Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Tänään taas oli päivä kun huusin, kun en saanut yksinkertaisesti MITÄÄN asiaa hoidettua lapsen kanssa asiallisesti. Kun kaikki toistettiin kovaan ääneen neljään kertaan, eikä mikään mennyt perille siltikään. Tiesin kokoajan että tapa on väärä, mutta en kyennyt muuttamaan sitä asialliseksi keskusteluksi pienen lapsen kanssa.

Kun vihdoin sain lapsen sänkyyn ja taas ärähdin, lapsi alkoi itkemään… sanoi että on mummia ikävä ja vasta silloin kykenin puhumaan rauhallisesti. Kerroin lapselle että joskus vaan on sellaisia päiviä kun ei aikuinenkaan jaksa mutta se ei tarkoita ettei äiti tykkäisi ja rakastaisi. Kyllä rakastan, koko sydämestäni tuota pientä poikaa! Poistuin hänen huoneestaan ja menin pesemään meikkejäni pois… kun vain romahdin vessan lattialle itkemään ja hoin päässäni etten jaksa enää, EN JAKSA OLLA VASTUUSSA KAIKESTA YKSIN!!

Olen alusta asti ollut yksin. 1,5 vuotta olin suhteessa, joka päättyi reilu vuosi sitten. Mutta silloinkin olin vastuussa yksin, koska ”minulla on lapsi, ei hänellä”. Onhan se tavallaan niin. Mutta ei mennä siihen nyt. Neljä vuotta olen ollut täysin yksinhuoltaja ja valehtelematta joka viikko kuullut lauseet: ”onneks oot yksin”, ”oot ONNEKAS kun oot yksin”, ”Aattele kun tossa ois vielä mies joka ei tee mitään”. Mun onni ei todellakaan ole olla yksin! Näiden lauseiden sanojien parisuhde on huono!

Nainen itkee

Kuva Kat Jayne.

Palataan siihen romahdukseen vessanlattialla…. itkin pyyhe naamallani ja yritin olla huutamatta. Pyykit, tiskit, siivoominen, ruuanlaitto… lapsen päiväkotiin vieminen ja sieltä hakeminen, kaikki päiväkotiin liittyvät asiat, ruokakaupassakin pitää käydä, ja näiden lisäksi raha asiat… laskut ja rahahuolet. Vielä siihen oma työ ja opiskelu. Kun joku muu s**tana laittaisi edes tiskikoneen päälle joskus!!

Kaikesta huolimatta mä yritän olla äiti, joka kuuntelee ja puhuu, on henkisesti läsnä. Mutta kuka kuuntelee mua? Kuka mulle on henkisesti läsnä? Kuka näkee sen ku mä en jaksa? Vaikka mä yritän sanoa ääneen etten mä jaksa. Saan vaan kuulla joko että ”joo, oon kyl miettiny et sul on rankkaa..” tai sen yllämainitun, kuinka parisuhteessa olevilla on raskasta, kun mies on niin raskas eikä tee mitään. Tai sen kuinka vahva mä oon!! EN MÄ AINA OLE!

Annan pikku vinkin, pysähtykää miettimään! Jos parisuhteessa on todella niin paha olla ja vaikeeta, kukaan ei pakota sitä jatkamaan. Tai kun yksinhuoltaja sanoo että hän ei jaksa, älkää sillä hetkellä ottako puheeksi teidän raskasta parisuhdetta! Koska me yh:t oltas onnellisia joskus siitäkin, et joku vaan makais tossa sohvalla!

”Sen tajuaa vasta kun sen menettää”, pitää niin paikkansa! Istukaa alas ja miettikää, mitä se toinen on tehnyt tänään, eilen tai viimeviikolla. Ne pienet asiat jää huomaamatta kun niitä ei osata arvostaa, niitä ei nähdä ollenkaan!

Mä antaisin just nyt mitä vaan, kun joku istuis mun viereen ja ottais kädestä kii. Sanois että itke vaan ja antais mun olla heikko ja väsynyt edes hetken.

Pyykinpesun taukonaposteltava

Mutta lapsi ei nuku vieläkään, pyykit on koneessa, tiskikone päällä, tarhareppu pakkaamatta, omat eväät tekemättä… ai niin ja suihkussa pitäis varmaan käydä myös, jos ehtii. Ois ollut kiva katsoa myös telkkaria, mutta ei näköjään tänään(kään). Eikä muuten ehditty lapsen kanssa leikkimään tai pelaamaan tai ulkoileen tai mitään muutakaan, mitä kaikki asiantuntijat sanoo, että pitäis jokapäivä tehdä. Tää on varmasti yhteinen ongelma, oli yh tai ei… kelloon ois voinu piirtää muutaman lisätunnin samalla ku niitä käännettiin.

