Tiettyjä ehkäisypillereitä ja vaihdevuosi- sekä mielialalääkkeitä ei ole viime aikoina saanut apteekeista normaalisti. Lääkkeiden saatavuuspuutokset voivat vaikeuttaa elämää melko lailla.

Kysyimme teiltä, miten lääkkeiden saatavuusongelmat ovat vaikuttaneet arkeen. Nimimerkki Hansi lähetti kirjoituksen, jossa hän kertoo elämästään runsaiden kuukautisten kanssa. Hän on käyttänyt runsaaseen kuukautisvuotoon lääkettä, joka on mahdollistanut normaalimman elämän ja työnteon.

Nyt kun lääkettä ei saa, hän joutuu olemaan sairauslomalla kuukautisten takia:

”Lääkkeiden saatavuusongelmiin kommentti. Kyllä lääkkeiden saatavuusongelmat ovat vaikuttaneet arkeeni. Ja toivon, että lääke tulee pian saataville.

Minulle runsaisiin kuukautisiin määrätty Cyklokapron on apteekeista loppu. Eikä korvaavaa lääkettä ole.

Kärsin siis runsaista kuukautisista. Käytän kuukuppia, mutta ilman lääkitystä elämä kuukautisten aikaan on yhtä vessassa ravaamista. Ilman lääkitystä joudun käymään vessassa tyhjentämässä kuppia pahimmillaan kahden tunnin välein.

Tämä vaikuttaa kovasti arkeeni, myös työntekoon. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että joudun hakemaan sairauslomaa, koska en voi lähteä rakennustyömaalle kokoukseen, koska vessaan ei ole mahdollista päästä parin tunnin päästä edellisestä käynnistä.

Ja onhan tällä vaikutusta myös vapaa-aikaan töiden ulkopuolella. Käytännössä en pääse ruokakauppaa kummempaan pariin-kolmeen päivään. Ei harrastuksia, ei lasten menoja, ei muuta kuin yritän vain selviytyä näistä muutamasta päivästä. Mutta ne ovat painajaismaisia.

Korvaavaa lääkettä ei ole ja hormonaalinen lääkitys esim. ne loppuneet ehkäisypillerit ei ole vaihtoehto.”

surullinen nainen sängyllä
Kuva _mxsh_.

Runsaat kuukautiset

Runsaat kuukautiset tarkoittavat yli 80 millilitran vuotoa yhden kuukautiskierron aikana. Käytännössä määrää ei mitenkään mitata, koska se on melko mahdotonta. Jos sinulla on runsaat kuukautiset, saattaa tuo vajaa desi kuulostaa aika pieneltä määrältä! Kuukautisten runsauden määritelmäksi riittää se, että niistä kärsivä itse kokee kuukautisensa runsaiksi. Asiaa selvitetään mm. potilaan haastattelulla, mutta mitään tiettyjä mittakuppeja ei siis tarvitse täyttää!

Suuri osa niistä, joilla on runsaat kuukautiset, on tottunut vaivaan vuosien myötä. Monet käyttävät useampaa kuukautissuojaa yhtä aikaa, ja varmistavat säännöllisen vessaan pääsemisen.

Runsaat kuukautiset kannattaisi kuitenkin tutkituttaa siksi, että runsas vuoto altistaa anemialle. Runsaan vuodon syynä voi olla myoomat kohdussa tai kuparikierukan käyttö. Myös krooniset maksa-, munuais- ja sydänsairaudet voivat aiheuttaa kuukautisten runsastumista.

Lisäksi runsaat kuukautiset usein haittaavat normaalia elämää, kuten työssäkäyntiä ja harrastuksia. Ne voivat aiheuttaa rasitetta myös parisuhteelle. Lisää kotityötäkin niistä monille seuraa, sillä pyykkiähän se tietää, jos mikään kuukautissuoja ei riitä.

Runsaita kuukautisia voi hoitaa monella tavalla. Jos vuoto johtuu myoomista, niitä voidaan poistaa. Lääkityksenä käytetään vuodon määrää hillitseviä lääkkeitä, joista traneksaamihappo toimii parhaiten. Joillekin voi sopia hoidoksi hormonikierukka tai ehkäisypillerit. Hormonikierukka vähentää vuotoja ja monilla poistaa ne kokonaan.

Mikäli runsaat kuukautiset johtuvat kuparikierukasta, voi kokeilla uudenlaista, sylinterinmallista kuparikierukkaa, jonka sivuvaikutukset ovat vähäisemmät, tai vaihtaa ehkäisymenetelmää.

Mikäli hoitokeinot eivät auta, on leikkaushoito, kuten kohdun limakalvon poisto tai kohdunpoisto mahdollinen.

Kuukautisvuodon määrään ei juurikaan itse voi vaikuttaa. Itsehoitona voi kokeilla ibuprofeenia 400 mg neljä kertaa vuorokaudessa. Asetyylisalisyylihappo sen sijaan saattaa lisätä vuotoa.

Monet runsaista kuukautisista kärsivät kokevat, että kalaöljykapseleiden ja rautalisän nauttiminen lisää vuodon määrää. Rautalisä voi kuitenkin olla tarpeellinen, mikäli runsaan hemoglobiini vuodon takia laskee.

Jos kärsit runsaista kuukautisista, hae apua! Syy ei ole mitenkään liian mitätön, älä vähättele asiaa jos se haittaa elämääsi! Sama koskee tietysti myös kovia kuukautiskipuja ja muita vastaavia oireita.

