Äiti on lämmin, rakastava, epäitsekäs, uhrautuva ja ajattelee aina lapsensa parasta. Niinhän me uskomme. Totuus voi olla jotain aivan muuta, kuten tämä tytär kertoo:

”Äitini jätti perheensä eli meidät ja lähti perustamaan uutta perhettä. Siitä asti olen ollut hänelle ’poissa silmistä poissa mielestä’.

Äiti sairastelee paljon ja kyselen hänen vointiaan, sillä kaiken kokemani jälkeen olen hänestä yhä huolissani. Mutta yleensä äitini kiroaa minut niinkuin minun kolme aikuista lastani, joita hän ei ole nähnyt reilusti yli kymmeneen vuoteen. Aina kun joku lapsistani on täyttänyt 18, niin äitini on sanonut että kakarat kuuluu heittää pellolle elättämään itse itsensä.

Muutamia vuosia sitten äitini levitteli minusta niin kovia valheita että jouduin tekemään rikosilmoituksen kunnianloukkaamisesta, mutta kun aika tuli kuulusteluun, poliisi soitti minulle suostunko sovitteluun. Taas jälleen kerran annoin anteeksi.

En ole silti pystynyt unohtamaan. olen ravannut psykologeilla useita kertoja että olen saanut voimia, sillä nämä asiat vaivaavat minua todella paljon. Mietin, että kuinka paljon äiti voi vihata lastaan? Olen syyttänyt itseäni, ja miettinyt, että mikä minussa on vikana.

Päätän monesti, etten soita äidille enää koskaan. Sitten iskee huono omatunto ja soitan, ja taas tulee lokaa niskaan. Voin aina näiden puhelujen jälkeen henkisesti ja fyysisesti todella huonosti.

Mietin, että vikoja varmasti on minussakin, kun ei kukaan ole täydellinen. Mutta ainakin rakastan lapsiani yli kaiken. Ehkä oma äiti opetti minulle sen miten voin olla parempi äiti: olemalla aivan toisenlainen kuin hän.

Kaikki asiat mitä hän on sanonut ja tehnyt on mielessäni todella usein, ja kun taas tulee häneltä ilkeitä sanoja niin muistan kaiken aiemmin tapahtuneen ja mietin niitä asioita.

Yritän olla vahva, mutta aina en siinä onnistu vaan romahdan, vieläkin. En tiedä mitä tehdä tai mistä olisi apua siihen etten miettisi äitiä ja kantaisi sitten kuitenkin huonoa omaatuntoa siitä että en pidä yhteyttä. Moni ajattelee varmaan, että ei vaan pidä olla tekemisissä, mutta kun se ei ole niin helppoa.”

Nimim. ”Äiditön” äiti

P.S. Tällaista on, kun isovanhemmat eivät ole pullan- vaan pullontuoksuisia

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Tyttöpieni 45v Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Tältä tuntuu kun äidiltä puuttuu äidinrakkaus”

  • toinen äiditön äiti sanoo:

    onko se meidän yhteiskunnassa vai missä vika, kun meidät kasvatetaan liian kilteiksi omia vanhempia kohtaan, oma äitini eli omaa elämäänsä vaikka oli meitä lapsia! Piti otteessaan niin hyvin että sai minutkin takaajaksi lainaansa, olin vajaa 20 silloin, kuinkas siinä sitten kävikään, jouduin maksumieheksi, tyttäreni syntyi lupasi olla avuksi kun kotiudun vauvan kanssa, oli yhden illan kun vauva oli 2kk:tta, pääsin juhlistamaan valmistumistani!
    välillä päätin että nyt riittää, jostain kumman syystä huomasin tukevani häntä taasen, eron jälkeen hän muutti lähemmäs asumaan, tuolloin kun jäi yksin ehti hän paikata mummouttaan viettämällä aikaa lasteni kanssa. päätin silloin kun välit olivat huonoimmillaan, etten ole läsnä kun hän lähtee viimeiselle matkalleen, mutta kuinkas kävikään, hautasin ja järjestelin kaikki asiat sen jälkeenkin!

  • Tyttöpieni 45v sanoo:

    Itse katkasin välini äitiini 40 vuotiaana. Siihen asti yritin ja yritin ja yritin, mutta en kelvannut eikä mikään tekemäni tai sanomani kelvannut. Näin 5v jälkeenpäin delleen koen huonoa omaatuntoa (miksipä en, koska tämäkin ratkaisuni tuomittiin haukkumalla sekä päin naamaa että selän takana). Mutta tuon välien katkaisun jälkeen oli, kuin olisin ensimmäisen kerran saanut vedettyä henkeä! Ja sen jälkeen olen pystynyt hengittämään ilman, että äiti kuvainnollisesti ”istuu rintakehän päällä”. Edelleen kaipaan hyväksyvää ja rakastavaa äitiä elämääni. Mutta olen ymmärtänyt, ettei omani muutu miksikään. Joskus on pakko toimia näin säästääkseen omaa ja omien lasten päätä.

    • Tyyne sanoo:

      Olet syntynyt perheeseen väärät värkit housuissa. Näin olemme siskoni kanssa tulleet tulokseen. Älä välitä. Et ole yksin. En pode huonoa omaatuntoa enää siitä että oma äitini huorittelee ja valehtelee. Sairas on sairas ja rypeköön omassa sonnassaan. Niinkauan kuin itse tiedän mikä olen ja mitä teen on ihan sama mitä muut ajattelee. Ne jotka minut tuntee niin tuntee ja se riittää. Minulla on oma elämä ja oma perhe ja olen onnellinen heistä💞