Tänään oli huono päivä, todella huono. Ehkä huomenna parempi ❤️. Tämä avautuminen sai jopa mun sarkasmin ja huumorintajun heräämään ja nyt jo naurattaa kuinka välillä niin pienet asiat paisuu pilvenpiirtäjän kokosiks. Mä rakastan olla äiti, mut löytysköhän meille halvalla kotiapulaista jos miehiä ei oo tarjolla?”

Nimim. Aina yksin

Artikkelikuva Ümit Yıldırım.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 21 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle anonyymi Peruuta vastaus

21 vastausta artikkeliin “Tältä tuntuu olla yksinhuoltaja ja kuunnella ulinaa parisuhteista”

  • Tukiperhe sanoo:

    Hae tukiperhettä lapsellesi, sossusta. Hän voisi käydä siellä esim. 1 tai 2 viikonloppua kuukaudesta. Ne on tarkoitettu juurikin mm. tot.yksinhuoltajille.

  • Anneli sanoo:

    Tukiperhetoiminnasta voisi olla apua. Lapsi on yleensä viikonlopun kuussa tukiperheessä ja vanhempi voi levätä sen aikaa ja hoitaa asioita, nähdä omia kavereita jne.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Kyllä minä totaaliyhärinä olen onnellinen, että tässä rumbassa ei tarvitse katsella sohvalla makaavaa ja kaiken aikaa sotkevaa miesvauvaa, joka ei jaksa osallistua kodin pyöritykseen, kun töissä on niin rankkaa. Eikä tarvitse neuvotella kenenkään kanssa siitä, mihin kouluun lapsi menee, vaan kaiken saa päättää itse. Meillä yhäreillä on asiat paremmin kuin valtaosalla lapsiperheistä.

    Väsynyt olisit silloinkin, kun joutuisit tekemään kaiken saman itse, mutta lisäksi katsoisit sohvalla makaavaa ukkoa, joka ei sormeaan liikauta. Ja yksin olisit siinä parisuhteessa, ja eron jälkeen olisit taas kokonaan yksin, tosin saisit tapella eksän kanssa lasten asioista lastenvalvojalla.

    Kiiltokuvaelämää ei ole kellään, siksi siihen on turha verrata itseään.

  • TuuliMa sanoo:

    Niin ymmärrän. Totaaliyksihuoltajana olleena yli 8 vuotta.

  • Huonoista huonoin sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta. Minulla oli tuossa väsymyksen ja jaksamattomuuden tilassa aikoinaan kaksi lasta. En saanut todellista apua mistään, syytettiin vaan kaikesta, teen kaiken väärin jne. Ja minä olisin vain halunnut siihen sen toisen aikuisen! Tilanne päättyi lopulta lasten huostaanottoon ja minut viskattiin syrjään. Kunpa saisit apua ajoissa, ettei sinulle käy niin!

  • Monet itkut itketty sanoo:

    Minulla on 14 vuotta takana yh-äitinä. Ystävät eivät tosiaan kykene ymmärtämään, miten esim palkkapäivä on aina juhlapäivä. Taas selviydyin kuukauden! Tai opettajan kehu on kuin Nobel-palkinto!
    Vaikka oma äitini paheksui siivouspalvelun säännöllistä ostamista vähistä rahoistani kerran kuussa, ja kyllähän ”hyvä äiti” itse kotinsa puunaa, toi tämä ”tuhlailu” minulle saman tunteen kuin viikonloppuloma kylpylässä.
    Kaikki tekemäsi työ nyt, ja valitettavasti monet seuraavat vuodet, tuottaa suuren ilon ja ylpeyden aiheen nähdessäsi upeiden lastesi kasvun ja saavutukset. Kohta saat jo lapsesi mukaan yhteisiin arkisiin puuhiin. Lapsille tärkeintä on yhdessäolo ja yhdessä tekeminen.
    Joten kyllä! Kotitalousvähennysten omavastuun yh-perheisiin. Tai mikä vain ratkaisu, jotta samalla myös voisimme työllistää niitä, jotka ehtivät ja jaksavat.