Lähteenä on käytetty Terveyskirjastoa.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 39 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Älä anna kuukautisten häiritä MY ASS Peruuta vastaus

39 vastausta artikkeliin “Tältä tuntuu kun on todella runsaat kuukautiset…”

  • verenvuotaja sanoo:

    Tiedän tunteen, kun vuoto on erittäin runsasta. Korona vielä saattoi pahentaa asiaa, sillä nykyisin 42ml kuukuppi saattaa tulla yli jo 15 minuutissa (tosin silloin se johtuu kupin täyttävästä hyytymästä).
    Viimeisimmät kuukautiset kuvasin niin, että sain aikaleiman joka kuvaan (kuvasin myös sen kuinka olin kaatanut kupin tyhjäksi).
    Kuvasin 5h aikana viisi täyden kupin tyhjäystä. Sitten vuoto vähän rauhoittui ja tyhjennysväli oli jopa 1,5h. Tätä vuotoa kesti 12h.
    Useimmiten se pahin vaihe kestää vain noin 7h. Sen jälkeen kohtalaista vuotoa (eli tyhjäys muutaman tunnin välein) kestää yleensä 4 päivää.
    Raudanpuuteanemia on jatkuva seuralaiseni.
    Tämä runsas vuotaminen on saanut minut miettimään, että voisikohan kuukautisverellä tienata jotenkin ? 😀

  • Yöt paketoituna sanoo:

    Minulla loppuvat onneksi kuukautiset 3v sitten. Melkein 40v piti kestää runsaita vuotoja. 2h oli ihan maksimi ilman vessaa ja kaksi ensimmäistä päivää sekä tamponi että side. Anemia oli seuralaiseni, nyt rauta-arvot Ok, onneksi menkat viimein loppuivat.

  • Älä anna kuukautisten häiritä MY ASS sanoo:

    Ei mullakaan kestä kahta tuntia millään olla pois vessasta pahimman vuodon aikaan. Työskentelen rakennusalalla työnjohtajana ja ravaan raksalla pitkiä aikoja ja vessaan on työmaalta pitkä matka. Ja tietysti se vessan ja työmaan väliä ravaaminen kiihdyttää vuotoa entisestään. Yleensä kerkeän vuotaa housuista läpi joka kuussa vähintään kerran. (pukeudun mustiin housuihin ja pesen ne sitten päivittäin) Talviaikaan varustaudun super+tamponilla ja yösiteellä, mutta se on hankalaa koska saan ihottuman lähes kaikista siteistä. Paskaa. Mutta saikulle en ole kokenut vielä tarvista. Jos miehillä ois menkat niin ne ois palkallisia vapaita.

  • Done that sanoo:

    Ennen kohdun poistoa on lämpöpallo hoito. Jos lapsiluku on täynnä niin siihen sitten. Poltetaan kohdun limakalvot ja paranemiseen menee aikaa. Hillitsee huomattavasti kk määrää tulevaisuudessakin vielä. Suosittelen

  • Vuotaja sanoo:

    Unohdin sanoa edelliseen viestiin, että monet särkylääkkeet lisäävät vuotoa, jos on hyytymishäiriöön liittyvää vuotoa.

  • Vuotaja sanoo:

    Caprilon ja cyklokapron on ainakin vaihtoehdot. Niitä ei voi apteekissa vaihtaa toisiinsa, vaan lääkärin täytyy kirjoittaa uusi resepti. Meidän suvun naisten kamalat kuukautisvuodot sai selityksen, kun tyttäreni meinasi vuotaa kuiviin kuukautisiaan murrosiässä. Löytyi veren hyytymishäiriö -koko suvun naisilta. Sitten vasta löytyi apuja terveydenhuollosta. Cyklokapron yhdistettynä hormonikierukkaaan tai hormonaaliseen ehkäisyyn tuntuu toimivan useilla. Pahimmillaan cyklokapronia ympäri vuorokauden 4 tunnin välein.

  • piku sanoo:

    Silloin nuorena, kun ei kierto ollut vielä päivän tarkka, menkat alkoivat yleensä yöllä. Aamulla heräsin siihen, että tiesin jo holahtaneen pariinkin otteeseen. Lisäksi erittäin pahat: turvotus, krampit, selän kipu ja jäykkyys. Bonuksena jäätävä migreeni. Siis sellainen migreeni jossa päätä särkee niin paljon että samaan aikaan hikoilet kylmää ja kuumaa, sua huippaa, heikottaa ja oksettaa. Vaikka tiesit että kokoajan holisee, niin silti ensimmäinen ajatus oli ” jos nousen ja yritän vessaan oksulle, niin pyörrynkö koska yritin liikkua”.
    Tuossa tilassa ei enää migreeni-lääkkeet auta, niin yritä sitten 18-24 ”vanhana” soittaa sua reippaasti vanhemmalle herrasmies-pomolle ja soperrella ettet nyt taida kyetä töihin (tai edes lekurille)…
    Lopulta kokeiltiin käsivarren ihon alle asetettavia Jadelle-ehkäisykapseleita (hormonaalinen. Lähinnä vastaa minipillereitä, joilla testataan saattaisiko tämä sopia just sulle) ja en voisi enempää olla tyytyväinen! Menkat katos reilun vuoden sisällä kokonaan ja niin tekivät migreenitkin!
    Nyt kolmannet 5v kestävät ihon alla ja ikää vasta 36v. Ilman näitä olisi tullut hyvin tuskallinen elämä..

  • Apua sanoo:

    Kaks tuntia…. Mä oon kuvitellut, että mulla on normaalit kuukautiset enkä kyllä pärjää kahta tuntia… vuodanhan mä paljon mutta luulin, että sellasta se vaan on.