”Moi, mulla on OCD. Olen myös äiti. Haluankin nyt kertoa millainen saattaa olla OCD-äidin ajatustornado. Kutsun sitä siksi koska tornadoon joutumiselta se tuntuu. Jos koet jossain vaiheessa tätä tekstiä tarvetta kommentoida että ”en oo koskaan ymmärtänyt miks pitää kaikesta stressata” niin suosittelen ensin tutustumaan tähän sairauteen. Se kun ei ole pelkkää pöpökammoa niinkuin moni luulee. Tämä on monimutkainen ja todella monioireinen sairaus. 😉

Minulla ocd puhkesi 20-vuotiaana. Pahin vaihe oli n. 5 vuotta ja sitten se hiipui pois elämäntilanteen muututtua. Poikkeusolot saivat vanhan kaverin palaamaan 7 vuoden hiljaiselon jälkeen. No mitä se sitten tarkoittaa kun ajatustornado imaisee? No, se tapahtuu minulla vain öisin. Onneksi. Monella tämä on krooninen.

Painan pääni tyynyyn ja samantien valtaa pakkoajatukset. Mitä jos söinkin vahingossa raskaana jotain mitä ei olisi saanut? Ainakin kurkkupastilleja söin ja niissä taisi olla makeutusaineita. Käyn läpi listaa mielessäni että mitä kaikkea ei saanut syödä ja yritän miettiä jokaisen suupalani koko raskauden ajalta. Hiuksetkin värjäsin kerran ja aurinkorasvan vaaroista en tiennyt. Lapseni saakin nyt todennäköisesti syövän vuokseni ja miten minä selitän sen hänelle. Käyn läpi että montako kertaa laitoin rasvaa ja käyn kädellä läpi ne kehonkohdat mihin sitä laitoin. Käyn ne läpi parillisen määrän sillä pelkään että lapsen isä lähtee jos määrä jää parittomaksi. Kofeiiniakin taisi mennä liikaa, kuinkas iso se muumimuki onkaan.

Tässä vaiheessa olen alkanut naputtamaan nenää sormenpäällä ja laskemaan neljään. Pidinkö tarpeeksi sylissä lasta? Olenko liian ankara? Olenko liian lepsu? Mikähän on ollut se turning point että lapsi alkaa sitten aikuisena ihan varmasti irtosuhteisiin ja myymälävarkaaksi. Käyn läpi kaikki äitiyteni mokat. Onneksi lapsi on vasta 2, mokia on vielä kohtuullinen määrä. Käyn läpi huolet lapsen koulukiusaamisesta aina siihen aurinkorasvan aiheuttamaan lapsettomuuteen ja huonoon eläkeikään kun tämä maapallokin varmaan on jo aivan liian kuuma asua silloin.

Nenän nakuttelu on jo vaihtunut otsani läpsimiseen. Jossain vaiheessa pääsen siitä irti. Joko ahkeran googlettelun tai puolisoni tuen avulla. Onneksi elämä alkaa normalisoitua ja vanha ystäväni ocd on jälleen siirtymässä taka-alalle. Halusin vain kertoa millaista tälläisen kanssa eläminen saattaa olla. Minulle tämän laukaisi silloin aikanaan huono suhde ja hirvittävä stressi. Ehkä tällä nyt haluan sanoa että ole armollinen itsellesi, älä sairastuta mieltäsi.

P.S. Tämän tilan kanssa pystyy olemaan täysin hyvä äiti, jos jollekin sellainen huoli nousi.”

Nimim. Ihme stressaaja

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Frank Peruuta vastaus

4 vastausta artikkeliin “Tällainen voi olla OCD-äidin ajatustornado”

  • Frank sanoo:

    Kuulostaa tutulta. Itse olen oireillut lievästi varmaan koko elämäni. Ja vajaa 30vuotiaana alkoi tarkastelu joiden kanssa vielä pystyi elämään. Sitten kuvaan astui pakko ajatukset juuri kun elämässä tuntui kaikki olevan hyvin. Ajatukset liittyivät kihlattuni pettämiseen tai muuten vahingoittamiseen. Sitten oli taas pari vuotta rauhallista, kunnes raskaus laukaisi pelot ja synnytyksen jälkeen alkoi piinaavat ajatukset liittyen vauvaan. Olin monta viikkoa osasto jaksolla ja sain vahvat lääkkeet sekä sähköhoitoa masennukseen johon ocd johti. Aloin käydä terapiassa ja opin elämään ocd kanssa.
    Kun taas asiat tuntuivat olevan mallillaan niin masennus laukesi.
    Päätin ottaa sähköhoitoa taas koska se oli viimeksi pelastus. No jotenkin se laukaisi taas loputtoman pakko ajatus kierteen.

  • Naku sanoo:

    Tuttu tunne, sen kanssa oppii kuitenkin elämään ja erityisesti kognitiivinen terapia on hyvä. Voit myös lukea ns.alan kirjallisuutta, jossa työkaluja arjessa selviämiseen.

  • Riiviön riivaama sanoo:

    Voin nii samastua tuohon, harva tietää mitä se oikeasti on. Minulla ne liittyy hygieniaan ja puhdistukseen. Minun pikku ocd riiviö tuli takaisin kun korona tuli ja osaksi myös avioeron vuoksi. Pääsin pois siltä riiviöltä vain puoleksi vuodeksi, mutta olen onnellinen että hetkeksi. Olen ollut riiviön kanssa 2 vuotta.

    Kiva kun jaot ajatuksesi ja tsemppiä!

  • sanoo:

    Kiitos kun kirjoitit aiheesta. En ole tiennyt että tällekin on diagnoosi. Tunnistin nimittäin osittain itseni. Itse olen kutsunut näitä katastrofiajatuksiksi. Jostain olen myös lukenut että siksi ihmislaji on selvinnyt täällä pallolla kun on osannut ennakoida vaaratilanteita – tai että juuri ne yksilöt ovat jääneet jatkamaan sukua jotka osasivat pelätä. Huomaan että juuri silloin kun stressi nousee niin nousevat katastrofiajatuksetkin. Olen oppinut selviämään tilanteista ajattelemalla että ehkä tästä silti selvitään. Vaarahan on edelleen olemassa – ainakin ajatuksissa.