  • Just joo sanoo:

    Moni nainen parisuhteessa olisi myös onnellinen jos joku tulisi viereen sohvalle ja ottaisi kädestä kiinni ja lohduttaisi ja kiittäisi. Harva mies tekee kuitenkaan niin. Kaikki eivät ole yhtä vahvoja kuin sinä ja pitävät itsellään sen rasittavan miehen. Ja suora vastaus ongelmaasi miksi kukaan ei ymmärrä sinua eli tunne empatiaa sinua kohtaan? Koska sinäkään et tunne empatiaa heitä kohtaan. Ihan yhtä itsekäs olet kuin kaverisi, vakka on valinnut kantensa.

  • Kolme vuotta erosta sanoo:

    Tavallaan samaistun, tavallaan en. Olen alusta asti ollut yksin lasten kanssa koska isän ollessa kuvioissa hän oli vain fyysisesti läsnä, kolmas lapsi. Sanoisinko vielä erityislapsi näiden oikeiden lasten rinnalla. Joka tapauksessa siitä lähdettyäni taakka lähti harteiltani ja kiitän jokaista päivää jonka saan olla rauhassa lasteni kanssa, ilman psyykkisesti häiriintynyttä miestä pilaamassa omaa onnellista ja kiitollista elämänasennettani.
    On mullakin hetkiä kun mietin että olispa ihana kun joku tekis ruokaa mulle. Näitä on kyllä tosi harvoin. Enemmänkin ajattelen, että onpa ihana kun saa just sitä ruokaa mitä ite haluaa, eikä tarvi miettiä mitähän se toinen haluais. Ehkä parisuhteeni oli niin traumaattinen, että osaan olla onnellinen näin. Tilanne on mikä on, ja mulla on miljoona syytä olla onnellinen ja kiitollinen. Parisuhde on vain yksi asioista elämässä. Parisuhde on kumppanuutta, mitä tietenkin itsekin joskus toivoisin. Ehkä kun lapset on isoja.
    Mutta ehkä enää en edes mieti koko asiaa. Näen sen enemmän niin, että nyt saan tehdä asiat just niin kun ite parhaaksi näen. Ei mulla olisi resursseja parisuhteeseen, siihen pitäisi lopulta panostaa ihan miten kaikkiin ihmissuhteisiin. Nyt riittää että panostan lapsiin. Meillä on ihana arki yhdessä. Puhelin äänettömälle ja pois näkyvistä kun tulet kotiin ja keskityt siihen mitä olet tekemässä, niin jo alkaa onnellisuus.

  • Katjuska sanoo:

    Voisitko saada kunnalta varhaisen tuen palveluita? Silloin joskus joku toinen laittaa tiskit ja pyykit tai laitatte ne yhdessä.

  • Hanna sanoo:

    Olen itse 5 v vilkkaan pojan itsellinen äiti. Välillä minuakin hirvittää henkinen (ja talodellinen) vastuu mutta toisaalta kokisin mahdollisen parisuhteen myös energiaa vievältä. Ajatus että minun pitää ottaa vielä yhden ihmisien tunteita ja toiveita huomioon tuntuu rankalta… Mielummin hoidan kaiken itse ja voin tehdä ihan oman mieleni mukaan lapsen kanssa – ainakin juuri nyt. Minusta arki ei ole niin rankkaa koska mietin ruokajutut fiksusti ja siivoan ehkä kerran viikossa. Arkena ollaan kuitenkin kotona vaan pari tuntia iltaisin. Menen ajoissa nukkumaan, jotta saan varmasti tarpeeksi unta. Ja minulla on korkea koulutus, auto ja omistuasunto – hyvä muistaa etteivät kaikki ole köyhiä ja alhaisesti koulututteja yh:ta.

