Meitä ihmisiä on hirveän moneen lähtöön ja tyyppiominaisuuksiimme kuuluvat ihmisten väliset erimielisyydet. Yksi toistuvasti pariskuntia jakava asia on kuitenkin siisteyskäsitys – tai kenties enemmin käsitys siitä, miten siisteys saavutetaan. Tämän on huomannut myös nimimerkillä Tuhkimo Pakko Avautua -palstalle kirjoittanut lukija.

”Meillä asuu myös elävä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun joku on siivonnut puolesta. Nimittäin jo keski-ikään ehtinyt mieheni. Mies on asunut yksin ja silloin hänen kotinsa oli siisti. Osaa siis siivota kyllä kun vaan viitsii. Tai pikemminkin kun on pakko.

Mutta simsavitunbim, kun nainen astuu taloon niin mitään ei enää tarvitse tehdä. Pyykkiä mies ei ole pessyt kertaakaan. Ihmettelee kyllä kovaan ääneen että etkö ole pessyt sukkiani? Mihin laitoit ne sukat, jotka jätin juuri tähän sängyn viereen lattialle kaksi viikkoa sitten?”

Täällä Huono Äiti -toimituksessakin meitä kummastuttaa, miten usein samasta aiheesta kuulee eri puolilta valitusta. Totta kai kotitaloudessa on tärkeää jakaa kotitöitä kaikille osapuolille, eikö se muka ole ihan järkeen käypää? Voi toki olla ettei jako mene tasan esimerkiksi siksi, että pariskunnan toinen osapuoli tekee enemmän töitä tms. Tämä tilanne on myös avautumisen kirjoittajalla, mutta silti kuulostaa kohtuuttomalta, että koko kodinhoito olisi toisen harteilla.

Joskus kyseessä voi olla myös tilanne, jossa vaikkapa siivous on yhden ja lastenhoito toisen harteilla. Tai kenties ruumiilliset työt, kuten nurmikon ajaminen, lumen luominen yms. annetaan toisille. Ainakaan Tuhkimon parisuhteessa tämäkään ei ole toteutunut ja siksi kivat asiat, jotka tuovat tullessaan lisävastuita ja vievät aikaa jäävät välistä. Ota sitten tästäkin häneltä esimerkki. ”Mies vihjailee vielä että koira olisi kiva. Hankitaan sellainen. HAH HAH HAAAA. Kuka senkin hoitaa ja maksaa? No MINÄ tietenkin.”

Ja sitten vielä valitus. Niin, luit oikein – valitus. Se, että päätä auotaan, kun kotitöitä on mukamas tehty liian innokkaasti. Tuhkimon sanoin: ”Makuuhuoneessa on pyykkikori likapyykille. MIKSI ne täytyy levitellä lattioille? Kun siirrän ne pyykkikoriin keskeltä lattiaa niin heti alkaa marmatus ’minä vielä käytän niitä, ei ne olleet likaiset’. — Miehen mukaan minä hukkaan tavarat ja levittelen. Minusta tuntuu että olen avoliitossa possun kanssa.” Missä tulee kohtuuden raja vastaan? Miten saa kumppanille välitettyä viestin siitä, että ihan vähintään voisi ne omat jäljet siivota?

Mitä sinä ajattelet Tuhkimon tilanteesta ja miten auttaisit häntä? Entä miten teillä on kotityöt jaettu? Kerro kommenteissa!

Muutos syntyy kun haastat itsesi

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Äetee Peruuta vastaus

11 vastausta artikkeliin “Simpsala­veetunbim! Mieheni muuttui siivous­kyvyttömäksi”

  • Nimetön sanoo:

    Samasta asiasta saa lukea kerta toisensa jälkeen. Lopettakaa se palveleminen ja peskää vaan omat vaatteenne. Miksi teette yksinkertaisesta asiasta niin vaikean.

  • Kuuppa sanoo:

    Ensinnäkin – joku paikka puolipitoisille vaatteille, joita vielä aikoo käyttää. Meillä on omat naulakot sellaisille. Sitten ukaasi, että kaikki sovitun paikan ulkopuolelle jäävät vaatteet menee roskiin tai lumpunkeräykseen. Keräät roskasäkkiin ja laitat jonnekin piiloon tai sinne roskiin, jos luonto antaa myöden. Kyllä alkaa pitämään huolen, kun vaatekaapissa alkaa olla tyhjää. Ellei sitten osta vain lisää vaatteita. Siinä kohtaa ei sitten enää ole muuta vaihtoehtoa kuin ”jätä se urpo”. Tai muuta omaan asuntoon.

  • Tuulis sanoo:

    Kohta 40 yhteistä vuotta takana puolison kanssa, siistejä siihen asti, kun jaksoin huolehtia siivouksesta ja kodinhoidosta, tosin parhaani mukaan miestä ja lapsia osallistaen.

    On ikävää, että aikuista ihmistä pitää opettaa (tai paremminkin yritykseksi on jäänyt, onnistuminen kehnoa) siivoamaan jälkensä.

    Lapsetkin ovat perineet ”epäsiisteysgeenin” isältään. Tai oikeammin: ”en siivoa ja korjaa omia jälkiäni” -ominaisuuden.

    Ihminen on mukavuudenhaluinen eläin ja on pakko myöntää, että kun puolisolle ”osallistin” eli opetin ruoanlaiton, meni tilanne entistä huonommaksi. Ymmärrän niitä henkilöitä, jotka eivät päästä ruoanlaittotontilleen muita sotkemaan. Oma vika.

