Sannin Hakuna Matata herättää minut uuteen aamun. Taistelen hetken rannetukien kanssa ennen kuin saan sen sammutettua. Tänä aamuna ainakin herään, enkä nuku hälytyksen läpi kissani suureksi pahennukseksi. Päivän ensimmäinen äännähdys on se perisuomalainen voimasana.

Lepoa antamaton uni on yksi fibromyalgian tunnusmerkeistä. Unta ei koskaan saa tarpeeksi, mutta auta armias jos sitä saa liian vähän. Panen ohimennen merkille missä kaikkialla tänään kolottaa. Sormeni ilmoittavat eriävän mielipiteensä raksumalla ja poksumalla. Kaivan dosetista päivän ensimmäisen hermokipulääkkeen ja kourallisen lisäaineita. Lääkitys ei vie kipuja pois, mutta ainakaan en tunne liikkuvani murtuneilla luilla.

Hoidettavat asiat eivät odota. Muutaman askeleen jälkeen jalkapohjissa roihahtaa
poltteleva kipu geelipohjista huolimatta. Tänään on huono jalkapäivä. Vastaan tulee eläkeikäinen lenkkeilijä. Minä, melkein puoli vuosisataa nuorempi, köpötän kuin vanha koira. En voi kieltää ettenkö olisi hiukan katkera.

Fysioterapiassa kehotetaan venyttelemään varpaita. Nyökyttelen kohteliaasti, vaikka turhauttaa. Yritän muistaa että parannuskeinoa ei ole ja apujakin niukasti. Että he kuitenkin
yrittävät. Ettei ole kenenkään vika, että hän on terve ja minä sairas.

Kotimatkalla ajatukset tuntuvat puuromaisilta. Äkkiä tuntuu että en jaksa enää yhtään askelta. Tökin urheilukellon sykemittarin päälle. Pulssi hyppii villisti 50 ja 130 välillä. Etsin ensimmäisen istumapaikan, otan kofeiinipitoisen parasetamolin ja keskityn hengittämään.

Jos kroppa olisi auto, fibroa voisi verrata kuskiin joka yhtä aikaa painaa paniikissa pohjaan niin kaasua kuin jarruakin. Bussi on jo pysäkillä. Kuski alkaa huitoa että vauhtia. Mutta minä en juokse. Vaikka kyseessä olisi lento Kanarialle, niin en silti juoksisi. Koska minä en pysty. En vaikka kuinka katsoisit pahasti.

Kesken vaihdon vasen jalkani sanoo sopimuksen irti. Vastahakoisesti kaivan repusta kokoontaitettavan kävelykepin. Hävettää tarvita apuvälineitä.

Seuraava kuski odottaa minua ja hymyilee myötuntoisesti. Keski-ikäinen mies antaa
minulle paikkansa. Olen aivan yhtä hidas ja aivan yhtä nuori kuin äskenkin, mutta nyt minusta näkyy päälle, että olen sairas.

Kotona totean että villakoirien vallankumousta ei voiteta tänään. Sen sijaan tiskaan, ja yritän hyväksyä että kaikkeen ei yksinkertaisesti pysty. Kyllä se silti kaihertaa. Mietin, mitä
teen koko viikonlopun. Kun mielekäs elämä pitää mahduttaa 37 neliöön, pitää heittäytyä luovaksi.

Kissa käpertyy syliini kehräämään. Sitä rapsutellessani yritän vakuuttaa meille molemmille, että huomenna voi ihan hyvin olla paljon parempi päivä. Loppujen lopuksi on lohdullista tietää, että fibro on aaltoileva sairaus, ja että aaltopituus on lyhyt.

Nimim. Päivä kerrallaan

Reumaliiton sivujen mukaan Fibro tarkoittaa sidekudosta ja myalgia kipua lihaksissa. Fibromyalgia aiheuttaa kipua lihaksissa ja sidekudoksissa. Tuki- ja liikuntaelimistön kipujen ohella potilaat kärsivät lepoa antamattomasta yöunesta ja heti heräämisestä alkavasta uupumuksesta. Lisäksi heillä on erilaisia psyykkisen ja neurologisen tyyppisiä oireita. Oireiden kuva ei ole yhteneväinen. Sen vuoksi usein puhutaan oireyhtymästä. On väärin kuitenkin väittää, ettei tällaista sairautta ole olemassa.

Fibromyalgia on yleisintä keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla naisilla. Arvioiden mukaan fibromyalgiaa sairastaa kahdesta viiteen prosenttia väestöstä. Lisätietoa löytyy täältä.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kipupisteitä Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Tällaista on elämä fibromyalgian kanssa”

  • Fibro 15v sanoo:

    Itse sairastanut fibroa kohta 15v. Välillä maattu sängynpohjalla kun ylös ei pääse, ja lääkkeet ei tuo helpotusta.
    Nyt ollut pidempi ajanjakso, kun kroppa tuntunut hyvältä: ei kovia kipuja, ei ahdistusta mielessä.
    Mutta tiedän, siellä se nurkan takana vaanii ja odottaa taas koska iskee. Joten nyt nautin melkein kivuttomasta elämästä ja täysillä nautinkin!
    Jaksamista kaikille kohtalontovereille!

  • Kipupisteitä sanoo:

    Asennetta muuttamalla, myös sairastaminen on helpompaa, liikunta on paras, mutta vaativin lääke. Älä enää nyökyttele fysioterapiassa, vaa tee kaikki se mitä neuvotaan ja huomaa, että elämä voittaa.