Yksi avioeron pelottavimmista ja jännittävimmistä puolista: Seksin harrastaminen jonkun uuden kanssa menetetyn rakkauden jälkeen. Vaikka uskottelisit itsellesi toisin, siitä hetkestä lähtien kun erositte, olet miettinyt, millaista olisi harrastaa seksiä jonkun uuden kanssa. On selvää, että ”uuden seksin” harrastaminen on jännittävää. Alastomana jonkun muun kanssa, lähekkäinen jonkun muun kanssa, haavoittuvainen jonkun muun kanssa.

Tällaista sinkkuseksi on eron jälkeen:

”Tuntuu siltä, kuin koko keho olisi tulessa”

Uusi seksi on jännittävää. Olet ehkä ollut täysin seksitön avioliitossasi loppua kohden tai pahimmassa tapauksessa koko liiton ajan. Älä siis ylläty, jos tuntuu siltä kuin olisit löytänyt uusia ulottuvuuksia seksielämässäsi. Osa tästä selittyy normaaleilla naisen hormonaalisilla muutoksilla, ja osa tarpeella tuntea itsensä uudelleen halutuksi ja seksikkääksi. Kukapa ei haluaisi tuntea itseänsä halutuksi. Tämä on täysin normaalia. Seksin kuuluukin tuntua ihanalta.

Saatat tuntea syyllisyyttä ”pettämisestä”

Ensimmäisilla kerroilla saatat tuntea syyllistyneesi pettämiseen. Sinusta saattaa tuntua, että koko kokemus oli outo ja saatat ajatella, että ”ei olisi pitänyt”. On normaalia tuntea syyllisyyttä, mutta pettäjä et todellakaan ole. On normaalia tuntea huonoa omatuntoa ensimmäisilla kerroilla, kun olet ollut lojaali jollekkin toiselle niin ison osan elämästä.

Älä aseta riimaa liian alas

Saatat tuntea kiusauksen asettaa standardisi hieman alhaisiksi voidaksesi harrastaa seksiä mahdollisimman nopeasti eron jälkeen. Jos olet sellainen nainen, joka tarvitsee läheisyyttä tai sinulla on alhainen itsetunto, älä tee tätä. Se vain saa sinut tuntemaan itsesi entistä huonommaksi. Olemme kaikki kuulleet ”puumista”- naisista, jotka hankkivat nuorempia miehiä eron jälkeen. Ei puumana olemisessa mitään väärää ole, mutta ole rehellinen itsellesi:

Kuka sinä olet? Oletko ”puuma”? Mitä sinä todella haluat? Älä siis hyppää kenen tahansa mukaan seksin perässä.

Älä harrasta seksiä kostaaksesi eksällesi

Jotkut naiset haluavat harrastaa seksiä nopeasti eron jälkeen päästäkseen yli sydänsuruista, joita he ovat joutuneet kestämään eron aikana. Tämänkaltainen seksi harvoin tuntuu oikeasti hyvältä tai jättää jälkeenpäin hyvää fiilistä, joten tätä kannattaa oikeasti välttää.

Saatat tuntea kiusauksen palata eksän syliin

Jokainen entinen poikaystäväsi, joka sinulla on ollut esikoulusta lähtien on Facebook-sivullasi, sähköpostissasi ja ovellasi, kun he edes vainuavat avioliittosi olevan entinen. Kannattaa kuitenkin varoa tanssia menneisyyden kanssa. Toki kauan kadoksissa ollut todellinen rakkautesi voi olla se yläaste aikainen rakkaasi, mutta todennäköisesti se ei ole.

Millaisen muutoksen sinun seksielämä koki avioeron jälkeen? Kerro kommenteissa.

Lähde

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Elä vielä kun olet elossa Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Tällaista seksi on eron jälkeen”

  • Nainen40v sanoo:

    Olen aika ruma ja lihava, tuskin saisin seksiä enää koskaan jos mieheni jättäisi minut.

