Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Separett.

Onko mökillä, asuntovaunussa tai veneessä tarve vessalle, mutta tilaa tasan takapuolen verran? Ehkä kotona tarve toiselle veskille? Pikkulapsiaikana sopu tietysti antaa sijaa paremmin, mutta auta armias jos osa kodin asujista on teinejä tai niiden esiasteella, jolloin vessassa voi olla varattuna melkein koko ajan. Syystä tai toisesta, joko pienen, ison tai instagramhädän vuoksi.

Ja instagramhätä on siis sellainen, että lukittaudutaan vessaan ottamaan selfieitä peilin edessä, mielellään heti aamusta kun koululook on viimeistelty parhaimmilleen. Siinä saa muu perhe odottaa kiltisti omaa vuoroaan, jalat ristissä tai pakarat piukkoina. Ruuhkavuosien ruuhka näkyy erityisesti pikkuisen kodin pikkuisessa vessassa!!

Kuva Vinicius ”amnx” Amano.

Parhaimmassa tapauksessa vessalle tilaa on kaksi neliötä, huonoimmassa yksi. Mutta! Jos pönttö on astetta pienempi, niin vaatehuoneestakin rempattu wc voi olla ajatustaan tilavampi!

Vessoja on kautta aikain tehty pieniin tiloihin. On esimerkiksi hyötykäytetty rintamamiestalon portaikon alusta huussina, mikä tietysti toimikin silloin aikanaan kun wc:n tarve oli vain tarpeille, eikä pöntölle istuttu pakoilemaan jälkikasvua tai kotitöitä, lukemaan uutisia tai Aku Ankkaa, tai syömään suklaata salaa lapsilta 🤫

Onneksi fiksulla suunnittelulla pienestäkin tilasta, oli se sitten makkarista leikattu nurkka tai konvertoitu vaatekomero, voi saada toimivan mukavuuslaitoksen.

Separettin Tiny erotteleva kuivakäymälä on suunniteltu erityisesti pieniin tiloihin, mutta myös suurempiin tarpeisiin. Tiny on tilaihme ja kestävän kehityksen laatutuote, sen todistaa Tinyn voittama ensimmäinen palkinto European Product Design Awardin luokassa “Sustainable Living/Environmental Preservation/Rural Sustainable Design 2021”.

Huonon Äidin testiryhmä on testannut Separettia viisi vuotta ja siltä pohjalta sitä voi käsi sydämellä aidosti suositella. Mökeillä ja kesäkodeissa erotteleva vessa, joka ei tarvitse vettä,  on tietysti enemmän kuin käytännöllinen. Ja se sopii myös kotiin. Hygieeninen ja hajuton Separett Tiny on varmatoiminen ja helppo asentaa. Tiny erottelevassa käymälässä on saatavilla virtsanpoistolla oleva versio, kuten tutussa Villassa, ja lisäksi on versio, josta löytyvät säiliöt sekä kiinteälle että nestemäiselle jätteelle. Eli et kaiva mitään putkia etkä säiliöitä maahan, säiliöt ovat itse pytyssä.

Kuivakäymälä on nykyaikaa! Puhdas vesi on arvokas luonnonvara, ja meille aika lailla itsestäänselvyys, mutta mitä jos ei aina kaataisikaan sitä juomakelpoista vettä suoraan pöntöstä alas? Erotteleva kuivakäymälä on ekologinen ja vastuullinen vaihtoehto, joka toimii myös tiloissa joissa veden saanti tai jäteviemärin mahdollisuudet ovat rajalliset. Esimerkiksi jos haluaa rempata rintamamiestalon vanhan vuokrayläkerran keittokomerona toimineesta tilasta vessan, mutta perinteinen vesikäymälä vaatisi suuremmankin putkiremontin. Koska kuivakäymälää käytettäessä viemäröinti ei ole välttämättömyys, säästää Separett Tiny aikaa, tilaa ja rahaa myös putkihommissa.

Tilan säästö onkin Tinyn ehdottomasti perhaita puolia. Tiny vastaa perinteistä pönttöä mukavuudeltaan ja toiminnaltaan, mutta arvokasta vessatilaa se vie huomattavasti vähemmän. Kookkaiden vesisäiliöiden ja poistoputkien jäädessä pois tilaa jää sitten vaikka siihen kääntymiseen. Tai peilin edessä kuvaamiseen, mikä nyt vaan onkaan tärkeintä juuri sillä hädän hetkellä.

