli silminnähden todella onnellinen. Hän kertoi kuinka hän on otettu että hänet oli otettu vakavasti ja olipa hienoa että pystyy valitsemaan ihan mitä tahansa. Sitten meidän (minun ja puheenjohtajan) äimistykseksi hän käy lappaamassa sitä yhtä kakkua lautaselleen (josta molemmat ovat varoittaneet ja näyttäneet hänelle) , selittäen samalla että hänen ”Paha ja Vakava Allergia” on vaan joskus ärsyttävä hänen mahaansa, mutta pakko kokeilla tuota kakkua, koska se vaan näyttää niin herkulliselta.. Hänen ”allergia” oli Gluteiini. Eli se sama josta minä saan kivuliaita vatsa kramppeja, oksennusta 2 päiväksi, iho-oireita jne..
    Silloin korpesi oikein huolella.

    Joten kyllä… minua ärsyttää nämä ihmiset jotka tekevät itsestään numeron täysin aiheetta ja vaativat erityiskohtelua, ilman että he huomioivat muita ihmisiä.

    Mikäli olen henkilökohtaisesti tuoksu yliherkän ihmisen kanssa tekemisissä.
    Minulla on tuoksutonta saippuaa jolla pesen itseni, tuoksutonta vaatepesuainetta jolla pesen vaatteet ja varmistan niiden vaatteiden pysymisen tuoksuttomina niin, että vaihdan vaatteet paikan päällä ”arkivaatteista” puhtaisiin ja tuoksuttomiin vaatteisiin. Käytän tuoksutonta deodoranttia jne. Meikkiä en saa tuoksuttomaksi, mutta en ole koskaan henkilön kanssa niin intiimissä kontaktissa, että meikki olisi ongelma.
    Tämä vaatii erikoisjärjestelyjä ja toivon että tuoksu yliherkkä ihminen arvostaa sitä panostusta jota hänen eteensä käytetään aivan kuin minä arvostan gluteiinitonta ruokaa jota mahdollisesti saan.

    Tapahtumatuottajana on hankala tietää kuinka vakavasta allergiasta on kyse.
    Tuoksu yliherkkyyttä kuten monia muita allergioita on eri asteisia.
    Se olisi tärkeää tietää, että tarviiko tuottajan poistaa henkilö paikasta jos hän tulee tuoksuvana ja mikä on se raja mikä tuoksuvuus ihmiselle sallitaan? Onko ookoo jos hän on savuton ja ilman parfyymia? Pitääkö vaatteet olla myös täysin tuoksuvapaita, entä deodorantti? Miten tuottajan kuuluu testata asia? Mitä voidaan vaatia ihmiseltä, joka ei kärsi tuoksu yliherkkyydestä? Mitä voidaan vaatia muilta ihmisiltä jotka eivät ole allergisia?

    Milloin pyörätuolissa olevat alkavat tosissaan vaatimaan esteettömiä paikkoja? Milloin yhteiskunta herää kaikkiin turhiin portaisiin ja askelmiin ja liian korkeisiin kanttikiviin?

  • Nimetön sanoo:

    ”Eihän kukaan sano ruoka-allergisellekaan, että senkun syöt vaan, olet kuvitellut oireesi.”
    Itse asiassa ruoka-allergiset saavat kuulla tätä aivan jatkuvasti.

  • Tsemppiä tuoksuyliherkät! sanoo:

    Minä tiedän, mistä teidän tuoksuyliherkkien vähätteleminen johtuu. Tiedän 2 tapausta, jossa ”tuoksuyliherkkä” on kovaan ääneen mainostanut, että olen tuoksuyliherkkä.
    Ensimmäisen tällaisen ihmisen kohtasin n. 20 vuotta sitte ollessani pikkuisen yli 20v. Tämä tuoksuyliherkkä oli exän sisko. Hän kovaan ääneen mainosti miten ei kestä mitään tuoksuja; joulukuusi, WC:n raikastimet, leikatun ruohon ja hakatun metsän tuoksu saavat hänelle allergisen reaktion. Sitten hän mainosti, miten bensan, pakokaasujen, tupakan ja kloriitin tuoksut ei tee mitää. Eräs kerta me oltiin ostettu tekokuusi kun hänen siskonsa oli tuoksuyliherkkä. Kun hänen siskonsa näki tämän kuusen niin hän alkasi haukkomaan henkeä, sitten hän meni kokeilemaan salaa kuusta niin allerginen reaktio meni ohi.
    Toinen tapaus oli 3 vuotta sitten. Eräässä liikkeessä nainen valitti myyjälle, miten tupakan haju saa hänet kakomaan hengitystä ja kun edellä ajavassa autossa tupakoidaan niin hänen on pakko ajaa auto tiensivuun. Sitten tämä nainen sanoi että hänen henkeensä ottaa kun on tuntikin sitten tupakoitu! Me seisoimme nykyisen mieheni kanssa hyllyn toisella puolella ja olimme juuri tupakoineet eikä hän edes yskinyt.

  • Dansku sanoo:

    Tuoksuyliherkkyys on kyllä ärsyttävää. Minä saan päänsärkyä (joihin ei panadolit ja buranat tehoa) sekä suussa maistuu nämä hajusteet, esim. hajuvedet, partavedet, hiuslakka, jotkut voiteet. Päänsärky iskee nanosekunnissa ihan kuin päätä moukaroitaisiin sekä silmiä kirveltää ja kieli tuntuu paksulta ja maistuu pahalle. Kelleen vieraalle en ole ikinä valittanut vaan oon mahdollisuuksien mukaan yrittänyt siirtyä ja saada hajurakoa. Olen jopa vetänyt paidan kauluksen nenän päälle. Kaikista pahinta tämä on suljetussa tilassa esim. auto, bussi, juna ja lentokone. On kuulkaa vaikeaa kun elämänkumppanina on henkilö joka rakastaa tuoksuja ja käyttää niitä aina kun menemme treffeille (vaikka joka kerta sanon että mulle tuli päänsärky sinun tuoksuistasi) 🙁 Ja silti hänen aina pitää saada niitä käyttää ja itse kärsin.

  • Migreenimummu sanoo:

    Tuoksuyliherkkyys on ärsyttävä vaiva.Itse kärsin voimakkaista hajuvesistä ja partavesistä,miesten vahvat dödöt pistää yökkäämään ja tuntuu että kieli turpoo suussa.Päänsärky tulee jos joutuu pitkään olemaan samassa tilassa vahvasti tuoksuvien ihmisten kanssa.En kuitenkaan vaadi ketään vähentämään vaan siirryn ulkotiloihin jos mahdollista.Perhe on ymmärtänyt asian ja valitsee tarkkaan tuoksunsa.

  • Minttu sanoo:

    Voisitteko kirjoittaa ääniyliherkkyydestäkin itse kärsin tästä ja todella meinaa hankaloittaa välillä elämää 😬

  • Laktoosivammainen allergisten äiti sanoo:

    Kyllä ruoka-aine allergisille, laktoosi-intoleranteille ja keliaakikoille kommentoidaan usein, että itse olet keksinyt tai eihän se nyt haittaa, jos vähän syöt. Liekö samat ajattelemattomat ihmiset.

  • Mari sanoo:

    Oli kyllä hirveää kun mun mieheni tuoksuyliherkkyys oli pahimmillaan. Se aivastelu oli tauotonta, jossain isossa marketissa kun oltiin jossain eri käytävillä, saattoi miehen aivastelusta päätellä, missä menee. Ja silmät vuosi punaisena. Hirveä väsymys aina, väsyyhän sitä kun elämä menee pärskiessä… Jostain syystä nyt hieman hellittänyt, mutta ei meille kannata tuoksukynttilöitä tuoda taloon.

  • Allerginen allergikoille sanoo:

    En ole trolli – missään nimessä. Olipa loukkaavaa!

    Allergikot saavat olla itsekkäitä mutta muut eivät? Sitä paitsi sanoin käyttäväni tuoksuja kohtuudella.

    • surullinen sanoo:

      Millä oikeudella saa aiheuttaa muille pahaa oloa / kärsimystä? Empatia ei ehkä vahvin vahvuutesi?