  • Kaikkea hyvää sinulle ihanalle äidille sanoo:

    Olen totaali yh:n tytär. Kun olin pieni äiti on kertonut olleensa hyvin väsynyt ja kuinka kaikki oli yhtä selviämistä ja kuinka hän oli usein vihainen. Elämä tietysti keveni kun kasvoin ja olin itsenäisempi sekä minusta alkoi olla seuraa eri tavalla.
    Minä en kyllä muista äitiäni kiukkuisena tai väsyneenä. Muistan äitini kaikkivoipana ja hellänä. Muistan yhteiset pelihetket, iltasadut, marjaretket. Äidin ompelukoneen äänen iltaisin ja palkkapäivien jäätelöpaketin.
    Koko lapsuuteni oli niin paljon onnea ja aikuisuuteni kiitollisuutta. Rakastan äitiäni yhä valtameren verran ja hän on paras ystäväni.
    Sinä olet kaikki kaikessa lapsellesi, vielä helpottaa. Älä tunne syyllisyyttä väsymyksestäsi, kaikki me äidit huudamme ja olemme lopussa toisinaan. Et tee mitään mitä minäkään en olisi tai oma äitini olisi tehnyt. Ei lapsi mene pilalle parista romahduksesta.

    Parisuhteesta voin sanoa että ne ovat erillaisia, joku ehkä onkin yhtä yksinäinen suhteessaan kuin yksin ollessaan mutta tietysti yksin oleva on aina yksin. Jos sinun on vaikea kuunnella ystäviesi parisuhdetilitystä, pyydä ihan suoraan että puhuisitte muusta. Minä ainakkn ymmärtäisin.

    Minun äitini tapasi isäpuoleni ollessani 13 vuotta siitä on nyt reilu 25 vuotta ja ovat yhä yhdessä ja isäpuolestani on kasvanut minulle isä ja ukki lapsilleni.
    Minulla on kolme lasta ja täydellisen epätäydellinen parisuhde joka kuitenkin saa minut onnelliseksi. Alalyönti lähtökohdista huolimatta minulla on hyvä elämä. Omistan taloni joka on kolme kertaa isompi kuin se lähiöhuoneisto jossa kasvoin. Tienaan tuplasti enemmän kuin äitini sinä päivänä kun hän jäi eläkkeelle. Minulla on avopuoliso ja ystäviä.
    Elämä on tasaista ja mukavaa. En voisi pyytää enempää. Äitini yotaali yksinhuoltajuus on motivoinut minua menestymään elämässäni, vastoinkäymiset eivät lannista minua. Sinä annat lapsellesi enemmän kuin tiedät. Pärjäät hienosti, olen ylpeä sinusta!

  • Äiti sanoo:

    Tärkeän asian nostit esille. Yksinolon tunne on riipivää. Olen ite naimisissa. Nyt tajuan olla huomaavaisempi yksinhuoltajille. Olen ollut sitäkin vuosien varrella ja tarinasi nosti tunteita pintaan noilta ajoilta. Toivon sulle kovasti jaksamista arjen haasteisiin. Hae jostain vertaisseuraa. On tärkeetä päästä keskustelemaan siitä omasta arjesta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Ittee autto aikanaan.

  • anonyymi sanoo:

    Nyt sinä tarvit apua, olet ilmeisesi henkisesti lopussa. Ota yhteyttä neuvolaan, ehkä he tietävät mitä apua olisi tarjolla tai mistä hakea. Tuskin kotityöt rasittavat kahden ihmisen perheessä. Astianpesukone ei tule päivässä täyteen eikä pyykkikonekaan. Lapsesi on ilmeisesti jo sen ikäinen, että voi leikkiä pihalla yksin jonkun aikaa kavereitten kanssa. Kaupassa ei tarvitse käydä joka päivä ja oletan, ettei kotisi ole mikään kahdensadan neliön lukaali, jossa siivoamista riittää.

    Voimia sinulle!

    • Sillä lailla sanoo:

      Ensin väheksyntää kun mikään ei VOI olla huonosti tai hankalaa, ja perään toivottelet voimia. Ohhoh.

      • anonyymi sanoo:

        Mielestäni en väheksynyt, halusin vain tuoda esiin sen , että väsymys on henkistä, ei työn paljoudesta johtuvaa.

  • Mummi jo sanoo:

    Yhtä rankkaa voi olla parisuhteessa kaiken yksin tekevällä. Tarviiko sitä vertailla? Sinulla on niin rankkaa ettet meinaa jaksaa. Hae apua, vie lapsi useammin mummille tai johonkin muualle hoitoon. Pyydä tukiperhettä tai perhetyötä auttamaan. Lapsi on jo 4v. Kohta hänet voi jättää kotiin kun käyt yksin kaupassa. Kyllä se siitä helpottaa vielä!