  • Kesäheinä sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista!
    Minulla oli hyvää seksiä 28-vuotisen avioliiton loppuun asti.
    Olen aina ollut hyvin fyysinen ja uus-sinkkuna olikin aluksi haastavaa juuri olla ilman toisen ihmisen kosketusta ja seksiä. En kuitenkaan halunnut mitään ”vain seksikumppania”, koska seksuaalisuus on minulle niin laaja kokonaisuus joka kattaa myös mielen ja tunteet.

    Ensimmäinen seurustelukumppani avioeron jälkeen ei ollut niin aktiivinen seksuaalisesti kuin minä ja se oli pettymys. Suhde loppui puolen vuoden jälkeen kuitenkin lopulta eri syihin. Sitten minulla oli kaksi tuttavuutta, joiden kanssa seksi oli hyvin tavanomaista ja tylsää. Nykyinen kumppanini jonka kanssa olemme olleet neljä vuotta yhdessä, on seksuaalisesti samalla levelillä kuin minä ja nautimme yhtä paljon. Hänen kanssaan seksi on parempaa kuin kenenkään muun miehen kanssa elämäni aikana. Joten hyvin kävi lopulta!

    Kyllähän se oli jännittävää olla ensimmäisiä kertoja uuden miehen kanssa. Jokaisen heistä. Mielestäni seksi paranee, kun tuntee paremmin toisen ja kummatkin tietävät toistensa toiveet sekä mielihyvän lähteet seksiin liittyen. Minulle oli yllättävää miten yksipuolista ja rutiinimaista tapaamillani miehillä seksi oli. Minä toin siihen paljon uusia sävyjä ja miehet olivat ihmeissään. Osa innoissaan. Silti en koe olevani seksuaalisuuden toteuttamisessa mitenkään erikoinen, mutta tavanomaista rohkeampi ja avaramielisempi olen. Kiitosta olen myös saanut siitä, että puhun rohkeasti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, olen kiinnostunut kertomaan ja kuulemaan toiveita sekä fantasioita. Seksi oikean ihmisen kanssa on ihanaa!!

  • Nelli sanoo:

    Onpas täällä negatiivisia kommentteja. Minusta kirjoitus oli ihan hyvä. En ymmärrä, miksi eronneita naisia (joista osalla voi olla hyvinkin pitkä suhde takanaan) pitäisi kannustaa hyppäämään uuden miehen kanssa sänkyyn mahdollisimman nopeasti. Jos se on sitä mitä eronnut nainen oikeasti haluaa, niin hyvä, mutta jotkut haluavat edetä rauhallisemmin ja ottaa aikaa miettiäkseen, mitä haluavat. Liian pian eron jälkeen tapahtuvasta merkityksettömästä seksistä voi tulla jopa huono fiilis. Kaikki eivät edes kaipaa seksiä ilman rakkautta ja sekin on täysin ok.

    Tuota viimeistä kappaletta en sen sijaan ihan ymmärtänyt. Eiköhän niillä ex-poikaystävilläkin ole jo uusi elämä, ainakin monella heistä, eikä heillä näin ollen ole aikaa tai kiinnostusta seurata, onko joku ex-heila eroamassa. 😀

  • Pah sanoo:

    Tämä kirjoitus oli kuin heikkotasoinen käännös Marie Claire -lehdestä. Täytesisältöä.

  • Elä vielä kun olet elossa sanoo:

    No jopa on erikoisesti kirjoitettu. Älä tee niin ja näin, negatiiviset asiat ensisijalla!

    Eron jälkeen avautuu ihan uudenlainen elämä, kun pääsee tutkimaan seksuaalisuuttaan ja nauttimaan siitä. Kannustan kaikkia eronneita naisia hankkimaan seksikumppanin, vaikka parisuhteeseen ei olisikaan kiinnostusta.