  • Allerginen allergikoille sanoo:

    Minä kaipaan tuoksuja ja niitä käytän. Pyrin käyttämään kohtuudella.
    Nykyään kaikkea rajoitetaan ja kielletään pienen marginaaliväestön vuoksi. Inhoan tupakansavua mutta en siitä nillitä, siirryn sivummalle. Joskus jopa lähden mukaan tupakallle, jos mukava juttu on kesken.

    Ihmiset ovat tulleet heikoiksi nykyään. Kaikkelle ollaan allergisia, ruoalle, sähkölle, vedelle, tuoksuille, ihan kaikelle.

    Veikkaan, että sota tai pula-aika parantaisi monet allergiat. Surullista mutta totta.

    • Nubba sanoo:

      Täsmälleen samaa mieltä! Olen itse allergikko, astmaatikko ja siihen päälle vielä krooninen migreeni. Elin nuoruuden ja ison osan aikuisiästä tuoksuttomassa maailmassa. Mutta rakastan tuoksuja! Jossain vaiheessa päätin, että en elämääni halua enää rajoittaa. En tietenkään kaikkia tuoksuja rakasta ja joskus on pakko vaihtaa paikkaa tai lähteä paikalta jonkun hajun vuoksi. Joskus tulee järkyttävä migreeni ja astmakohtaus mutta niihin on lääkkeet. Itselleni sopivat tuoksut olen löytänyt ja niitä käytän vaikka työpaikan hajupoliisi hyökääilee kimppuuni.

    • Ewe sanoo:

      Ehkäpä sota ja pula-aikoina heikoimmat kuolivat pois muita häiritsemästä… Kaiken maailman kauhkotaudit tappoivat, ei silloin eritelty sairauksia niin tarkkaan. Jos tukehduit allergiseen astmakohtaukseen niin sekin oli sitten yksi allergikko vähemmän. Joko kestit ja elit tai sitten kuolit. Nykyään heikommatkin selviävät hengissä, mutta hygieniassa on menty toiseen ääripäähän.

      • Allerginen allergikoille sanoo:

        Kyllähän nykyäänkin kuollaan, monesta eri syystä. Eikä jatkuvilla rajoituksilla saada sitä estettyä. Nykyään on lääetiede auttamassa myös allergikkoja.

        En halua väheksyä oikeita allergioita, jotka aiheuttavat paahimmillaan kuoleman. Mutta moni elitaso-allergikko käy hermmoon.

        • Maarit sanoo:

          Tähän kiusaan ei ole lääkettä minkäänlaista. Voit huoleti lopettaa trollaamisen. Itse olen sitämieltä, että kaikki tuoksuja käyttävät voitais pistää samaan umpinaiseen halliin. Katsotaan kuinka kauan jaksavat hengittää erilaisia myrkkyjä. Itsekin rakastan tuoksuja,mutta herkkyyteni sietää vain luonnontuoksuja,joten kaikki muu on synteettistä, eli myrkkyä. Minkä ihmeen takia sinä haluat rajoittaa meidän herkkien elämää? Se on sama,jos halvaantuneelta otettaisi pyörätuoli pois ja sanottaisi että nauti ulkoilusta

      • Tuoksuyliherkkä, ei heikko sanoo:

        Käsittämättömän itsekkäitä ja oman navan perspektiivistä nämä ensimmäiset kommentit tässä, vaikka kirjoittaja on juuri hyvin avannut mitä ne tuoksut monille kanssaihmisille aiheuttavat.

    • Allerginen allergikoille sanoo:

      Tuoksuyliherkka ei heikko kirjoittaa minulle vastaukseksi (jostain syystä en pääse siihen vastaamaan suoraan):
      ”Käsittämättömän itsekkäitä ja oman navan perspektiivistä nämä ensimmäiset kommentit tässä, vaikka kirjoittaja on juuri hyvin avannut mitä ne tuoksut monille kanssaihmisille aiheuttavat.”

      Käsittämättömän itsekästä on myös kuvitellla, että toisten pitää elää allergikon ehdoilla. On myös oman navan perspektiiviä pahimmillaan kun joutuu kuuntelemaan seisovassa pöydässä kanssaihmisten avautumista siitä, mitä ruokaa ei voi ottaa ja miksi. Pahimmillaan kuulee, että joku ruoka pierettää.