  • Kolmen äiti sanoo:

    Tuttuja ajatuksia, olen itse ollut viimeiset 10 vuotta kolmen lapsen yh-äiti ja nyt kun esikoinen täytti 18v alkaa helpottaa. Olen antanut nämä vuodet lapsilleni, sillä he ovat elämäni tärkein asia. Ja se kannatti. Heistä on kasvanut älykkäitä, avoimia ja upeita nuoria, joiden kanssa käyn nykyään hienoja keskusteluita – muita ystäviä minulla ei olekaan. Suhteemme on läheinen ja heillä on hyvä itsetunto – asia, mitä en itselleni ole onnistunut saamaan.

    Voimia ja muista nauraa joka päivä. Lapsesi on lahja, ja jonain päivänä yllättävän pian jo aikuisuuden kynnyksellä.

  • Hukassa... sanoo:

    Mun lapseni täyttää juuri 16. Olen ollut miltei 12 näistä vuosista lähivanhempi. Toki meillä on nimellisesti ollut yhteishuoltajuus, mutta kun toisella vanhemmalla on masennus, on se vanhemmuus aika pitkälti jäänyt omille harteilleni. Ei ole ollut lapsi isällään joka toinen viikonloppu, välillä mennyt kuukausiakin. Sentään meillä on aina ollut hyvät, luottavaiset välit, joten tapella ei ole tarvinnut, ja hän on aina ollut minulle rakas ihminen. Mutta lapseni isä kuoli viime viikonloppuna yllättäen. Sairasti kyllä, ja riski tähän oli olemassa, mutta hän ei kuollut itse sairauteen, vaan sairauden yllättävään komplikaatioon. Vaikka olen aiemminkin tuntenut olevani väsynyt, vastuussa kaikesta, mutta viime päivinä olen tuntenut sen moninkertaisena. Käydä itse surua läpi, lohduttaa lasta, hoitaa käytännön asioita. Tällä hetkellä tunnen olevani täysin hukassa…

  • Suski sanoo:

    Tiedän, mitä elät läpi, usko pois. Olen ollut lapsen totaali-yh kohta jo 13 vuotta. Nepsylapsi vielä kyseessä. Voin kertoa, että helpottaa, kun lapsi kasvaa!
    Kuulostat oikeasti väsyneeltä, onko sinulla tukiverkkoa? Joku joka ottaisi lapsen välillä luokseen vaikka yökylään?
    Mä väsähdin, kun lapsi oli jotain 4vee, soitin lastensuojeluun, ja saatiin sitä kautta tukiperhe yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa. Se helpotti kummasti! Pari ekaa viikonloppua taisin istua hämilläni sohvalla, että mitä mun nyt kuuluisi tehdä?? 🙂 Mutta sain rauhassa järjestää kämpän, pestä pyykit ja jäi sitä aikaa reilusti myös itselle.
    En mä oikeastaan parisuhdetta enää edes kaipaa, voihan se olla, että se vielä jossain vaiheessa iskee, kun lapsi kasvaa koko ajan ja tarvitsee minua koko ajan vähemmän.
    Kovasti tsemppiä sinne, koita saada aikaa myös itsellesi!!

  • Nimetön sanoo:

    Se on totta että parisuhteesta, siitä että voi jakaa elämänsä toisen kanssa pitää olla onnellinen. Normikränä kuuluu elämään.
    Itse olen tehnyt ja kasvattanut lapset yhdessä miehen kanssa maailmalle eli en voi mitenkään kuvitellakaan mitä käyt läpi.
    Mieheni on tehnyt vuosikymmeniä reissutyötä ja ollut monesti pois kuukausikaupalla arkipäivät muualla. Lasten ollessa alaikäisiä hoidin tietenkin silloin itse kaiken kun toinen ei ollut edes samalla paikkakunnalla. Oli raskasta mutta tajusin silloinkin sen että mieheni tulee kuitenkin vikonlopuksi kotiin. Toki viikolla oli vaillinainen olo.
    On todella tyhmää ja tarkoituksella ilkeää sanoa yksinhuoltajalle että hänellä olisi jotenkin paremmin kuin pariskunnilla. Tahallista oman tilanteen paremmaksi nostamista ja toiselle ähäkuppia sanoen.
    Ja jos se yh-elämä on niin hyvää ja helppoa niin ne työkaverithan voi halutessaan alkaa tuosta vaan yh;ksi, mikään ei estä. Jokainen tietää että kukaan ei tarkoituksella halua yksinhuoltajaksi.
    Onko lapsesi ollenkaan isänsä luona niin että pääsisit vähän levähtämään?