Joulu. Tuo perhejuhla jollon kaikki kerääntyy yhteen ja ihmisillä on hyvä tahto. Marraskuussa kaupat alkaa soittaa joululauluja. Mulla nousee niskakarvat pystyyn.

En ikinä oo ollu mikään jouluihminen ja ennen lapsia olen ollut kaikki joulut töissä.

Mieheni tullessa kuvioihin alkoi kodista löytyä erilaisia valoja. Esikoisen synnyttyä alkoi löytyä tonttuja ja nauhoja. Sitten tuli joulukuusi. Tänä vuonna jo pelkään itseäni, koska haaveilen uusista jouluverhoista.

Joulukuun eka päivä meille ilmestyi tonttuovet. Kuopus pelkäsi alkuun mutta nyt ovet on joka aamuinen odotettu juttu; illalla tontulle jätetään eväitä ja aamulla innolla luetaan tontun jättämä kirje.

Joulukoristeet laitettiin ikkunaan itsenäisyyspäivän aikana, kissat aktivoitui tajuamaan että tässähän tulee lisää leluja. Joten nauhat kaikki kissojen ulottumattomiin.

Kieli vyön alla juostessa ruuhkassa lahjojen perässä tein loistavan löydön, kinkku vaan 2,5 kg. Viime jouluna oli lähes 5 kg kinkku, ja kun lapset ei syö suurin osa meni roskiin.

Kaverit miettii mitä ostaa puolisolle joululahjaksi. Minä vastaan että hautakynttilän aion ostaa. Osa menee hiljaseksi, osa kiittelee nauraen mustaa huumoriani. Se on ainoa millä olen suht koht järjissäni pysyny.

Lasten tahti kohti aattoa lisääntyy, aattona ollaan jo niin vauhdissa että voisin ottaa aamusta asti rauhottavia, että oma hermo ja stressi ei vie järkeä. Tänä vuonna vielä organisoin jouluapua vähävaraisten jouluun.

Kaikki tämä stressi ruokien, leivonnaisten, lahjojen, siivoamisen (onneksi lapset voitti siivousfirmalta 3 tunnin siivouksen, pelastaa tämän yh-äidin yhdeltä stressiltä), joulukoristeiden hommaamisen, tonttuilun ja kutomisen ruuhkanhuippu kulminoituu jouluaattona siihen yhteen kellonaikaan kun punanuttuinen mies saapuu taloon.

Sen jälkeen on tyhjä olo kun lapset aattona nukkuu. Olen viime vuosina ottanu tavaksi nuihin yksinäisiin aattoiltoihin ottaa lasin viiniä. Muiden käpertyessä puolison kainaloon joulun tuoksussa minä sytytän kynttilän miehelleni ja ikävöin. Mitä kaikkea mies menettää, muun muuassa nämä lasten jouluinnot.

Kuopus ikävöi valtavasti isiä, joka aamu muistutetaan että isi on kuollu. Toni Wirtasen laulama Ratapiha kohdasta ’isä on susta ylpeä aina’ on kuopuksen voima ja lohtu. Myös Cheekin laulama surulapsi soi lasten toiveesta meillä joululaulujen tilalla. Isä on tavallaan joulussa läsnä. Erilailla kuin muilla, mutta mukana kuitenkin. Aina.

Nimim. Leskiäiti

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Sympatia Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Tällainen on leskiäidin joulu”

  • Leskiäiti-16 sanoo:

    Niin tuttuja ajatuksia nämä! Joulun yritän lapsia varten järjestää ja iloitsen heidän onnestaan. Mutta mikään ei ole kuin ennen, kuolema on tullut liian lähelle, liian varhain elämän hauraus iski tajuntaan. Omaa itseäni etsin kun suren, en oikein enää tiedä kuka olen, pala minusta on raadeltu pois.

  • Surullista sanoo:

    On varmasti raskasta, on suuri menetys vaimolle onnellisessa avioliitossa, lapsille aina. Tämä ei luonnollisesti lohduta ollenkaan, mutta moni meistä muistakin käpertyy ilman puolisoa, koska ero tai koska ehkä ei ole ikinä ollutkaan puolisoa. Tai ehkä puoliso ei ole omien lasten isä. Lapsille on myös hirveää, että isä ei tapaa heitä, vaikka on elossa ja voisi hyvin tehdä niin. Mutta ei halua

  • Sympatia sanoo:

    Voin vain kuvitella kuinka raskasta on ikävöidä rakastaan ja kannatella lapsia heidän ikävässään.
    Voimia sinulle!