    Tunnen epäonnistuneeni. Mutta miksi aikuisen ikäiseni miespuolisen ihmisen koulutuksen pitää olla vastuullani, enhän ole hänen äitinsä!

    Ymmärtäisin, jos olisi ollut kyse ”perinteisestä” naisten ja miesten töiden jaosta, toinen hoitaisi oman tonttinsa, mutta tällaista jakoa ei ole. Olen saanut olla vastuussa ”miesten” töistäkin ihan aikaisemmin, nyt kun terveys on mennyt, pakka leviää käsiin.

    PS en ole siivousnipottaja ja kestän keskeneräisyyttä, mutta se, että on ollut vastuussa jopa viiden hengen huushollista suurimman osan elämäänsä, on turhauttavaa.

    Masentavaa… sairaana.

    PS 2 näistä asioista on puhuttu ja keskusteltu lukuisia kertoja, hetken homma toimii… mutta ei pitkään. Pitäisi kai olla tyytyväinen, kun on perhe, joka ei ole liian tottelevainen…

  • Nimetön sanoo:

    Et ole miehesi äiti. Velvollisuutesi ei ole korjata miehesi jälkiä, eikä todellakaan hoitaa yksin esim. pyykkihuoltoa. Jos hän ei tätä sanomalla ymmärrä, niin jätät hänen sukkansa keräilemättä JA pesemättä, koska eivät olleet sitten ilmeisesti likapyykkikorissa. Sama kaikessa muussakin mitä hän jättää jälkeensä.

    • Tuulis sanoo:

      Ei auta. Ainakaan meillä. Teoriassa voisi toimia, mutta ”sotkusokeus” on vahva ominaisuus. Se on verrattavissa värisokeuteen tai kuurouteen…

      Oman lapsuudenkodin epäreilua työnjakoa seuranneena päätin, etten koskaan mene naimisiin tai hanki lapsia. Toisin kävi.

      Sain ”sotkusokean” miehen ja perilliset. Taistelu on jatkunut vuosikymmeniä…

      • En palvelija sanoo:

        Tähän ”sokeuteen” meillä auttoi vain mun sitkeä lakko hoitaa muuta kun omat jälkeni. Pesin vain ne pyykit jotka olivat oikeassa paikassa, tiskasin astiat itselleni ja vein osan roskista. Toki se vaati minulta sietämistä, mutta alkoi tepsiä. Jopa meidän teinipoika oppi.

        • Nimetön sanoo:

          Täysin oikea toimintamalli. Jätä tekemättä, miksi leikit jotain sisäkköä?
          Toki miehenä tiedän, että mies ei koskaan savuta naisen vaatimaan siivoustasoa. Se on mahdotonta.
          Mä olen meillä ottanut ekaluokkalaisen tytön kanssa tylyn linjan. Kaikki tavarat ja vaateet, mitkä jää lojumaan johonkin menee mustaa jätesäkkiin ei tule sieltä takaisin. Kahdesti piti näin tehdä. Ei enää kolmatta. Tee miehellesi samoin ja sanot vaan, että en tiedä missä tavarasi tai vaatteesi on. Kyl se siitä.

  • Äetee sanoo:

    17 vuotta avioliittoa, parikymmentä yhteistä vuotta takana ja minä hyydyin sen työmäärän alle. Meillä on vain yksi lapsi, mutta tässä laatu korvaa määrän. Lähdin kymmeneksi päiväksi opintomatkalle ja jätin puolison vastuiseen kodista, lapsesta ja koiranpennusta. Viidennen päivän kohdalla alkoi puhelimesta kuulua: ”minä en pääse ulos kodinhoitohuoneesta kun tätä pyykkiä vaan tulee ja tulee lisää koko ajan” ja kun kymmenen ihanaa, yhden hengen hotellihuoneessa nukuttua yötä oli ohi, kotona odotti hyvin kiitollinen puoliso. Ehkä hän oppi jotain, ehkä minäkin opin jotain ja jätän mikrotyön vähemmälle ja keskityn isoihin linjoihin.

  • Laura sanoo:

    Helppoa! Ala sinäkin kädettömäksi. Ja pese vain omat pyykkisi.

  • Siivuri sanoo:

    No huh. Meillä kotityöt on jaettu niin että molemmat siivoaa oman kotinsa. Omat kodit on pidetty monestakin syystä, mutta sekin on ollut vaikuttamassa että minä pidän siisteydestä ja miehelle järjestyksen ylläpitäminen on yksinkertaisesti vaikeaa. Rehellisellä suoralla puheella on yritetty selättää tilanteita enkä oikein muuta ohjetta osaa kirjoittajallekaan antaa. Tuon mieslapsen kohdalla taidetaan tarvita hyvin suoraa puhetta. Tarvittaessa sitten ulkopuolisen ammattiaikuisen avulla. Pakkohan miehen olisi katsoa peiliin ja nähdä ongelmansa. Muuten on vaikea päästä järkevästi eteenpäin jos kerran yhdessä halutaan jatkaa.

    • Sisko sanoo:

      Näin juuri meilläkin, kumpikin asuu tahoillaan. Mulla on koira, joka tuo hiekkaa sisään ja roiskii kuolaa seinille. En ole yhtään niposiisti. Mies taas on paljon siistimpi. Lisäksi ollaan toisella kierroksella ja kumpikin on pitkässä 24/7-liitossa ollut. Se on niin nähty. Nyt on oma tupa kummallakin. Rakkautta ei silti puutu.