Ja tietysti pitää muistaa se lisävessan paras puoli: kun talossa on valtaistuimia tarpeeksi koko perheen käyttöön, teiniprinsessoista kuningataräiteihin, ei tarvitse enää jonottaa vuoroaan oven takana. Useamman pöntön kodissa suurin vessahätä onkin sitten se, kun huomaa helpotuksen hetken jälkeen että kukaan ei taaskaan vaihtunut uutta vessapaperirullaa tyhjentyneen tilalle…

Kelpaisko teillekin Tiny mökille, veneeseen, asuntovaunuun tai kotiin? Huonon Äidin lukijat saavat nyt koodilla HUONO15 huiman 15 % alennuksen koko Separett-valikoimasta! Koodilla saa esimerkiksi jutun Tinyn hintaan 790 € (ovh 929 €) ja koodi on voimassa 8.5.2022 saakka.

Lisäksi arvotaan yhdelle onnekkaalle lukijalla ihan ikiomaksi yksi virtsasäiliöllinen Separett Tiny! Kerro meille kommenteissa mihin Tiny teillä sijoitettaisiin ja olet mukana arvonnassa! Kaikkien Huonon Äidin kanavilla arvontaan osallistuneiden kesken arvotaan yksi Separett Tiny kuivakäymälä. Arvontaan ehtii osallistua 1.5.2022 asti ja arvonnan voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

P.S. Näin meillä, miten teillä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 174 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Soiperoinen Peruuta vastaus

174 vastausta artikkeliin “Separett Tiny on vedetön vessa pieneen tilaan”

  • Jep sanoo:

    Toivottavasti kukaan ei erehdy tästä tuotteesta itse maksamaan. Meillä tämä Tiny-malli on, ja voin kokemuksesta sanoa, että ei todellakaan ole hintansa väärti. Mallin ns. näkösuoja on huonosti suunniteltu, toimimaton muoviläppä, joka välillä aukeaa ja välillä ei. Eli silloin, kun istut isommalla hädällä ja läppä ei aukeakaan kunnolla, voit kuvitella, mihin se hätä jää. No – siihen läpän päälle killumaan. Tosi kiva kokemus vedettömässä (=ei juoksevaa vettä) vessassa.
    Asiasta reklamoituamme saimme rivien välistä kuulla olevamme huonoja asiakkaita, jotka vain eivät osaa tuotetta käyttää oikein. No, sano se lapselle, jonka paino ei riitä näkösuojaa avaamaan. Ei siihen istuimelle voi oikein hypätäkään. Kuitenkin, muutaman kuukauden päästä meitä lähestyttiin Separetilta uuden, parannellun näkösuojan kera, vaikka ihmettelen vain miksi, kun eihän siinä alkuperäisessäkään pitänyt mitään vikaa olla… Ja ps. se uusikaan näkösuoja ei toiminut sen paremmin.
    Lisäksi meillä on kondenssivesiongelma, eli tässä Tiny-mallissa ilmastointiputki nousee järjenvastaisesti aivan alhaalta ylöspäin. Tsekatkaa muiden valmistajien tuotteita – niissä iv-kanava on suunniteltu siten, että mahdollinen kondenssivesi pääsee valumaan esim. kuivan jätteen säiliöön. Tässä vesi valuu lattiantasolle asti, eikä pääse sieltä putkesta mihinkään.
    Tässä kohtaa voisi oikeutetusti sanoa, että ihan paska laitos. Omasta mielestäni vessan pitää olla pomminvarma. Tiny ei sellainen ole.

  • Kitty sanoo:

    Vessaan

  • Tuke sanoo:

    Kesähuoneeseen

  • KK sanoo:

    vessaan

  • Samppa sanoo:

    vessaan

  • TomBoy sanoo:

    vessaan

  • LiirumLaarumMies sanoo:

    vessaan

  • Lynxlynx sanoo:

    Mummönmökin huussi kaipaisi päivitystä. Sinne siis.

  • Milla sanoo:

    Mökille

  • psiloC sanoo:

    mökillehän se menis…

  • Heidi sanoo:

    Mökille menis

  • risto sanoo:

    kätevä

  • ansu sanoo:

    olisi hyvä mökille

  • Soiperoinen sanoo:

    Siistin näköinen. Mökille.