Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Swappie.com.

Kelpaisko teidänkin teinille/aikuiselle/mummolle tänä jouluna täysin uudenveroinen iPhone varsin verrattomaan hintaan? Puhelin, ja erityisesti iPhone on tämänkin joulun lahjoista toivotuimpia, erityisesti trenditietoisen nuorison keskuudessa. Tästä meillä on vahva kokemus, sillä Huonon Äidin tiimissä on keskimäärin kaksi teiniä jokaisella, toisilla ehkä jopa neljä.

Mikä tekee iPhonesta niin halutun? No, kyynisempi voisi veikata syyksi sitä, että kaikilla kavereillakin on iPhone, ja tämän vuoksi puhelimen pitää niin sanotusti kuulua joukkoon, mutta yllättäen se ei ole se oikea syy, oikeasti. iPhonet ovat olleet nuorison, mutta myös aikuisten, suosikkeja jo useita vuosia koska iPhone on helppokäyttöinen, luotettava ja turvallinen.

Tänä jouluna kasvava trendi on ympäristöystävällisyys ja myös lahjoissa mietitään yhä enemmän ja enemmän lahjan ekologisuutta. Löytyy itsetehtyjä lahjoja suihkusaippuoista syötäviin, ja materiaalittomia lahjoja elämyksistä yhteiseen aikaan. Perinteisissäkin paketeissa moni haluaakin hankkia suuren osan lahjatavarasta second handinä. Miksipä ei, sillä tavaraa on saatavilla erilaisilta kirppiksiltä tai netin kirppisryhmistä myös täysin uusina tai uuden veroisina. Esimerkiksi edellisten joulujen paketeista paljastuneet hajuvesipaketit, pörrösukat tai hauskat jouluneuleet voivat hyvinkin löytyä myynnistä ihan käyttämättöminä, käytetyn hinnalla. Myös lelut ja lastentarvikkeet päätyvät usein kiertoon lasten kasvaessa, usein uutta vastaavassa kunnossa.

Tällä hetkellä siis tarjonta kohta tarpeen useissa ekologisemmissa lahjahankinnoissa, mutta mitä jos lahjatoive onkin uusi puhelin? Harva uskaltaa ostaa teknologiaa livekirppiksiltä, ja netin palstoillakin on aina olemassa riski että tuote ei toimikaan. Ja se ei välttämättä ole edes se pahin riski, palstoilla kun riittää myös niitä epärehellisempiä kauppiaita ympäri vuoden… Ei hätää! Swappielta saa nimittäin ihan täysin tarkastetut ja tehdashuolletut iPhonet uuden veroisina käytetyn hinnalla!

Swappien toimintaperiaate on tämä: ostetaan ihmisiltä käyttämättömiksi jääneet iPhonet pois, huolletaan ne uudenveroisiksi, ja myydään takaisin käyttöön. Huomattavasti uutta edullisemmin.

Swappie on siis tänä vuonna joulutonttujen apuna jopa kaksin verroin:

1. Myymällä Swappielle oman vanhan iPhonen, saa mukavasti rahaa jouluostoksiin ja samalla tekee ekoteon, sillä kierrättäminen kannattaa aina.

2. Hankkimalla lahjapuhelimen Swappielta säästät sekä rahaa että luontoa, ja lahjansaaja on takuulla tyytyväinen. Kun paketista paljastuu se kauan toivottu iPhone on äiti teineimmänkin teinin mielestä vähintään Ok Äiti, jos ei jopa Hyvä Äiti. Ainakin hetken. Myös puhelimilla on takuu, 12 kk!!  Lisäksi Swappiella on nyt käynnissä Jouluale, josta iPhonet saa pukinkonttiin vieläkin parempaan hintaan. 19.12. mennessä tehdyillä tilauksilla puhelin ehtii jouluksi ja lahjoissa tarjolla on pidennetty palautusoikeus 6.1.2021 asti.

Ja jos haluaa säästää vielä enemmän, kukapa ei haluaisi, niin tarjolla olisi nyt alekoodia Huonon Äidin ystäville!! Koodilla huonoäiti saat Swappien verkkokaupassa -10 €  ostoksistasi! Koodin voi hyödyntää myös tarjoushintaisiin ostoksiin, kuten Joulualen tuotteisiin.

Osallistu myös ARVONTAAN, jossa voit voittaa 200 € SHOPPAILURAHAA Swappielle! Katso täältä mikä luuri on mieluisin, ja kerro se meille kommenteissa, niin olet mukana arvonnassa! Yksi onnekas Huonon Äidin kanavilla arvontaan osallistunut voittaa 200 €:n arvoisen lahjakortin Swappie.comiin. Osallistumisaikaa 22.12.2021 saakka ja voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Eeliee Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Sujauta pukinkonttiin paljon toivottu iPhone”