      Olen aina pitänyt allergiolla kotkottajia maailman itsekkäimpinä ihmisinä. Ja tämä kirjoitus kommentteineen vahvistaa näkemystäni. Piste.

      • Ewe sanoo:

        Taisipa eksyä trolli tännekin, en oikein usko että kukaan nykyaikainen ihminen on noin valmis vahingoittamaan muiden terveyttä pelkän itsekkyyden vuoksi.

      • Tuoksuyliherkkä, ei heikko sanoo:

        Tuolla asenteella ilmeisesti syöttäisit kala-allergikollekin kalaa, koska hän se vain tyhjästä valittaa.

  • Erittäin allerginenko sanoo:

    Jotenkin niin samaistuin tilaanteesi. Mutta minulla tuo ilmenee hieman rajumpana.
    Töissä useaan otteeseen pyytänyt ettei pukuhuoneessa suihkuteltais parfyymejä sillä joka kerta lopputulos on sama. Ihoni menee kauttaaltaan punaisten läikkien peittoon. Kiva helottaa kun katkarapu. Ääneni häviää ja hengitys salpautuu…
    Junassa matkustaessa on pakko vaihtaa vaunua tai jäädä pois kun ei saa henkeä. Pahimpia tuoksun aiheuttajia on miehet jotka hölväävät sitä partavettä puol pulloa tuoksusta päätellen naamaansa.
    Koskaan ei pidä luottaa rasvojen sisällyslyetteloon vaan haistaa ennen kun ostaa…
    Saatika sitten pyykinpesupulverit yms. Nekin on tarkkaan tutkittava ennen ostopäätöstä…
    Niin monet kerrat saatu kärsiä koko perhe siitä että pullon kyljessä lukee allergia testattu parfyymiton niin iho hajoaa näitä käyttäessä…
    Se on pysyttävä tutuissa ja turvallisissa merkeissa. Vaatteiden ostamisen ollaan suurimmaksi osaksi tästä syystä siirtäneet postimyyntiin…

    • Mummu sanoo:

      Ihan kuin minun kynästäni.Saan järkyttävän mugreenin sekalaisista tuoksuista joita työpaikkani pukuhuoneessa,bussissa yms.paikoissa on paljon.En voi laivallakaan mennä taxfree kauppaankaan ellen vedä henkeä ja juokse ohi,varsinkin jos kemikalio on ekana.En valita mutta olen huomannut että paljon hajusteita käyttävät turtuu omille tuoksuilleen eikä haista niitä enää.Jos ihmisellä on hapan iho niin h6väkin tuoksu muuttuu todella pistäväksi ja se on kaikkein karseinta,anteeksi vaan kaikille.Ps mulla on aina migreenilääkkeet mukana.

  • Ewe sanoo:

    Niin totta! Itse olen saanut kommentteja tyyliin ”Ota toinen allergialääke”, ”Eihän tuo ole edes voimakas haju” yms. Itse kuulun ryhmään, jonka oireita on hankala piilottaa, eli armoton aivastelu, silmien vuotaminen ja (joskus tahallaan) kovaa niistäminen… Sekä se väsymys. En ymmärrä miksi hajuvettä ei voi käyttää käyttää hillitysti, itse käytän niitä harvoja, joita kestän noin tipan puolikkaan niskaan ja se tuoksu tulee kyllä sieltä esille, mutta ei hallitse koko huonetta.
    Ja kosmetiikan lahjaksi antajat: Voisitteko edes joskus kysyä minkälaista saippuaa yms. perhe käyttää? Minulla on edelleenkin käyttämättominä 6v vanhat jouluiset nestesaippuat ja voiteet sekä kesäkukan tuoksuiset juhannustuomiset. Onneksi kaikki ovat kauniissa hajutiiveissä purkeissa.

    • Kokeiltu sanoo:

      Hyväksi havaittu konsti on syödä valkosipulia reilusti, helpottaa oireisiin ja hajupommit itse väistävät.